Lue keskustelun säännöt.
Suojaudun jatkossa mieheni negatiiviselta energialta
30.04.2017 |
Olen sellainen aktiivinen ja positiivinen nainen, saanut paljon aikaan elämässä ihmisenä, ystävänä ja yrittäjänä. Mutta elämä ei ole ollut helppoa, sillä puolisoni on melkoinen ankeuttaja. Passiivinen urputtava, joka ei tee asioiden parantamiseksi itse yhtään mitään. Valittaa minulle ihan jatkuvasti, jos ei ole silmiinpistävästi seurassa turpa kiinni.
Yritin ihan kympillä tulla vastaan kaikessa, mutta vitsit millainen nyrppä miehestäni on tullut.
Viikko sitten meillä oli riita, mies taas oli ylinegatiivinen eikä nähnyt mitään hyvää ponnisteluissani. Olisin voinut vanhaan tapaani itkeä ja murtua, mutta tällä kertaa sanoinkin, että otetaan välimatkaa jätetäänpä samalla myös seksi, kun mua ei oikeasti enää kiinnosta.
Tähän asti minulta ei ole kysytty, mikä minua kiinnostaa vaan olen ollut joku runsaudensarvi miehelle joka asiassa. Joka on kiittänyt sitten olemalla aivan v***n tyly minua kohtaan.
Oma lapsikin jopa sanoi, että keskity muihin ihmisiin kun tuohon tyyppiin täynnä negatiivista energiaa. Se vaan vie sulta kaiken ja et muuta kun vaan itke jälkeenpäin. Eikä se ikinä edes kadu tai ole puolestasi pahoillaan.
Muutos on ollut hyvä. Olen nyt jaksanut enemmän ja miehen käytös asiallisempaa. Seksitauko on selkeästi siihen vaikuttanut, mutta kun mun seura ei näköjään kiinnosta kun vain reikänä, niin tyylikkästi vetäydyin tänään omiin oloihini.
En ole enää vanhaan tapaan vastaamassa kaikkiin hänen haluihinsa.
Jännä miten itsekunnioitus alkaa palata, kun ei enää anna itseään kaltoin kohtelevan ihmisen jyystää itseään.
Tänään pyysin miestä tekemään jonkun pikku homman, kun perheen kanssa siivottiin kotoa. Taas alkoi urputus ja syyttely. Sanoin kerran, että sanopa asiasi raketavammin, muuten ollaan täällä kohta kaikki kiukkuisia. Urputus jatkui kahta pahempana. Laitoin kuulokkeet korville ja aloin kuunnella musiikkia. Rauha tuli ja musiikista sain sitä hyvää energiaa.
Kommentit (34)
Hyvä ap. Itse olin vastaavassa suhteessa yli 20 vuotta ennenkuin sain aikaan erota. Uskonnollinen vakaumus esti ja mietin myös lapsia. Sain lisää voimia kun kävin terapiassa ja lopulta jaksoin erota. Siitä on yli kolme vuotta enkä ole sekuntiakaan katunut. Lasten takia joudun jonkun verran olemaan yhteydessä, ja lasten mukana tekee exältä paskaliejuviestejä. En osaa vieläkään kunnolla suojautua mutta koko ajan parempaan suuntaan silti mennään. Jämäkkyyden oppiminen on auttanut myös muissa ihmissuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys, miksi ette lähde eri teille?
Hyvä kysymys. Yhdessä meitä pitää yhteinen yritys, yhteiset lapset, yhteinen talo, josta kuitenkin pankki omistaa eniten.
Minua harmittaa ihan hirveästi se, että kun edes mieskään ei halua erota, niin miksi sitten ei vaan voi käyttäytyä?
Minun kanssani olisi maailman helpointa tulla toimeen. Olen erittäin mutkaton ja toiset huomioiva tyyppi, tykätty myös kodin ulkopuolella ja miehet yleensä sanovatkin, että olen aivan ihana ja kanssani asiat aina sujuvat.
Paitsi sitten tuo oma mies.
Ap
On varmaan hankalaa, kun noin täydellisenä ihmisenä joutuu sietämään noin kamalaa tyyppiä. Eikö kannattaisi erota ja mennä töihin, vaikka elintaso laskisikin? Sitten sinulla olisi myös vapaus etsiä itsellesi uusi kumppani, joka olisi yhtä täydellinen kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Henkiseltä väkivallalta pitäisi suojautua, mutta lisäksi ihminen tarvitsisi tukea. Toisilla ihmisillä on omat vanhemmat, kuten esim miehelläni joka saa sieltä full suopportin toiminnalleen. Appivanhemmat kun ovat pitkälti samaa sarjaa.
Sain tänään ikävän tiedon ja sen myötä pilkallinen ja ilkeän miehen kimppuuni. Heikkona ei ole suojaukset kohdillaan.
Olen ihan lopussa enkä tiedä, miten jaksaisin jatkaa.
Ap
Oi, koko maailma sinua vastaan. Onneksi tiedät, että sinussa ei silti voi olla vikaa.
Terve vaan eroamaan, mitä varten oikein pitkität sitä? Et sinä saa tuota enää korjattua. Et taidakaan olla niin mahtava kuin itsestäsi kuvittelet.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noi itsellä on aina olleet eron ensiaskeleet. Olen kaltaisesi ja antanut miljoona mahdollisuutta ja vielä kertonut suoraan sen yhden ongelman, mistä kaikki riippuu. Yhdelläkään kerralla ei ole tapahtunut muutosta.0, vaikka olen sanonut että suhde alkaa sen vuoksi kuolla. Kun olen suruni surrut ja asiasta täysin varma, olen jättänyt. Tässä vaiheessa on löytynyt neuvottelu- ja skarppaushaluja, mutta kun itseä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jep, itse olen edellisissä suhteissa vähintään 3 kertaa asiallisesti kertonut että tietyn asian kanssa en voi elää ja jos se ei muutu, niin minä lähden. Ei minkäänlaista muutosta. Sitten kun pakkaan jo laukkuja luvataan muuttua, ihan liian myöhäistä. Nykyiselle sanoin jo suhteen alussa, että minua kannattaa kuunnella, olen valmis puhumaan asioista ja kompromisseihin mutta jos edes yritystä ei ole, lähden kyllä, niinkuin tähänkin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä noi itsellä on aina olleet eron ensiaskeleet. Olen kaltaisesi ja antanut miljoona mahdollisuutta ja vielä kertonut suoraan sen yhden ongelman, mistä kaikki riippuu. Yhdelläkään kerralla ei ole tapahtunut muutosta.0, vaikka olen sanonut että suhde alkaa sen vuoksi kuolla. Kun olen suruni surrut ja asiasta täysin varma, olen jättänyt. Tässä vaiheessa on löytynyt neuvottelu- ja skarppaushaluja, mutta kun itseä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kun olen vielä sitoutunut, niin yrittämisenä ja välittämisenähän se näkyy. Tämä kun on ensimmäinen avioliitto ja vanhempani eivät ole eronneet, niin on vaikea miettiä eroa siltäkään kannalta.
Mies on tehnyt suhteessa hyvin loukkaavia ja tuhoavia asioita, jotka olen antanut anteeksi - vaikka hän ei ole edes anteeksi pyytänyt! Kaikki kun on hänen mukaansa muiden vika, siis minun lähimpänä ihmisenä.
Jotta arki sujuisi, on pakko antaa anteeksi ja jatkaa positiivisella asenteella. Näin olen ajatellut ja mahdollistanut siten, että elämässä olisi kivojakin juttuja.
Tuntuu kyllä pahalta, että miehen yrittäminen on nollassa. Minäkin aina katson peiliin ja etsin parannuskohdetta sieltä, miten tämä kaveri ajattelee, että hän on täydellinen ja vaimon syy? Vaikka tekisi mitä.
Miten ihmiselle voi tulla tuollainen moraali, en käsitä. Minut ainakin opetettiin pienestä pitäen kantamaan vastuuta. En pysty ymmärtämään.
Ap
Eihän se riitä, että on muille hyvä, pitäähän sitä osata puolensa pitää jämäkällä tavalla. Saatkin nyt ihan syystä opetella itsesi kunnioittamista, kun olet ollut tuollainen itseäsi halveksiva lapanen. Miksi kukaan anta muiden loukata itseään ja painaa sen villasella? Mä en ainakaan jatkaisi sellaisessa liitossa hetkeäkään, jossa en tekisi selväksi toiselle, että minua kunnioitat, tai painu vittuun. Mutta newsflash: et sä sellaislta jotka sua loukkaa ikinä mitään kunnioitusta saa. Aivan turha jäädä siihen opettamaan heille mitään. Sen kuin keräät kamat kasaan ja otat eron. Ellet ole ihan avuton lapatossu.
Vierailija kirjoitti:
Henkiseltä väkivallalta pitäisi suojautua, mutta lisäksi ihminen tarvitsisi tukea. Toisilla ihmisillä on omat vanhemmat, kuten esim miehelläni joka saa sieltä full suopportin toiminnalleen. Appivanhemmat kun ovat pitkälti samaa sarjaa.
Sain tänään ikävän tiedon ja sen myötä pilkallinen ja ilkeän miehen kimppuuni. Heikkona ei ole suojaukset kohdillaan.
Olen ihan lopussa enkä tiedä, miten jaksaisin jatkaa.
Ap
No missäs sun täydellisen ihmisen vanhemmat sitten ovatkaan? Et sä mitään tukea mistään saa. Tervemenoa manalaan. Tuota menoa menetät mielenterveytesikin, ainoan pohjan, joka sulla on. Hauska katsella muidenkin olevan vailla tukea ja kärsivän, niin minullakin asia on... Mielenterveyttä ei ole enää paljon jäljellä. Onneksi mies koittaa tukea mutta se ei ole helppoa, kun se, joka vaurioitti oli oma vanhempi. Sä pääsit sentään aikuisuuten terveenä(?). Koitapa vaan nyt jotenkin räpiköidä sieltä pois, pilvilinnasi sortuu mutta hehhehheh, eikö lohduta yhtään, että tuhkasta nousee feeniks-lintu, menetykset vahvistaa jos ne ei tapa ja kaiken tämän jälkeen olet viisaampi kuin ilman tätä kaikkea paskaa! Jeee!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkiseltä väkivallalta pitäisi suojautua, mutta lisäksi ihminen tarvitsisi tukea. Toisilla ihmisillä on omat vanhemmat, kuten esim miehelläni joka saa sieltä full suopportin toiminnalleen. Appivanhemmat kun ovat pitkälti samaa sarjaa.
Sain tänään ikävän tiedon ja sen myötä pilkallinen ja ilkeän miehen kimppuuni. Heikkona ei ole suojaukset kohdillaan.
Olen ihan lopussa enkä tiedä, miten jaksaisin jatkaa.
Ap
Oi, koko maailma sinua vastaan. Onneksi tiedät, että sinussa ei silti voi olla vikaa.
Tyypillinen vahviuteen sairastuneen ihmisen kommentti (siis ap). Ilmeisesti se kehittyy ihmisille, joilla ei sitä tukea mistään tule kasvuvaiheessa. Alkavat sitten kuvitella ihan ihme juttuja itsestään, kun selviävätkin eteenpäin.
Mutta mies laittaakin ap:n seinälle ja nujertaa uskon omasta hyvyydestä! Varo vain ap!
Ero olisi niin paikallaan tai terapia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa syy miksi tämän kirjoitin, oli kysellä, löytyykö täällä muilta vastaavia kokemuksia?
Olen jokseenkin uuden asian äärellä. Mieheni piirrettä en ole koskaan ymmärtänyt, mutta olen hulluuteen asti sitä yrittänyt suvaita. Hulluuteen siksi, että ymmärrys ja välittäminen on ollut suhteessamme kovin yksipuolista.
Ja nyt lopulta olen ryhtynyt lopulta vain itsekkääksi, suojaamaan itseäni hänen negatiiviisuudelta ja henkiseltä väkivallalta.
Kun ei se minusta tykkää eikä minua arvosta muutenkaan.
Mikäköhän meidän suhteen jatko tästä eteenpäin on, onko kenelläkään kristallipalloa?
Ap
On oikein suojautua toisten negatiivisuudelta. Uskon jopa, että Helvetissä on ankeuttajille ihan oma paikkansa.
Ei tuo kuitenkaan välimatkan ottamiselta vaikuta, vaan seksilakolta. Se puolestaan tuo mieleen vanhan lastenkasvatusmenetlemän: lahjonta, uhkailu ja kiristys. Miehesi on kuitenkin aikuinen.
Välimatka on minulle sitä, että muutetaan tilapäisesti tai pysyvästi erilleen. Tuli mielikuva, että olette olleet pidempään yhdessä, tai ainakaan ette ole ihan nuoria. Se tuli tuosta lapsen kommentista mieleen, viisivuotias ei sano noin. Olette ehkä uusperhe? Kirjoitat "oma lapsi" – kenen oma, sinun vai teidän?
Joka tapauksessa, onko teidän välttämättä asuttava yhdessä? Tehän voitte seurustella ja nauttia toistenne hyvistä ominaisuuksista. Sinun positiivisuutesi "ihmisenä, ystävänä ja yrittäjänä" ei enää ärsyttäisi miestä, eikä hän enää ankeuttasi sinua hulluuden partaalle. Tai erotkaa kokonaan, jos suhteessa ei ole mahdollisuuksia hyvään.
Onneksi mä en sietäisi keneltäkään loukkaavaa käytöstä itseäni kohtaan painaen sen villasella, jotta kiva(??) elämämme voisi vain jatkua! Mä en ikinä anna anteeksi mua loukanneelle, ellen mä näe, että HÄNEEN SATTUI satuttaa minua.
Silloin vasta tiedän, että se, mille musta tuntui todella tavoitti hänet.
Tiesitkö ap, että sellaisena onnistujana esiintyminenkin voi loukata toisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haha, ap tulee olemaan näitä naisia, jotka kirjoittavat 3-5 vuoden päästä palstalle, että toivon mieheni kuolevan. Sitten jatkaisimme hautajaisista ilosta hyppien kohti OMAA elämää. Yeah, siinä vasta ihana ihminen vaimona! Miksette eroa?! Tai ainakin myönnä oman paskamaisuutenne olevan muka-hirveän miehenne tasolla, kun vain hymyillen toivotte että hän kuolisi?
Otat tietenkin eron, eihän tässä muita vaihtoehtoja ole.! Kaavahan menee tänä päivänä uusfeministeillö niin, että ensin voimaannutaan kun on luettu tarpeeksi uusfeministisiä blogeja ja kirjoja, sitten tehdään palstalle ketju jossa lytätään mies ja nostetaan oma perse jalustalle, voimaannutaan lisää kun toiset uusfeministit peukuttavat, sitten massiivisten uusfeministivoimien tunnossa otetaan ero. Seuraavat vuodet menevätkin sitten vanhentuessa ja katkeroituessa kun kaaliin alkaa upota todellisuus siitä, ettei olekaan ihan niin timantti kuin antoi itsensä ymmärtää.
Henkiseltä väkivallalta pitäisi suojautua, mutta lisäksi ihminen tarvitsisi tukea. Toisilla ihmisillä on omat vanhemmat, kuten esim miehelläni joka saa sieltä full suopportin toiminnalleen. Appivanhemmat kun ovat pitkälti samaa sarjaa.
Sain tänään ikävän tiedon ja sen myötä pilkallinen ja ilkeän miehen kimppuuni. Heikkona ei ole suojaukset kohdillaan.
Olen ihan lopussa enkä tiedä, miten jaksaisin jatkaa.
Ap