Äitien ja tyttärien erilaiset elämät. Esimerkkejä?

Äitini on koko elämänsä ollut vahvasti uskossa ja työskentelee seurakunnassa, eikä ymmärrä että kaikki eivät usko. Hän ajattelee, että nuorilla voi olla elämässän vaiheita jolloin luulee että ei usko, mutta rukoilemalla siitä selviää. On myös innokas kertomaan kaikille rukoilevansa heidän puolestaan.

Itse erosin kirkosta heti kun täytin 18, ja mitä vanhemmaksi tulen (nyt 32), sitä enemmän inhoan kaikkea uskontoon liittyvää.

Oma äitini on eläkkeellä ja juurtunut juuri sellaiseksi "tälläinen sinun pitää olla että saat hyvän miehen eikä maailmassa muuta ole"-tyyppi. Siis oikein klassinen 50-luvun tyylisesi pukeutuva pikku kotirouva pitäisi olla. Ei nyt tullut kesää, kun musta tuli metallia kuunteleva mustiin pukeutuva tautoitu ja lävistetty ujo mörökölli. Ja tästähän saa kuulla joka ikinen kerta kun mene  kylään ("ota nyt nuo lävistyksen pois niin mieheskin tykkää, mitä sekin ajattelee ja millon sä kasvat aikuiseksi!?"). Ei mene perille että ihan oikeasti mies tykkää juuri tälläisena. Melko väsyttävää kun tätä on kuunneltu vuosia ja vuosia.

Äitini on hyvin uraorientoitunut, laittanut työn aina perheensä edelle. Itselleni koti ja rakkaat ihmiset ovat olennaisin osa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on hyvin uraorientoitunut, laittanut työn aina perheensä edelle. Itselleni koti ja rakkaat ihmiset ovat olennaisin osa elämää.

Mulla sama. Äidillä vaativa työ ja ei ole juurikaan viettänyt aikaa meidän lastensa kanssa, isä on meillä hoitanut kaikki retket, uintireissut ja harrastukset. Äidillä on muutenkin ollut aina tapana laittaa omat tarpeensa etusijalle, kuten työnsä ja omat harrastuksensa, ja sitten lapsille on jäänyt se aika mitä nyt on jäänyt, jos on jäänyt. Koskaan lasten/perheen kanssa ajan vietto ei ole ollut hänen listallaan ykkösenä. 

Minä taas tykkään viettää aikaa kotona mieheni kanssa. Lapsia meillä ei vielä ole, mutta olen tosi lapsirakas ja tykkään leikkiä ja touhuta lasten kanssa. Pienenä tuntui tosi pahalta, kun äiti ei ikinä halunnut/ehtinyt/jaksanut leikkiä tai tehdä mitään kanssani, ja vielä nykyäänkin kaikki muut asiat menevät meidän lasten edelle, vaikka olisi millainen kriisi päällä. En ikinä tekisi samaa omille lapsilleni.

Minulle vanhemmat opettivat, että kotitöitä tekemällä ansaitaan viikorahaa. Teinkin teini-ikäisenä ihan mielellään kotihommat, koska sitten sain rahaa ja pääsin lauantaina kaupungille shoppailemaan.

Omille tyttärilleni olen yrittänyt opettaa samaa, mutta se onkin kovin vaikeaa, kun samaiset isovanhemmat syytävät tytöille rahaa ihan tuosta vaan. Seurauksena tästä on, etteivät tyttäreni tee juuri lainkaan kotitöitä ja ne vähäisetkin hommat vain valituksen kanssa.

Olen puhunut tästä vanhemmilleni, mutta heidän mielestään se on ihan eri asia. Onhan heillä oikeus muistaa lapsenlapsiaan.