G: oletko koskaan ollut humalassa lasten ollessa kotona?
Eli, oletko joskus jälkikasvusi ollessa kotona ollut humalassa tai huppelissa?
Ja tällä tarkoitan sitä, että olet esim. ollut yksin lasten kanssa tai molemmat vanhemmista ovat olleet päissään.
Kommentit (28)
Nuori olen ja joskus upposi helpostikin litra viinaa muutaman tunnin sisällä. Juomaan lähtiessäni ostan mäyrän+ 6 siideriä, eikä välttämättä edes nouse päähän :( painoa on huimat 50kg
Mieheni on lasten kanssa. Aamulla olen hiukka väsynyt. Mielestäni kuitenkin parempi kuin äiti joka tissuttelee illat/viikonloput.
baarissa (lapset hyvässä hoidossa) kuin ryypiskellä kotona usein.
Olemme kuitenkin aina pystyneet lapset hoitamaan (4)
Eli pienessä hiprakassa voin olla josta kyllä aika pian selviää.
Kunnon kännit vedetään sit vain kodin ulkopuolella baarissa yms.
Minulla myös aina säälittää, kun ajattelen kuinka moni lapsi joutuu kärsimään vanhempiensa tissuttelusta ja ongelmajuomisesta ja siitä tulevista seurauksista :(.
Viisi kertaa olen nyt lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana ollut kännäämässä. Kaksi kertaa mummi on hoitanut vauvan meillä ja olemme lähteneet vasta laitettuamme vauvan yöunille (ei juotu pohjia) ja kolme kertaa olen ollut niin, että vauva on ollut isän kanssa. Meillä toimii hoitoverkosto niin hyvin, että ei tarvitse kännätä kun vauva on vastuulla. En halua lapselleni sitä kohtaloa, että pitää katsella kännistä äitiä. Lapsen nukkuessa voi mielestäni ottaa, kunhan jaksaa aamulla herätä =)
monestikin.
Pienessä sievässä olin jokseenkin jokaisena lomapäivänä. Toissailtana oli jo melkoiset perseet vetänyt ku piti lapsi laittaa nukkumaan.
Meillä näin. Enkä ole ylpeä.
mutta kun lapsi on nukkumassa voidaan ottaa viinipullo tai parikin miehen kanssa. Ja välillä mä otan siihen päälle 2 siideriä. Huppelissa ole, en humalassa. Näinä iltoina mies juo vain sen viinipullon ja ei todella tule siitä edes hupppeliin.
Otettiin eilen illalla miehen kanssa kahdet lonkerot ja 3x4cl bacardia ja todettiin olevamme kännissä ja mentiin nukkumaan.
Eipä tosiaan ole meillä turnauskestävyyttä. Pitäisi kai harjoitella.
Voi sattua vaikka mitä. Itse juon viiniä, vaikka lapsi on kotona. Mutta en ikinä puolta pulloa enempää. Ja silloinkin on aina mies kotona myös.
meillä on kuitenkin ollut lapsia jo kohta 20 vuotta, enkä tosiaan ole absolutisti. Tottahan nyt pariinkymmeneen vuoteen jo jotain juomapuolta tulee käytettyä.
vauvan ollessa 4 vkoa ekat kunnon kännit parhaan ystävän häissä, sekä minä että mieheni. vauva nukkui vaunuissa hääpaikalla, ei jätetty hoitoon koska häät ulkomailla ja tuntemattomille en vauvaani jätä. imetin koko illan/yön aina tarvittaessa, ja hoidin lasta normaalisti.
sen jälkeen ehkä viitisen kertaa humalassa me molemmat erilaisissa juhlissa ja illanistujaisissa, joissa meillä ja ystävillämme on lapset mukana aina, koska vietämme mieluummin aikaa perheiden kesken kuin jätämme vuoden ikäisiä lapsia iltahoitoon. huppelissa varmaan aina keran parissa viikossa, koska minulle nyt huppeliin ei tarvita kuin pari drinksua. nytkin jääkylmä shampanja lasissa molemmilla, aiemmin illallisen kanssa otettiin siiderit.
minuakin säälittää ongelmakäyttäjien lapset. sen sijaan normaalissa alkoholinkäytössä osana arkielämää näen huomattavasti vähemmän haittoja lasten kannalta, kuin esim. tupakanpoltossa tai pitkissä hoitopäivissä.
ei tuo nyt ihan normaalilta kuulosta! Miksi sitten vedit kännit, jos vauva oli mukana? Eikös imettävän äidin kuulu olla selvinpäin? Olet outo!
mikä tarkalleen ei kuulosta normaalilta?
miksi " vedin kännit" ? koska olin ensimmäistä kertaa lähes vuoteen ulkona, parhaan ystäväni häissä, ihanassa keskieurooppalaisessa linnassa, juhlassa joka alkoi cocktailtilaisuudella iltapäivällä ja jatkui vielä 12 tuntia myöhemminkin. kyllä siinä ihan " vetämättä" humalaan tulee, varsinkin kun raskauden jäljiltä alkoholitoleranssi on nolla. häävuorokauden saldo oli ehkä 7-10 drinkkiä, ja kyllä minä olin ihan laulantahumalassa kun takaisin hotellille käveltiin :) " kännien vetäminen" sen sijaan ei ollut tarkoituksena, vaan ystäväni häiden juhliminen.
imettävä äiti saa olla millaisessa humalatilassa tahansa, eikä äidinmaitoon silti erity alkoholia sitä vertaa, että sitä edes mittaamalla voitaisiin havaita. mitä vauvan käsittelyyn tulee, siitä olen yhtä mieltä ettei pitäis sitten riehua ympäriinsä vauvan kanssa. siksi hän nukkuikin vaunuissa eikä esim. sylissä, imettäessä otin hänet sohvalle syliin. minkäänlaista epämukavuutta ei hän osoittanut kokeneensa koko vuorokauden aikana, joten se siitä teoriasta että hän olisi kokenut olonsa kanssamme jotenkin epämukavaksi.
ei kiroituksessani ollut kyllä sarkasmista tietoakaan :)
t. 30
Tulen hieman hiprakkaan sillä olen pienikokoinen (50+kg). Tissuttelun aloitan noin klo 20, jolloin kuopus 9kk on laitettu nukkumaan. Esikoinen 5v. painuu melekin samaan syssyyn unille. Mutta siis kyllä, olen ollut hiprakassa/kännissä/tuiterissa lasten ollessa kotona.
vastaus otsikkosi kysymykseen on siis:olen. Mutta en ollut yksin lasten kanssa (kuten tarkensit viestissä) vaan mies oli selvinpäin ja itseasiassa oli jo laittanut lapset vuoteisiin kun tulin huppelissa kotiin. ja olin juonnut peräti kolme (!) siideriä, en siis umpikännissä lainkaan.
lapsi oli nukkumassa, mutta yksin olin. Oli ensimmäinen kalja synnytyksen jälkeen kun olin imetyksen lopettanut. Muuten en ole humalassa ollut lasten ollessa kotona.
Yleensä en juo mitään ennen kuin lapsi on nukkumassa.