Miten suhtaudutte vastoinkäymisiin?

Ai että huonosti vai hyvin?

Huonosti.

Menen pois tolaltani ja olen vaarassa masentua.

Aika hyvin, ratkaisukeskeisesti. Kaikenlaista on vastaan ehtinyt tullakin, olen nyt 50-vuotias ja perheessä on ollut dementiaa (äiti), syöpää (mies), autismia (lapsi) , masennusta (mies ja toinen lapsi) jne. Työttömyyttä, uraepäonnitumista, burn outia.

Silti olen aika positiivinen ihminen ja luotan itseeni. Kun vastoinkäymisistä selviää, se vahvistaa.

Olen huomannut, että suhtautumiseni vastoinkäymisiin on erilainen kuin useimmilla muilla. Minulla on sairaus, jonka vuoksi olen menneisyydessäni ollut mm. liikuntakyvytön. Yleensä ihmiset harmittelevat käytännön vaikeuksia ja haasteita esim. työelämässä, joita vammat aiheuttavat, mutta minä käsittelen asian ns. identiteettikriisinä. En välitä juuri lainkaan työasioista ja käytännön haasteista, koska kaikki voimavarani kuluvat minuuteni "eheyttämiseen" (tätä on vaikeaa selittää).

Vasta kun olen käsitellyt asian identiteettini osalta, olen valmis miettimään käytännön asioita. Toipuminen on hidasta ja tunteet ja ajatukset syvällisiä, mutta ajan mittaan olen aina selvinnyt vastoinkäymisistä.

Nykyään lann7stun ja mökötän. Ollut niin paljon kaikkea.

Olen raivoissani, vihaan kaikkia ihmisiä, toivon heille kaikkea ikävää, sitkun menee hyvin leikin osanottavaa ja empaattista, vaikka tiedän, että se kestää just niin kauan, kun mulla menee hyvin. Tosiasiat on ikäviä kuulla eikö vain? Suurin osa ihmisistä on tällaisia, mutta ne osaa myös valehdella itsellensä olevansa jotain muuta.191

Riippuu asiasta, mutta aika usein lannistun, ahdistun ja asia tuntuu suuremmalta kuin onkaan, itken helposti vastoinkäymisten takia. Jos tapahtuu jotain epäreiluksi kokemaani eli se tapahtuu yrityksistäni huolimatta niin että näyttää kuin minun olisi ollut parempi olla yrittämättä ollenkaan, jotta sitä ei olisi tapahtunut. Silloin todella vituttaa, kun taistelee ja näkee vaivaa kerrankin, mutta siitä ei pääsekään voiton puolelle tai siitä aiheutuukin jotain ylimääräistä vaivaa tai stressiä, jota ei odottanut.

Tjaa... olisi niin helppo jaaritella jotakin, minkä arvelee olevan yleisesti arvostettavaa. Työelämässäni kaikki on ollut päin persettä ja nyt olen työttömänä. Se lannistaa toisinaan, mutta toisinaan taas rustaan hakemuksia innolla ja minulla on myös suunnitteilla uuden ammatin hankinta. En katso, että työttömyys ja työelämän vaikeudet olisivat jalostaneet minua mitenkään. On vain pakko hoitaa tätä asiaa, koska laakereillaan lepäily on ihan yhtä ahdistavaa kuin työelämän paska.

Ihmissuhteissa olen antanut hankalien ihmisten olla. Ei minulla ole velvollisuutta kasvattaa ketään, eikä minulla ole siihen keinojakaan. Paskiaiset ovat paskiaisia ja pysyvät sellaisina.

No ehkä minulla on jonkinlainen kaava tässä: ensin koen tunnereaktion ja sen laannuttua alan toimia.

That which doesn't kill us makes us stronger.

Lapsuudessa opitun mallin mukaisesti, eli esitän kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En paljon paskempaa defenssiä kyllä nyt ihan heti keksi, mutta tiukassa tuo istuu...

Huudan, raivoan ja vedän vitutuskännit.