Pitäisikö ottaa vaan ensimmäinen nainen, joka suostuu olemaan kanssani?

Kuule, mitä jos mietittäisiin asiaa sitten, kun saat sen ensimmäisen naisen kiinnostumaan itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut elämässäni yhtäkään merkittävää ihmissuhdetta. Äiti, isä ja sisarukset ovat etäisiä ja mitään tunne-elämän tukea ei ole ollut koskaan minulla olemassa. Nyt tietenkin ehdotatte terapiaa, mutta ei terapiasta saa isää tai tyttöystävää.

Tässä on sellainen ongelma, että en ole ollut juurikaan työelämässä ja olen 36. Eikä minulla ole ihmissuhdetaitojakaan ymmärrettävistä syistä. Minulla ei siis ole kauheasti annettavaa naiselle ja sellainen nainen, johon minulla olisi mahdollisuudet ei varmaan minua oikeasti kiinnosta ollenkaan. Kai kuitenkin ajan myötä voi oppia rakastamaan? Onko kellään kokemusta sellaisesta tyytymissuhteesta, joka on kuitenkin päätynyt hyvin?

Olen kohtalaisen hyvännäköinen mies ja kaupungilla näkee, että millaiset naiset katsovat minua vähän pidempään ja hymyilevät. Heidän joukossaan on aika säväyttäviä tapauksia joskus ja luulen että minua jää harmittamaan, jos pariudun esimerkiksi ylipainoisen mt-potilaan kanssa, joka on se realistinen näkymä minulle.

En vain näe elämässä muuta eteen päin pääsyn mahdollisuutta kuin sen, että lähden ensimmäiseen tärkeään ihmissuhteeseen ikinä ja kasvaisin siinä edes joten kuten normaaliksi ihmiseksi. Toisaalta sitten myös se ahdistaa, että käytän jotain naista ponnahduslautana ja menetän kiinnostukseni häneen, kun saan elämäni kuntoon. En haluaisi olla niin paska tyyppi.

Sinun kengissäsi ehkä ottaisin oman elämän hallintaan ennenkuin rupeaisin sitä parisuhdetta katselemaan, vaikka ymmärrän kyllä että onhan se parisuhteen puute ikävää varsinkin jos sitä ei ole koskaan kokenut.

Liityt työelämään ja opettelet sosiaalisia taitoja näin aluksi, tämän jälkeen voi naismarkkinoillekkin mennä paremmin mielin.

Pitäisi. Sain satoja pakkeja naisilta ja vihdoin löysin yhden, joka kelpuutti mut. Nainen on kaukana siitä mitä hain, mutta otin kuitenkin. Kyllä tää sinkkuuden voittaa ja ollaan ajan myötä kasvettu yhteen

Suurin osa vain "tyytyy" johonkin. Sen takia avioeroprosentit ovat niin kovia.

Miksi kuvittelet että mikään ihmissuhde sinua korjaa?

Pitäisi. Minunkin mieheni otti minut. Anoppi valittaa kun muilla nelikymppisillä miehillä on nuorempi nainen ja minä olen hänen poikaansa vanhempi. Hän ei vaan tajua ettei köyhä, velkainen ja ei niin komea mies saa ihan ketä vaan.

Jep jep, siitähän se on hyvä parisuhde tehty, että puolison kanssa ei ole mitään yhteistä ja häneen vain "tyytyy"... Pistä ensin se oma elämäsi kuntoon, AP, ja mieti sitten vasta noita parisuhdeasioita. Ei se huono suhde itselle väärän kumppanin kanssa tee sinua yhtään sen onnellisemmaksi kuin nyt olet.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut elämässäni yhtäkään merkittävää ihmissuhdetta. Äiti, isä ja sisarukset ovat etäisiä ja mitään tunne-elämän tukea ei ole ollut koskaan minulla olemassa. Nyt tietenkin ehdotatte terapiaa, mutta ei terapiasta saa isää tai tyttöystävää.

Tässä on sellainen ongelma, että en ole ollut juurikaan työelämässä ja olen 36. Eikä minulla ole ihmissuhdetaitojakaan ymmärrettävistä syistä. Minulla ei siis ole kauheasti annettavaa naiselle ja sellainen nainen, johon minulla olisi mahdollisuudet ei varmaan minua oikeasti kiinnosta ollenkaan. Kai kuitenkin ajan myötä voi oppia rakastamaan? Onko kellään kokemusta sellaisesta tyytymissuhteesta, joka on kuitenkin päätynyt hyvin?

Olen kohtalaisen hyvännäköinen mies ja kaupungilla näkee, että millaiset naiset katsovat minua vähän pidempään ja hymyilevät. Heidän joukossaan on aika säväyttäviä tapauksia joskus ja luulen että minua jää harmittamaan, jos pariudun esimerkiksi ylipainoisen mt-potilaan kanssa, joka on se realistinen näkymä minulle.

En vain näe elämässä muuta eteen päin pääsyn mahdollisuutta kuin sen, että lähden ensimmäiseen tärkeään ihmissuhteeseen ikinä ja kasvaisin siinä edes joten kuten normaaliksi ihmiseksi. Toisaalta sitten myös se ahdistaa, että käytän jotain naista ponnahduslautana ja menetän kiinnostukseni häneen, kun saan elämäni kuntoon. En haluaisi olla niin paska tyyppi.

Olet itsekin mt-ongelmainen, joten olisi kyllä ihan realistista, että "tyytyisit" johonkin toiseen, jolla on jotakuinkin samanlaiset lähtökohdat. Itse asiassa, koska sellaisen naisen kanssa sinulla olisi jotain muutakin yhteistä kuin hyvä pärstäkerroin, olisi sinulla paremmat tsäänssit rakastuakin - jos ei intohimoisesti, niin syvän kiintymyksen tasolla kyllä.

Toisaalta voit jatkaa hyvännäköisten mimmien bongailua, mutta tällöin saat itsellesi todennäköisesti pelkkää seksiä. Sekin on varmaan ihan fine, ja saattaisit hullaantua tällaisesta naisesta ja rakastua päätäpahkaa, mutta parin vuoden päästä tajuat, että olisit kaivannut jotain enemmän ja ymmärrät, että olisit voinuyt löytää sielunkumppanin, jos olisit antanut tälle mahdollisuuden.

Näin karkeasti siis: valitse!

Vierailija kirjoitti:

Kuule, mitä jos mietittäisiin asiaa sitten, kun saat sen ensimmäisen naisen kiinnostumaan itsestäsi.

Jatkan vielä: Parisuhdekokemattomien näyttää olevan vaikea ymmärtää, ettei parisuhde ole jokin staattinen tila, joka syntyy kun päätetään seurustella ja pysyy sitten sellaisena siihen saakka, että päätetään ehkä erota. Ei, kyse on prosessista. Naista ei oteta, ei vaikka hänet saisi kiinnostumaan itsestään. Siitä kiinnostumisesta on vielä pitkä matka suhteeseen. Kiinnostuksen herättäminen on se ensimmäinen asia; sinun pitää saada joku huomaamaan itsesi ja kiinnostumaan sinusta potentiaalisena parisuhdekumppanina. Miten ajattelit sen tehdä? Sen jälkeen sinun pitää ylläpitää kiinnostus. Olla hauskaa treffiseuraa, kiinnostava tapailukumppani, ihminen jonka seurassa viihtyy ja jonka seuraan alkaa kaivata. Sinun pitää olla haluttava seksikumppani ja kehittyä hyväksi rakastajaksi juuri tälle naiselle.

Jossain vaiheessa tulee ensimmäinen riita. Millainen olet riitatilanteessa? Mukaan voi tulla myös mustasukkaisuutta, aiheetonta tai ihan aiheesta; epävarmuuden tunteita tulee ihan jokaiselle; läheisyys/etäisyys -kysymys on ratkaistava niin, että molemmat saavat riittävästi sekä yhdessäoloaikaa että omaa aikaa. Sukulaiset ja ystävät tulevat kuvaan mukaan viimeistään, kun tapailu alkaa olla tiiviimpää. Lomat, juhlapyhät, arki ja arkeen liittyvät asiat: kumman luona ollaan enemmän, jos ollaan enimmäkseen toisen luona niin kuuluuko toisen osallistua kotitöihin siellä? Miten maksetaan yhteiset kulut? Kumman tulotason mukaan eletään, jos on merkittävä tuloero? Yhteiset ja omat harrastukset; mitä tehdään jos toisella on joku aikaa vievä harrastus josta toinen ei innostu, mutta tuntee itsensä yksinäiseksi?

Jnejne. Parisuhde ja etenkin sen alku on jatkuvaa "neuvottelua". Ei sitä, että tavataan ja päätetään seurustella.

Eli palataanko asiaan sitten, kun olet edes tuossa tapailuvaiheessa?

Valtaosa ihmisistä tyytyy parisuhteeseen. Suuret rakkaudet ovat harvinaisia ja onnelliset parisuhteet vielä harvinaisempia.

Ehkä joku nainen tyytyy sinuun joksikin aikaa ja olette jonkin aikaa (melko) tyytyväisiä yhdessä.

Jonkinlainen win-win.

Sama se on itselläkin edessä. Kriteerit eivät olleet ennenkään korkeat, mutta nyt pitää lopettaa valikointi ihan kokonaan ja ottaa suosiolla joku ikityötön mt-tapaus, joita vedän jostain syystä puoleeni.

Luulenpa, että terapiaa ehdotetaan juurikin sen tyhjyyden täyttämiseksi mitä läheisten suhteiden puuttuminen aiheuttaa. Siis kun se on tapahtunut lapsena.

Läheisyyttä ei oikein aikuisena saa kuin parisuhteessa. On terapia suuntauksia joissa voi saada korvaavia kokemuksia.

Terapia ei tuo isää eikä tyttöystävää, mutta voi hiikan helpottaa jotkain vajetta itsessä.

On helpompi lähestyä muita ihmisiä jos ei ole vereslihalla. Mutta tärkeää on löytää oikea terapia jos sille tielle lähtee.

Elämän epäoikeudenmukaisuus tulee juuri tässä, että menetettyä lapsuutta ei saa korvattua.

Joku vertaistukiryhmä voisi myös olla ok koska tällöin kuulisi muiden kokemuksia ja katoaisi sellainen kuva, että on ainoa.

Minusta vain tyytyminen johonkin on väärin.

Mutta joskus läheisyyden pelko ja puute tekee sellaiset tepposet, että arvioi muita kylmästi.

Joku voisi sanoa sinua mt- ongelmaiseksi.

Ihmisten liian tiukka jaotteleminen on huono asia. Sellaiseen suhteeseen ei kuitenkaan kannata mennä joka on tuhoava ja aiheuttaa pahaa elämälle.

Toivon, että pääsisit eteenpäin elämässä.

Minusta myös ei kannata luoda naiskuvia tämän palstan kautta koska kaikki kärjistävät täällä mielipiteitään.

Joku paikka, harrastus jossa saisit olla naisten seurassa? Joku itseilmaisukurssi?

Voi olla, että meni pieleen tämä vastaus.

Miesten "olen kohtalaisen hyvännäköinen" -kommentit ovat aina huvittavia.

Ei, äidin mielipidettä ei huomioida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule, mitä jos mietittäisiin asiaa sitten, kun saat sen ensimmäisen naisen kiinnostumaan itsestäsi.

Jatkan vielä: Parisuhdekokemattomien näyttää olevan vaikea ymmärtää, ettei parisuhde ole jokin staattinen tila, joka syntyy kun päätetään seurustella ja pysyy sitten sellaisena siihen saakka, että päätetään ehkä erota. Ei, kyse on prosessista. Naista ei oteta, ei vaikka hänet saisi kiinnostumaan itsestään. Siitä kiinnostumisesta on vielä pitkä matka suhteeseen. Kiinnostuksen herättäminen on se ensimmäinen asia; sinun pitää saada joku huomaamaan itsesi ja kiinnostumaan sinusta potentiaalisena parisuhdekumppanina. Miten ajattelit sen tehdä? Sen jälkeen sinun pitää ylläpitää kiinnostus. Olla hauskaa treffiseuraa, kiinnostava tapailukumppani, ihminen jonka seurassa viihtyy ja jonka seuraan alkaa kaivata. Sinun pitää olla haluttava seksikumppani ja kehittyä hyväksi rakastajaksi juuri tälle naiselle.

Jossain vaiheessa tulee ensimmäinen riita. Millainen olet riitatilanteessa? Mukaan voi tulla myös mustasukkaisuutta, aiheetonta tai ihan aiheesta; epävarmuuden tunteita tulee ihan jokaiselle; läheisyys/etäisyys -kysymys on ratkaistava niin, että molemmat saavat riittävästi sekä yhdessäoloaikaa että omaa aikaa. Sukulaiset ja ystävät tulevat kuvaan mukaan viimeistään, kun tapailu alkaa olla tiiviimpää. Lomat, juhlapyhät, arki ja arkeen liittyvät asiat: kumman luona ollaan enemmän, jos ollaan enimmäkseen toisen luona niin kuuluuko toisen osallistua kotitöihin siellä? Miten maksetaan yhteiset kulut? Kumman tulotason mukaan eletään, jos on merkittävä tuloero? Yhteiset ja omat harrastukset; mitä tehdään jos toisella on joku aikaa vievä harrastus josta toinen ei innostu, mutta tuntee itsensä yksinäiseksi?

Jnejne. Parisuhde ja etenkin sen alku on jatkuvaa "neuvottelua". Ei sitä, että tavataan ja päätetään seurustella.

Eli palataanko asiaan sitten, kun olet edes tuossa tapailuvaiheessa?

Parisuhteen roolikartta on aika hyvä työkalu sen pohtimiseen, millainen itse on parisuhdekumppanina

http://www.vslk.fi/index.php?id=20

Se on myös hyvä väline pohtia, saako itse suhteesta sitä, mitä kuuluisi saada: onko puolisoni luottamuksen rakentaja, sietääkö hän myös erillisyyttä, arvostaako ja ymmärtääkö hän jne.

Ehkä sinun kannattaisi ensin etsiä joku vanhempi mieskaveri jonkinlaiseksi isäksi.

Minäkin luulen, että ne suuret rakkaudet ovat harvinaisia. Toisaalta osa ihmisistä automaattisesti osaa pudottaa vaatimuksiaan. Ja sitten osa on niin tasapainoisia, että luovat sen rakkauden sitä kautta.

Täydellisyyttä ei ole.

Parisuhteessa on omat vaikeudet kuten yksinolossakin. Jostakin syystä ihmiset kuvittelevat ruohon aina vihreämmäksi muualla.

Parisuhteessa menee energiaa myös.

Itse pidän myös yksinolosta joten itselläni ei ole siksi pakonomaista tarvetta suhteeseen.

Uskoisin löytäväni jonkun jos oikein etsisin, mutta parisuhteiden ongelmat pelottavat. En jaksa sitä ikuista vääntämistä ja sitä, että toinen alkaa minun kauttani prosessoimaan jotain omia traumojaan.

Se on vähintä, että toisen täytyy olla minun liittolaiseni, minun puolellani. Kun katson parisuhteita niin monet kohtelevat toisiaan kuin vihollisia.

Vierailija kirjoitti:

Sama se on itselläkin edessä. Kriteerit eivät olleet ennenkään korkeat, mutta nyt pitää lopettaa valikointi ihan kokonaan ja ottaa suosiolla joku ikityötön mt-tapaus, joita vedän jostain syystä puoleeni.

Täällä yksi tuollainen tapaus!

Meitä mt-potilaita/-kuntoutujia on maassa niin paljon, että uskokaa tai älkää, siihen porukkaan mahtuu ihan hurja määrä oikein hyvännäköisiä ja päteviä ja seksikkäitä yksilöitä. Epäviehättävyys ja epävakaa psyyke eivät ole synonyymeja eivätkä mitenkään välttämättä kulje käsi kädessä.

Tästä syystä voin kysyä, että kun tiedät vetäväsi tällaisia kriteeriesi alapuolelle asettuvia heikkoja yksilöitä puoleesi: mistä tiedät, että sinusta viehättyvät nimenomaan mt-ongelmatapaukset, vai voiko olla, että ennen kaikkea ja sen sijaan sinuun ihastuvat ihan vaan vähän tyhmemmät ja rumemmat, ja heidän mielenterveysongelmat ovat olleet vaan harmillinen sivuseikka ja sattuma, ihan vaan koska olet itsekin sellainen?

Luin tämän tarkemmin nyt. Olet siis työtön, mutta et huolisi työtöntä? :D

Tämä on oikeasti hassua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama se on itselläkin edessä. Kriteerit eivät olleet ennenkään korkeat, mutta nyt pitää lopettaa valikointi ihan kokonaan ja ottaa suosiolla joku ikityötön mt-tapaus, joita vedän jostain syystä puoleeni.

Täällä yksi tuollainen tapaus!

Meitä mt-potilaita/-kuntoutujia on maassa niin paljon, että uskokaa tai älkää, siihen porukkaan mahtuu ihan hurja määrä oikein hyvännäköisiä ja päteviä ja seksikkäitä yksilöitä. Epäviehättävyys ja epävakaa psyyke eivät ole synonyymeja eivätkä mitenkään välttämättä kulje käsi kädessä.

Tästä syystä voin kysyä, että kun tiedät vetäväsi tällaisia kriteeriesi alapuolelle asettuvia heikkoja yksilöitä puoleesi: mistä tiedät, että sinusta viehättyvät nimenomaan mt-ongelmatapaukset, vai voiko olla, että ennen kaikkea ja sen sijaan sinuun ihastuvat ihan vaan vähän tyhmemmät ja rumemmat, ja heidän mielenterveysongelmat ovat olleet vaan harmillinen sivuseikka ja sattuma, ihan vaan koska olet itsekin sellainen?

Ihan viehättäviä juu, mutta olen vältellyt, koska mukana tuleva omaishoitajan rooli ei niin houkuttele. Muutaman kerran olen yrittänyt, mutta vähän raskasta yrittää kannatella toista aikuista. Ehkä pitää yrittää vielä uudestaan.

Itse taas olen amk:n käynyt, vakituisissa töissä käyvä, fyysisesti ja psyykkisesti hyvässä kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet että mikään ihmissuhde sinua korjaa?

Siksi koska mikään ihmissuhde ei ole työkalupakki, ihmisen korjaamiseksi! Ihmissuhteen ainoa tarkoitus on että kaksi ihmistä ovat yhdessä! Ihmissuhteen tarkoitus ei ole korjata tai eheyttää toista ihmistä. Sellainen on toisen hyväksikäyttöä. Kyllä se itsensä korjaaminen on ihan omalla vastuulla!