Lue keskustelun säännöt.
Isoisa ei edes tervehdi lastani, koska kuulemma hanen luonne nyt vaan on sellainen...eikos tervehtiminen nyt kuulu ihan perus ihmissuhdetaitoihin?
12.08.2007 |
3-vuotiaan lapseni isoisä ei vaivaudu edes tervehtimään lastani (tai minua), kun saavumme kyläilemään heidän kotiinsa, eikä muutenkaan noteeraa mitenkään lastani. Kiva olla kylässä 5 tuntia mummolassa, kun lastani ei nähdä eikä kuulla mutta lapsen serkkujen kanssa taas seurustellaan ihan normaalisti.
Äitini puolusteli puhelimessa isoisän käytöstä sillä, että se nyt on vaan luonteeltaan sellainen...vika on lapsessani, joka on ujo eikä vastaa heti isoisän aloitteisiin, esim. vastaa takaisin raippaasti hei. Silti minusta aikuinen voisi jotenkin huomioida lapsen. Miten tervehtiminen voi olla luonteesta muka kiinni? Lapsen päiväkodissa jopa muut lapset osaavat sen verran kohteliaisuussääntöjä, että tervehtivät muita ihmisiä. Ei kait aikuinen mies voi pelätä 3-vuotiasta niin, ettei uskalla edes tervehtiä?
Mitähän lapseni ajattelee ollessaan isoisälle pelkkää ilmaa?
Suututtaa niin vietävästi.
Saimme kutsun mummolaan, kun lapseni serkutkin ovat siellä kerran hoidossa, mutta eipä tehnyt mieli lähteä vierailulle. Kun ilmoitin syyksi äidilleni sen, että en halua tulla kylään jos meitä ei edes mitenkään noteerata, siitä nousi kauhea haloo: vien kuulemma isoisältä oikeuden isoisäyteen! Miten isovanhemmilla olisi vain oikeuksia, mutta ei pienintäkään velvollisuutta olla ystävällisiä lapselleni?
Kuka vie keneltä ja mitä?
Mitä mieltä olette, menisittekö hymyssä suin kylään, jos kohtelu on tuota luokkaa?
Kommentit (22)
Että ei se voinut olla pelkästään sitä, että lapseni on ujo eikä isoisä tiedä miten toimia. Hän jättää ihan tarkoituksella lapseni huomioimatta, koska on vihainen minulle yhdestä jutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sulla pässi isoisä, en voi muuta sanoa. Jos ymmärtää lapsesi ainutkertaisuuden ja ihanuuden niin kyllä huomioi lapsen. Anna kuitenkin olla, lapsi voi olla tärkeä muille, esim. mummolle, vai mitä?
Typerää käytöstä aikuiselta ihmiseltä, mutta mitäpä sillekään sitten voi. Vanhat ihmiset harvemmin enää kehittyy. Mummo kai kuitenkin lasta haluaa nähdä jne?
Ja ihan lapsen takia olisi kyllä hyvä sopia kaikenlaiset riidat sille asteelle, että sivistynyt kanssakäyminen onnistuisi.
kerta kohtelu on tuollaista. Paskaa ei tarvitse ottaa niskaan.
4
Vanhempani ajattelevat, että siitä kaikki ristiriidat kaikkoaa, kun ne lakaistaan maton alle. Jatketaan yhteiseloa kuin mitään ei olisi tapahtunut sitten, kun ensin ollaan jurotettu kuukausitolkulla omissa poteroissa. Ristiriitojen syy on usein se, että minun tunteeni ja tarpeeni tulevat mitätöidyiksi ja vähätellyiksi, ja koska en alistu sellaiseen vaan osoitan omaa tahtoa, tulee riita. Nytkin tuli riita äitini kanssa, koska hänen mukaansa olen nyt ottamassa heiltä jotain pois, isältäni isovanhemmuutta, kun en tuo lastani sinne kylään. Miksi ihmeessä toisin sinne lapseni loukattavaksi? Itse aikuisena vielä joten kuten kestän hyväksynnän puutteen, mutta miten noin tyly isoisä vaikuttaakaan herkkään lapseeni? Toinen yrittää puhutella isoisää ja isoisä juttelee vain muille ja lapseni kohdalla kävelee ohi katsomatta.
Ja tietenkin tämäkin asia selitettiin isovanhempien puolelta siten, että syy on lapseni - tämän persoonallisuuden. Kaikki kun on aina minun tai perheeni syytä loppujen lopuksi, mitään korjattavaa ei tunnu löytyvän isovanhempien käytöksestä, ainakaan heidän itsensä puolelta.
Ja minä en saisi olla suuttunut tällaisesta, koska isovanhemmat kuulemma kohtelevat kaikki lastenlapsia tasapuolisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni oli samaa mieltä asiasta kuin minä ja sanoi mielipiteensä isälleni, koska isäni kovasti tivasi mielipidettämme asiasta. Sen kun ilmoitimme, niin emme sitten ole olleetkaan puheväleissä kohta vuoteen. Tai mieheni on, mutta en minä. Kas kukaan muu kun ei ole yhtä paha ja kamala kuin minä, jonka syyksi kaikki vieritetään.
Nyt sitten tyttölapseni saa vihat niskoilleen - suvussamme naiset ovat tainneetkin olla aina toisarvoisia.
ap
Ja miten ihmeessä voisit riistää isoisältä isoisyyden lapsesi kohdalla, jos hän ei kerran edes lasta tervehdi? Tervehtiminen nyt kuuluu ihmisten kanssakäymisen perussääntöihin ja yleensä ihmiset tervehtivät puolituntemattomia, myös sellaisia ihmisiä joista ei pidä, esim. työpaikalla, joten tämä isoisän tervehtimättä jättäminen tuntuu suoralta pottuilulta teitä kohtaan, ei se ole luonnekysymys vaan tahallinen loukkaus teitä kohtaan, isoisä haluaa osoittaa selkeästi mitä mieltä hän on lapsen ujoudesta. Häpeäisi iso mies!
Minä en astuisi jalallanikaan sellaiseen paikkaan jonne en tuntisi olevani tervetullut. Mitä se vaikuttaa pienen lapsen itsetuntoon, jos hän on mummolassa isoisälleen näkymätön lapsi jota kohdellaan kuin ilmaa...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Mieheni oli samaa mieltä asiasta kuin minä ja sanoi mielipiteensä isälleni, koska isäni kovasti tivasi mielipidettämme asiasta. Sen kun ilmoitimme, niin emme sitten ole olleetkaan puheväleissä kohta vuoteen. Tai mieheni on, mutta en minä. Kas kukaan muu kun ei ole yhtä paha ja kamala kuin minä, jonka syyksi kaikki vieritetään.
Nyt sitten tyttölapseni saa vihat niskoilleen - suvussamme naiset ovat tainneetkin olla aina toisarvoisia.
ap
Miksi ihmeessä ylipäänsä suostut menemään sinne nöyryytettäväksi ja loukattavaksi? Ja vielä lapsen kanssa?
Jos haluat nähdä äitiäsi, pyydä äiti/mummo teille kylään ilman sitä idioottimaista isoisää.
Siltä osin vierailu oli onnistunut, muuten siellä olikin hauskaa kuin hautajaisissa. Isoäiti välittää onneksi lapsestani enemmän. Mutta. Hänkin on kovin vihainen minulle siitä, että arvostelin isääni (aiheesta mielestäni, en arvostellut häntä itseään persoonana vaan hänen suoritettaan eräässä kätten taitoa vaativassa tehtävässä, joka ei kyllä osunut ihan nappiin sillä kertaa). Nyt lisäpontta suuttumukselle tulee siitä, kun emme tule kylään silloin kun he haluaisivat. Nyt sitten minä kamala ihminen olen tosiaan vienyt heiltä lapsenlapsen tuoman ilon.
Aikaisemmin siellä vieraillessamme isäni on mielummin katsonut telkkaria (samat uutiset kolmella kielellä), kuin seurustellut meidän kanssamme. Silloinkin häntä on saanut maanitella huomioimaan lapsen. Äitini on tervetullut meille katsomaan lasta, mutta usein muut kiireet vievät mukanaan.
Ehkä siksi olemme käyneet kylässä aikaisemmin, että toivoin lapseni saavan jonkinlaisen ihmissuhteen isovanhempiensa kanssa, mutta nyt tilanne kyllä näyttää aika toivottomalta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
edelleenkin sanon, että pidä puolesi. Se on heidän heikkouttaan, ettei pysty näkemään mitään vikaa itsessä, On niin heikko ettei kestä sitä, että itsessä on jotain vikaa. Ne tulee syyttämään sua aina.
Jaa toi kokemus ystävien kanssa. Oot mun mielestä tosi rohkea ihminen!
vähennätte käyntejä ja kerrot syyn.
4
jos isääsi arvostelet kätten töistä, ap. Moni ihminen ottaisi sen nimenomaan henkilökohtaisena loukkauksena. Itsekin varmaan ottaisit, jos isäsi arvostelisi kättesi jälkeä?
Itse sanoisin suoraan isälle, mitä mieltä olen hänen käytöksestään lasta kohtaan ja kertoisin nimenomaan omat tuntemukseni, en mitään arvailuja tai jonninjoutavia jaaritteluja. Mutta en myöskään arvostelisi isääni, yrittäisin perherauhan vuoksi olla kuitenkin suht sovinnolla. Siis toisin sanoen provosoitumatta isän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Noh, tämä on vain minun mielipiteeni. Toivon että myös ap katsoisi peiliin, samoten kuin isälläkin olisi syytä. Taidatte tosiaan olla samasta puusta veistettyjä. Ja ennenkuin ap vedät herneet nenään, niin mietipä uudestaan, eikös vaan ole isänsä tytär siinä..?
Toivon kuitenkin myös vilpittömästi ap:lle ja hänen lapselleen jatkossa mukavampia vierailuja. Tässä maassa on aivan tarpeeksi riidoissa olevia, joilla sitten vituttaa kun toinen riidan osapuoli heittää veivinsä. Silloin on jo liian myöhäistä sopia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska haluan lisää kommentteja, mitä itse tekisit?
Vai tuoko se isoisälle jotain kieroa iloa, että saa kyykyttää teitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oman osuutensa riitoihin on näköjään tehnyt.
En jaksa kutistaa itseäni ottamaan vastaan kaikkea vähättelyä, ylikävelyä ja mitätöimistä ja ikuisia selityksiä. Jos vain nielisin kaiken, välit pysyisivät sopuisina. Mutta en vain pysty sellaiseen.
Olemme tietenkin samasta puusta (tosin emme biologisesti), sillä kyllähän lapsi omaksuu vanhemmiltaan tavat olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja miten konflikteita käsitellään. Oli varmaan tyhmää arvostella toisen kädentaitoja. Mutta hän nyt kuitenkin tuli tekemään rakennelmaansa meidän kotiin, ihan pyytämättä. Me niitä joudumme joka päivä katselemaan. Onhan meilläkin oikeus esteettiseen elinympäristöön ja omaan mielipiteeseemme, millaiseksi sen haluamme? Olemme miehen kanssa kummatkin tottuneet siihen, että töitämme arvioidaan työelämässä kovastikin ja huonotkin tekeleet arvioidaan analyyttisesti mitään säästelemättä. Siksi ei tule mieleen, että joku ottaisi arviosta noin nokkiinsa.
Niin, mitä tässä nyt seuraavaksi sitten tekisi...
Onko hyviä neuvoja kellään?
Puhumista meidän lapsuuden perheessä ei ole ikinä käytetty tällaisten asioiden selvittämisessä. Enkä minä kyllä suostu taas ottamaan kaikkea omille niskoilleni, isoisäkin voisi kantaa aikuisen tavalla vastuun omasta käytöksestä, eikä vierittää syytä tervehtimättömyyteen ja tökeröön käyttäytymiseensä lapselleni ja hänen luonteenpiirteisiinsä.
Ei hän nyt niin ujo ole - tätä nykyä puhuu tuntemattomienkin kanssa leikkipuistossa ja päiväkodissa.
ap
Ja toisekseen, en usko että vaikka tytär kehaisisi sitä puutyötä maasta taivaisiin, niin kyllä uusi loukkaantumisen syy jostain keksittäisiin.
Sopivasti etäisyyttä sanon edelleen. Ja ensin tietysti asiallista keskustelun poikasta, kuten 15 jo ehdottikin.
Muakin loukkaisi, jos mun lastani kohdeltaisiin noin. Mieluummin otan itselleni tuon huonon kohtelun, mutta jos joku kehtaa syrjiä minun lapsiani, niin täältä kyllä pesee ;).4
Ja kyllä lapsi on aika vähän huomiota saanut aikaisemminkin isoisältä, ennen tuota aikuisten riitaa. Tai sitä, että minä sanoin mitä mieltä olin isäni tekemästä rakennelmasta. Oikeastaan enemmän vanhempani olivat miehelleni, jonka he väittävät sanovan asioita, mitä mieheni ei muista sanoneensa lainkaan, enkä usko hänen sellaisia sanoneen, se ei ole hänen tapaistaan. Äitini on ollut huolissaan isäni muistista jo vuosia ja muutkin sukulaiset ovat huomanneet hänen muistavan toisten sanomisia väärin. Ei siis puheen sävyjä tai piilomerkityksiä, vaan ihan konkreettisia " vuorosanoja" . Nyt siis miehelleni on päällisin puolisin annettu anteeksi sanomiset (mitä hän ei kaikkia edes sanonut -ainoastaan, että pari lautaa tulisi vaihtaa oikean kokoisiin), minulle ei.
Erään sukulaisen mukaan minua on kohdeltu välillä jopa sadistisesti (henkisesti) ja moni muukin sukulainen on nähnyt kohtelussa epäkohtia, mm. mitätöintiä ja vähättelyä.
Joten aika vaikeaa tämä yhteiselo isovanhempien kanssa on ja tulee ilmeisesti olemaan hamaan tulevaisuuteen.
Kannattaako tässä enää edes yrittää? Mitä te tekisitte tilanteessani?
Vierailija:
En jaksa kutistaa itseäni ottamaan vastaan kaikkea vähättelyä, ylikävelyä ja mitätöimistä ja ikuisia selityksiä. Jos vain nielisin kaiken, välit pysyisivät sopuisina. Mutta en vain pysty sellaiseen.
Puhumista meidän lapsuuden perheessä ei ole ikinä käytetty tällaisten asioiden selvittämisessä. Enkä minä kyllä suostu taas ottamaan kaikkea omille niskoilleni, isoisäkin voisi kantaa aikuisen tavalla vastuun omasta käytöksestä, eikä vierittää syytä tervehtimättömyyteen ja tökeröön käyttäytymiseensä lapselleni ja hänen luonteenpiirteisiinsä.
Ei hän nyt niin ujo ole - tätä nykyä puhuu tuntemattomienkin kanssa leikkipuistossa ja päiväkodissa.
ap
...niin kirjoita vaikka kirje, jossa asiallisesti ja neutraalisti kerrot mitä tunnet ja että et halua lapsesi kokevan tuollaista mitätöimistä, joka taatusti vaikuttaa hänen henkiseen kehitykseensä jollain lailla ja saa hänet ennemmin tai myöhemmin tuntemaan itsensä huonommaksi kuin muut lapsenlapset. Ota etäisyyttä ja vähennä tapaamisia, katkaise jo se napanuora...
Miehen perheessä oli juuri tuollaista kuin sinulla. Ei varmaankaan paljoa helpota oloasi, mutta hänelläkin ollut juuri samanlaista. Oli esim liian kiltti. Ja vanhemmat loppujen lopuksi eivät halunneet olla tekemisissä. Että sellainen kiitos sieltä käsin. Loukkaantumisen syy tuollainen samantasoinen kuin sinulla, ei kuitenkaan millään lailla samanlainen.
On varmaan väsyttävä tilanne, voimia sinulle. Ajattele kuitenkin itsesi ja lapsesi parasta. Kohta jaksat vielä huonommin, jos et nyt pistä stoppia tuollaiselle kohtelulle. Tämä on vaativa tilanne, mutta siitä selvittyäsi (eteenpäin) tulet toteamaan, että kannatti. Näin minä uskon.
Luulen, että olet jo aika monesti katsonut peiliin, eikä tämä ole juuri tilannetta muuttanut. Jotain positiivista: ette ole biologisesti sukua keskenänne ;)
4
kauheasti kokemuksista pienistä lapsista. Ja ujot lapset on vaikeita lähestyä. En itsekään aina tiedä, onko fiksumpaa jättää ensin kokonaan noteeraamatta ja antaa lapsen hiljalleen lämmetä.
Minusta teet aika ison numeron aika pienestä asiasta.