Miksi jotkut ihmiset eivät ollenkaan kestä kritiikkiä/ikinä myönnä virheitään?

Minä myöntäisin, jos minulla niitä olisi.. ;)

Heikko itsetunto on yksi syy. Myös jos on kaltoin kohdeltu tai stressaantunut. Kokee kaiken hyökkäyksenä henkilökohtasesti. Eivät ymmärrä että puhutaan asiasta, ei hänestä persoonana/ henkilönä.

mä luulen, että sellainen ihminen joka ei kestä kritiikkiä, ei kestä rakkautta itsessään. hän ei osaa rakastaa itseään, joten hän ei kestä pienintäkään ulkopuolelta tulevaa poikkisanaa. narsistit on usein lapsena pahoinpideltyjä ihmisiä, jotka eivät saaneet tuntea luonnollisia tunteita kuten vaikka uhmaiässä uhmaa. sisälle on jäänyt suuri pelottava möykky jota pitää raivoamalla ulospäin käsitellä. siihen kritiikkiä, ja soppa on valmis. JOs ihminen on saanut käsitellä tunteitaan suht normaalisti jo lapsena suht turvallisesti, se kasvattaa myös kestämään pettymyksiä kuten kritiikkiä. vanhemman myötäelävä kasvatus ja huolempito lapsestaan on kovin tärkeää pienelle ihmisenalulle, ja suuremmallekin.

Ne pelkää kohdata ongelmiaan. Huono itsetunto? Pelkää varmaan et jos ne kuulee ja myöntäis totuuden niin ne ei kestä elää sen kanssa. Harmi vaan. Sellaiset ihmiset ei ole taipuvaisia syvempään ajatteluun vissiin tai ole sen kummemmin avomielisiä maailmasta ja muista asioista. Itse mä aina ajattelin et mieluummin kohti totuutta ja itseni kehittämistä kuin pysyä idioottina.

Vierailija kirjoitti:

Heikko itsetunto on yksi syy. Myös jos on kaltoin kohdeltu tai stressaantunut. Kokee kaiken hyökkäyksenä henkilökohtasesti. Eivät ymmärrä että puhutaan asiasta, ei hänestä persoonana/ henkilönä.

Mielestäni mullakin on heikko itsetunto ja olen stressaantunut ja aika kaltoinkohdeltukin. Pystyn silti ymmärtämään, että en henkilönä ole kokonaan huono, jos joku arvostelee jotain, mitä teen. Senhän pystyy ihan rationaalisesti päättelemään, vaikka oma itsetunto olisikin alhainen. Ap

Mun äiti.

Hankalaa ku se uskoo kummituksiin ja yliluonnolliseen, enkeleihin ym. Ite en todellakaan usko enkeleihin tai siihen, että kuolleet tulis moikkaamaan.

Tosi rasittavaa kun se selittää jotain yliluonnollista tapahtumaa ja teen aina selväksi, etten haluais kuunnella ja vetoan yöunien menemiseen. Aina se arvaa etten usko koko tarinaan ja loukkaantuu.

Silti yhä uudelleen ja uudelleen kertoo saman tyyppisiä juttuja.

Jos sanon suoraa etten usko niin kertoo tarinan kun sisarensa kuoli ja näkivät enkelin koko perhe. Tämän kertoo koska tietää, ettei kukaan tuollaiseen kehtaa vastaan sanoa mitään.

Ei kestä yhtään erimielisyyksiä muissakaan asioissa.

Minä joudun elämään sellaisen ihmisen kanssa. Paitsi ettei hän koskaan myönnä virheitään tai pyydä anteeksi, hän myös käsittelee kaikki ristiriidat häipymällä paikalta mahdollidimman dramaattisesti. Tekee elämästä tosi raskasta ja estää kaiken aidon vuorovaikutuksen.

Jos on leijona tai vesimies niin ei voi mitään.

Totuus sattuu. Jotkut eivät halua nähdä "huonoutta" itsessään ja eivät kykene sietämään epäonnistumisiaan, ts. eivät hyväksy itseään täysin.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti.

Hankalaa ku se uskoo kummituksiin ja yliluonnolliseen, enkeleihin ym. Ite en todellakaan usko enkeleihin tai siihen, että kuolleet tulis moikkaamaan.

Tosi rasittavaa kun se selittää jotain yliluonnollista tapahtumaa ja teen aina selväksi, etten haluais kuunnella ja vetoan yöunien menemiseen. Aina se arvaa etten usko koko tarinaan ja loukkaantuu.

Silti yhä uudelleen ja uudelleen kertoo saman tyyppisiä juttuja.

Jos sanon suoraa etten usko niin kertoo tarinan kun sisarensa kuoli ja näkivät enkelin koko perhe. Tämän kertoo koska tietää, ettei kukaan tuollaiseen kehtaa vastaan sanoa mitään.

Ei kestä yhtään erimielisyyksiä muissakaan asioissa.

Mieheni on samanlainen mutta politiikan suhteen. Meillä on täysin vastakkaiset poliittiset kannat. Minä en koskaan saarnaa hänelle omista näkemyksistäni, mutta hän vaahtoaa minulle omistaan, vaikka tietää etten ole samaa mieltä. Se on tehnyt esim. tv-uutisten katselun yhdessä ihan mahdottomaksi, kun en vaan jaksa kuunnella.

Huono itsetunto ja hölmöys

Tunnetusti narsistinen persoona ei myönnä mitään virheitä eikä muutakaan, syyttää muita mielummin, omatuntoa ei ole sellaisella eikä empatiakykyä.

Vierailija kirjoitti:

Minä joudun elämään sellaisen ihmisen kanssa. Paitsi ettei hän koskaan myönnä virheitään tai pyydä anteeksi, hän myös käsittelee kaikki ristiriidat häipymällä paikalta mahdollidimman dramaattisesti. Tekee elämästä tosi raskasta ja estää kaiken aidon vuorovaikutuksen.

Joo, äitini tekee paikalta häipymistä myös, jos jokin asia ei miellytä! Harvoin olen hänelle mistään asiasta alkanut avautumaan, koska sen jo tietää, että rakentavaa keskustelua ei parhaalla halullakaan saa aikaan. Jos joskus olen kuitenkin sortunut ilmaisemaan mielipiteeni äänekkäämmin, hän perustelee, että olen esimerkiksi väsynyt ja siksi kiukkuinen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä joudun elämään sellaisen ihmisen kanssa. Paitsi ettei hän koskaan myönnä virheitään tai pyydä anteeksi, hän myös käsittelee kaikki ristiriidat häipymällä paikalta mahdollidimman dramaattisesti. Tekee elämästä tosi raskasta ja estää kaiken aidon vuorovaikutuksen.

Sama täällä. Kun itse jaksaa olla positiivinen, kehua toista, ottaa vastoinkäymiset/riidat yms omille niskoilleen niin pysyy rauha maassa.

Hah, joo tunnen kyllä, mieheni. Ei pysty myöntämään omia virheitään, vaan huutaa kahta kauheammi ja syyttää toista jostain, keksii nerokkaita ja ovelia keinoja että toinen näyttäisi syylliseltä. Helpompi välillä vaan vältellä konflikteja kun ottaa kaikki syyt omaan niskaan. Todella raivostuttava tapa, rakastan häntä tästä huolimatta. Olen monesti miettinyt kyllä miksi hän tekee näin?

Itse olen parenpi kuin muut ja lähes aina oikeassa

Puolisoni on tällainen. Ei myönnä eikä anna senttiäkään periksi. Jos huomaa että "olen pääsemässä niskan päälle" (eli perustelen väittämiäni liian järkevästi tms.) hän heittää ilmoille tuomiopäivän lausahduksen. Yleensä se tyyliin "VAI NIIN, NO NYT SULLA ON TASAN TUNTI AIKAA MIETTIÄ ETTÄ HALUATKO JATKAA TÄTÄ SUHDETTA VAI ET". Eli siis antaa jonkun tuollaisen äärimmäisen uhkauksen joka katkaisee koko riidan, ja vastuu kääntyy minulle äärimmäisellä tavalla.

Luulin että täällä tarkoitetaan tämmöistä ihmistä kuin tuttuni, mitä ajattelette tästä? Hän on siis hyvinkin syvällisiä ajatteleva ja kaikille tilas antava ihminen. Kuitenkin vain ihminen eli joskus joku loukkaa häntä ja joskus hän loukkaa jotakuta.

Mutta hänen näkemyksestään ihminen ei tee virheitä, vaan toimii niin kuin on kulloinkin halunnut toimia. Anteeksipyyntö on tyhjänpäiväistä, sill ihminen ei voi aidosti alkaa kokemaan vääräksi jotain tekoaan tai sanomaansa, koska muuten ei hyväksyisi itseään kokonaan. Ainoa vaihtoehto on siis hyväksyä kaikki toisessa ja olla ystäviä, tai olla hyväksymättä ja olla sitten olematta ystäviä.

Omasta mielestäni tuo ei ole kauhean inhimillistä. Itse olen erittäin anteeksiantavainen ihminen, kunhan anteeksi pyydetään. Hän ei siks pyydä saada anteeksi, korkeintaan pahoittelee. Jotenkin itselläni loppuu kestäminen tuommoiseen, joka tuntuu ettei aitoja tunteita saa olla, eikä virheitä saa tehdä (kun niitä ei saa anteeksi vaan pitää hyväksyä). Ymmärsittekö yhtään mitä tarkoitan?

Itselläni ei riitä energia kaikkeen tuollaiseen pähkäilyyn. Itse jos loukkaan, pyydän anteeksi ja tarkoitan sitä, samaa odotan muilta. Ja elämä jatkuu. Jatkuuhan se näinkin tietenkin.