Pojan äitinä isompien poikien maailma pelottaa.

Meillä 4v ja mä en ole miettinyt ollenkaan näitä muutaman vuoden vanhempia poikia ja niiden kanssa leikkimistä, ei meidän nurkilla ole tuollaista pienillä (musta 5v on pieni) pojilla, vaikka asutaan isossa kaupungissa.



Enemmän olen miettinyt miten saan pojan pysymään kilttinä ja kunnollisena kun täällä tuntuu n. 10v kittaavan kaljaa ja riehuvan iltaisin (myös arki-iltoina) noiden lähes täysi-ikäisten teinien porukassa. Kun poliisiauto näkyy, niin nämä 10v korvilla olevat juoksevat metsään/talojen taakse viemään isompien pullot piiloon ja korttelipoliisi kertoo meille tiedotustilaisuuksissa, että " kuinka fiksua nuorisoa teidän kulmilla asuukaan" ... okei, eihän ne voi koko ajan täällä päivystää, mutta silti...

hän alkaa ihan itsekseen uhota ja kilpailla. Anna luonnon hoitaa hommansa äläkä syyllistä poikaa siitä, niin hän kasvaa pärjääväksi. Ei kiltiksi pakotettu nyhverö pärjää elämässä, kyynärpäät kunniaan!

Poikkeuksia toki on mutta useimmille 5-vuotialille se vaihe tulee jossain muodossa. Kaikki tuo muu, kiroilu ja nujakoiminen yms, on kasvatuksesta kiinni. Mulla on 5- ja 9-vuotiaat pojat eikä kumpikaan ole noita harrastanut (no, keskinäistä nujakointia kyllä...), enkä ole vastaavaa nähnyt heidän kavereillakaan tai päiväkodista kuullut. Ja me asumme Helsingissä, mutta kieltämättä ns. hyvällä alueella.



Joten iloitse omasta herkästä pojastasi, mutta älä opeta häntä pelkäämään niitä rajumpia poikiakaan. Moni noista uhoojistakin voi olla kiva ja ihana poika, onpahan vaan vähän perinteisemmällä miehen psyykellä varustettu.

Hän on oppinut tarpeellisen määrän kovuutta menettämättä silti herkkyyttään. Kyllä ne teidän pojat siellä pärjää, olkaa huoletta vaan, aika on ihmeellinen, se tekee tehtävänsä!

Laoin tuon miettimisen varmaan silloin, kun oma suloinen naperoni oli 3-v. Nyt hän jo 6-vuotias iso-pieni. Ainoana lapsena kotihoidettu poika meni just eskariin. Siellä pojat leikkivät ulkona leikkiaikaan vain ja ainoastaan rosvoa ja poliisia. No, saahan siinä juosta, mutta kiinniotettaessa kuvaan tulee myös nyrkillä muksimista. Ei kiva. Eihän tuo meidän napero osaa edes tapella, eikä ole harrastanut " veljellistä" painiakaan.

Taas toisaalta, jos nyrkkiä tulee silmään, eikä sanominen auta, olen sitä mieltä, että parempi sitten antaa samalla mitalla takaisin. Hmm.

Tyttö on arka 4v mutta kyllä hänkin on oppinut pärjäämään esim. päiväkodissa. Ja huomaat kyllä kun lapsesi kasvaa, että pärjää. Ja meidän poika 2v pärjää oikein hienosti kaupunkialueella, myös ne isommat pojat ottaa laumaan mukaan. Tyttöjen kesken se on enempi sitä että leikitään kahdestaan ja toi on mun kaveri, sä et sovi kolmanneksi tähän leikkiin.

Pojat on kautta aikojen menneet isolla porukalla ja eri ikäiset keskenään ja aremmatkin pärjää siinä lauman mukana vaikka sitten seurailemalla sivusta jos eivät uskalla itse osallistua aina kaikkeen, eikä ole tarviskaan ehkä, hyvä vaan jos on arempi... (omaa pitää aina toppuutella, ettei menis rohkeana joka paikkaan ensimmäisenä)

Vierailija:

Antaa lelun kädestä pois jos joku vain ottaa. Olen yrittänyt pienestä pitäen aavistuksen koulia, että oppii pitämään puoliaan. Ja jos toisen lapsen äiti ei ojenna lastaan, minä teen se jos on röyhkeä poikaani kohtaan. Huolimatta siitä, että saan vihat niskaani.

Useimmat äidit eivät kiellä lastaan tuossa tilanteessa. Koska pohjimmiltaan ajatellaan, että vaikka kohteleekin toista lasta epäreilusti niin röyhkeys tarkoittaa sitä, että oma lapsi tulee pärjäämään.

Meillä on tosi vilkas ja kovapäinen, " pärjäävä" kohta 4v poika, joka kyllä käy kiskomassa leluja toisten käsistä vähän väliä huolimatta siitä, että olen yrittänyt ja yrittänyt opettaa ettei niin saa tehdä. Useimmiten toinen lapsi protestoi ja silloin puutun asiaan. Mutta jos toinen lapsi ei sano mitään, en välttämättä tajua, että kyse on siitä että ei olisi halunnut lelua otettavan. Sinä tunnet lapsesi ja tiedät koska harmittaa, joten tule kertomaan. Ei kannata heti olettaa, että röyhkimyksen äiti ei välitä tai ei yritä kasvattaa. Tällaisen röyhkimyksen äitinä on vaikea tajuta, että joku lapsi ei oikeasti suutu tai ilmaise mitenkään pahaa mieltään kyseisessä tilanteessa, kun oma lapsi huutaisi vastaavassa tilanteessa jo kurkku suorana.

Eilen naapuruston 5 v. tyttö tuli meidän pihaan kun piirtelimme vajaa 3 v:n kanssa katuliiduilla. Poikamme iloisena ketoi mitä oli piirtänyt. No puhe on vielä epäselvää muutaman konsonantin puuttumisen takia ja tyttö nauroi poikamme puheelle. Suureen ääneen naureskeli ja pienelle tuli paha mieli.



Tosin saman perheen pojatkin ovat jotenkin ärsyttäviä. Aina tunkevat riehumaan meidän pihalle, vaikka lapsemme ovat huomattavasti nuorempia. Monesti olen joutunut sanomaan, että nyt pitää poistua koska meillä on hommia. Olen siis pyytänyt poistumaan ihan sen takia, että meidän pihassa ei paikat ja tavarat hajoa. Ihme porukkaa....

Ovat kaikki oikein iloisesti energisiä ja kohteliaita, ja aika pieniä vielä ovat, vaikkakin perinteisiä mielikuvitusleikkejä on alkanut nyt korvata erilaiset pelit ja hippaleikit, tyttöjen jahtaaminen jne. Tavaroista, kuten siitä, jos joillain on jo omat kännykät, on alettu kiinnostua enemmän, mutta aika viatonta tuo vielä on...Tottakai ne lapset kasvaessaan muuttuvat, eikä kiroiluilta, materialismilta, uhittelulta ja tappeluiltakaan vältytä, mutta ihmettelen kyllä, missä päin kasvavat lapset, joiden elämä on jo 5-vuotiaana yhtä haistattelua ja valtataistelua? Kuka heitä kasvattaa ja miten?

Ja muuten kyllä se touhu sitten on samanlaista tytöilläkin, kun niikseen on. Kyllä tytötkin kiroilevat, osaavat olla julmia toisiaan kohtaan jne, ja heille esim. tuo materian arvostaminen, " oikeat" vaatteet jne. tuntuu olevan vielä luontaisempaa. En ymmärrä ollenkaan, miksi tämä olisi joku poika-juttu.

Vierailija:

Omalla kohdallani vanhempien muutto maaseudulle " varjeli" minua. Palasin " ihmistenilmoille" vasta aikuisena. Lapsuuteni kesti myös kauemmin kuin nykyään useimmilla lapsilla.

Miten sitä onnistuisi kasvattamaan lapsen siten, että valitsee oikeat kaverit eikä eksyisi " lapsijuoppo" -porukoihin?

Meillä poika ei ole kovin herkkä, mutta ei mikään järin raju kaverikaan (enää).

Kyllähän vanhemmat voivat jonkun verran vaikuttaa kaverivalintoihin, mutta ihan kaikkea sitäkään ei voi lapsen puolesta tehdä.

Omalla kohdallani vanhempien muutto maaseudulle " varjeli" minua. Palasin " ihmistenilmoille" vasta aikuisena. Lapsuuteni kesti myös kauemmin kuin nykyään useimmilla lapsilla.

pihalle " leikkimään" isompien poikien kanssa... on niin tottunut siihen, että isommat (serkkunsa&yläkerran lapset) ottavat hänet tasavertaisena mukaan leikkiin. No sieltähän oli tullut heti arvostelua pojan tavaroita kohtaan, ja sitten lähdetty menemään ja jätetty poika yksin.



Ei siinä mitään, kyllähän mä äitinä ymmärrän, ettei koululaiset halua leikkiä 4-v nappulan kanssa. Ja sen pojallekin sanoin kauniisti, mutta ei raukka uskonut ennen kuin kokeili.

Antaa lelun kädestä pois jos joku vain ottaa. Olen yrittänyt pienestä pitäen aavistuksen koulia, että oppii pitämään puoliaan. Ja jos toisen lapsen äiti ei ojenna lastaan, minä teen se jos on röyhkeä poikaani kohtaan. Huolimatta siitä, että saan vihat niskaani.



Useimmat äidit eivät kiellä lastaan tuossa tilanteessa. Koska pohjimmiltaan ajatellaan, että vaikka kohteleekin toista lasta epäreilusti niin röyhkeys tarkoittaa sitä, että oma lapsi tulee pärjäämään.

5-6-vuotiaiden suusta tulee sellaista tekstiä, ettei voi kun ihmetellä, miten kotona puhutaan. Mutta tosiasiassa monet oppivat kaikenlaista ikävää vanhemmilta sisaruksiltaan, jotka puolestaan oppivat koulusta ja kavereilta. Eli suojella ei voi, jossain vaiheessa se on edessä.



Pääasia on, että tiedät itse, mikä teillä on kiellettyä ja mikä sallittua. Keskustele lapsen kanssa ja selitä, miksi mikäkin asia on kiellettyä.

Just tänään mietin tota samaa kun olimme puistossa, jossa oli isompia poikia ja meidän 3,5 herkkis. Sekin mietityttää, että miten koulu sitten aikanaan tulee menemään, siellä kun kiusataan niin herkästi.



Ahdistavia ajatuksia. Ja olen itse kuitenkin nähnyt ympärilläni (ei perheessä vaan kaveriporukoissa) paljon kaikenlaista hyvinkin nuorena, päihteitä ja väkivaltaa. Että en ole mikään runopoika itse ollut, mutta silti tuntuu että kylläpä lapset voivat olla julmia toisiaan kohtaan.