Lue keskustelun säännöt.
Miten näin voi käydä?
14.05.2017 |
Olen 26 v. nainen ja minulla ei ole yhtäkään ystävää. Ei edes kavereita tai satunnaisia"tuttavia", ei ketään. On vain niin vaikea ymmärtää, miten tämä on tapahtunut ja kuinka yksin ihminen voi olla tässä maailmassa.
En ollut mikään klassinen eristäytyvä koulukiusattu. Minulla oli aina paljon kavereita ala-asteelta lukioon, mutta sen jälkeen ihmiset vain katosivat. Suhteet lukiokavereihin hiipuivat vähitellen pois ja tilalle ei tullut uusia. Opiskelin useissa eri korkeakouluissa, mutta en ikinä kuulunut mihinkään opiskeluporukkaan. Orientaatioviikolla kaikki vain jotenkin automaattisesti ryhmäytyivät, ja minä jäin ulkopuolelle. Tämä jatkui läpi opintojen koulusta riippumatta. Mikään pakollinen ryhmäprojektikaan ei auttanut. Kaikki olivat täysin mukavia ja ystävällisiä minulle, mutta kun oli aika lähteä kahville tai syömään, minua ei kutsuttu. Jos pakosta lyöttäydyin mukaan, istuin pöydässä kuunnellen tapahtumia edellisen viikon bilestä, joihin minua ei oltu kutsuttu. Vielä ikävämpää oli kuunnella suunnitelmia tulevan viikonlopun bileistä, joihin minua ei kutsuttu. Ei edes säälistä tai kohteliaisuudesta, kun kerran siinä pöydässä istuin kuuntelemassa.
Kärsin masennuksesta ja psyk. polilta minut laitettiin ties mihin yksinäisten nuorten ryhmiin ja taide- tai retkiryhmiin, mutta sama toistui niissäkin. Ihmiset automaattisesti löysivät toisensa ja ryhmäytyivät ryhmien sisällä, mutta minä olin taas yksin. Toiset sopivat lähtevänsä kahville ryhmien tapaamisten välissä ja minua ei kutsuttu. Muutaman kerran tungin itseni baari-iltaan, joka oli tarkoitettu koko ryhmälle, mutta ryhmän loppuessa kenelläkään ei ollut mitään halua pitää yhteyttä minuun.
Edellinen puhelimeni hajosi ja olin monta kuukautta ilman puhelinta, kun tajusin lähes huvittuneena, ettei minulla itse asiassa ollut sille mitään käyttöä. Jotenkin käsittämätöntä maailmassa, jossa kaikki muut roikkuvat puhelimessaan koko päivän. Äitini soittaa minulle kerran kuukaudessa ja hän onkin ainut henkilö, jonka kanssa ikinä puhun. Isäni oli lähtenyt ennen kuin synnyin ja minulla ei ole sisaruksia. Tekstiviestejä saan muutaman kerran vuodessa ja ne ovat kaikki reseptiuusintoja Kelalta tai peruutuksia psyk. polilta. Puhelimeni kontaktilista ammottaa tyhjyyttään.
En enää tiedä, mitä voin tehdä. Olen niin yksinäinen ja joka ikinen juhlapyhä on kidutusta. On vaikeaa pelkästään poistua kotoa, koska ulkomaailma on täynnä ihmisiä ja se vain muistuttaa yksinäisyydestäni. Maailma kun on täynnä ihmisiä, mutta siellä ei silti ole minulle ketään. Koska asialle ei ole vuosien saatossa löytynyt ratkaisua, on minun vaikea kuvitella, että sille ikinä löytyisi... Mutta en kestä elää loppuelämääni näin.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Jään voi murtaa vain itse
Miten?
Ap:n kirjoitus kuulostaa kuin omaltani, paitsi että olen viisi vuotta vanhempi eikä minulla ole ala-asteen paria ensimmäistä luokkaa lukuunottamatta koskaan ollut kavereita ja olin tosiaan pahasti koulukiusattu koko loppuajan koulussa. Juttelen ihmisten kanssa, hymyilen, ainakin yritän olla sosiaalinen, ilmeisesti epäonnistun siinä, koska olen kuitenkin aina yksin. En päädy kenenkään kaveriksi. Näin keväällä ahdistaa, kun ihmiset alkavat viettää aikaansa ulkona. Kaveriporukoita piknikillä. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jään voi murtaa vain itse
Miten?
Ap:n kirjoitus kuulostaa kuin omaltani, paitsi että olen viisi vuotta vanhempi eikä minulla ole ala-asteen paria ensimmäistä luokkaa lukuunottamatta koskaan ollut kavereita ja olin tosiaan pahasti koulukiusattu koko loppuajan koulussa. Juttelen ihmisten kanssa, hymyilen, ainakin yritän olla sosiaalinen, ilmeisesti epäonnistun siinä, koska olen kuitenkin aina yksin. En päädy kenenkään kaveriksi. Näin keväällä ahdistaa, kun ihmiset alkavat viettää aikaansa ulkona. Kaveriporukoita piknikillä. :(
Saan kuulla samaa äidiltäni, jolle valitan ongelmastani. "Jos vain istut siinä muitten seurassa tuppisuuna, niin ei ihme ettei kukaan halua olla kaverisi". Mutta kun en istu. Niin kuin sinäkin, juttelen ja hymyilen. Yritän olla kaikin puolin seurallinen, ja siinä tilanteessa ihmiset vaikuttavat olevan mukavia minulle. Mutta siihen se jääkin.
-Ap
Mitä teet työksesi? Onko työkavereita?
Toivon sinulle ystäviä. Ja toivon ettei kenenkään tarvitsisi kokea samaa. Voisitko itse lähteä vaikka spr:n ystäväpalveluun vapaaehtoiseksi tai etsiä sitä kautta itsellesi ystävän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viihtyisitkö porukassa? Mitä tykkäisit ystävien kanssa tehdä? Mitä muuten mielelläsi teet? Selvitä omat mielipuuhasi ja hakeudu niiden pariin. Silloin löytyy samanhenkostä seuraakin.
Olen opiskelija, Helsingissä. Opinnot ovat pahasti pitkittyneet masennuksen vuoksi. Osa-aikatöitä olen välillä tehnyt, mutta ei ole löytynyt työkavereitakaan.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös melko yksinäinen. Siihen auttaa jonkin verran työ ja minulla on muutama harrastus. Elättelen toiveita, että joskus vielä löytyisi oikea ystävä tai mies, jonka kanssa olisi hyvä olla. Eihän sitä tiedä mitä elämässä vielä voi tapahtua.
Jos asut Helsingissä niin lähdetään joku ilta lenkille ap? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viihtyisitkö porukassa? Mitä tykkäisit ystävien kanssa tehdä? Mitä muuten mielelläsi teet? Selvitä omat mielipuuhasi ja hakeudu niiden pariin. Silloin löytyy samanhenkostä seuraakin.
Näin olen yrittänyt tehdä. Olen käynyt joogassa, musiikkiryhmissä, bändiryhmissä, taideryhmissä käsityöryhmissä jne. Monet näistä tarkoitettu nimenomaan yksinäisille ihmisille. Seuraa ei ole löytynyt. Ihmisiä löytyy, mutta kun kukaan heistä ei halua viettää aikaa kanssani.
-Ap
Aika harva aikuinen haluaa uusia ystäviä jos ystäviä on jo entuudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin toinen 26-vuotias yksinäinen Keski-Suomesta. Minullakin ne lapsuuden- ja nuoruudenkaverit vain jäivät johonkin jossain vaiheessa. On minulla muutama tuttava ja sisko, mutta näen heitä todella harvoin. Muuten emme oikein pidä yhteyttä, joten ei minulla tässä arjessa ole ketään.
En näe itsessäni suuria "vikoja", eli en ole sairaalloisen ujo, hiljainen tai ahdistunut ihminen. Vähän pidättäytynyt ehkä aluksi. En silti ymmärrä, kuinka vaikeaa kavereiden saaminen on :(
Vierailija kirjoitti:
Aika harva aikuinen haluaa uusia ystäviä jos ystäviä on jo entuudestaan.
Minä olen kyllä tuosta eri mieltä. Ystävyys toimii, jos se perustuu yhteisille, molempia osapuolia kiinnostaville asioille, ja yhdessäolo on luontevaa luonteiden ja elämäntilanteiden puitteissa. Esim. ruuhkavuosiaan elävä lapsiperheellinen ei välttämättä kaipaa uusia ylläpidettäviä ihmissuhteita olemassaolevien lisäksi, mutta mielestäni koskaan ei ole liian myöhäistä ystävystyä samanmielisten ihmisten kanssa, joiden seurassa itse viihtyy. Mutta täytyy siis löytää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa sitä yhteistä maaperää löytyy, ja se taas on hyvin yksilöllinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin jo melkein olevani ainut jolla ei ole yhtään ystäviä! No pari eri paikkakunnalla kaukana asuvaa kaveria joo, mutta niidenkään kanssa ei hirveästi tule pidettyä yhteyttä. Juttukavereitakin on täällä missä asun, koska asun mielenterveyskuntoutuskodissa. Mutta muuten ei ketään. Ei siis ketään jonka kanssa käydä missään. En ole käynyt juhlimassakaan vuosiin. Sosiaalisessa mediassa en ole aktiivinen, kavereina siellä vain perhe ja läheiset + ne pari kaveria eri paikkakunnilta. Tunnen oloni ihan syrjäytyneeksi. :/
Oletko pyytänyt ketään harrastusryhmästä vaikka kahville? Minä sain opiskeluaikana kavereita, kun kutsuin yhtä ryhmätyötä tekemään ryhmäläiset kotiini, tarjosin kahvia ja keksiä ja esittelin asioita, joista minä tykkään. Olin opiskelun alussa tosi yksinäinen, joukon ulkopuolinen, mutta tuon ryhmätyöjutun kautta tutustuin 3 opiskelukaveriin. Samaa keinoa olen käyttänyt myöhemminkin. Työkavereiden kanssa en halua tulla läheiseksi, mutta lapseni kautta olen tutustunut muutamiin ihmisiin, kun olen kutsunut kylään (että lapset leikkivät keskenään).
Kelpaako sulle ystävät? Kerran joku teki samanlaisen aloituksen kuin sinä ja laitoin sitten hänelle spostin, että jos haluaa tutustua, laittoi spostia, mutta muutaman viestinvaihdon jälkeen hän ei sitten enää vastannutkaan. Tuli vähän paha mieli ja olo, että itsessä oli jotain vikaa.
Kiitos kaikille mukavista vastauksista! Ja ikävä, että on näin monia kohtalotovereita. Iski yhtäkkii hirvee häpeä, et meen yksinäisyyttäni vauvafoorumille purkamaa, mutta kyllä mulle kelpaa ystävät.
-Ap
Aikuisena on vaikea saada läheisiä ystäviä. Jollain tavalla itselleni on myös syntynyt vaikutelma, että todella moni ystävyyssuhde perustuu loppujen lopuksi jonkinlaiseen vaihtokauppaan tai jopa hyväksikäyttöön. Ja että tällainen ajattelu on lisääntymässä koko ajan: miten voin hyötyä toisista ihmisistä. Verkostoituminenhan on juuri sitä, että otetaan hyöty irti muista, eikä silloin tietenkään kannata olla sellaisten kanssa, joita ei voi käyttää hyödyksi. Vastenmielinen kulttuuri ja vastenmielinen aikakausi.
-n42, myös yksinäinen
Jään voi murtaa vain itse