Lue keskustelun säännöt.
Suojaudun jatkossa mieheni negatiiviselta energialta
30.04.2017 |
Olen sellainen aktiivinen ja positiivinen nainen, saanut paljon aikaan elämässä ihmisenä, ystävänä ja yrittäjänä. Mutta elämä ei ole ollut helppoa, sillä puolisoni on melkoinen ankeuttaja. Passiivinen urputtava, joka ei tee asioiden parantamiseksi itse yhtään mitään. Valittaa minulle ihan jatkuvasti, jos ei ole silmiinpistävästi seurassa turpa kiinni.
Yritin ihan kympillä tulla vastaan kaikessa, mutta vitsit millainen nyrppä miehestäni on tullut.
Viikko sitten meillä oli riita, mies taas oli ylinegatiivinen eikä nähnyt mitään hyvää ponnisteluissani. Olisin voinut vanhaan tapaani itkeä ja murtua, mutta tällä kertaa sanoinkin, että otetaan välimatkaa jätetäänpä samalla myös seksi, kun mua ei oikeasti enää kiinnosta.
Tähän asti minulta ei ole kysytty, mikä minua kiinnostaa vaan olen ollut joku runsaudensarvi miehelle joka asiassa. Joka on kiittänyt sitten olemalla aivan v***n tyly minua kohtaan.
Oma lapsikin jopa sanoi, että keskity muihin ihmisiin kun tuohon tyyppiin täynnä negatiivista energiaa. Se vaan vie sulta kaiken ja et muuta kun vaan itke jälkeenpäin. Eikä se ikinä edes kadu tai ole puolestasi pahoillaan.
Muutos on ollut hyvä. Olen nyt jaksanut enemmän ja miehen käytös asiallisempaa. Seksitauko on selkeästi siihen vaikuttanut, mutta kun mun seura ei näköjään kiinnosta kun vain reikänä, niin tyylikkästi vetäydyin tänään omiin oloihini.
En ole enää vanhaan tapaan vastaamassa kaikkiin hänen haluihinsa.
Jännä miten itsekunnioitus alkaa palata, kun ei enää anna itseään kaltoin kohtelevan ihmisen jyystää itseään.
Tänään pyysin miestä tekemään jonkun pikku homman, kun perheen kanssa siivottiin kotoa. Taas alkoi urputus ja syyttely. Sanoin kerran, että sanopa asiasi raketavammin, muuten ollaan täällä kohta kaikki kiukkuisia. Urputus jatkui kahta pahempana. Laitoin kuulokkeet korville ja aloin kuunnella musiikkia. Rauha tuli ja musiikista sain sitä hyvää energiaa.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herää kysymys, miksi ette lähde eri teille?
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys, miksi ette lähde eri teille?
Hyvä kysymys. Yhdessä meitä pitää yhteinen yritys, yhteiset lapset, yhteinen talo, josta kuitenkin pankki omistaa eniten.
Minua harmittaa ihan hirveästi se, että kun edes mieskään ei halua erota, niin miksi sitten ei vaan voi käyttäytyä?
Minun kanssani olisi maailman helpointa tulla toimeen. Olen erittäin mutkaton ja toiset huomioiva tyyppi, tykätty myös kodin ulkopuolella ja miehet yleensä sanovatkin, että olen aivan ihana ja kanssani asiat aina sujuvat.
Paitsi sitten tuo oma mies.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kulta, löytyy kyllä. Jätä mies kokonaan. Omani on samantyyppinen ja olen ääliö kun tässä roikun. Todellisuuspako kuuluu myös minun elämääni. Luurit korvilla ja itsekseen on elämä mallillaan. Tsemppihalit.
On hienoa, että olet päässyt ns. eteenpäin asiassa, mutta tämäkin on eräänlainen välivaihe: kuinka pitkänä näet tulevaisuuden, jossa mies tiuskii, äyskii ja sinä sulkeudut yksiksesi omiin oloihisi? Saati, kun suhteesta tipahtavat pois vähitellen ne asiat, jotka suhteesta tekevät suhteen.
Seuraava vaihe voi hyvinkin olla, että istut miehesi kanssa kahden kesken alas ja käyt läpi, että tämä ei kertakaikkiaan enää toimi. Sinun tehtäväsi ei ole olla kenenkään sylkykuppi suhteessa, teidän lapsenne ei tarvitse sietää sellaista ilmapiiriä, eikä se ole suhteen malli, mitä haluat antaa itsellesi, tai lapsillesi. Koti on se turvapaikka, jossa kaikki jäsenet saavat ladata akkujaan, turvassa, rakastettuina ja arvostettuina. Jokaisella perheenjäsenellä on siihen oikeus.
Keskustelu sitten selvittää, miten jatkossa. Onko suuntana parisuhdeterapia, vai pystyttekö molemmat tekemään työtä sen eteen, että arkenne on miellyttävämpää? Mikään suhde ei kanna vain toisen yksipuolisella panostuksella, joten jos muutosta ei tule, on vain sinusta itsestäsi kiinni, haluatko jatkaa suhdetta nykyisellään, vai onko ero parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotainhan sinä olet oppimassa. Et miehestä vaan itsestäsi. Jos toisen kanssa ei ole hyvä olla, mitkään syyt ei ole riittäviä yhdessäolon pitkittämiseksi.
Ylenpalttinen yrittämisesi on ilmeisesti ruokkinut miehen tyytymättömyyttä sinua kohtaan. Tämä uusi erillisyys voi olla ihan tervehdyttävä muutos suhteessanne. Se on tervettä, että ei anna toisen tunnetilojen säädellä omaa hyvinvointiaan. Vika, jos sellaista halutaan etsiä, ei ole ollut pelkästään miehessä tai sinussa tai edes teissä, vaan parisuhteenne dynamiikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On hienoa, että olet päässyt ns. eteenpäin asiassa, mutta tämäkin on eräänlainen välivaihe: kuinka pitkänä näet tulevaisuuden, jossa mies tiuskii, äyskii ja sinä sulkeudut yksiksesi omiin oloihisi? Saati, kun suhteesta tipahtavat pois vähitellen ne asiat, jotka suhteesta tekevät suhteen.
Seuraava vaihe voi hyvinkin olla, että istut miehesi kanssa kahden kesken alas ja käyt läpi, että tämä ei kertakaikkiaan enää toimi. Sinun tehtäväsi ei ole olla kenenkään sylkykuppi suhteessa, teidän lapsenne ei tarvitse sietää sellaista ilmapiiriä, eikä se ole suhteen malli, mitä haluat antaa itsellesi, tai lapsillesi. Koti on se turvapaikka, jossa kaikki jäsenet saavat ladata akkujaan, turvassa, rakastettuina ja arvostettuina. Jokaisella perheenjäsenellä on siihen oikeus.
Keskustelu sitten selvittää, miten jatkossa. Onko suuntana parisuhdeterapia, vai pystyttekö molemmat tekemään työtä sen eteen, että arkenne on miellyttävämpää? Mikään suhde ei kanna vain toisen yksipuolisella panostuksella, joten jos muutosta ei tule, on vain sinusta itsestäsi kiinni, haluatko jatkaa suhdetta nykyisellään, vai onko ero parempi vaihtoehto.
Olemme pariterapiassa, mutta hirveästi se ei lupaa, kun mies ei näe itsessään mitään vikaa. Vaimossa vaan vika, kun ahdistuu ihan normaalista käytöksestä. Niin ja vaimo tahallaan hakee riitaa ja ja... keskustelu ei suju, kun mies vastaa kaikkeen hyökkäyksellä.
Miehelläni ei ole omaatuntoa, hän ei tunne minua kohtaan minkäänlaista myötätuntoa, ei kadu mitään, eikä myöskään arvosta mitään mitä teen. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että hän on suhteessa juurikin siksi, että saa tästä aineellisesti enemmän kuin olisi yksin.
Eli melkoinen itsensä pettäjä. Malli lapsille ei ole paras mahdollinen, tiedän sen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ylenpalttinen yrittämisesi on ilmeisesti ruokkinut miehen tyytymättömyyttä sinua kohtaan. Tämä uusi erillisyys voi olla ihan tervehdyttävä muutos suhteessanne. Se on tervettä, että ei anna toisen tunnetilojen säädellä omaa hyvinvointiaan. Vika, jos sellaista halutaan etsiä, ei ole ollut pelkästään miehessä tai sinussa tai edes teissä, vaan parisuhteenne dynamiikassa.
Noin se taitaa olla. Keskityn nyt muihin ihmisiin ja asioihin. En enää yritä tulla vastaan kaikessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä noi itsellä on aina olleet eron ensiaskeleet. Olen kaltaisesi ja antanut miljoona mahdollisuutta ja vielä kertonut suoraan sen yhden ongelman, mistä kaikki riippuu. Yhdelläkään kerralla ei ole tapahtunut muutosta.0, vaikka olen sanonut että suhde alkaa sen vuoksi kuolla. Kun olen suruni surrut ja asiasta täysin varma, olen jättänyt. Tässä vaiheessa on löytynyt neuvottelu- ja skarppaushaluja, mutta kun itseä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Hyvä, että olet osannut ottaa etäisyyttä. Tuollainen seura vie kaiken elämänilon ja sairastuttaa. Tsemppiä AP!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hienoa, että olet päässyt ns. eteenpäin asiassa, mutta tämäkin on eräänlainen välivaihe: kuinka pitkänä näet tulevaisuuden, jossa mies tiuskii, äyskii ja sinä sulkeudut yksiksesi omiin oloihisi? Saati, kun suhteesta tipahtavat pois vähitellen ne asiat, jotka suhteesta tekevät suhteen.
Seuraava vaihe voi hyvinkin olla, että istut miehesi kanssa kahden kesken alas ja käyt läpi, että tämä ei kertakaikkiaan enää toimi. Sinun tehtäväsi ei ole olla kenenkään sylkykuppi suhteessa, teidän lapsenne ei tarvitse sietää sellaista ilmapiiriä, eikä se ole suhteen malli, mitä haluat antaa itsellesi, tai lapsillesi. Koti on se turvapaikka, jossa kaikki jäsenet saavat ladata akkujaan, turvassa, rakastettuina ja arvostettuina. Jokaisella perheenjäsenellä on siihen oikeus.
Keskustelu sitten selvittää, miten jatkossa. Onko suuntana parisuhdeterapia, vai pystyttekö molemmat tekemään työtä sen eteen, että arkenne on miellyttävämpää? Mikään suhde ei kanna vain toisen yksipuolisella panostuksella, joten jos muutosta ei tule, on vain sinusta itsestäsi kiinni, haluatko jatkaa suhdetta nykyisellään, vai onko ero parempi vaihtoehto.
Olemme pariterapiassa, mutta hirveästi se ei lupaa, kun mies ei näe itsessään mitään vikaa. Vaimossa vaan vika, kun ahdistuu ihan normaalista käytöksestä. Niin ja vaimo tahallaan hakee riitaa ja ja... keskustelu ei suju, kun mies vastaa kaikkeen hyökkäyksellä.
Miehelläni ei ole omaatuntoa, hän ei tunne minua kohtaan minkäänlaista myötätuntoa, ei kadu mitään, eikä myöskään arvosta mitään mitä teen. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että hän on suhteessa juurikin siksi, että saa tästä aineellisesti enemmän kuin olisi yksin.
Eli melkoinen itsensä pettäjä. Malli lapsille ei ole paras mahdollinen, tiedän sen.
Ap
Oletko sinä valmis elämään suhteessa, jossa sinun roolisi on olla olemassa siksi, että se on aineellisesti hyödyttävämpää kuin yksin oleminen? Kun eihän tuo pidemmän päälle ole mikään suhde, jossa molemmat tavallanne etäännytätte toisenne suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Jotainhan sinä olet oppimassa. Et miehestä vaan itsestäsi. Jos toisen kanssa ei ole hyvä olla, mitkään syyt ei ole riittäviä yhdessäolon pitkittämiseksi.
Niinpä. Kiva kun johonkin asiaan sentään voi ihan itse vaikuttaa. Nimittäin omaan itseensä. Ja minun ei tarvitse miehen negailua ottaa vastaan. Tämä on minulle oppimisprosessi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noi itsellä on aina olleet eron ensiaskeleet. Olen kaltaisesi ja antanut miljoona mahdollisuutta ja vielä kertonut suoraan sen yhden ongelman, mistä kaikki riippuu. Yhdelläkään kerralla ei ole tapahtunut muutosta.0, vaikka olen sanonut että suhde alkaa sen vuoksi kuolla. Kun olen suruni surrut ja asiasta täysin varma, olen jättänyt. Tässä vaiheessa on löytynyt neuvottelu- ja skarppaushaluja, mutta kun itseä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kun olen vielä sitoutunut, niin yrittämisenä ja välittämisenähän se näkyy. Tämä kun on ensimmäinen avioliitto ja vanhempani eivät ole eronneet, niin on vaikea miettiä eroa siltäkään kannalta.
Mies on tehnyt suhteessa hyvin loukkaavia ja tuhoavia asioita, jotka olen antanut anteeksi - vaikka hän ei ole edes anteeksi pyytänyt! Kaikki kun on hänen mukaansa muiden vika, siis minun lähimpänä ihmisenä.
Jotta arki sujuisi, on pakko antaa anteeksi ja jatkaa positiivisella asenteella. Näin olen ajatellut ja mahdollistanut siten, että elämässä olisi kivojakin juttuja.
Tuntuu kyllä pahalta, että miehen yrittäminen on nollassa. Minäkin aina katson peiliin ja etsin parannuskohdetta sieltä, miten tämä kaveri ajattelee, että hän on täydellinen ja vaimon syy? Vaikka tekisi mitä.
Miten ihmiselle voi tulla tuollainen moraali, en käsitä. Minut ainakin opetettiin pienestä pitäen kantamaan vastuuta. En pysty ymmärtämään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi kulta, löytyy kyllä. Jätä mies kokonaan. Omani on samantyyppinen ja olen ääliö kun tässä roikun. Todellisuuspako kuuluu myös minun elämääni. Luurit korvilla ja itsekseen on elämä mallillaan. Tsemppihalit.
Tsemppihalit myös sinullekin, pitäisiköhän meidän perustaa joku toistemme tukikerho :D :D :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hienoa, että olet päässyt ns. eteenpäin asiassa, mutta tämäkin on eräänlainen välivaihe: kuinka pitkänä näet tulevaisuuden, jossa mies tiuskii, äyskii ja sinä sulkeudut yksiksesi omiin oloihisi? Saati, kun suhteesta tipahtavat pois vähitellen ne asiat, jotka suhteesta tekevät suhteen.
Seuraava vaihe voi hyvinkin olla, että istut miehesi kanssa kahden kesken alas ja käyt läpi, että tämä ei kertakaikkiaan enää toimi. Sinun tehtäväsi ei ole olla kenenkään sylkykuppi suhteessa, teidän lapsenne ei tarvitse sietää sellaista ilmapiiriä, eikä se ole suhteen malli, mitä haluat antaa itsellesi, tai lapsillesi. Koti on se turvapaikka, jossa kaikki jäsenet saavat ladata akkujaan, turvassa, rakastettuina ja arvostettuina. Jokaisella perheenjäsenellä on siihen oikeus.
Keskustelu sitten selvittää, miten jatkossa. Onko suuntana parisuhdeterapia, vai pystyttekö molemmat tekemään työtä sen eteen, että arkenne on miellyttävämpää? Mikään suhde ei kanna vain toisen yksipuolisella panostuksella, joten jos muutosta ei tule, on vain sinusta itsestäsi kiinni, haluatko jatkaa suhdetta nykyisellään, vai onko ero parempi vaihtoehto.
Olemme pariterapiassa, mutta hirveästi se ei lupaa, kun mies ei näe itsessään mitään vikaa. Vaimossa vaan vika, kun ahdistuu ihan normaalista käytöksestä. Niin ja vaimo tahallaan hakee riitaa ja ja... keskustelu ei suju, kun mies vastaa kaikkeen hyökkäyksellä.
Miehelläni ei ole omaatuntoa, hän ei tunne minua kohtaan minkäänlaista myötätuntoa, ei kadu mitään, eikä myöskään arvosta mitään mitä teen. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että hän on suhteessa juurikin siksi, että saa tästä aineellisesti enemmän kuin olisi yksin.
Eli melkoinen itsensä pettäjä. Malli lapsille ei ole paras mahdollinen, tiedän sen.
Ap
Oletko sinä valmis elämään suhteessa, jossa sinun roolisi on olla olemassa siksi, että se on aineellisesti hyödyttävämpää kuin yksin oleminen? Kun eihän tuo pidemmän päälle ole mikään suhde, jossa molemmat tavallanne etäännytätte toisenne suhteesta.
Kunhan mies ei kiusaisi, niin periaatteessa se riittää ja olen valmis. Voin keskittyä muihin ihmisiin, kun tuolla muualla maailmassa minua pidetään kivana ja ihanana. Saan sieltä sitä hyvyyttä ja hyväksyntää, mitä jokainen ihminen kaipaa hengissä ja järjissä pysyäkseen.
Se voi tietenkin johtua myös siitä, että kun he eivät elä kanssani, niin minuun ei silloin kyllästy niin helposti. On helppo ihailla ihmistä kaukaa.
Ap
Itseasiassa syy miksi tämän kirjoitin, oli kysellä, löytyykö täällä muilta vastaavia kokemuksia?
Olen jokseenkin uuden asian äärellä. Mieheni piirrettä en ole koskaan ymmärtänyt, mutta olen hulluuteen asti sitä yrittänyt suvaita. Hulluuteen siksi, että ymmärrys ja välittäminen on ollut suhteessamme kovin yksipuolista.
Ja nyt lopulta olen ryhtynyt lopulta vain itsekkääksi, suojaamaan itseäni hänen negatiiviisuudelta ja henkiseltä väkivallalta.
Kun ei se minusta tykkää eikä minua arvosta muutenkaan.
Mikäköhän meidän suhteen jatko tästä eteenpäin on, onko kenelläkään kristallipalloa?
Ap