Sain tietää olevani rv31, vertaistukea kaivataan (+adoptio)

Vittu mikä tilanne. Oon 19-vuotias erittäin epälapsirakas ihminen ja sain kuulla raskaudestani viikolla 31, tällä hetkellä onneks jo vko35 menossa.
Tein abortin viime vuoden syyskuun lopulla, jonka jälkeen alotin zoelyt, mutta raskaus on saanut alkunsa lähes samantien lokakuun alussa, ihan uskomatonta paskaa. En osannut epäillä raskautta juurikin ton abortin takia, myös koska mulla on ibs joka aiheuttaa maha- ja suolisto-oireita jotka sitten sekottu raskausoireiden kanssa. Menkkoja tosiaan ei tullut mut kun zoelyjen suurin "mukavuus" on menkattomuus niin eipä sekään sitten herättnyt kyselyitä. Oon tehnyt tän vuoden aikana myös kolme negatiivista testiä joten tosiaan paljon syitä, miksen hakeutunut aikasemmin lääkäriin. Parasta oli, kun soitin päivystykseen että haluan verikokeista testata raskauden, niin nauroivat sielä vaan että "joo tuskin vaan oot mutta laitetaan sulle nyt kuitenki eka tohon lääkärille aika". Lääkärissä sitten sain naurut päälle myös, kunnes sitten päättivät ultrata mut että saisin mielenrauhan ja en tiiä kumpi sit järkytty enemmän - minä vai lääkäri, kun sieltä elämää sit löytykin.
Lääkäri ensin arvioi viikoiksi 20-25 (oli paska ultramasiina josta ei nähnyt kunnolla) ja laittovat lähetettä eteenpäin että pääsee kunnolla kokeisiin, joista sitten tosiaan selvis viikot 31.
Shokki oli aika jäätävä, vanhemmat ja mun sisko olivat jo vakaasti päättänyt että tietenkin pidän lapsen, vaikka itsellä kutkutti ajatus adoptiosta samantien. Mies myös olisi halunnut pitää lapsen, onneks otti tosi hyvin, kun sanoin etten lapsia halua. Kaikessa tässä on mukavana lisänä se, etten rakasta tota miestä. Asun itelleni vieraalla paikkakunnalla kaukana kavereista ja sukulaisista, tällä hetkellä tääl on ihan hyvä olla kun kukaan ei tunne, vaikkei raskaus näy musta ulospäin juuri ollenkaan. Ainoostaan ahdistaa se, että kun tää odotus on ohi niin pääsen muuttamaan pois, mutta miten pläjäyttää se sitten hänelle vielä tähän kaiken päälle. Tuntuu valmiiks jo pahalta, mutten halua kaikessa tässä hässäkässäkään lähteä tekemään ehkä hätiköityjä päätöksiä tmv, ehkä asiat on tän jälkeen paremmin. Toivottavasti.
Lääkärissä ovat ottaneet onneks tosi hyvin adoptioasian, eivätkä oo lässyttäneet mitään ylimääräsiä ja neuvolassa turhat esitteet on jätetty tuputtamatta, kun ei oo tuntunu tarpeelliselta. Asia jota oon jäänyt kaipaamaan tai ois ihanaa, niin kuulla muita jotka on päätynyt adoptioratkasuun tai jos on näin myöhään todettuja raskauksia! Oon kertonu mun lähipiirille ja kahelle lähimmälle ystävälle, mutta eipä keneltäkään muulta saa samanlaista hyväksyntää ja ymmärrystä kaikille näille tunteille mitä on. Neuvolapsykologille on mun kunnassa semmoset jonot että turha haaveilla, omasta pussista pitäis varmaan käydä jossain yksityisellä jos ammattiapua tahtois. Enkä kyllä tiedä tahtoisinko edes, uskon että aika samat setit saan vastaan kuin adoptioneuvonnassa, jossa oon purkanu fiiliksiä asiasta. Tuntuu että kaikki keskustelut on jostain vuodelta 2007, uskon että teitä on useempiakin!
Apua anyone??