Sain tietää olevani rv31, vertaistukea kaivataan (+adoptio)
Vittu mikä tilanne. Oon 19-vuotias erittäin epälapsirakas ihminen ja sain kuulla raskaudestani viikolla 31, tällä hetkellä onneks jo vko35 menossa.
Tein abortin viime vuoden syyskuun lopulla, jonka jälkeen alotin zoelyt, mutta raskaus on saanut alkunsa lähes samantien lokakuun alussa, ihan uskomatonta paskaa. En osannut epäillä raskautta juurikin ton abortin takia, myös koska mulla on ibs joka aiheuttaa maha- ja suolisto-oireita jotka sitten sekottu raskausoireiden kanssa. Menkkoja tosiaan ei tullut mut kun zoelyjen suurin "mukavuus" on menkattomuus niin eipä sekään sitten herättnyt kyselyitä. Oon tehnyt tän vuoden aikana myös kolme negatiivista testiä joten tosiaan paljon syitä, miksen hakeutunut aikasemmin lääkäriin. Parasta oli, kun soitin päivystykseen että haluan verikokeista testata raskauden, niin nauroivat sielä vaan että "joo tuskin vaan oot mutta laitetaan sulle nyt kuitenki eka tohon lääkärille aika". Lääkärissä sitten sain naurut päälle myös, kunnes sitten päättivät ultrata mut että saisin mielenrauhan ja en tiiä kumpi sit järkytty enemmän - minä vai lääkäri, kun sieltä elämää sit löytykin.
Lääkäri ensin arvioi viikoiksi 20-25 (oli paska ultramasiina josta ei nähnyt kunnolla) ja laittovat lähetettä eteenpäin että pääsee kunnolla kokeisiin, joista sitten tosiaan selvis viikot 31.
Shokki oli aika jäätävä, vanhemmat ja mun sisko olivat jo vakaasti päättänyt että tietenkin pidän lapsen, vaikka itsellä kutkutti ajatus adoptiosta samantien. Mies myös olisi halunnut pitää lapsen, onneks otti tosi hyvin, kun sanoin etten lapsia halua. Kaikessa tässä on mukavana lisänä se, etten rakasta tota miestä. Asun itelleni vieraalla paikkakunnalla kaukana kavereista ja sukulaisista, tällä hetkellä tääl on ihan hyvä olla kun kukaan ei tunne, vaikkei raskaus näy musta ulospäin juuri ollenkaan. Ainoostaan ahdistaa se, että kun tää odotus on ohi niin pääsen muuttamaan pois, mutta miten pläjäyttää se sitten hänelle vielä tähän kaiken päälle. Tuntuu valmiiks jo pahalta, mutten halua kaikessa tässä hässäkässäkään lähteä tekemään ehkä hätiköityjä päätöksiä tmv, ehkä asiat on tän jälkeen paremmin. Toivottavasti.
Lääkärissä ovat ottaneet onneks tosi hyvin adoptioasian, eivätkä oo lässyttäneet mitään ylimääräsiä ja neuvolassa turhat esitteet on jätetty tuputtamatta, kun ei oo tuntunu tarpeelliselta. Asia jota oon jäänyt kaipaamaan tai ois ihanaa, niin kuulla muita jotka on päätynyt adoptioratkasuun tai jos on näin myöhään todettuja raskauksia! Oon kertonu mun lähipiirille ja kahelle lähimmälle ystävälle, mutta eipä keneltäkään muulta saa samanlaista hyväksyntää ja ymmärrystä kaikille näille tunteille mitä on. Neuvolapsykologille on mun kunnassa semmoset jonot että turha haaveilla, omasta pussista pitäis varmaan käydä jossain yksityisellä jos ammattiapua tahtois. Enkä kyllä tiedä tahtoisinko edes, uskon että aika samat setit saan vastaan kuin adoptioneuvonnassa, jossa oon purkanu fiiliksiä asiasta. Tuntuu että kaikki keskustelut on jostain vuodelta 2007, uskon että teitä on useempiakin!
Apua anyone??
Kommentit (45)
Ymmärrän toisaalta todella hyvin ettet tiennyt olevasi raskaana. Olen itse 30vko ja alkuraskaus ilman merkittäviä oireita, ilman pahoinvointia ja olokin verrattain normaali. Vauva liikkuu silloin tällöin mutta ei mikään kova potkia, joten näitä voisi hyvinkin luulla suolisto oireiksi.
Halusin vaan kertoa ymmärtäväni, koska itse luulin aina aiemmin että oireet olisivat todella vaikuttavia mutta aika normaalisti sitä saanut elää raskausajan. Toki lisääntynyt paino ja vatsan kasvu tehnyt itselle selväksi sen, niinkuin myös muille että perheenlisäystä on tulossa. Ja tietoisuus kasvaa mahan mukana.
En tiedä miten sinua voisi auttaa, puhu ja puhu, annan tunteiden tulla ja keskustele eri ihmisten kanssa. Ole rehellinen itselle ja muille niin kyllä ne oikeat ratkaisut sieltä löytyy.
Olisiko perheenne sisäisestä adoptiosta hyötyä jos et itse ole valmis? Puhuit siskosta ja vanhemmista.
Voimia ja tsemppiä loppua kohden, tämä on varmasti shokki sinulle mutta tällaisten asioiden kautta kasvamme ja hetken kun vielä jaksat ajatella vauvan ja itsesi yhteistä hyvinvointia niin sen jälkeen voit taas varmasti jatkaa itsenäisemmin.
Tästä lähtien kannattaa sit varmaankin turvautua tuplaehkäisyyn (kondomi + pillerit) varmuuden vuoksi. Listaa paperille kaikki, siis ihan kaikki positiiviset ja negatiiviset asiat, joita lapsen pitäminen ja kasvattaminen sinulle toisi ja vertaa niitä listoja keskenään. Ehkä se saisi ajatuksiasi selvemmiksi. Mihin ikinä nyt sitten päädytkään, toivotan voimia ja jaksamista. On paljon ihmisiä, jotka eivät voi saada lapsia ja joille vauvasi olisi maailman paras lahja. Mutta suosittelen silti harkitsemaan vauvan pois antamista vielä moneen kertaan. Jos koet tuntevasi itsesi jo tässä iässä niin hyvin, että olet sataprosenttisen varma ettei lasten saaminen sinulle sovi, ole rohkea ja kuuntele itseäsi. Jos yhtäänkään epäröit, mieti tosi tarkkaan miksi. Mitkä on ne syyt, jotka saavat sut epäröimään adoptiota vaihtoehtona?
Suomessa on paljon pariskuntia, jotka eivät voi saada omaa lasta. Lapsellesi löytyisi varmasti hyvä koti, jossa hän on toivottu ja rakastettu. Jos päädyt adoptioon, se ei ole lapsen kannalta huono ratkaisu.
Meidän poika syntyi jo rv31,eihän tuon ikäistä voi mitenkään abortoida,mutta kiva aapeelle että vartalo pilattu jo tuon ikäisenä,miehet näkee jo kilsan päästä että lapsi on pungettu maailmaan.
Jos itse tunnet ettet lasta tai lapsia halua kannattaa luottaa tuntemukseen. Pelkkä sukulaisten toive ei auta siinä tilanteessa kun olet lapsen kanssa yksin ja väsyttää ja haluaisit omaa aikaa. Lapsi kannattaa hankkia silloin kun itse sitä haluaa ja on valmis kokemaan kaikki äitiyden ylä ja alamäet.
Ja tosiaan Suomessa adoptiolasten tarve on suuri joten lapsi pääsisi varmasti hyvään kotiin.
Siis, että huijaisit miehen antamaan lapsensa pois sanomalla, ettet itse halua lasta mutta jätät kertomatta, ettet aio lapsen poisantamisesta huolimatta jäädä miehen kanssa yhteen.
En usko, ei kukaan voi olla noin julma.
Lapsen antaminen adoptioon on jossakin tilanteessa suurin rakkauden palvelus, mitä voit tehdä! Itse adoptiolapsen kummitätinä tiedän, että lapsen adoption kautta saaneet vanhemmat ajattelevat bioäitiä suurella lämmöllä ja kunnioituksella! Nykyään, toisin kuin aiemmin kymmeniä vuosi sitten, kuitenkin aika monet voivat pitää lapsen esim. taloudellisen tuen ansiosta eli ne syyt antaa lapsi adoptioon ovat erilaiset.
Mutta mikäli haluat antaa lapsen adoptoitavaksi, pitää sinun käsittääkseni mennä tietynlaiseen adoptioneuvontaan, kuten tulevien vanhempienkin, jossa saat monipuolista tietoa asiasta, tukea ja selvyyttä päätöksentekoon. Luulisin, että neuvola osaa kertoa tahon, joka sinun kotipaikkakunnallasi hoitaa asiaa tai ohjaa eteenpäin. Myös esim. Pelastakaa lapset ry, joka Suomessa hoitaa adoptioita, osaa varmasti vaikka puhelimessa neuvoa sinua eteenpäin asiassasi!
Miten voi vasta viikolla 31 saada tietää et on raskaana lol! Ja joo anna lapses pois kun sul tommonen asenne valmiiks nii ei sust oo äidiks. Lapsi tarvitsee hellyyttä, rakkautta ja eteenkin vanhempien voimia ja jaksamisia. Toivottavasti lapses saa mukavat ja rakastavat vanhemmat, koska vanhempi ei oo se joka synnyttää vaan se joka kasvattaa.
Mä olen antanut lapsen adoptioon ja saanut paljon paskaa niskaani. Ei kaikki adoptivanhemmat kunnioita ja arvosta biovanhempia ja käyttäydy hyvin. Lisäksi lapsi saa viimeistään 18v tietää biovanhempansa ja se aiheuttaa monenlaista katkeruutta jos on nuorempia sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen antanut lapsen adoptioon ja saanut paljon paskaa niskaani. Ei kaikki adoptivanhemmat kunnioita ja arvosta biovanhempia ja käyttäydy hyvin. Lisäksi lapsi saa viimeistään 18v tietää biovanhempansa ja se aiheuttaa monenlaista katkeruutta jos on nuorempia sisaruksia.
Ei kannata pitää lasta sen takia että pelkäät lapsen katkeroituvan jos saa tietää sinun jatkaneen elämääsi ja ehkä myöhemmin saaneen lapsia jotka pidit. Päätökset tehdään tämän hetkisen tilanteen perusteella. Jos tuntuu että nyt ei pysty lapsen vanhemmaksi, ei siihen kannata ulkoisen paineen takia ryhtyä.
Toki vaihtoehtona on se että pitää lapsen ja antaa pois esim. 10 kk ikäisenä kun toteaa ettei pysty vanhemmaksi. Tuolloin toki ympäristön tuomio voi olla kovempi kun kaikki ovat nähneet äidin j lapsen ja sitten kysellään mitä lapselle tapahtui ja mihin se hävisi.
Yksinhuoltajaksi lapsen isästä ei ole ja asiasta oltiin onneksi yhtä mieltä. Alotin rauta- ja d-vitamiinikuurit heti kun sain tietää raskaudesta ja muutenkin aloin syömään terveellisemmin ja tosiaan toivon, että loppuraskaus sujuis hyvin ja lapsi olis terve. Onneks dokailu ei oo mun juttu, oon kerran juonut raskausaikana tosiaan ennenkun tiesin, röökinpolton lopetin tammikuussa myös, hyvä ajotus jos ei muuta.
Oon tehnyt asiasta +/- listan ja plussan puolelle ei tullut mitään niin suurta, joka kumoaisi kaikki ne miinukset joita lapsi toisi. Perheen sisäisestä adoptiostakin on olllut puhetta, siskoni ehdotti sitä aika tosissaankin (hänen mies ei asialle lämmennyt) mutta en usko, että se olisi miltään kantilta fiksua, siinä voisi mennä kuuppa sekasin vähän itse kullakin.
Adoptioneuvonnassa olen käynyt, sielä oli aika kovahko painostus lapsen pitämiseen mutta toisaalta tämä ajatus on itselle niin selkeä ja vahva, etten usko mieleni muuttuvan. Onneksi Suomessa saa sektion, ajatus alakautta synnyttämisestä olisi liian tuskallinen henkisesti ja varmasti olisi päätöksen kannalta vaikein. Olisin tahtonut nukutuksen leikkaukseen tai aijonkin sitä vielä vaatia synnytystapalääkärissä, mutta aika epätodennäköistä. Kuumottaa hieman pelkässä puudutuksessa olemisessa se, jos joutuisi kuulemaan lapsen äänen, kun en kuitenkaan halua tai aijo lasta kertaakaan nähdä tai pidellä.
Ainiin sinä ihana joka pohdiskelit kuinka vituiks mun kroppa on mennyt/tulee menemään, sanon vaan että kiitos geenilotto, mun paino on noussut tähän mennessä alle kolme kiloa, joten uskoisin palautuvani aika samaan kuntoon kuin ennen tätä, tosin helvetillinen arpi alavatsassa joka sitten taas ei ole näkyvä "ongelma".
Mitä sun lääkkeet on aiheuttaneet sikiölle??
Onko siitä keskusteltu!??
vituixmän kirjoitti:
Yksinhuoltajaksi lapsen isästä ei ole ja asiasta oltiin onneksi yhtä mieltä. Alotin rauta- ja d-vitamiinikuurit heti kun sain tietää raskaudesta ja muutenkin aloin syömään terveellisemmin ja tosiaan toivon, että loppuraskaus sujuis hyvin ja lapsi olis terve. Onneks dokailu ei oo mun juttu, oon kerran juonut raskausaikana tosiaan ennenkun tiesin, röökinpolton lopetin tammikuussa myös, hyvä ajotus jos ei muuta.
Oon tehnyt asiasta +/- listan ja plussan puolelle ei tullut mitään niin suurta, joka kumoaisi kaikki ne miinukset joita lapsi toisi. Perheen sisäisestä adoptiostakin on olllut puhetta, siskoni ehdotti sitä aika tosissaankin (hänen mies ei asialle lämmennyt) mutta en usko, että se olisi miltään kantilta fiksua, siinä voisi mennä kuuppa sekasin vähän itse kullakin.
Adoptioneuvonnassa olen käynyt, sielä oli aika kovahko painostus lapsen pitämiseen mutta toisaalta tämä ajatus on itselle niin selkeä ja vahva, etten usko mieleni muuttuvan. Onneksi Suomessa saa sektion, ajatus alakautta synnyttämisestä olisi liian tuskallinen henkisesti ja varmasti olisi päätöksen kannalta vaikein. Olisin tahtonut nukutuksen leikkaukseen tai aijonkin sitä vielä vaatia synnytystapalääkärissä, mutta aika epätodennäköistä. Kuumottaa hieman pelkässä puudutuksessa olemisessa se, jos joutuisi kuulemaan lapsen äänen, kun en kuitenkaan halua tai aijo lasta kertaakaan nähdä tai pidellä.
Ainiin sinä ihana joka pohdiskelit kuinka vituiks mun kroppa on mennyt/tulee menemään, sanon vaan että kiitos geenilotto, mun paino on noussut tähän mennessä alle kolme kiloa, joten uskoisin palautuvani aika samaan kuntoon kuin ennen tätä, tosin helvetillinen arpi alavatsassa joka sitten taas ei ole näkyvä "ongelma".
Minulla ainakin jäi suunnitellusta sektiosta niin pieni ja huomaamaton arpi, ettei sitä edes huomaa, ellei oikein tarkkaan katso.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sun lääkkeet on aiheuttaneet sikiölle??
Onko siitä keskusteltu!??
Ai e-pillerit? Eivät ilmeisesti minkäänsortin haittaa, ultrassa ollut kaikki ok ja vauva on pieni mutta hyvinvoiva ja siinä about kaikki mitä tiedän ja se riittää. Ultraa en ole itse kertaakaan katsonut enkä edes tiedä, kumpi sieltä on tulossa.
Jos haluat niin voit antaa lapsen pois jo synnärillä mutta lopullisen päätöksen adoptiosta voit tehdä aikaisintaan vasta 8vk syntymän jälkeen. Katso Pelastakaa lapset -järjestön sivuilta tarkempaa tietoa asiasta, niillä on kai joku opaskin adoptiota harkitseville raskaana oleville äideille.
Muista sitten ap että se lapsi ottaa yhteyttä viimeistään 18v jos annat sen adoptioon ja se voi olla tosi katkera jos sulla silloin on nuorempia lapsia. Kokemusta on. t. adoptioon lapsensa antanut.
Mieti vielä, itse olen ollut vastaavassa tilanteessa 17-vuotiaana lukiolaisena. Täysi shokki oli raskaus. Mulla myös raskaus alkoi ehkäisystä huolimatta. Mietin pääni puhki mitä teen. Onneksi pidin poikani; päivänsäteeni. Synnytin poikani ja näin hänet ensi kertaa ja rakkaus syntyi siinä samassa. Ja tästä on aikaa 40 vuotta, maailma oli täysin eri kuin tänä päivänä. Tiesin, etten voi asian kanssa elää, jos annan poikani adoptioon. Mielestäni sinun tulisi saada nyt keskustella ammattilaisten kanssa; vaadi sitä neuvolan kautta. Saisit selkiytettyä ajatuksia. Tiedätkö tämä sinun tämänhetkinen shokki tulee olemaan loppujen lopuksi sinulle suuri ilo ja onni :)
Tsemppiä sinulle, olet ajatuksissani:)
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat niin voit antaa lapsen pois jo synnärillä mutta lopullisen päätöksen adoptiosta voit tehdä aikaisintaan vasta 8vk syntymän jälkeen. Katso Pelastakaa lapset -järjestön sivuilta tarkempaa tietoa asiasta, niillä on kai joku opaskin adoptiota harkitseville raskaana oleville äideille.
Jepp, "prosessista" oon hyvin tietonen kun on ollut aikaa näitä tosiaan tutkailla ja oon myös adoptioneuvonnassa kahdesti käynyt. Tällä hetkellä, tai ensi kertaa varten pitäisi miettiä mitä tahtoo lapselle itsestä kertoa jos mitään, tosin itse ehdottomasti haluan kertoa lapselle mahdollisimman paljon tästä tilanteesta ja miksi tähän päädyttiin koska epätietoisuus ajaa varmaan eniten etsimään biologisia vanhempia ja toivon tällä välttäväni sen, vaikka mahdollisuushan tulee aina olemaan sen tiedän. Toivon myös lapsen tietävän pienestä pitäen olevansa adoptoitu, eikä niin että asia pläjäytettäisiin kun hän on murrosikäinen tmv. jolloin asiaa olisi hankalempi käsitellä.
Saimme viime adoptioneuvontakäynnillä myös esittää toiveita lapsen tulevasta perheestä ja ihmeekseni siihen saa vaikuttaa aika paljonkin jos haluaa. Itsellä ei muita toiveita asian suhteen ole, kuin että perhe olisi hyvä ja noh, Suomessa perheet kyllä syynätään läpi hyvin hyvin tarkkaan, joten huolta asiasta ei ole.
Tsemppiä vain kaikkeen! Jos lapsen isä olisi halunnut pitää lapsen, niin kävikö hänellä mielessä, että hän voisi alkaa yksinhuoltajaksi? Vai onko adoptio hänellekin paras ratkaisu?
Vaikka tuntuu, ettet yhtään halua olla tuossa tilanteessa, niin huolehdithan raskausvitamiinien, omegojen, hyvien rasvojen ja kalsiumin saannit, jotta vauva kehittyy normaalisti.