Onko yhteisöllisyys ja osallistuminen mielestäsi ratkaisu mielenterveysongelmiin?
Kommentit (20)
Oikeisiin kuten skitsofrenia jne. ei tuo parannusta, mutta lievittää niidenkin oireita. Höpöjutut taas unohtuvat automaattisesti kun tekee muutakin kuin pohtii itsekseen onko tässä nyt kahvikuppineuroosia, masentaako, ahdistaako tms
Mä uskon, että jos puuttuttaisiin koulukiusaamiseen niin mielenterveysongelmat vähintään puoliintuisivat.
Vierailija kirjoitti:
Mä uskon, että jos puuttuttaisiin koulukiusaamiseen niin mielenterveysongelmat vähintään puoliintuisivat.
Todellakin! Niihin ON puututtava! Jos ei puututa, kiusaajalla on valta. Sellaista yhteiskuntaan EMME HALUA! oikeudenmukaisuus ja kiltteys arvoonsa!
Se on ratkaisu syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Ne aiheuttavat paljon haasteita mielenterveyden kanssa joten periaatteessa yhteisöllisyys vähentäisi mielenterveysongelmia. En kuitenkaan usko että poistaisi ne kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Oikeisiin kuten skitsofrenia jne. ei tuo parannusta, mutta lievittää niidenkin oireita. Höpöjutut taas unohtuvat automaattisesti kun tekee muutakin kuin pohtii itsekseen onko tässä nyt kahvikuppineuroosia, masentaako, ahdistaako tms
on olemassa vaikeita tapauksia, silloin voi auttaa esim laitoshuolto kivassa palvelutalossa. ei ainakaan tarvitse olla skitsofreenikon yksin, sekin parantaa hänen psyykettään ja tuo turvaa jollain tasolla elämään.
Välikommenttina, hienoa että täällä palstalla on näin järkevää ja kaunista kirjoittelua ja pohdintaa nykyään. Olen ylpeä tästä asiasta!
Nyt pitäis ensin täsmentää että mitä ne yhteisöllisyys ja osallistuminen oikein on. Osallistuminen mihin? Näennäinen väkisintekemisen ympärille rakennettu yhteisöllisyys vai osallisten aidosta motivaatiosta ja mielenkiinnonkohteista kumpuava yhdessäolo?
Ei. En mä halua jotain lääkkeensä ottamatta jättänytta mt-potilasta samaan tilaan kanssani. Sori siitä.
Yhteisöllisyyden koppuminen helvetillisessä juoruavassa työpaikassa oli oman mielenterveyteni pelastus ja töiden päättyminen kuin lottovoitto,nautin tästä rauhallisesta olotilasta kun kukaan ei kyttää ja supise selän takana, vaikka rahaa ei ole paljon niin tunnen nyt olevani elossa enkä vankilassa vailla ulospääsyä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäis ensin täsmentää että mitä ne yhteisöllisyys ja osallistuminen oikein on. Osallistuminen mihin? Näennäinen väkisintekemisen ympärille rakennettu yhteisöllisyys vai osallisten aidosta motivaatiosta ja mielenkiinnonkohteista kumpuava yhdessäolo?
sekä että. mielestäni kaikki yhteisöllisyys on hyvä asia, niin henkilökohtaisella tasolla ystävien kanssa kuin yhteiskunnallinen osallistuminen, koulussa, opiskelussa, työssä ja muutenkin.
Väittäisin yhteisöllisyyden olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä. Tunne siitä, että kuuluu johonkin
Ehkä ongelmia ehkäisisi jos yhteisöllisyyttä ja osallistumista olisi enemmän pienestä lähtien, yhteisössä jossa kiusaamiseen ja syrjimiseen puututtaisiin heti. Sen sijaan jo ahdistuneiden, masentuneiden, skitsofreenikkojen tai muuten vain syrjäytyneiden pakottaminen yhtäkkiä johonkin yhteisöaktiviteetteihin ahdistaisi varmaan vain enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aika pitkälti.Siihen vielä turvattu toimeentulo niin kaik hyvin.
Tähän lisään vielä normaalin vuorokausirytmin ja riittävän ulkoilun.
Riippuu ihan mielenterveysongelmasta ja yksilöstä. Jos esim. Asperger-/AD(H)D-/Tourette-henkilöllä on liitännäisoireina psyykkisiä häiriöitä, niin ensisijaisesti pitäisi panostaa neuropsykiatriseen kuntoutukseen, mikä todennäköisesti auttaa myös liitännäisoireiden hallinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäis ensin täsmentää että mitä ne yhteisöllisyys ja osallistuminen oikein on. Osallistuminen mihin? Näennäinen väkisintekemisen ympärille rakennettu yhteisöllisyys vai osallisten aidosta motivaatiosta ja mielenkiinnonkohteista kumpuava yhdessäolo?
Aivan, yhteisöllisyys on niin abstrakti käsite. Uskon, että vääränlainen yhteisöllisyys voi pahentaa mielenterveysongelmia.
Ongelma on syvemmällä.
Joku otti esiin koulukiusaamisen. Uskon myös, että koulukiusaamiseen puuttuminen rankalla kädellä (tämä positiivinen lähestymistapa ei ole tepsinyt, niin kuin olemme joutuneet huomaamaan) olisi ehkä merkittävin yksittäinen tekijä mt-ongelmien ratkaisemisessa.
Riippuu yhteisöstä. Jos kuntoutus itse kokee ryhmän mielekkääksi niin se auttaa. Ei kuitenkaan mikä tahansa yhteisö. Jos yhteisössä on kiusaamista se pahentaa oireita.
Kyllä yhteisöllisyys voi auttaa. Itse harrastusohjaajana näen, miten mukava yhteinen tekeminen merkitsee paljon. Ja siitä, että uskaltaa, vaikka jännittäisikin, vahvistuu.
Ei se kyllä hyvää tee, kun tulee jatkuvasti muistutetuksi kuinka surkea yksilö on muuhun porukkaan verrattuna. Toisaalta erakoituessa ei opi sosiaalisia taitoja...
Kyllä aika pitkälti.Siihen vielä turvattu toimeentulo niin kaik hyvin.