Tuoko parisuhde elämääsi jotain plussaa?

Minusta on mukava, että kotona on joku toinenkin, en osaa luoda kotia yksin. Muuten se on pelkkä tila. Haluan  myös tuntea itseni rakastetuksi (rakkaus muuttuu, mutta silti sitä pitää osoittaa).

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

No ainakin jos haluaa lapsia, on puoliso mielestäni aika ehdoton. Olisi karmeaa olla yksin vastuussa lapsesta ja surullista, ettei voisi jakaa vanhemmuuden onnea.

Yhdessä eläminen tulee halvemmaksi ja hyvä puoliso tekee osansa töistä. Enkä minä ainakaan haluaisi olla aina yksin vastuussa kaikista päätöksistä.

Olen ollut vuosikymmeniä saman miehen kanssa. Tällainen suhde on ihan erityinen. Kukaan ei tunne minua paremmin ja mieheni on tukeni ja turvani. Kukaan ystävä eikä sukulainen voi ottaa samaa roolia, vaikka olisi kuinka rakas. Olemme myös hioneet paljon toisiamme. Olisin varmaan paljon kypsymättömämpi ja joustamattomampi ihminen ilman tätä elämänkokemusta. Kyllä sen joistain ikisinkuista huomaa, että on vain yksi tapa hoitaa hommat eli oma tapa.

Luulisin kyllä, että huono parisuhde on vain rasite. Ja että tuota viimeistä iloa ei synny, jos kumppani tuppaa vaihtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En osaa sanoa.

Maksan ostokset, teen ruoat, tiskaan, siivoan ja pesen pyykkiä.

Usein saan kuulla, kuinka on ollut huono päivä ja ihmiset ärsyttää.

Seksiä ainakin sinkkuna oli paljon enemmän.

Mies kaupungista 37v.

Saa rakkautta ja tukea, läheisyyttä, jonkun jolle voi kertoa kaiken ja jakaa arjen, kotityöt hoituu nopeammin kahdestaan, seksi on hyvää ihmisen kanssa jonka tuntee kunnolla. Tää parisuhde on paras asia mun elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)

Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.

Puolison kanssa olen saanut lapset. Ilman puolisoa olisi ollut aika vaikeaa. Ja pidän siitä, että saan elää perheessä.

Eli mun perustelut menee aika lailla tuonne perheen puolelle, ei yksistään parisuhteen eduiksi.

Mulle rakkaus enemmän kuin tunne. Se on päätös sitoutumisesta, yhteisen elämän rakentamista, kumppanuutta, luottamusta. Se, että tässä maailmassa on joku, jota ilman et voi kuvitella olevasi ja joka ei halua myöskään kuvitella elämää ilman sinua. Se himo tai perhoset vatsanpohjassa katoaa, mutta se, että voi tulla kotiin ihmisen luo, joka ymmärtää sua ja sun oikkujasi ja joka tuntee sut niin hyvin, ettei tarvitse selittää mitään, vaan se tietää jo. Voit katsoa kun se istuu vieressäsi sohvalla ja tuntea itsesi onnelliseksi juuri siinä, ilman mitään sen kummempaa syytä. Vaikka kaikki muu elämässä potkisi päähän, sinulla on vieressä se ihminen, jonka kanssa haluat niitä elämän oikkuja vastaan taistella.

Pärjäisihän sitä yksinkin, seksiä saisi joltain fwb:ltä ja kavereilta voisi saada sitten ne keskustelut ja tarvitsemansa tuen. Eikä siinä mitään, olen ollut pitkiä aikoja sinkkuna ja ihan onnellinen. Mutta kun on löytänyt jonkun, joka saa tuntemaan noin, ei sitä voi edes selittää. Se on jotain paljon syvempää kuin mitä saan ystäviltä, vaikka heistäkin välitän. En silti haluaisi asua suurimman osan ystäviäni kanssa enkä ikinä ole rakentanut samanlaista luottamus- tai välittämissuhdetta kämppisten kanssa kuin puolison kanssa. Toki huonossa parisuhteessa ei tuota muodostu muutenkaaan. Eivät kaikki suhteeni ole olleet sellaisia kuin tämä nykyinen ja siksi ne ovatkin aikanaan loppuneet.

Mulla ei ole parisuhteessa mitään miinuksia, joten voisi sanoa jäävänsä sitten aika paljonkin plussan puolelle :D

Parikymmentä vuotta olemme olleet yhdessä mieheni kanssa. Saamme toinen toisiltamme rakkautta, tukea, keskusteluja, yhteisten harrastusten tekemisen riemua ja vaikka mitä muuta, sellaista mitä elämään nyt mahtuu. Ei kyse ole siitä, että rinnallani on vain joku, jotta ei tarvitsisi olla yksin, vaan siitä, että rinnallani on juuri hän.

Vierailija kirjoitti:

Mitä saat parisuhteestasi? Ketko jääväsi "voitolle" olessasi suhteessa kuin että olisit sinkku? Hoitaako puoliso kotityöt tai kantaa osan taloudellisesta vastuusta vai mikä on pääasialinen syy, että olet valinnut elää parisuhteessa?

Mietin tässä juuri syytä olla suhteessa ja koen sen hyvin vaikeaksi... on vaikea nähdä plussia parisuhteessa verrattuna sinkkuuteen, mutta kun kuitenkin rakastuu ja toinen suhdetta haluaa niin olisi hyvä pohtia sitäkin vaihtoehtoa.

Korostan tässä, ettei pelkkä rakkaus itselleni nyt riitä. Pitää olla muitakin etuja, kuin pelkkä tunne, joka ei kuitenkaan pysy samana pidemmällä tähtäimellä.

Kyllä se on se taloudellinen hyöty ja kotitöiden jakaminen. Totta kai rakastan puolisoani, ja saan häneltä läheisyyttä, hellyyttä, seksuaalista tyydytystä ja tukea ja turvaa. Mutta yhtä hyvin voisin saada noita asioita myös sinkkuna joko häneltä tai sitten jostain muualta. Suhteemme olikin pitkän aikaa avoin, sillä minä en nähnyt syytä enkä tarvetta sitoutua. Menin lopulta kuitenkin suostumaan seurusteluun, mutten oikein tiedä miksi. Onhan siitä onneksi ollut iloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)

Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.

Olen osittain eri mieltä. Minusta kuka tahansa on korvattavissa, jos ei ole lapsia. Tai kyllähän toisaalta lapsia hankkineetkin joskus eroavat... Pointtini on kuitenkin se, että jos en rakastaisi tätä miestä, rakastaisin luultavasti jotakin toista. Samanlaista ei voisi olla kenenkään kanssa, mutta erilainen voisi olla ihan yhtä hyvää, ehkä jopa parempaakin. Sitä ei voi tietää. Näin ollen työpaikka ja parisuhde ovat kyllä ihan rinnastettavissa: molempien menettäminen kirpaisee, mutta uusiakin tulee.

On siitä paljon plussaa! Esim:

-Aktiivisempi ja parempi seksielämä

-Joku joka auttaa ruoanlaitossa, voi tarvittaessa hakea töistä kun sataa (kuljen pyörällä), käy kaupassa, siivoaa yhdessä.. yms pieniä askareita

-Joku jolle helppo höpötellä päivän kuulumiset ja jota aidosti kiinostaa mun kuulumiset. Joku jonka kanssa nauraa

-Joku joka piristää ja lohduttaa huonona päivänä

-Läheisyyttä

-Joku jonka kanssa tehdä asioita -> tulee helpommin lähdettyä paikkoihin kaksin

-Taloudellisten kulujen jako

-Helpompi sumplia asioita jos tarvitsee esim kasvien kastelijaa matkan ajaksi tms. Molemmat jeesaa toista

-Joku jonka kanssa tehdä niitä imeliäkin "pariskuntajuttuja" joita ei sinkkuna voi.

En kyllä olisi ihmisen kanssa joka ei toisi elämään mitään lisäarvoa ja iloa. Arvostan aikaani liikaa sellaiseen

kyllä tuo,saan nukkua joskus pitkään, on toinen kakkavaipan vaihtaja taaperolle, aina on Lapsenvahti (tästä ei kyllä hyötyä kun ei ole harrastuksia eikä ystäviä)

saa joskus olla ypöyksin kotona (lapsia 4)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)

Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.

Olen iloinen onnestasi, että olet löytänyt kestävän suhteen. :) Itselleni olisi vaikeaa luottaa suhteen pysyvyyteen, ihmiset ovat ailahtelevaisia ja kaikki voi hajota niin helposti kun toinen ihminen ei enää tunnekkaan samoin tai sairastuu tms. Siksi itse pyrin rakentamaan itselleni onnellisen elämän ilman puolisoa, koska pidän sitä paljon vakaampana kuin toisen ihmisen varaan rakennettu onni on ja viihdyn hyvin yksin. Silti pidän todella onnekkaina ihmisiä jotka uskaltavat toisiinsa luottaa täysin ja löytävät kumppanin joka ei jätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)

Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.

Olen osittain eri mieltä. Minusta kuka tahansa on korvattavissa, jos ei ole lapsia. Tai kyllähän toisaalta lapsia hankkineetkin joskus eroavat... Pointtini on kuitenkin se, että jos en rakastaisi tätä miestä, rakastaisin luultavasti jotakin toista. Samanlaista ei voisi olla kenenkään kanssa, mutta erilainen voisi olla ihan yhtä hyvää, ehkä jopa parempaakin. Sitä ei voi tietää. Näin ollen työpaikka ja parisuhde ovat kyllä ihan rinnastettavissa: molempien menettäminen kirpaisee, mutta uusiakin tulee.

Näin voi varmaan sanoa nuorena. Siis että hetken kirpaisee mutta sitten tulee uusia. Olen kyllä varsin vakuuttunut siitä, että 30 vuoden suhteen jälkeen olisin vuosia aivan romuna enkä ehkä koskaan haluaisi uutta miestä. Ja vaikka sellainen löytyisikin, ei se olisi sama; tämän nykyisen kanssa on kasvettu aikuisiksi, perustettu perhe jne. Sitä en voi elää enää uudelleen. Kukaan ei voi enää oppia tuntemaan minua niin kuin nykyinen mieheni tuntee. Sen sijaan tuskinpa romahtaisin työpaikan menetyksestä, ei sitä oikeasti hei voi mitenkään verrata!

Kyllä parisuhde ehdottomasti tuo lisäarvoa elämääni. Tykkään viettää aikaa mieheni kanssa. Hän on paras ystäväni, ja saa minut nauramaan joka päivä. Lisäksi hän on erinomainen puoliso: huomaavainen ja arvostava. Niitä arkisempia juttuja sitten... Meillä on yhteiset rahat, ja tällä hetkellä mies tienaa enemmän kuin minä (näin ei ole aina ollut), joten tästä suhteesta on taloudellistakin hyötyä. Minulla ei mitenkään olisi yksin varaa tähän asuntoon, jossa nyt asumme. Miehellä on ajokortti ja auto ja minulla ei, joten hänen avullaan pääsen kulkemaan helpommin. Lisäksi hän pitää huolta minusta, kun tuppaan olemaan aika pahasti itseäni laiminlyövä. Kannustaa siis muun muassa syömään terveellisesti. Mitähän vielä... Kyllä koen, että tuon ihanan ihmisen elämääni tulon jälkeen elämäni on muuttunut kaikin puolin paremmaksi. Sinkkuelämästä en kaipaa mitään.

Ei mitään hyötyä. Jos ei olisi lapsia, niin olisin lähtenyt ajat sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)

Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.

Olen osittain eri mieltä. Minusta kuka tahansa on korvattavissa, jos ei ole lapsia. Tai kyllähän toisaalta lapsia hankkineetkin joskus eroavat... Pointtini on kuitenkin se, että jos en rakastaisi tätä miestä, rakastaisin luultavasti jotakin toista. Samanlaista ei voisi olla kenenkään kanssa, mutta erilainen voisi olla ihan yhtä hyvää, ehkä jopa parempaakin. Sitä ei voi tietää. Näin ollen työpaikka ja parisuhde ovat kyllä ihan rinnastettavissa: molempien menettäminen kirpaisee, mutta uusiakin tulee.

Välttämättä kumpaakaan ei tule vaikka niin toivoisikin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu

Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän? 

 

Ap

En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)

Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.

Olen osittain eri mieltä. Minusta kuka tahansa on korvattavissa, jos ei ole lapsia. Tai kyllähän toisaalta lapsia hankkineetkin joskus eroavat... Pointtini on kuitenkin se, että jos en rakastaisi tätä miestä, rakastaisin luultavasti jotakin toista. Samanlaista ei voisi olla kenenkään kanssa, mutta erilainen voisi olla ihan yhtä hyvää, ehkä jopa parempaakin. Sitä ei voi tietää. Näin ollen työpaikka ja parisuhde ovat kyllä ihan rinnastettavissa: molempien menettäminen kirpaisee, mutta uusiakin tulee.

Näin voi varmaan sanoa nuorena. Siis että hetken kirpaisee mutta sitten tulee uusia. Olen kyllä varsin vakuuttunut siitä, että 30 vuoden suhteen jälkeen olisin vuosia aivan romuna enkä ehkä koskaan haluaisi uutta miestä. Ja vaikka sellainen löytyisikin, ei se olisi sama; tämän nykyisen kanssa on kasvettu aikuisiksi, perustettu perhe jne. Sitä en voi elää enää uudelleen. Kukaan ei voi enää oppia tuntemaan minua niin kuin nykyinen mieheni tuntee. Sen sijaan tuskinpa romahtaisin työpaikan menetyksestä, ei sitä oikeasti hei voi mitenkään verrata!

Olen edelleen eri mieltä. Ihmiset aloittavat uusia parisuhteita vielä eläkepäivilläänkin. Elämä parisuhteessa on ikäihmisenä erilaista, mutta ei välttämättä yhtään sen huonompaa. Mutta jos asiaan asennoituu niin, että yli ei voi päästä, niin eihän sitä sitten tapahdukaan. Minusta olisi jopa pelottavaa olla jotenkin niin kiinni toisessa ihmisessä ja menneisyyden kokemuksissa, että romahtaisin erosta ja menettäisin uskoni uuteen rakkauteen. Ero kun on aina mahdollinen, ei kukaan voi oikeasti luvata ikuisuutta. Ehkä siksi työpaikan ja parisuhteen menetys ovat mielestäni rinnastettavissa. Ei sen parisuhteen tai avioliiton jatko ole yksin omissa käsissä.