Naiset, jotka kokeneet insesti-isän aiheuttamat traumat

Oletko saanut mitään terapiaa? Oman lapsen saaminen voi hyvinkin nostaa läpikäymättömät traumat pintaan.

Vierailija kirjoitti:

Oletko saanut mitään terapiaa? Oman lapsen saaminen voi hyvinkin nostaa läpikäymättömät traumat pintaan.

En ole. Kävin alle pari vuotta sitten "hirveän pyörremyrskyn" läpi tunteideni ja kokemusteni kanssa ja tuo vuosi oli kieltämättä musta. Käsittelin paljon asioita itseni kanssa enkä ole enää ajatellut koko asiaa. Nyt tuo "iskä" sana kuitenkin särähti niin pahasti korvaan että jäin miettimään tuota asiaa. Tuli paha mieli miehenkin takia koska tuo puhui niin liikuttuneena miten ihanaa olisi tulla kutsutuksi isäksi... ja onhan se minunkin mielestäni. Tosin nyt tuli lämmin olo tästä ajatuksesta... ehkä nuo pahat muistot jää sitten lopunkin taakse :)

AP

Tuomittiinko isäsi teoistaan, mitä tapahtui ja milloin? Miksi äitisi ei puuttunut?

Vierailija kirjoitti:

Tuomittiinko isäsi teoistaan, mitä tapahtui ja milloin? Miksi äitisi ei puuttunut?

Voisin vastata että aihe ei koskenut tätä asiaa, mutta en sitä tee, jos tänne eksyy joku nuorempi (tai miksei vanhempikin), joka kamppailee samojen asioiden kanssa ja etsii rohkeutta puhua asiasta tai tehdä sille jotain.

Isääni ei koskaan tuomittu asiasta. Juttu meni kyllä poliisikuulusteluihin asti, mutta todisteita ei ollut, joten äitiä ei uskottu. Tämän lisäksi isäni haukkui äitini valehtelijaksi ja että hän haluaisi nyhtää vain rahaa.

Olen itse ollut tuolloin pieni, eikä muistoja kuulusteluista ole. Hyväksikäyttö alkoi kun olen ollut vauvaiässä, ja viimeiset omat muistot jää neljänteen tai viidenteen luokkaikään. Pikkusisko on ollut aina isän luona mukana ja hänkin muistaa jotain. Siskoon isä ei kuitenkaan koskaan koskenut.

Kävin viimeisen kerran isän luona kun olin n. 16-vuotias. Tällöin hän otti minusta salakuvan, joka paljastui kuitenkin salaman välähtäessä. Menin niin hämilleni etten osannut tuolloin edes reagoida asiaan... edelleen ihmetyttää, mutta...

Onhan sellainen pieni osa jäänyt itseen, joka ihmettelee ja voi pahoin miksi äiti ei tuolloin taistellut asian puolesta tosissaan vaan luovutti heti isän väittäessä häntä valehtelijaksi. En kuitenkaan ole äidille katkera, sillä tähänkin liittyy niin paljon kaikkea mistä en kuitenkaan ala kirjoittamaan.

Kun vanhempana aloin käsittämään laajemmin mitä on tapahtunut ja kuinka väärin ja sairasta se on, niin olisinhan minäkin halunnut saada oikeutta. Mutta tässä piileekin se, että millä todistat noin vanhaa asiaa? En halua rahaa, en mitään muuta kuin että ihmiset avaisivat silmänsä ja että totuus tulisi ilmi. Mutta oma kokemus tästä on se, että isä itse nyhti meidän perheen rikki ja minä jäin tyhjän päälle hirveiden muistojen kanssa.

AP

Jos olet ollut alaikäinen uhri, niin voit vielä 28-vuotiaaksi asti vaatia isällesi rikosoikeudellisista tuomiota. Voisi tulla käyttöön korvausrahat jos aijot terapiassa hoitaa traumaa.

Mulla on traumaattisia kokemuksia lapsuudesta ja mun kohdalla valitettavasti meni niin, että lasten saanti laukaisi vanhat takaumat ja huonon olon. Mun tilanne oli kokonaisuudessaan epäselvä, enkä tajunnut hakea apua ennen kuin lapset oli jo isompia. Melkein siis suosittelisin sinua varautumaan siihen, että omien lasten syntymä saattaa muuttaa nykyisellään tasaisena näyttävää tilannetta. Yksin harvoin pystyy käsittelemään trauma-asioita, ne pitäisi ammattilaisen kanssa käydä läpi tai ainakin varautua siihen.

Mulla isoisästä vähän samat kokemukset. Oma isäni on tosin mahtava isoisä. Isoisäni oli hyvin hankala ja mielenvikainen tapaus ja teki myöhemmin itsemurhan. Oma isäni pyysi, että häntä kutsuttaisiin papaksi jottei häntä mitenkään liitettäisi omaan isäänsä. Isäni ei tiedä hyväksikäytöstä. Olen onnellinen, ettei isää tarvitse kutsua isoisäksi.

Kaikkia ääri mielenvikaisia sitä onkin, lapsia ei missään nimessä pitäisi tehdä jos on erittäin vakavia mielenterveysongelmia.

Itselle kävi niin että aina häiriintyneeksi tietämäni isä alkoi insesti juttuja nyt aikuisiällä (sitä en olisi sentään hänestä uskonut), alkoi väittää että olin hänen peniksestään kiinnostunut ja kiimainen hänestä (äärimmäisen sairasta), katkaisin välit kokonaan tietenkin ja olen ymmärtänyt että isässäni oli pahuutta myös muidenkin hänen juttujensa perusteella miten hän esimerkiksi lapsena minua ja sisartani kohteli todella julmasti, pieniä viattomia lapsia.

Nyt jälkikäteen ymmärrän miksi minulle tuli hänestä niin karmiva tunne juuri ennen kuin aloitti insesti jutut, kun hän oli kanssani samassa tilassa vatsaani kouristi todella voimakkaasti ja tuli tunne että tuossa ihmisessä on jotain todella pahasti vialla ja haluan hänen poistuvan läheltäni, mielensairauden aisti hänestä.

Hän aiheutti valtavan trauman ja masennuin niin pahasti että olin tehnyt päätöksen itsemurhasta (olimme isäni kanssa läheisiä ja hän oli minulle äärettömän rakas vaikka tiesin hänen mielenterveysongelmistaan aina), sitten kuitenkin huomasin että elämä jatkaa kulkuaan kaikesta huolimatta eikä itsemurha ole mikään ratkaisu, masentunut olen edelleen ja etenkin herätessä on epätodellinen tunne joka murskaa, mutta sentään mitään fyysistä hän ei tehnyt, aina voisi olla pahemmin.

Valtavasti voimia ja siunausta kaikille jotka ovat joutuneet kokemaan insestiin liittyviä traumoja ne on äärimmäisen pahoja.

Nimi tai asema ei tee persoonaa, maailmassa on lukuisia ihmisiä jotka eivät toimi inhimillisesti. Sun mies ja isäsi ei ole sama henkilö. Kun saa lapsen, joutuu myös käsittelemään entistä enemmän omaa lapsuuttaan, sillä kaikki mitä olemme kokeneet vaikuttaa siihen mitä nyt olemme. Menneisyys painaa ja omaa lasta haluaisi varjella elämän kolhuilta.

Näille insesti miehille pitäisi laittaa Munat ruuvipenkin väliin jo ajoissa ennen kuin he tekevät kolttosiansa. Kumma kun jollain on niin Isot Munat että alkavat omien tyttäriensä kanssa, mua yököttää tuollaiset miehet 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuomittiinko isäsi teoistaan, mitä tapahtui ja milloin? Miksi äitisi ei puuttunut?

 

Voisin vastata että aihe ei koskenut tätä asiaa, mutta en sitä tee, jos tänne eksyy joku nuorempi (tai miksei vanhempikin), joka kamppailee samojen asioiden kanssa ja etsii rohkeutta puhua asiasta tai tehdä sille jotain.

Isääni ei koskaan tuomittu asiasta. Juttu meni kyllä poliisikuulusteluihin asti, mutta todisteita ei ollut, joten äitiä ei uskottu. Tämän lisäksi isäni haukkui äitini valehtelijaksi ja että hän haluaisi nyhtää vain rahaa.

Olen itse ollut tuolloin pieni, eikä muistoja kuulusteluista ole. Hyväksikäyttö alkoi kun olen ollut vauvaiässä, ja viimeiset omat muistot jää neljänteen tai viidenteen luokkaikään. Pikkusisko on ollut aina isän luona mukana ja hänkin muistaa jotain. Siskoon isä ei kuitenkaan koskaan koskenut.

Kävin viimeisen k

Palstan trolli on täällä kirjoittanut kilometrin mittaisia tarinoita jo vuonna 2017. Huoh. Onko niin kauan narkattu?