Asperger 3- vuotiaalla?

Kuulostaa paljon meidän esikoiselta. Hän ei ole mitenkään "erityinen", vaan ihan normaali jossain määrin introvertti, tarkkavaistoinen ja -silmäinen fiksu lapsi jolla on kapeanko mukavuusvyöhyke ja joka on hyvin tietoinen ympäristön ärsykkeistä. Tämä paljon puhuttu erityisherkkyyskin kuulostaa tutulta mutta en halua lokeroida.

Motoriikka tuli vähän jäljessä kun harkitsevan luonteensa vuoksi huomasi riskejä joita muut lapset eivät pysähdy miettimään ja toisaalta koki kaatumiset ja sattumiset isompina kuin joku muu lapsi - kipu on oikeasti subjektiivinen kokemus. Isompien lasten kanssa oli helpompi leikkiä, koska he olivat helpommin ennakoitavia, vähemmän arvaamattomia ja pelottavia kuin ikätoverit tai pienemmät. Omaehtoisuuden katsovan liittyvän siihen, että jos lapsella on synnyinlahjana sellainen "huonommin/hitaammin sopeutuva" ja vähemmän ärsykkeitä sietävä temperamentti, niin se tarkoittaa sitä että arki sen lapsen arki sisältää to-del-la paljon tilanteita joissa hänen toistuvasti ja jatkuvasti odotetaan poistuvan mukavuusvyöhykkeeltään, olevan rohkeampi, nopeampi, sanavalmiimpi, vähemmän tunteella reagoiva, mukautuvampi - vähemmästäkin oppii olemaan piikit pystyssä siinä seurassa jossa uskaltaa, eli perheen kesken. Syli on se turvallinen pesä, mutta toisen annostelema ja tahdistama kosketus voi olla rentoutumista häiritsevä ulkopuolinen ärsyke. Käsien likaantuminen, sormivärien käyttö, fyysinen möyhöttäminen, kaikki aiheuttaa tuntoaistiärsykkeitä jotka ovat vieraita. Puhumattomuus on meillä ainakin ihan rehtiä ujoutta, tapaa säädellä sitä miten lähelle uusi ihminen saa tulla ja viesti siitä olenko sinulle jo avoin vai en. Lapsi on nyt pian 6 vuotta täyttävänä neljättä vuotta kerhossa ja joka vuosi on vaihtunut ohjaajat ja joka vuosi ovat kevätkaudella ihmetelleet kun meidän lapsi PUHUU heille. Toiminnanohjauksesta... kenen 3-vuotiaan toiminnanohjaus EI takeltele? Ja jos tosiaan on tosi ei ole erityisen hyvä sulkemaan ympäristön aistiärsykkeitä ulkopuolelle, niin se oma ajatus keskeytyy jatkuvasti. Ja kuulonsuojaimia on kuljetettu mukana kaikissa tapahtumissa 4-5-vuotiaaksi asti ja edelleen käyttää niitä hetkittäin kotona kun pikkusisarusten mekkala ylittää sietäkyvyn.

3-vuotisneuvolassa on melkein normaalimpaa kieltäytyä kuin toimia toivotusti :)

VOI olla, että lapsella on esim. aistiyliherkkyyttä, muuta erityispiirrettä, erityisherkkyyttä, mitä vain, en tarkoita etteikö voisi olla, ja vanhemman intuitio on kuuntelemisen arvoinen. Mutta mulle tuli kyllä sun tekstistä oma esikoinen tuon ikäisenä mieleen, ja hän on ihan normaali ja hyvin kehittynyt ensi syksyn eskarilainen :) Tulee varmasti väsymään päivittäin ryhmässä, mutta selviää. Kaikkia noita taitoja on vain harjoiteltu lempeästi patistaen, on tungettu yhdessä sormet multaan ja maalattu sääret vesiväreillä ja kiivetty itse mallina puuhun ja kysytty kaverin nimeä puistossa ja otettu leikkiin kyselemättä lapsen mielipidettä - ja lapsi on oppinut sietämään kaikkea vähän enemmän. Pikkusisarus on ollut myös oiva opastaja, kun puolet nuorempi uskaltaa itse kysyä kahvilassa pilliä niin isosiskokin sitten seuraavalla kerralla jo harkitsee. Omaehtoisuuteen on toiminut oma kasvu äitinä, että ymmärtää kysyä miksi näin, osaa valita vääntönsä aiheet eikä pode huonoa omaatuntoa että pitää päänsä niissä oleellisissa. Kääntöpuolena lapsi on tosi hyvämuistinen ja luotettava (uhmaa kyseenalaistamalla kasvotusten mutta selän takana voi luottaa että pesee kädet ja pysähtyy ennen suojatietä) ja ihan hiivatin fiksu ja ajatteleva. Se ei vaan vielä 3-vuotiaana tullut niin esille.

Oli erityinen tai tavallinen, niin tsemppiä maailmaansiedätykseen :)

Voi olla ,mutta voi olla olematta assi. Meidän assilla oli aikalailla tuollaisia piirteitä kolmivuotiaana, mutta on niitä monella ihan taviksellakin - kyse on piirteidden voimakkuudesta ja toistuvuudesta ja pysyvyydestä.

Kolmivuotiaalta aspergeria ei kovin usein vi vielä diagnosoida. Vuoden tai kahden sisään näkee enemmän, miten tilanne kehittyy.

Diagnoosilla ei pidä kiirehtiä. Asiantuntijoiden mukaan korkeintaan esikouluiässä. Antakaa ajan kulua niin näkee miten lapsi kehittyy.

Äidilläänkin lienee ainakin lukihäiriö?

Kiitos, 1. Kuvailit juuri saman polun, jonka minäkin olen kulkenut. Aina sitä puolta nuorempaa ja reippaampaa pikkusisarusta myöten. On tässä ollut äidillä kasvamista, ja työ jatkuu edelleen esim. talviurheilulajien kanssa, mutta luottavaisena laitan minäkin harkitsevan ja luotettavan lapseni eskariin.

Maailmaansiedätys on todella hyvä sana. Juuri viime viikolla käytiin tuttavien luona synttäreillä, samassa paikassa, jossa oltiin vuosi sitten. Silloin lapsi pelkäsi hysteerisesti parrakasta isoisää, kilahti melusta ja kuumuudesta ja järjesti kohtauksen lähtiessä. Nyt kaikki meni kuin tanssi, lapsi oli kohtelias, ja minä join kahvia ja juorusin niin kuin monta kertaa kadehtimani toiset vanhemmat.

Jos lapsella on asperger tai vain asperger piirteisyyttä, nyt olisi juuri oikea hetki kuntouttaa aivoja. Usein sanotaan, että pitää odotella diagnoosia kouluikään asti. Valitettavasti silloin suurin osa aivojen mukautumiskyvystä on menetetty ja lapsi on jo kärsinyt aivan turhaan monenlaisista vaikeuksista.

Pyydä neurologilta tai etsi itse erilaisia kuntoutuskeinoja, joilla lapsen oloa voidaan kohentaa. Esimerkiksi motorista kömpelyyttä voidaan korjata todella paljon sopivilla kivoilla harjoitteilla. Ei pidä odottaa siihen asti, että lapsi itse huomaa ongelmansa.

Kuulostaa siltä, että on as-piirteitä, mutta niitähän on monella ns. normaalillakin, menee iän kanssa ohi. Ja kehityksessä voi olla jo(i)llakin osa-alueella viivästymää ilman sen kummempaa syytä, ja lapsi ottaa ikätoverit kiinni myöhemmin. Diagnoosiahan noin pienelle ei kai lähdetä yleensä edes hakemaan, vaan tarvittaessa tarjotaan tukea (esim. puhe- tai toimintaterapia) ja seurataan lapsen kehitystä. Mun 7 vuotta täyttävä lapsi on ollut "seurannassa" ja saanut erilaisia tukimuotoja 3-vuotiaasta asti, ja nyt vasta menee virallisiin tutkimuksiin.

Kiitos 1 aivan mielettömän hyvästä kuvauksesta, hyvä ettei tullut tippa linssiin! Tälläinen meidän tyttö on, mieskin nyökyttelee tuossa innokkaasti vieressä. Saa nähdä, mitä tämä pikkusisko 2 kk antaa meidän introvertille, tuntuu ainakin jo nyt eleissään ja ilmeissään ja temperamentissaan olevan tyystin erilainen. Kiitos paljon! Alankin käyttää tuota maailmansiedätystermiä!! P.s. Ekassa viestissä oli beibi sylissä, siksi meni vähän tekstit keturalleen. Ap :)

Ei pidä luottaa siihen, että lapsi saa kehitysviivästymänsä paranemaan ja muut jossain vaiheessa kiinni. Näin ei käy, ellei lapsi saa sopivaa kuntouttavaa toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä luottaa siihen, että lapsi saa kehitysviivästymänsä paranemaan ja muut jossain vaiheessa kiinni. Näin ei käy, ellei lapsi saa sopivaa kuntouttavaa toimintaa.

Tuommoisille herkemmän sorttisille lapsille voivat ihan tavalliset arjen tilanteet olla sitä kuntouttavaa toimintaa.

Tällä herkemmän sorttisella lapsellahan oli mm. motorista kömpelyyttä ja muuta vaivaa. Niiden korjaamiseen eivät tarvallisen arjen tilanteet välttämättä riitä. Varsinkin jos arki on liikkumisen sijaan tabletin, telkun tai kännykän tuijotusta.

Kannattaisiko ravita lapsi paremmin? Oletko muistanut antaa nestettä tarpeeksi? Miksi olet unohtanut hoitaa lapseasi tarpeeksi, en voi ymmärtää! Nirso = sinä olet opettanut hänet nirsoksi. Annat nirsoilla ja saat aikaan aliravitsemuksen ja nestehukan. Nyt ryhtiä lapsen takia!

Vierailija kirjoitti:

Tällä herkemmän sorttisella lapsellahan oli mm. motorista kömpelyyttä ja muuta vaivaa. Niiden korjaamiseen eivät tarvallisen arjen tilanteet välttämättä riitä. Varsinkin jos arki on liikkumisen sijaan tabletin, telkun tai kännykän tuijotusta.

Päästiinhän sitä syyllistämään. Kyllä, aremmat lapset viihtyvät paremmin kirjojen parissa, heitä pitää patistaa ja tosiaan vaikka kiivetä malliksi puuhun.

Mutta jos viivästymän taustalla ei ole isoja neurologisia pulmia, oma vanhempikin pystyy tekemään aika paljon, kunhan on sensitiivinen. Omille kahdelle lapselleni en saanut lähetettä toimintaterapeutille, eikä yksityinenkään ottanut, kun lähetettä ei ollut. Treenattiin sitten arjessa, ja ottivat ikätoverinsa vähintäänkin kiinni.

Tuon kaltaisille lapsille tulee todella helposti nestehukka. He eivät itse tiedä, koska heillä on jano. Oletko muistanut antaa tarpeeksi vettä? On sinun velvollisuutesi huolehtia asiasta, itse kun olet lapsen hankkinut. Pidätkö kirjaa nesteen saamisesta ja ruokailuista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä herkemmän sorttisella lapsellahan oli mm. motorista kömpelyyttä ja muuta vaivaa. Niiden korjaamiseen eivät tarvallisen arjen tilanteet välttämättä riitä. Varsinkin jos arki on liikkumisen sijaan tabletin, telkun tai kännykän tuijotusta.

Päästiinhän sitä syyllistämään. Kyllä, aremmat lapset viihtyvät paremmin kirjojen parissa, heitä pitää patistaa ja tosiaan vaikka kiivetä malliksi puuhun.

Mutta jos viivästymän taustalla ei ole isoja neurologisia pulmia, oma vanhempikin pystyy tekemään aika paljon, kunhan on sensitiivinen. Omille kahdelle lapselleni en saanut lähetettä toimintaterapeutille, eikä yksityinenkään ottanut, kun lähetettä ei ollut. Treenattiin sitten arjessa, ja ottivat ikätoverinsa vähintäänkin kiinni.

Aina on helppoa syyttää ulkoisia tekijöitä. Hedelmällisempää on katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä herkemmän sorttisella lapsellahan oli mm. motorista kömpelyyttä ja muuta vaivaa. Niiden korjaamiseen eivät tarvallisen arjen tilanteet välttämättä riitä. Varsinkin jos arki on liikkumisen sijaan tabletin, telkun tai kännykän tuijotusta.

Päästiinhän sitä syyllistämään. Kyllä, aremmat lapset viihtyvät paremmin kirjojen parissa, heitä pitää patistaa ja tosiaan vaikka kiivetä malliksi puuhun.

Mutta jos viivästymän taustalla ei ole isoja neurologisia pulmia, oma vanhempikin pystyy tekemään aika paljon, kunhan on sensitiivinen. Omille kahdelle lapselleni en saanut lähetettä toimintaterapeutille, eikä yksityinenkään ottanut, kun lähetettä ei ollut. Treenattiin sitten arjessa, ja ottivat ikätoverinsa vähintäänkin kiinni.

Minä en halua vähätellä mahdollista lisätuen tarvetta tai asiantuntijoiden osaamista, mutta "herkemmänsorttisen" lapsen kanssa se läheinen, tuttu aikuinen (tai tämänkaltaisten lasten kanssa työskentelyyn tottunut ammattilainen) on usein ehkä paras patistaja, kun tietää missä menee se raja että lapsi ehkä rohkaistuu, innostuu, eikä käperry ja ahdistu.

Se vaatii vanhemmalta viitseliäisyyttä ja innostumista (tai hiton hyvää feikkausta) mutta on tosi palkitsevaa kun lapsi yksi kaunis päivä hymyilee polvilleen ja esittelee "seikkailumerkkejä" eli mustelmia sen sijaan että ilmoittaisi ettei enää ikinä lähde pyöräilemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä herkemmän sorttisella lapsellahan oli mm. motorista kömpelyyttä ja muuta vaivaa. Niiden korjaamiseen eivät tarvallisen arjen tilanteet välttämättä riitä. Varsinkin jos arki on liikkumisen sijaan tabletin, telkun tai kännykän tuijotusta.

Päästiinhän sitä syyllistämään. Kyllä, aremmat lapset viihtyvät paremmin kirjojen parissa, heitä pitää patistaa ja tosiaan vaikka kiivetä malliksi puuhun.

Mutta jos viivästymän taustalla ei ole isoja neurologisia pulmia, oma vanhempikin pystyy tekemään aika paljon, kunhan on sensitiivinen. Omille kahdelle lapselleni en saanut lähetettä toimintaterapeutille, eikä yksityinenkään ottanut, kun lähetettä ei ollut. Treenattiin sitten arjessa, ja ottivat ikätoverinsa vähintäänkin kiinni.

Aina on helppoa syyttää ulkoisia tekijöitä. Hedelmällisempää on katsoa peiliin.

Ja vielä parempi, jos katsoo peilin kautta sitä lastaan, hyväksyy hänet sellaisena kun hän on, vahvistaa ja arvostaa niitä asioita joissa hän on hyvä, kannustaa ja auttaa niissä asioissa joita lapsen tarvitsee enemmän harjoitusta, ja luopuu siitä ajatuksesta että oman lapsen pitäisi suoriutua vähintään keskitasoisesti kaikilla taitoalueilla.