Luetteko kuolinilmoituksia säännöllisesti?

Onhan se hyvä tarkastaa, onko itse kuollut. Muuten saattaisi tietämättään kummitella täällä (vrt. Kuudes aisti).

Nimet silmäilen läpi, josko olisi tuttuja. Ja aina katson kuka on syntymävuoden perusteella nuorin ja vanhin. Joskus on melkein sadan vuoden ikäero, se on todella surullista. Yleensä ero on noin 30 vuotta, 20-luvulla syntyneistä 40- tai 50-luvulla syntyneisiin.

Luen, ja saan ihan samanlaisia kommentteja perheeltä :D

Vierailija kirjoitti:

Onhan se hyvä tarkastaa, onko itse kuollut. Muuten saattaisi tietämättään kummitella täällä (vrt. Kuudes aisti).

Väität siis, että en tunne muita ihmisiä?

Varaan aina sipsejä ja olutta kun asetun mukavasti sohvalle lukemaan kuolinilmoituksia.

Luin silloin kun tuli hesari. Tai luin sen perusteella, jos oli kyseessä kovin iäkäs vainaja, nuori tai omaa ikäluokkaa.

Ei ole sairasta. Ei niitä ilmoituksia siellä olis jos ei kukaan niitä lukisi. Monikin lukee tai selaa ne läpi.

Joka viikko lue. Olen pienestä saakka tykännyt lukea kuolinilmoituksia. Silloin tällöin näkyy joku tuttu nimikin, muun muassa vuosia sitten vanha luokkakaverini oli pois nukkuneitten sivulla. Huumeet taisi viedä.

Vierailija kirjoitti:

Varaan aina sipsejä ja olutta kun asetun mukavasti sohvalle lukemaan kuolinilmoituksia.

Toivottavasti harrastat liikuntaa säännöllisesti.

Sanomalehden lukemisen tärkeyden opin jo hyvin pienenä isovanhemmiltani. Isoäiti aloitti aina kuolinilmoituksesta. Siihen aikaan ne olivat heti toisella sivulla, eivät jossakin tekstin jälkeen juuri ennen myytäviä asuntoja. Sunnuntain Hesarin ilmoitusten lukemiseen kuluu aikaa runsaasti, mutta hyvin jaksan lukea ilman sipsejä tai poppareita kaljasta puhumattakaan. Mukana on aina toisinaan joku tuttu, tänä keväänä parin viikon välein kaksi entistä opettajaani, molemmat lähes 100-vuotiaina, ja silloin kuluu aikaa, kun muistelee edesmennyttä. Hyvin monet Hesarin vainajat ovat ensimmäisen polven helsinkiläisiä ja en malta olla pohtimatta, mikä heidät on aikanaan tuonut pääkaupunkiseudulle hyvinkin kaukaa. Omaikäisiä sitä tietysti katselee ja ensin tulee mieleen, että nuorenapa tuokin kuoli, kunnes hoksaa taas kerran, että en minä enää mikään nuori ole. Nuorten ja lasten  ilmoitukset liikuttavat aina, vaikka vainaja ei olisi millään tavalla tuttu.

Opin aika aikaisin lukemaan ja kuolinilmoitusten muistovärssyt varmasti olivat yhtenä opettajana. Minä jopa jossakin vaiheessa leikkelin talteen noita värssyjä. Siitä aikuiset eivät oikein pitäneet, en ymmärrä vieläkään, miksi. Luen värssyt vieläkin, nykyään aika kriittisin silmin. Mukana on niitä tavanomaisia, joista ajattelen, eikö omaisilla ollut muuta sanottavaa. Toisaalta on todellisia sillisalaatteja, joihin on koottu neljästäkin värssystä "sopivat kohdat". Jotkut värssyt jaksavat aina vaan liikuttaa, niistä tulee mieleeni, että vainaja on ollut jälkeenjääneille todella merkittävä ja rakas ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Sanomalehden lukemisen tärkeyden opin jo hyvin pienenä isovanhemmiltani. Isoäiti aloitti aina kuolinilmoituksesta. Siihen aikaan ne olivat heti toisella sivulla, eivät jossakin tekstin jälkeen juuri ennen myytäviä asuntoja. Sunnuntain Hesarin ilmoitusten lukemiseen kuluu aikaa runsaasti, mutta hyvin jaksan lukea ilman sipsejä tai poppareita kaljasta puhumattakaan. Mukana on aina toisinaan joku tuttu, tänä keväänä parin viikon välein kaksi entistä opettajaani, molemmat lähes 100-vuotiaina, ja silloin kuluu aikaa, kun muistelee edesmennyttä. Hyvin monet Hesarin vainajat ovat ensimmäisen polven helsinkiläisiä ja en malta olla pohtimatta, mikä heidät on aikanaan tuonut pääkaupunkiseudulle hyvinkin kaukaa. Omaikäisiä sitä tietysti katselee ja ensin tulee mieleen, että nuorenapa tuokin kuoli, kunnes hoksaa taas kerran, että en minä enää mikään nuori ole. Nuorten ja lasten  ilmoitukset liikuttavat aina, vaikka vainaja ei olisi millään tavalla tuttu.

Opin aika aikaisin lukemaan ja kuolinilmoitusten muistovärssyt varmasti olivat yhtenä opettajana. Minä jopa jossakin vaiheessa leikkelin talteen noita värssyjä. Siitä aikuiset eivät oikein pitäneet, en ymmärrä vieläkään, miksi. Luen värssyt vieläkin, nykyään aika kriittisin silmin. Mukana on niitä tavanomaisia, joista ajattelen, eikö omaisilla ollut muuta sanottavaa. Toisaalta on todellisia sillisalaatteja, joihin on koottu neljästäkin värssystä "sopivat kohdat". Jotkut värssyt jaksavat aina vaan liikuttaa, niistä tulee mieleeni, että vainaja on ollut jälkeenjääneille todella merkittävä ja rakas ihminen.

Olipas ihanasti kirjoitettu. :)

En enää, koska luen digilehteä.

Paperilehdestä luin.

Minun mielestäni niitä kuuluu seurata. On mielestäni noloa yleissivistymättömyyttä olla tietämätön, jos esim joku tuttavan vanhempi on kuollut. Jos se ilmoitus laitetaan lehteen, niin kyllä moni ihminen olettaa, että ne ilmoitukset myös luetaan. Tiedänpähän ainakin käyttäytyä tahdikkaasti sellaisia tuttavia kohtaan, joiden läheinen on kuollut. On törppöä olla tietämättä sellaisesta. Mielestäni on jotenkin minäkeskeistä olla seuraamatta kuolinilmoituksia.

Kaikille ei edes tule mitään lehteä...

Silloin kun minulle tulee, luen kyllä kuolinilmoitukset. Mutta ikinä en ole kyllä ketään tuttua niistä löytänyt.

Luen, olen lukenut ihan siitä asti, kun aloin sanomalehtiä lukea. Nykyisin tulee vain sunnuntain paperilehti, mutta siinä onkin sitten monta sivua kuolinilmoituksia. Jotenkin jäätävää, kun itseni ikäiset ovat nykyisin viikottain edustettuina.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni niitä kuuluu seurata. On mielestäni noloa yleissivistymättömyyttä olla tietämätön, jos esim joku tuttavan vanhempi on kuollut. Jos se ilmoitus laitetaan lehteen, niin kyllä moni ihminen olettaa, että ne ilmoitukset myös luetaan. Tiedänpähän ainakin käyttäytyä tahdikkaasti sellaisia tuttavia kohtaan, joiden läheinen on kuollut. On törppöä olla tietämättä sellaisesta. Mielestäni on jotenkin minäkeskeistä olla seuraamatta kuolinilmoituksia.

Asutko pienellä paikkakunnalla?

Luin, silloin kun oli paperilehti. Töissä piti vältellä, mua alkaa helposti itkettää, varsinkin jos nuori tai lapsi on kuollut. Ja jotkut muistokirjoitukset ovat todella hyviä, nekin tosin saa pillittämään.    :)

Meinasin nuorempana ruveta keräämään kuolinilmoituksia.