Mistä tietää, että terapeutti ei ole hyvä tai terapia ei toimi?

Perustuen omaan kokemukseeni, pääset tilanteessa eteenpäin ottamalla selvää tuosta tunteesta "terapeutti on turhautunut".

Ota asia puheeksi, koska terapiassa on tarkoitus kuten itsekin sanot, käsitellä vaikeita aiheita.

Osa uudistumistasi on juuri tuo, että otat vastuuta, otat asian puheeksi ja pääset vuoropuheluun.

Vierailija kirjoitti:

Perustuen omaan kokemukseeni, pääset tilanteessa eteenpäin ottamalla selvää tuosta tunteesta "terapeutti on turhautunut".

Ota asia puheeksi, koska terapiassa on tarkoitus kuten itsekin sanot, käsitellä vaikeita aiheita.

Osa uudistumistasi on juuri tuo, että otat vastuuta, otat asian puheeksi ja pääset vuoropuheluun.

Samaa mieltä. Tunne voi hyvin olla lähtöisin omista sisäisistä maisemistasi. Ota puheeksi.

Pitkän psykoterapian läpikäynyt

Tämä voi aiheuttaa reaktioita, mutta sanon kumminkin, että terapeutti kuin terapeutti toimii, koska se työ on itse tehtävä, terapeutti tarjoaa tilan käsitellä asioita ja oivaltaa jotain uutta. 

Ne hyvä - huono kokemukset, mikä on minun vastuulla, mikä ei - ovat juuri niitä tuntemuksia jotka ovat tuoneet terapiaan, ja se terapia peilaamassa todellisuuttasi. 

Kaikki tuntemukset ovat arvokasta tietoa käsiteltäväksi terapiassa, vaihtamalla terapeuttia usein vain hidastaa omaa prosessia, koska useimmiten kyse on projisoinnista, ei toki aina.

Jos olisin Sinä, kysyisin itseltäni, että kuka on turhautunut?

Mä erehdyin terapeutille, jonka metodi oli psykoanalyyttinen.

Käytännössä hän istui puhumatta tuolissaan, minä toisessa.

En tiennyt, mistä minun olisi pitänyt puhua.

Terapeutti ei auttanut, sanoi koko 45 min session aikana ehkä kolme lausetta. Yksi niistä oli Tervetuloa, toinen No niin, päätämme nyt. Hänellä oli vanhanaikainen vekkari tikittämässä ja se soi, kunnaika oli täysi.

Läihnnä kuuntelin vekkarin tikitystä ja ihmettelin, mitä siellä teen.

Vaikka kerroinkin jotain, terapeutti ei kommentoinut.

Lopulta päättelin, että tämmöinen "terapia" on yks paskanhailee. Lopetin.

Jos huomaat että olet turhautunut, kuten kysymyksestäsi päätellen vaikuttaa, ja ihan luonnollisesti kuuluu osana terapiaprosessiin, niin lähtisin siitä eteenpäin.

Mikä aiheuttaa turhautumista, onko tilanteessa samankaltaisuutta aikaisempiin kokemuksiin, mitä se turhautuminen on, miten se näkyy, miten olen aikaisemmin päässyt yli turhautumisistani? Miten ne ovat kadonneet ilman että olen tukahduttanut turhautumiseni?

Joku luulee että terapiaankin mennään viihtymään.

Onko terapeutilla mitään käytännön ohjeita sulle, kuinka pääsisit asioissa eteenpäin? Oletko kokeillut niistä mitään? Jos vaan istuu puhumassa asiat ei muutu, vaikeat tunteet ei muutu miksikään puhumalla tai kuuntelemalla. Ajattelu ei muuta asioita, toiminta muuttaa.

Yhtä hyvin voi varata ajan itselleen vaikka kotona, jos siellä on mahdollisuus järjestää rauhallinen, hiljainen nurkkaus terapiatuntia varten.

"Leikit", että olet terapautin vastaanotolla, ja puhut ne asiat, mitä siinä mieleesi tulee.

Halutessasi voit antaa (kuvitellulle) terapeutille jotain vuorosanoja.

Sinä itse kumminkin teet työn, ja olet vastuussa terapian edistymisestä.

Tämä säästää sekä omia että mahd Kelan rahoja. Eikä tule tarvetta sysätä vastuuta terapeutille.

Jokainen on itsensä terapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Mä erehdyin terapeutille, jonka metodi oli psykoanalyyttinen.

Käytännössä hän istui puhumatta tuolissaan, minä toisessa.

En tiennyt, mistä minun olisi pitänyt puhua.

Terapeutti ei auttanut, sanoi koko 45 min session aikana ehkä kolme lausetta. Yksi niistä oli Tervetuloa, toinen No niin, päätämme nyt. Hänellä oli vanhanaikainen vekkari tikittämässä ja se soi, kunnaika oli täysi.

Läihnnä kuuntelin vekkarin tikitystä ja ihmettelin, mitä siellä teen.

Vaikka kerroinkin jotain, terapeutti ei kommentoinut.

Lopulta päättelin, että tämmöinen "terapia" on yks paskanhailee. Lopetin.

Olen itsekin käynyt psykodynaamisen terapian ja hukkaan meni. Terapeutti ei sanonut mitään ja pidin siinä itse sitten monologia. Tungin siihen paskaan aikamoisen tukun euroja ja terapia junnasi paikallaan. Terapeutti ei kuitenkaan keskeyttänyt sitä, vaikka varmasti tajusi tilanteen. Harmittaa nyt, mutta silloin olin niin kiltti, että kuvittelin että vika on minussa kun terapia ei uppoa. Voi hyvänen aika. Ja terapeutti ei kysy eikä sano mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Onko terapeutilla mitään käytännön ohjeita sulle, kuinka pääsisit asioissa eteenpäin? Oletko kokeillut niistä mitään? Jos vaan istuu puhumassa asiat ei muutu, vaikeat tunteet ei muutu miksikään puhumalla tai kuuntelemalla. Ajattelu ei muuta asioita, toiminta muuttaa.

Itseasiassa ajattelu ja asioiden tajuaminen ovat ne ykkössyyt miksi toiminta muuttuu..

Sä voit muuttaa toiminta tapoja tietoisesti mutta sun on ymmärrettävä syy miksi.

Voihan se olla, että olen itsekin turhautuntut. Toisaalta minusta tuntuu, että olen panostanut terapiaan kovasti. Olen pohtinut asioita itse ja tehnyt kotitehtävät yms. Tuntuu vaan siltä, että terapeutti ajattelee, että en edisty hyvää vauhtia. Olen kovasti miettinyt, että pitäisi ottaa asia puheeksi, mutta en ole uskaltanut.

-Ap

Monilla terapian aloittavilla on ihan hulluja kuvitelmia terapiasta. Siihen on ladattu niin paljon odotuksia. Sitten kun se realismi on toisenlaista, moni pettyy. Ei tule valaistumista eikä mitään, vaan se sama paska olo on edelleen. Terapia voi mennä päin persettä niin monesta syystä. Väärä terapiasuuntaus, vääränlainen terapeutti yms. Ja joskus on vaan tunnustettava, ettei maailmassa ole sellaista terapiaa mikä auttaisi. Tämä on se karuin tosiasia, jonka itse tajusin. Tällä en sano etteikö muut voi hyötyä, mutta itselleni ei kolmen vuoden intensiivisestä terapiasta ollut lopulta mitään hyötyä, vaikka yritin kovasti. Ikääntyminen on auttanut enemmän, kun tunteet tasoittuu ja ei vaan jaksa miettiä. Antaa olla, luovuttaa. Mitäpä noita miettimään, maito kaatui ja sille ei voi mitään. Näillä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä hyvin voi varata ajan itselleen vaikka kotona, jos siellä on mahdollisuus järjestää rauhallinen, hiljainen nurkkaus terapiatuntia varten.

"Leikit", että olet terapautin vastaanotolla, ja puhut ne asiat, mitä siinä mieleesi tulee.

Halutessasi voit antaa (kuvitellulle) terapeutille jotain vuorosanoja.

Sinä itse kumminkin teet työn, ja olet vastuussa terapian edistymisestä.

Tämä säästää sekä omia että mahd Kelan rahoja. Eikä tule tarvetta sysätä vastuuta terapeutille.

Jokainen on itsensä terapeutti.

Näin myös, ja sinne terapianurkkaan kaksi tuolia, joissa toisessa istut itse, toiselle tyyny ja puhut sille tyynylle. Voit tuulettaa tunteita ihan sydämen kyllyydestä, sanoa sille tyynylle kaiken mitä olet aina halunnut sanoa, muttet ole kehdannut, tai itsetietoisuutesi on estänyt sanomasta. Nyt on tila puhua ihan mitä sylki suuhun tuo!

Aliarvostettu menetelmä valitettavasti, mutta toimii. 

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla, että olen itsekin turhautuntut. Toisaalta minusta tuntuu, että olen panostanut terapiaan kovasti. Olen pohtinut asioita itse ja tehnyt kotitehtävät yms. Tuntuu vaan siltä, että terapeutti ajattelee, että en edisty hyvää vauhtia. Olen kovasti miettinyt, että pitäisi ottaa asia puheeksi, mutta en ole uskaltanut.

-Ap

Hienoa että olet tehnyt kotitehtävät, mitäpä jos ensi kerralla ottaisit kokemuksesi puheeksi. 

Voithan sanoa myös että olisi kiva kuulla kuinka edistyt koska olet työskennellyt ja tehnyt myös kotitehtäviä.

Minusta on myös joskus tuntunut, että terapeutti on turhautunut minuun. Alussa on ollut empaattinen ja kuunteleva, mutta vähitellen keskustelujen sävy on muuttunut tuomitsevammaksi ja negatiivisemmaksi. Pahimmillaan terapia on ollut painostusta ja olen tuntenut itseni jatkuvasti riittämättömäksi, kun en terapeutin mielestä tee tarpeeksi edistyäkseni.

Olen toivonut terapialta tilaa käsitellä omia vaikeita tunteita, mutta sen sijaan terapia on tuntunut tarjoavan vain sitä, että terapeutti yrittää pakottaa tuntemaan tai ajattelemaan tietyllä tavalla. Tunteideni ilmaiseminen on leimattu tahalliseksi pahassa olossa vellomiseksi.

Minulle keskusteluterapia on ollut henkisesti niin raskasta, että en kestä sitä. Se ei oikeasti välttämättä sovi hoitomuotona kaikille, mutta onneksi olen löytänyt toimivia itsehoitokeinoja tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla, että olen itsekin turhautuntut. Toisaalta minusta tuntuu, että olen panostanut terapiaan kovasti. Olen pohtinut asioita itse ja tehnyt kotitehtävät yms. Tuntuu vaan siltä, että terapeutti ajattelee, että en edisty hyvää vauhtia. Olen kovasti miettinyt, että pitäisi ottaa asia puheeksi, mutta en ole uskaltanut.

-Ap

Voihan se olla että terapeutti on sulle väärä, nää on just niin veemäisiä kun ihmisen itsensä pitäisi kyetä arvioimaan että onko suuntaus ja terapeutti oikea. Mutta voi olla kyse ihan vaan siitä että itsetuntosi on heikko ja kuvittelet terapeutin olevan yhtä tuomitseva ja vaativa sinua kohtaan kuin hoivaajasi ovat lapsena olleet ja pelkäät ettet riitä (terapeutille.) Voisiko olla tuollaisesta kyse?

Vierailija kirjoitti:

Minusta on myös joskus tuntunut, että terapeutti on turhautunut minuun. Alussa on ollut empaattinen ja kuunteleva, mutta vähitellen keskustelujen sävy on muuttunut tuomitsevammaksi ja negatiivisemmaksi. Pahimmillaan terapia on ollut painostusta ja olen tuntenut itseni jatkuvasti riittämättömäksi, kun en terapeutin mielestä tee tarpeeksi edistyäkseni.

Olen toivonut terapialta tilaa käsitellä omia vaikeita tunteita, mutta sen sijaan terapia on tuntunut tarjoavan vain sitä, että terapeutti yrittää pakottaa tuntemaan tai ajattelemaan tietyllä tavalla. Tunteideni ilmaiseminen on leimattu tahalliseksi pahassa olossa vellomiseksi.

Minulle keskusteluterapia on ollut henkisesti niin raskasta, että en kestä sitä. Se ei oikeasti välttämättä sovi hoitomuotona kaikille, mutta onneksi olen löytänyt toimivia itsehoitokeinoja tilalle.

Tämä voisi olla suoraan minun kirjoittama teksti. Samanlaisia tunteita minullakin. Toisaalta pidän kovasti siitä, että vaikka olen keskusteluterapiassa, niin terapeutti kyselee paljon tarkentavia kysymyksiä. En siis ole itse äänessä koko tuntia. Olen kokenut terapeutin esittämät kysymykset hyviksi, vaikka en aina olisi halunnut vastata niihin. Ja olen terapian jälkeen usein pohtinut samoja kysymyksiä vielä uudestaan. Nyt kun minusta tuntui, että terapeutti on turhautunut minuun, niin mietin, että minun vastaukset kysymyksiin eivät ole olleet tarpeeksi hyviä tai en ole osannut vastata kysymyksiin.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla, että olen itsekin turhautuntut. Toisaalta minusta tuntuu, että olen panostanut terapiaan kovasti. Olen pohtinut asioita itse ja tehnyt kotitehtävät yms. Tuntuu vaan siltä, että terapeutti ajattelee, että en edisty hyvää vauhtia. Olen kovasti miettinyt, että pitäisi ottaa asia puheeksi, mutta en ole uskaltanut.

-Ap

Voihan se olla että terapeutti on sulle väärä, nää on just niin veemäisiä kun ihmisen itsensä pitäisi kyetä arvioimaan että onko suuntaus ja terapeutti oikea. Mutta voi olla kyse ihan vaan siitä että itsetuntosi on heikko ja kuvittelet terapeutin olevan yhtä tuomitseva ja vaativa sinua kohtaan kuin hoivaajasi ovat lapsena olleet ja pelkäät ettet riitä (terapeutille.) Voisiko olla tuollaisesta kyse?

Tämäkin varmasti totta. En ole huolissani siitä, että terapeutti olisi tuomitseva. Hän on kyllä vaikuttanut aika ymmärtäväiseltä ja empaattiselta (varsinkin alussa). Mutta ehkä olen huolissani siitä, että en edisty ja sitten terapeutti kohta sanoo, että minua ei voi auttaa ja joudun etsimään uuden terapeutin yms.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on myös joskus tuntunut, että terapeutti on turhautunut minuun. Alussa on ollut empaattinen ja kuunteleva, mutta vähitellen keskustelujen sävy on muuttunut tuomitsevammaksi ja negatiivisemmaksi. Pahimmillaan terapia on ollut painostusta ja olen tuntenut itseni jatkuvasti riittämättömäksi, kun en terapeutin mielestä tee tarpeeksi edistyäkseni.

Olen toivonut terapialta tilaa käsitellä omia vaikeita tunteita, mutta sen sijaan terapia on tuntunut tarjoavan vain sitä, että terapeutti yrittää pakottaa tuntemaan tai ajattelemaan tietyllä tavalla. Tunteideni ilmaiseminen on leimattu tahalliseksi pahassa olossa vellomiseksi.

Minulle keskusteluterapia on ollut henkisesti niin raskasta, että en kestä sitä. Se ei oikeasti välttämättä sovi hoitomuotona kaikille, mutta onneksi olen löytänyt toimivia itsehoitokeinoja tilalle.

Tämä voisi olla suoraan minun kirjoittama teksti. Samanlaisia tunteita minullakin. Toisaalta pidän kovasti siitä, että vaikka olen keskusteluterapiassa, niin terapeutti kyselee paljon tarkentavia kysymyksiä. En siis ole itse äänessä koko tuntia. Olen kokenut terapeutin esittämät kysymykset hyviksi, vaikka en aina olisi halunnut vastata niihin. Ja olen terapian jälkeen usein pohtinut samoja kysymyksiä vielä uudestaan. Nyt kun minusta tuntui, että terapeutti on turhautunut minuun, niin mietin, että minun vastaukset kysymyksiin eivät ole olleet tarpeeksi hyviä tai en ole osannut vastata kysymyksiin.

-Ap

Tässä tilanteessa pääset eteenpäin ottamalla nämä tuntemuksesi puheeksi.

Mielestäni vaikuttaa että terapia toimii, itse otat vastuuta, prosessoit omin päin myöskin, teet kotitehtäviä jne 

Olisko tämä tilanne jossa pohdiskelet ovatko vastauksesi olleet tarpeeksi hyviä, oikeastaan jokin vanha toimintatapa? Halua miellyttää? Joka on normaalia toki, mutta usein lapsuudesta omaksuttu malli.