Raha ei tuo onnea. Se tuo vain hyvän elämän.

Raha ei tuo onnea, lohduttavat köyhät itseään. Eihän se tuo, mutta kyllä se tuo luksustalon, useita loistoautoja ja huvijahdin. Se tuo myös rikkaasta suvusta lähteneen, rikkaan ja hyvännäköisen vaimon, sekä lisäksi nuoria rakastajattaria.

Se tuo varakkaita ystäviä joiden avulla voi luoda hyödyllisiä verkostoja, arvostetun statuksen yhteiskunnallisessa hierarkiassa ja monissa yhteisöissä, ja mahdollisuuden sijoittaa osakkeisiin joissa raha poikii. Se tuo myös parhaan mahdollisen koulutuksen ja turvatun tulevaisuuden jälkikasvulle.

Eihän täältä mitää mukaansa saa kun lähtö koittaa, mutta ei sillä ole väliä - siihen asti on ollut todella hyvä elämä, kun on ollut rahaa käytettävissä. Yllin kyllin.

Tiedän. Tiedän teidän reaktionne jo etukäteen; kateelliset vasemmistolaiset syyttäkööt vain minua persaukiseksi unelmoijaksi, minä en siitä välitä. Sehän on tyypillinen psykologinen torjuntareaktio, kun joku kertoo omistavansa vähän enemmän rahaa kuin köyhä lukija. Välitän vain pankkitilini saldosta. Se on muuten seitsennumeroinen.

Kun ihminen raukeaa tyhjiin, et sinä rahaton ole yhtään paremmassa asemassa kuin rahakas. Kuolleena ei sinua, maatunutta ja hajaantunutta atomikimppua, palkita maallisen elämäsi rahattomuudesta. Sinä vain lakkaat olemasta, eikä tietoisuuttasi enää ole. Ero rahattoman ja rahakkaan välillä onkin ainoastaan siinä, miten elämä lihassa ennen kuolemaa on eletty. Toinen on kärvistellyt tuskissaan, toinen elänyt hyvän elämän.