Tuntuu elämä on enää täynnä huonoja vaihtoehtoja...

14 vuotta on tullut sairasteltua ja alkaa aika loppua tehdä mitään järkevää elämällään. Sairauksia on edelleen. Ei niihin kuitenkaan kuole, kunhan muuten vaan pilaavat elämää. Jos haluaisi lapsia niitä pitäisi hankkia mahdollisimman pian, samalla yksi sairaus kuitenkin pahenisi merkittävästi eikä kukaan tiedä miten pahasti. Enkä halua vielä, en jaksa, haluaisin ottaa aikalisän. Mutta en halua olla yksin vanhana, kaikkien hyljeksimä. Tosin en halua olla liian sairaskaan. Haluaisin vapautuksen sairastelusta, jotta voisin elää kerrankin rentoa ja vapaata elämää. Paitsi että haluaisin sittenkin hyvän työpaikan. Työelämässäkin mahdollisuudet ovat vaan jo menetetyt, CV näyttää niin pahalta. Opiskelen vasta ekaa ammattia, mutta sekin tuli valittua vain mielenkiinnon mukaan, eikä se työllistä etenkään tällaista jolla on liikaa ikää. Pitää kai se kuitenkin opiskella loppuun kun on jo puolivälissä. Toisaalta siinä vain tuhlaa arvokasta aikaa. Toisaalta en tiedä kiinnostaako minua elämässä kuitenkaan aidosti mikään muukaan. Vanhana saattaa kuitenkin harmittaa. Valitsi mitä tahansa, niin tuntuu että valitsee aina kuitenkin väärin ja vanhana varmasti harmittaa...