Millainen ihminen haaveilee mieluummin katsomalla esim. elokuvia/lukemalla kirjoja kuin eläisi elämäänsä?

En tiedä, mutta itse teen kumpaakin tasapuolisesti

Onko tuollaisia??

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Mitä tarkoitat? Kyllähän kirjojen lukeminen nimenomaan on sitä elämistä. Itse tykkään olla kotona. Unelmani olisi löytää kotona viihtyvä mies, jolle voisin leipoa paljon herkkuja ja jonka kanssa voisin rakastella usein.

Tykkään lukea, leipoa, ja ihan vaan OLLA kotona :D En tykkää käydä pippaloissa yms. Kirkossa käynti on mukavaa, samoin joskus voi pistäytyä ulkona syömässä.

En koe eläväni täyttä elämää, koska ei ole miestä kelle leipoa eikä miestä jonka kanssa rakastella :(

Kyllästynyt olemaan pinnallisten ja tyhjäpäisten ihmisten ympäröimänä, kaipaa paljon mentaalisia virikkeitä mitä sosiaaliset suhteet eivät tarjoa. Hyvä mielikuvitus ja eläytymiskyky, luova, ja kenties jopa taiteellinen persoona. Introvertti, rikas sisäinen maailma, viihtyy omissa oloissaan. Älykäs.

Siis jos ei tee muuta niin masentunut? Minä luen kirjoja jatkuvasti, ja katson elokuvia. Elän kyllä silti elämääni. Onko nyt kyse siis jostain oikeasti poikkeavasta käytöksestä vai siitä, että et itse tykkää tehdä kumpaakaan ja häpeät keskittymiskyvyttömyyttäsi/luulet olevasi jotenkin muita parempi?

Minä.

Olen sosiaalinen, vilkas ja puhelias, mutta viihdyn yksin ja  rakastan lukemista. 

Matkustin aiemmin paljon, mutta olen ollut vuosia kotona syöpähoitojen vuoksi, joten lukeminen oli keino nähdä, kokea ja tuntea asioita, joita en sairaana pystynyt kokemaan.

Vierailija kirjoitti:

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Sama!

Vierailija kirjoitti:

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Tekstisi on suoraan kuin omasta suustani, elämälläni ei ole minulle mitään tarjottavaa yhtään millään saralla. Olen aina ollut se hylkiö, ihan lapsesta saakka. Minua kaihtaa jopa omat perheenjäseneni, kuinka säälittävää. En kelpaa mihinkään enkä kenellekään, joten viihdyn yksin. Minua pidetään tyhmänä, minua pidetään arvottomana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Tekstisi on suoraan kuin omasta suustani, elämälläni ei ole minulle mitään tarjottavaa yhtään millään saralla. Olen aina ollut se hylkiö, ihan lapsesta saakka. Minua kaihtaa jopa omat perheenjäseneni, kuinka säälittävää. En kelpaa mihinkään enkä kenellekään, joten viihdyn yksin. Minua pidetään tyhmänä, minua pidetään arvottomana.

Todella ikävää, että teilläkin on noin mutta minä olen tuskaillu ja itkenyt tätä asiaa tänäänkin ja nyt minua helpotti kun luin täältä että mulla onkin kohtalotovereita.

Olen lukenut valtavan paljon, ja saanut sitä kautta elämääni valtavan paljon. Muun muassa ammattini "keksin" kirjan kautta. Lisäksi asuin toisessa maassa, johon sijoittuvaa kirjasarjaa luin joskus nuorempana. Kaikki maisemien, värien, hajujen jne. kuvailu teki minulle tunteen fyysisestä kaipuusta ko. paikkaa kohtaan. Luin juuri Ranskaan sijoittuvan kirjan, ja olen hulluna kokkaillut vaikka mitä ranskalaisherkkuja, vaikka en yleensä viihdy keittiössä. Jne jne

Ei pidä olla niin suppea, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Sama!

Täällä myös!

No minä olen taiteilija ja mulle taiteen luovuuden nimissä on vähän pakko olla tuollainen tyyppi, siitä se leipä mulle tulee. Mut kyl mua eläminenkin kiinnostaa, haaaveileminen tekee siitä kyl vaan mielenkiintoisemman. Oon introvertti. meillä on mielenkiintoisempi sisäinen maailma kuin ulkoinen ja meitä se ei haittaa kuhan omaa ja muiden elämään ei vaikuteta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Tekstisi on suoraan kuin omasta suustani, elämälläni ei ole minulle mitään tarjottavaa yhtään millään saralla. Olen aina ollut se hylkiö, ihan lapsesta saakka. Minua kaihtaa jopa omat perheenjäseneni, kuinka säälittävää. En kelpaa mihinkään enkä kenellekään, joten viihdyn yksin. Minua pidetään tyhmänä, minua pidetään arvottomana.

Todella ikävää, että teilläkin on noin mutta minä olen tuskaillu ja itkenyt tätä asiaa tänäänkin ja nyt minua helpotti kun luin täältä että mulla onkin kohtalotovereita.

Meitä on olemassa lukemattomia. Kohtaamme negatiivisia asenteita muilta ihmisiltä jatkuvasti, ongelmiamme vähätellään ja joissakin tapauksissa ne jopa kiistetään kokonaan. Meitä ei edes ole olemassa muille ihmisille, ja ne kerrat kun meidän olemassa olomme noteerataan mitenkään, se on ivaa, pilkkaa ja suoranaista halveksuntaa, jota saamme osaksemme. Monesti toivon, etten olisi koskaan edes syntynytkään. Tällä maailmalla ei ole minulle mitään tarjottavaa.

9/11

En ole mäkään koskaan "elänyt elämääni". Olen viettänyt sen ruudun ääressä.

Tänä keväänä on ollut mediassa tieto, että lukevan teinin sanavarasto voi olla 75 000 sanaa, kun taas ikätoverinsa, joka ei lue joutuu pärjäämään 15 000 sanalla.

Miten siis voi olla, että lukeva ihminen ei elä elämäänsä? Päinvastoin, suuri sanavarasto on väistämättä seurausta laajentuneesta maailmankuvasta, ja siten elämästä yleensä.

Vierailija kirjoitti:

Analysoin itseäni seuraavasti: olen ruma eikä kukaan halua minua, en osaa mitään, en haaveile mistään realistisesta, en uskalla mitään, en jaksa mitään. Leffat ja sarjat on kuin unia näkisi, saa "elää" edes jotain kautta, kun oikeassa elämässä se on toivotonta.

Aamen ja tähän pinoon.

Elän tasaisesti molemmilla puolilla. Ehkä hieman enemmän lukien sillä yksinkertaisesti pidän siitä. Ei elämällä kuitenkaan ole kaikkia asioita mitä kirja voi tarjota tai kirjalla asioita mitä elämä voi tarjota. 

Haaveeni ovat sellaisia, että jos alkaisin toteuttaa niitä tosielämässä, menisi kaikki sekaisin. Todellisuudessa siis pyrin elämään järkevästi, haaveissa toisin.

Voin matkustaa minne tahansa työpäivän jälkeen ajasta ja paikasta tai rahasta välittämättä.Ja silti ehtiä töihin huomennakin.