Alan tuntea vastenmielisyyttä, jos saan tunteisiin vastakaikua

Sitoutumiskammo?

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa on jo käynyt näin. Ihastun mieheen, haaveilen hänestä ja himoitsen häntä. Jos jotain tapahtuu ja mies osoittaa myös kiinnostuksen merkkejä, minua alkaa kuvottaa koko juttu ja vetäydyn salamana. Oikeastaan ei ehkä edes tarvitse tulla vastakaikua: jossain vaiheessa omat tunteet alkavat hävettää ja etoa, enkä halua olla missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa. Erityisen paljon inhottaa, jos mieskin kiinnostuu.

Nytkin olen ihastunut työkaveriini, mutta samalla jo valmiiksi tuntuu että taas käy noin.

Mikä mua vaivaa? Eihän mistään jutusta tule ikinä mitään, kun mikään ei saa edes mahdollisuutta.

Sinuna menisin keskustelemaan asiasta ammattilaisen kanssa. Kuulostaa, että sinä toistat tuota käytöstä ja torpedoit kroonisesti itseltäsi mahdollisuuden rakkauteen ja hyvään parisuhteeseen. Käyttäytymisesi taustalla saattaa olla jotain vakavampia itsetunto-ongelmia tms, jotka eivät valitettavasti ratkea täällä anonyymilla keskustelupalstalla tuntemattomilta arvuuttelemalla.

Tsemppiä!

Kuulostaa, vähän turhankin tutulta.

Pyrin myös aikalailla tietoisesti, tuhoamaan kaikki tunteeni sitä ihastusta kohtaan ja karkuun juokseminen on välitön reaktio.

Mikäli huomaan siinä yhtälössä, tarpeeksi monta kohtaa tai tilaisuutta missä voin tulla polttaneeksi näppini.

Puhumattakaan jos ne tunteet on molemminpuolisia...

On mukavaa pelätä ihastumista ja omia tunteitansa.

Terveisin,

Työkaveriinsa ihastunut miespuolinen vastineesi.

Huono itsetunto ja itseinho taustalta

Itselläni ei ole suhteissa tätä, mutta jos lähden lomamatkalle, niin edellisenä päivänä tulee sellainen fiilis etten haluaisikaan lähteä. On kiva haaveilla reissusta, mutta kun lähtöpäivä koittaa on lomafiilis tiessään. Todellisuus ja haaveet ovat erilaiset (reissussa on kuitenkin aina kivaa, mutta erilaista kuin haaveissa). Tapaatko ihastua haavekuvaan etkä siihen ihmiseen sellaisena kuin hän oikeasti on?

Sama juttu. Luulisin sen johtuvan kohdallani siitä, että olen itseinhoinen. Oksettavan alkaa jos ajattelen että joku voisi minua seksuaal. Mielessä haluta tai edes tykätä minusta, hyihyihyi...

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa on jo käynyt näin. Ihastun mieheen, haaveilen hänestä ja himoitsen häntä. Jos jotain tapahtuu ja mies osoittaa myös kiinnostuksen merkkejä, minua alkaa kuvottaa koko juttu ja vetäydyn salamana. Oikeastaan ei ehkä edes tarvitse tulla vastakaikua: jossain vaiheessa omat tunteet alkavat hävettää ja etoa, enkä halua olla missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa. Erityisen paljon inhottaa, jos mieskin kiinnostuu.

Nytkin olen ihastunut työkaveriini, mutta samalla jo valmiiksi tuntuu että taas käy noin.

Mikä mua vaivaa? Eihän mistään jutusta tule ikinä mitään, kun mikään ei saa edes mahdollisuutta.

Ootko masentunut?Kyllästynyt muuten vaan elämään? Voisin ajatella itse noin, jos kuviot ja kaavat elämässä on koko ajan samat. Ehkä kannattaa keskittyä asioihin mistä saat hyvän mielen, jos tuolta tuntuu. Kumppanuudesta, jos joku henkilö ei ole tarpeeksi kiinnostava omasta mielestäni niin kiinnostushan lakkaa helposti, ja jos puskee pakosta sitä kiinnostusta, niin voi sitä alkaa jopa ällöttämäänkin. Kannattaa tehdä itselle vaikka lista missä luettelet ominaisuuksia mitä haluat mieheltä itse tai toinen vaihtoehto on relata täysin eikä stressata parisuhdekuvioista, pyri siis nauttimaan elämästä ja ihmisistä kenen kanssa aikaa vietät, älä ajattele että kaikesta täytyy syntyä pakosta jotain.