Lue keskustelun säännöt.
Tuoko parisuhde elämääsi jotain plussaa?
23.05.2017 |
Mitä saat parisuhteestasi? Ketko jääväsi "voitolle" olessasi suhteessa kuin että olisit sinkku? Hoitaako puoliso kotityöt tai kantaa osan taloudellisesta vastuusta vai mikä on pääasialinen syy, että olet valinnut elää parisuhteessa?
Mietin tässä juuri syytä olla suhteessa ja koen sen hyvin vaikeaksi... on vaikea nähdä plussia parisuhteessa verrattuna sinkkuuteen, mutta kun kuitenkin rakastuu ja toinen suhdetta haluaa niin olisi hyvä pohtia sitäkin vaihtoehtoa.
Korostan tässä, ettei pelkkä rakkaus itselleni nyt riitä. Pitää olla muitakin etuja, kuin pelkkä tunne, joka ei kuitenkaan pysy samana pidemmällä tähtäimellä.
Kommentit (74)
parisuhde on mun koti. Tarvitseeko sitä muuta sanoa. Puoliso on mun vasen käteni, ja tarvittaessa oikeakin.
Mutta totta, ei mullekaan "pelkkä" rakkaus riitä. Tai siis että mies, suhde, ja elämä saa olla minkälaista paskaa tahansa kunhan rakastaa. Mulle sellainen ei edes ole rakkautta, vaan sairasta riippuvuutta tai jotain.
Asiat jotka tulee olla suhteessa, jotta sitä jatkan ovat:
Ei lisää lapsia.
Riittävä toimeentulo, ja muutenkin rahan käyttö hallussa
Rahaa menee suhteessa molemmilta sopivasti.
Kotona tehävät hommat jakautuu niin ettei kummallakaan ole sanomista.
Molemmilla sama käsitys siitä mitä on yhdessä elo, ei niin että toinen odottaa toista kotiin "omilta menoilta".
Paras mahdollinen sek*ielämä
Järkiperusteilla en silti lähtisi suhteeseen, kyllä se on se tunne mikä toista ihmistä kohtaan siihen suhteeseen ajaa. Silti nuo edellä mainitut pitää olla kunnossa, tai saa mies jäädä vain pelkäksi ihastukseksi, ja satunnaiseksi sängynlämmittäjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan jakaa asioita ja puolisoni on hauska tyyppi jonka kanssa viihdyn, viehätyn hänen ulkonäöstä ja saan seksiä. Kokkailemani ruoka saa syöjän ja puolisoni saa minut uskomaan tulevaisuuteen.
^Pitää... käydä läpi mahdollisimman monta epäonnistunutta suhdetta että oppii tuntemaan itsensä? :D Seuraavaksi varmasti sanot että todellista rakkautta ei voi tuntea jos ei ole saanut lasta.
Vierailija kirjoitti:
^Pitää... käydä läpi mahdollisimman monta epäonnistunutta suhdetta että oppii tuntemaan itsensä? :D Seuraavaksi varmasti sanot että todellista rakkautta ei voi tuntea jos ei ole saanut lasta.
Tämä oli siis vastaus 58:lle. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu
Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän?
Ap
En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)
Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.
Olen osittain eri mieltä. Minusta kuka tahansa on korvattavissa, jos ei ole lapsia. Tai kyllähän toisaalta lapsia hankkineetkin joskus eroavat... Pointtini on kuitenkin se, että jos en rakastaisi tätä miestä, rakastaisin luultavasti jotakin toista. Samanlaista ei voisi olla kenenkään kanssa, mutta erilainen voisi olla ihan yhtä hyvää, ehkä jopa parempaakin. Sitä ei voi tietää. Näin ollen työpaikka ja parisuhde ovat kyllä ihan rinnastettavissa: molempien menettäminen kirpaisee, mutta uusiakin tulee.
Näin voi varmaan sanoa nuorena. Siis että hetken kirpaisee mutta sitten tulee uusia. Olen kyllä varsin vakuuttunut siitä, että 30 vuoden suhteen jälkeen olisin vuosia aivan romuna enkä ehkä koskaan haluaisi uutta miestä. Ja vaikka sellainen löytyisikin, ei se olisi sama; tämän nykyisen kanssa on kasvettu aikuisiksi, perustettu perhe jne. Sitä en voi elää enää uudelleen. Kukaan ei voi enää oppia tuntemaan minua niin kuin nykyinen mieheni tuntee. Sen sijaan tuskinpa romahtaisin työpaikan menetyksestä, ei sitä oikeasti hei voi mitenkään verrata!
Olen edelleen eri mieltä. Ihmiset aloittavat uusia parisuhteita vielä eläkepäivilläänkin. Elämä parisuhteessa on ikäihmisenä erilaista, mutta ei välttämättä yhtään sen huonompaa. Mutta jos asiaan asennoituu niin, että yli ei voi päästä, niin eihän sitä sitten tapahdukaan. Minusta olisi jopa pelottavaa olla jotenkin niin kiinni toisessa ihmisessä ja menneisyyden kokemuksissa, että romahtaisin erosta ja menettäisin uskoni uuteen rakkauteen. Ero kun on aina mahdollinen, ei kukaan voi oikeasti luvata ikuisuutta. Ehkä siksi työpaikan ja parisuhteen menetys ovat mielestäni rinnastettavissa. Ei sen parisuhteen tai avioliiton jatko ole yksin omissa käsissä.
No ei tietenkään ole vain omissa käsissä. Mies voi jättää, vaikka sitä voisi kuvitella, tai kuolla. Mutta pitää kyllä olla jääkaappikylmä ihminen, että vertaa vuosikymmenien hyvä parisuhteen jälkeen leskeytymistä tai jätetyksi tulemista työpaikan menetykseen. Voiko olla normaali tunne-elämä, jos puhuu näistä samana päivänä?
Pointtini oli se, että tulevaisuutta ei kukaan tiedä. Suhteeseen tai toiseen ihmiseen ei koskaan kannata kiintyä ja kiinnittyä niin voimakkaasti, että usko onneen ja hyvään elämään häviävät sen suhteen tai ihmisen matkassa. Kukaan ei voi olla samanlainen kuin toinen, mutta minusta on suorastaan pelottavaa laskea koko elämänsä jonkun niinkin epävarman asian kuin parisuhteen varaan. Minusta ihmisen pitää uskoa siihen, että mitä ikinä tapahtuukaan ja kenet tahansa maailmassa menettääkään, elämä jatkuu.
Tietenkin elämä jatkuu, mutta se voi jatkua myös yksin. Ei elämiseen tarvita parisuhdetta, jos sellaisen ja hyvän sellaisen on päässyt jo kokemaan ja elämään.
Hohhoijaa. En ole niin väittänytkään. Sanoin, että sinkuksi jättäytyminen sen vuoksi, ettei usko voivansa löytää enää yhtä hyvää parisuhdetta kuin se kerran eletty, on lapsellista.
Sinkkuna oleminen on siis ihan ok, jos se tekee ihmisen onnelliseksi, mutta sinkuksi jättäytyminen sen vuoksi, ettei usko enää löytävänsä hyvää suhdetta, vaikka kuitenkin suhteen haluaisi, on pelkästään hölmöä. Tyytyä ei tietenkään tarvitse eikä pidä, mutta en ole toisaalta missään viestissäni mitään sellaista väittänytkään.
Kerran vielä: jos haluat olla sinkku, koska se tekee sinut onnelliseksi, ole. Jos haluaisit parisuhteen, muttet usko voivasi löytää enää hyvää miestä ja jäät siksi sinkuksi, olet hölmö.
Hölmö en ole vaan realistinen. Olen nähnyt näitä eronneita, karanneita, leskeytyneitä ja eläkeiän suhteita ja niin nekin vaan usein päättyvät eroon. Ei se uusi suhde sitten ollutkaan niin ihmeellistä, ihanaa ja suurta rakkautta vaikka alkuhehkutuksessa näin annetaan ymmärtää. Omasta puolestani totean vain etten ole enää milloinkaan parisuhdemarkkinoilla.
Miksi lyhyempi suhde olisi jollakin tavoin huono asia???
Miksi se olisi jollain tavoin hyvä asia? Mulle ihmissuhde ei ole kertakäyttökamaa, joka heitetään roskiin kun jotain ehkä parempaa tai mielenkiintoisempaa ilmaantuu.
Kyllä se VOI olla hyvä asia, kaunis kohtaaminen tai että tallustellaan vähän aikaa samaan suuntaan ja erotaan, kun päämäärät muuttuvat. Mutta itsekään en kyllä kykene lähtökohtaisesti lyhyisiin suhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt kun kirjoitan vähän OT, mutta...
Kyllä ihmisen täytyy olla jäänyt henkisesti jotenkin teinin tasolle, jos puhuu muista ihmisistä kuin nämä olisivat jotain tavaroita, joita voi tuosta vain vaihtaa. Tässäkin ketjussa aika monta tällaista tyyppiä näköjään.
On tosi omituista tää nykypäivän trendi (trendi se on, leviää lapsellisten omaan napaan tuijottelevien sitoutumiskammoisten pari - kolmekymppisten keskuudessa kuin häkä), että ei arvosteta toisen ihmisen ainutlaatuisuutta tippaakaan, puhumattakaan kahden ihmisen välisestä henkisestä yhteydestä, lojaaliudesta, kunnioituksesta, yhteisistä kokemuksista. Kaikessa on aina vain kyse niiden omien kusivehkeiden hinkkaamisesta mahdollisimman monen eri tyypin kanssa ja omien, pinnallisten halujen tyydytyksestä. Ettekö te pässit tajua, miten tyhjiä olette päästänne ja sielustanne? Ettekö tosiaan näe, että se mitä oikeasti kaipaatte on aito yhteys toiseen ihmiseen? Ehei, sen kun juoksette sokeina kukasta kukkaan, koska iik, "haluan olla ikuisesti vapaa", ikään kuin kukaan toinen ihminen teiltä voisi vapautta tai itseyttänne viedä pois. Vapaus on jokaisen pään sisällä, se on asenne. Ihminen voi tehdä kaikki omat juttunsa myös suhteessa, se toki vaatii oikean ihmisen kanssa olemista. Oikean ihmisen taas kohtaa vasta kun tuntee itsensä. Itsensä voi tuntea läpikotaisin vasta kun on kohdannut tarpeeksi monta vastoinkäymistä niiden väärien tyyppien kanssa - yksikseen ihminen ei koskaan voi henkisesti kasvaa kypsimmäksi minäkseen, koska siihen tarvitaan törmäyksiä muiden ihmisten kanssa.
Jos ymmärtäisitte elämästä edes perusasiat, ymmärtäisitte tämän; rakkaus on tärkeintä.
Olen toki tyytyväinen, että kaltaisenne pöntöt pysyvät yksinäisinä eivätkä lisäänny. Idioluutio vallitsee tällä hetkellä ja on erinomaista, että uusia ääliöitä ei enää synny.
Jaksoiko joku lukea tuon viestin loppuun?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt kun kirjoitan vähän OT, mutta...
Kyllä ihmisen täytyy olla jäänyt henkisesti jotenkin teinin tasolle, jos puhuu muista ihmisistä kuin nämä olisivat jotain tavaroita, joita voi tuosta vain vaihtaa. Tässäkin ketjussa aika monta tällaista tyyppiä näköjään.
On tosi omituista tää nykypäivän trendi (trendi se on, leviää lapsellisten omaan napaan tuijottelevien sitoutumiskammoisten pari - kolmekymppisten keskuudessa kuin häkä), että ei arvosteta toisen ihmisen ainutlaatuisuutta tippaakaan, puhumattakaan kahden ihmisen välisestä henkisestä yhteydestä, lojaaliudesta, kunnioituksesta, yhteisistä kokemuksista. Kaikessa on aina vain kyse niiden omien kusivehkeiden hinkkaamisesta mahdollisimman monen eri tyypin kanssa ja omien, pinnallisten halujen tyydytyksestä. Ettekö te pässit tajua, miten tyhjiä olette päästänne ja sielustanne? Ettekö tosiaan näe, että se mitä oikeasti kaipaatte on aito yhteys toiseen ihmiseen? Ehei, sen kun juoksette sokeina kukasta kukkaan, koska iik, "haluan olla ikuisesti vapaa", ikään kuin kukaan toinen ihminen teiltä voisi vapautta tai itseyttänne viedä pois. Vapaus on jokaisen pään sisällä, se on asenne. Ihminen voi tehdä kaikki omat juttunsa myös suhteessa, se toki vaatii oikean ihmisen kanssa olemista. Oikean ihmisen taas kohtaa vasta kun tuntee itsensä. Itsensä voi tuntea läpikotaisin vasta kun on kohdannut tarpeeksi monta vastoinkäymistä niiden väärien tyyppien kanssa - yksikseen ihminen ei koskaan voi henkisesti kasvaa kypsimmäksi minäkseen, koska siihen tarvitaan törmäyksiä muiden ihmisten kanssa.
Jos ymmärtäisitte elämästä edes perusasiat, ymmärtäisitte tämän; rakkaus on tärkeintä.
Olen toki tyytyväinen, että kaltaisenne pöntöt pysyvät yksinäisinä eivätkä lisäänny. Idioluutio vallitsee tällä hetkellä ja on erinomaista, että uusia ääliöitä ei enää synny.
Aito yhteys? Voiko kuitenkin olla niin, että ihmiset kasvavat ja muuttuvat elämän aikana? Kumppani, niin upea ja rakas kuin onkin, kasvaa eri suuntaan ja kiinnostuu erilaisista asioista. Kuten itsekin teen. Kuinka paljon kompromisseja suhteessa täytyy tehdä? Rakastaa voi, mutta homma ei silti toimi.
Olen myös sitä mieltä, että yksin on parempi kuin suhteessa. Oman tilan tarve on suurempi kuin tarve olla jonkun kainalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin parisuhteen olevan isoin hyvä juttu mun elämässä. Tärkeämpi kuin työ tai opiskelu
Voisitko avata hieman? Mikä siitä tekee tärkeän?
Ap
En ole tuon kirjoittaja mutta samaa mieltä. Vastaisin, että se on siksi tärkeintä, että se on pysyvä, muut asiat muuttuvat. Toinen on tietysti tuntee; harvoinhan sitä on yhtä kiintynyt työpaikkaansa kuin puolisoonsa:)
Oman parisuhteen aikana opinnot ovat jääneet taa, molempien työpaikat ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta edelleen tullaan kotiin toistemme luo. Olisi kurjaa menettää duuni, mutta kyllä leskeytyminen olisi miljoona kertaa pahempaa. Työpaikan voi saada uuden, mutta rakasta puolisoa ja lasten isää ei voi korvata.
Olen osittain eri mieltä. Minusta kuka tahansa on korvattavissa, jos ei ole lapsia. Tai kyllähän toisaalta lapsia hankkineetkin joskus eroavat... Pointtini on kuitenkin se, että jos en rakastaisi tätä miestä, rakastaisin luultavasti jotakin toista. Samanlaista ei voisi olla kenenkään kanssa, mutta erilainen voisi olla ihan yhtä hyvää, ehkä jopa parempaakin. Sitä ei voi tietää. Näin ollen työpaikka ja parisuhde ovat kyllä ihan rinnastettavissa: molempien menettäminen kirpaisee, mutta uusiakin tulee.
Näin voi varmaan sanoa nuorena. Siis että hetken kirpaisee mutta sitten tulee uusia. Olen kyllä varsin vakuuttunut siitä, että 30 vuoden suhteen jälkeen olisin vuosia aivan romuna enkä ehkä koskaan haluaisi uutta miestä. Ja vaikka sellainen löytyisikin, ei se olisi sama; tämän nykyisen kanssa on kasvettu aikuisiksi, perustettu perhe jne. Sitä en voi elää enää uudelleen. Kukaan ei voi enää oppia tuntemaan minua niin kuin nykyinen mieheni tuntee. Sen sijaan tuskinpa romahtaisin työpaikan menetyksestä, ei sitä oikeasti hei voi mitenkään verrata!
Olen edelleen eri mieltä. Ihmiset aloittavat uusia parisuhteita vielä eläkepäivilläänkin. Elämä parisuhteessa on ikäihmisenä erilaista, mutta ei välttämättä yhtään sen huonompaa. Mutta jos asiaan asennoituu niin, että yli ei voi päästä, niin eihän sitä sitten tapahdukaan. Minusta olisi jopa pelottavaa olla jotenkin niin kiinni toisessa ihmisessä ja menneisyyden kokemuksissa, että romahtaisin erosta ja menettäisin uskoni uuteen rakkauteen. Ero kun on aina mahdollinen, ei kukaan voi oikeasti luvata ikuisuutta. Ehkä siksi työpaikan ja parisuhteen menetys ovat mielestäni rinnastettavissa. Ei sen parisuhteen tai avioliiton jatko ole yksin omissa käsissä.
No ei tietenkään ole vain omissa käsissä. Mies voi jättää, vaikka sitä voisi kuvitella, tai kuolla. Mutta pitää kyllä olla jääkaappikylmä ihminen, että vertaa vuosikymmenien hyvä parisuhteen jälkeen leskeytymistä tai jätetyksi tulemista työpaikan menetykseen. Voiko olla normaali tunne-elämä, jos puhuu näistä samana päivänä?
Pointtini oli se, että tulevaisuutta ei kukaan tiedä. Suhteeseen tai toiseen ihmiseen ei koskaan kannata kiintyä ja kiinnittyä niin voimakkaasti, että usko onneen ja hyvään elämään häviävät sen suhteen tai ihmisen matkassa. Kukaan ei voi olla samanlainen kuin toinen, mutta minusta on suorastaan pelottavaa laskea koko elämänsä jonkun niinkin epävarman asian kuin parisuhteen varaan. Minusta ihmisen pitää uskoa siihen, että mitä ikinä tapahtuukaan ja kenet tahansa maailmassa menettääkään, elämä jatkuu.
Tietenkin elämä jatkuu, mutta se voi jatkua myös yksin. Ei elämiseen tarvita parisuhdetta, jos sellaisen ja hyvän sellaisen on päässyt jo kokemaan ja elämään.
Hohhoijaa. En ole niin väittänytkään. Sanoin, että sinkuksi jättäytyminen sen vuoksi, ettei usko voivansa löytää enää yhtä hyvää parisuhdetta kuin se kerran eletty, on lapsellista.
Sinkkuna oleminen on siis ihan ok, jos se tekee ihmisen onnelliseksi, mutta sinkuksi jättäytyminen sen vuoksi, ettei usko enää löytävänsä hyvää suhdetta, vaikka kuitenkin suhteen haluaisi, on pelkästään hölmöä. Tyytyä ei tietenkään tarvitse eikä pidä, mutta en ole toisaalta missään viestissäni mitään sellaista väittänytkään.
Kerran vielä: jos haluat olla sinkku, koska se tekee sinut onnelliseksi, ole. Jos haluaisit parisuhteen, muttet usko voivasi löytää enää hyvää miestä ja jäät siksi sinkuksi, olet hölmö.
Hölmö en ole vaan realistinen. Olen nähnyt näitä eronneita, karanneita, leskeytyneitä ja eläkeiän suhteita ja niin nekin vaan usein päättyvät eroon. Ei se uusi suhde sitten ollutkaan niin ihmeellistä, ihanaa ja suurta rakkautta vaikka alkuhehkutuksessa näin annetaan ymmärtää. Omasta puolestani totean vain etten ole enää milloinkaan parisuhdemarkkinoilla.
Miksi lyhyempi suhde olisi jollakin tavoin huono asia???
Miksi se olisi jollain tavoin hyvä asia? Mulle ihmissuhde ei ole kertakäyttökamaa, joka heitetään roskiin kun jotain ehkä parempaa tai mielenkiintoisempaa ilmaantuu.
Kyllä se VOI olla hyvä asia, kaunis kohtaaminen tai että tallustellaan vähän aikaa samaan suuntaan ja erotaan, kun päämäärät muuttuvat. Mutta itsekään en kyllä kykene lähtökohtaisesti lyhyisiin suhteisiin.
Nimenomaan!!! =)
Elämä on kaikin tavoin parempaa rakastavassa suhteessa kuin sinkkuna. En kykene yksin ollessa samanlaiseen onneen kuin toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa tunnen olevani rakastettu ja pidetty, kotoa löytyy se ihminen jolle voin kertoa sekä ilot että surut, kotona on joku joka lohduttaa, kotona on joku joka ylläpitää taloutta, ei ole yksinäinen ja saa tarvittaessa omaa rauhaa, on läheisyyttä, voimme tehdä asioita yhdessä, tuemme toisiamme, on myös halvempaa asua, ei ole turvaton olo (mies on minun elämässäni se turvaverkko)
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: ei tuo. Miinuksella mennään, enkä tiedä enää kuinka kauan jaksan tällaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin täällä samoja asioita. Ollaan oltu yhdessä lähes 10vuotta, ei asuta yhdessä mutta yhteinen lapsi on. Molemmat hoitaa oman taloutensa. Mulla on halua rakastaa häntä mutta on myös tunne että hänellä on kivempaa seuraa kavereidensa kanss, mulle ei tahdo löytyä aikaa. Seksielämä on vähissä. En olis muutama vuosi sitten uskonut että tulee aika jolloin mä joudun elämään puutteessa. Aina on joku selitys miksi ksi menee yöksi mieluummin omaan asuntoonsa. Enkä epäile että hän pettäisi, päinvastoin. Mulle olis jotenkin helpompaa jos hän jäis kiinni pettämisestä. Olis helppo sanoa että tää oli nyt tässä. Nyt tää vaan venuu ja mä yritän sanoo etten oo tyytyväinen. Mut jotenkin en vaan saa sanottua et ero tuli nyt.
Miksi se olisi jollain tavoin hyvä asia? Mulle ihmissuhde ei ole kertakäyttökamaa, joka heitetään roskiin kun jotain ehkä parempaa tai mielenkiintoisempaa ilmaantuu.