Töölössä asuvia paikalla?
Mietimme Töölöön palaamista. Asuimme aikoinaan Etu-Töölössä ja lasten synnyttyä muutimme pientaloalueelle oman pihan perässä.
Ikävä Töölöön aika usein nostaa päätään ja nytkin taas mietin, pitäisiköhän muuttaa sinne takaisin.
Lasten vuoksi mietityttää turvallisuus.
Töölössä on mm. Ruusulankadulla narkkien asuntola ja nyt sieltä on löydetty ruumis matkalaukussa.
Netistä löytyneen tutkimuksen mukaan tuo asuntola on lisännyt lähialueella asuvien turvattomuudentunnetta.
Tuo asuntola on lähellä päiväkotia ja koulua. Onnekso ei kuitenkaan ihan vieressä.
Kuinka paljon/vähän häiriökäyttäytymistä näkyy kaduilla? Entä puistoissa ilta-aikaan?
Annatteko lasten vapaasti liikkua ulkona? Liikutteko itse turvallisin mielin iltaisin?
Asuimme aiemmin Etu-Töölössä ja silloin näin aggressiivisen narkkarin kadulla vain satunnaisesti. Hesperianpuistossa välillä kokoontui ulkomaalainen miesporukka ja ahdisti tuijotus, mutta muuten mitään ei tapahtunut. Kesäöisin joskus kuului humalaisten huutelua kadulta. Joku deeku välillä pissasi lasten leikkipuiston aitaa päin.
Mutta kaikki nämä yksittäistapauksia, eivätkä häirinneet meidän arkea.
Onko tilanne tästä muuttunut?
Mitä alueita suosittelisitte Töölössä?
Kumpaa alakoulua suosittelisitte enemmän? Tarkoitan Taivallahden koulua ja Töölön ala-astetta.
Kommentit (9)
Taka-Töölö on omasta mielestäni stadin upein asuinalue, valtavat puistot, merta ja avaruutta toisin kuin Etu-Töölössä Me likes!!!
Töölössä on paljon sisäpihallisia kerrostaloja. Joissakin lapsille leikkipaikkakin.
Töölön ala-aste ei kyllä vakuuttanut... jotenkin tos tympeä tunnelma.
Olisiko vertailupohjaa johonkin toiseen kantakaupungin kouluun?
Ts. löysittekö kivemman koulun?
Vierailija kirjoitti:
Töölön ala-aste ei kyllä vakuuttanut... jotenkin tos tympeä tunnelma.
Hesarissa ollut nyt juttua Ruusulankadun asunnosta. Myös lähialueen asukkaita haastateltu. Kannattaa tsekata!
Asuin ennen Taka-Töölössä ja vitutti kaikki urheiluhappeninkien lieveilmiöt. Yliarvostettu paikka, jos ei urheilutapahtumat nappaa. Krunassa viihdyin paremmin