Lue keskustelun säännöt.
Semmoinen fiilis, että ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa tätä elämää..
12.04.2017 |
Sori ei teitä ketään varmaan kiinnosta.. ajattelin vaan avautua tänne ja purkaa näitä ajatuksia pois, kun ei ole ketään kenelle puhua yksinäisyyteni takia..
Nyt on vain semmoinen olo että ei jaksa enää. Olen saanut apua kyllä ammattilaisilta, mutta ei niistä ole ollut mitään hyöytyä. En näe tulevaisuudessani enää mitään elämisen arvoista asiaa, epäonnistun kaikessa kuitenkin niinkuin tähänkin asti olen tehnyt.
Monta vuotta ollut masentunut ja ahdistunut ja nyt tuntuu että olen tulemassa tieni päähän.. Nuori miehenalku joka on menettänyt omalla tyhmyydellään kaiken.. Jokaisen kaverin, sen kaveriporukan mikä joskus oli jossa oltiin niinku veljiä toisillemme, tyttöystävän joka välitti aidosti ja välit perheeseen ja sukulaisiin. V*ttu mä olen luuseri..
En jaksa enää edes tehdä mitään. Tää foorumi on ainoa jota luen enkä edes tiedä miksi. Ei oo vauvaa eikä suunnitteillakaan, niim jotenkin tuntuu että tosi noloa kirjoitella tänne.. mutta joo emmä tiedä, en jaksa edes panostaa tähän kirjoittamiseen, varmaan kuulostan ihan tyhmältä..
Kommentit (15)
Tsemppiä! Muista että olet arvokas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia. Mene juttelemaan johonkin ryhmään. Hakeudu esim. Miesten talo nimiseen paikkaan. On nettisivut.
Joka päivä voit alkaa alusta. Itsen syyttely ei kanna. Ehkä jostain syystä olet ajautunut tuohon ja lapsuuden jutuissa voi olla sellaista mikä nyt nuorena aikuisena on vaan hajottanut juttuja. Ne jotenkin vaan tapahtuu.
Voit eheytyä ja löytää uuden suunnan. Apuja soisin sinun hakevan. Monia tahoja.
Huolehdi itsestäsi muutenkin...ruoka, liikunta, sielun ravinto.
Kun jotkut ovet sulkeutuvat niin toisen avautuvat. Ei ihan heti mutta kun aika on oikea. Odota. Näiden vastoinkäymisten jälkeen osaat arvostaa oikeita asioita.
Minusta tuntuu, että jo se, että kirjoitit tänne, kertoo sinusta paljon hyvää. Ja huomaatko, kuinka osaat jäsentää omaa elämääsi todella hyvin?
Ymmärrän menetetyt ystävät, kaveripiirin ja tyttöystävän. Itsellänikään ei ole ystäviä, ja kaiho poisuponneeseen aikaan on riipivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitti kaikille tsemppaavista sanoista.
Onko täällä muita jotka tuntee samalla tavalla kuin minä? Haluaisitteko kertoa tilanteestanne? Mikä teitä auttaa jaksamaan?
Ap
No tuskin tämä viesti ihan hirveästi lohduttaa, mutta tuli vaan muutama asia mieleen: tuo nuoruuden kaveriporukka, missä ollaan kuin veljiä. No se kuuluu nimenomaan vaan nuoruuteen. Semmoiset kaveriporukat hajoaa väistämättä kun hieman ikäännytään. Tulee vakavia seurustelusuhteita, muuttoja töiden/opiskeluiden perässä, joillain perheen perustamista jne. Elämä vaan kasvattaa erilleen pikkuhiljaa. Ei siis kannata kaipailla jotain, jonka olisit joka tapauksessa tullut enemmin tai myöhemmin menettämään. Sama pätee tyttöystävään. Niitä tulee aina uusia. Mistä tiedät että se yksi, jonka menetit oli niin valtava menetys? Miksei jossain odottaisi sinua joku vielä parempi, jonka kanssa saavuttaisit vielä paremman onnen?
Tietty nuoruusikä on sitä ihmisen parasta aikaa. Jotenkin sain viestistäs sen kuvan, että nyt tuo "elämän paras aika" on kohdaltasi ohi ja monesti se aikuiselämän kohtaaminen masentaa ja ahdistaa. Täytyy vaan asennoitua, että tämä aikuiselämä on vaan vit*n tylsää, täynnä vastuuta, ahistavia asioita jne. Älä liikaa vertaa siihen hyvään aikaan mitä oli. Me kaikki menetetään se ja täytyy vaan opetella tarpomaan eteenpäin, vaikka tää ei hääviä ole. Älä ole itsellesi liian ankara, joillakin menee vaan vähän kauemmin opetella elämään tätä ankeaa elämää. Sulla on nyt se muutosvaihe menossa. Äläkä mieti turhaa liikaa tulevaisuutta ja huolestu siitä, kun et nää siinä mitään mielekästä. Ei sitä ennalta voi nähdä. Vaikka et nyt nääkkään siinä hyvää, niin ei se silti tarkoita etteikö hyvää voisi tulla. Sinä et vaan tiedä sitä (vielä).
Toivottavasti sait edes jotain kiinni tästä tekstistä, mitä ajan takaa. Ei näitä asioita todella oo helppo koetta pukee sanoiks :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä tehdä sovinto ainakin perheen kanssa, ne kun useimmille ovat tuki pahassa ja myös hyvässä. Mutta jos oot ottanut kaljaa tms, kannattaa ehkä soittaa tai viestiä selvinpäin. Päivällä kun on nukkunut riittävästi ja syönyt. En tiedä tilannettasi tarkkaan mutta käden ojentaminen monesti kannattaa... kaikki mokaa. Voi ainakin yrittää pyytää anteeksi, korjata käytöstään ja kysyä voisiko välejä paikkailla.
Etkä kuulosta tyhmältä, ihan hyvin välitit tunteesi kirjallisesti.
Et ole yksin ankeassa tilanteessasi. Vertaistukea voi löytää klubitalolta tai vastaanottojen erilaisista vertaistukiryhmistä. Toivottavasti jaksat selvittää asiat, vaikka se on vaikeaa.
Kumma että mun kommentti sensuroitiin vaikka sanoin vaan että mene aal:n, mielenterveystaloon, vertaistukiryhmään tms. ja elämä voi muuttua. Kaikki tekee virheitä ja sössää asiansa. Se kuuluu tähän elämään. Mikään ei ole lopullisesti pilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että kirjoitit. Älä luovuta. Vaikka et ole vielä löytänyt sitä joka auttaa, se ei tarkoita, ettei sellaista olisi. Tänne on ihan ok soittaa, jos tuntuu että ei jaksa enää yhtään.
Kriisipuhelin
Vierailija kirjoitti:
No tuskin tämä viesti ihan hirveästi lohduttaa, mutta tuli vaan muutama asia mieleen: tuo nuoruuden kaveriporukka, missä ollaan kuin veljiä. No se kuuluu nimenomaan vaan nuoruuteen. Semmoiset kaveriporukat hajoaa väistämättä kun hieman ikäännytään. Tulee vakavia seurustelusuhteita, muuttoja töiden/opiskeluiden perässä, joillain perheen perustamista jne. Elämä vaan kasvattaa erilleen pikkuhiljaa. Ei siis kannata kaipailla jotain, jonka olisit joka tapauksessa tullut enemmin tai myöhemmin menettämään. Sama pätee tyttöystävään. Niitä tulee aina uusia. Mistä tiedät että se yksi, jonka menetit oli niin valtava menetys? Miksei jossain odottaisi sinua joku vielä parempi, jonka kanssa saavuttaisit vielä paremman onnen?
Tietty nuoruusikä on sitä ihmisen parasta aikaa. Jotenkin sain viestistäs sen kuvan, että nyt tuo "elämän paras aika" on kohdaltasi ohi ja monesti se aikuiselämän kohtaaminen masentaa ja ahdistaa. Täytyy vaan asennoitua, että tämä aikuiselämä on vaan vit*n tylsää, täynnä vastuuta, ahistavia asioita jne. Älä liikaa vertaa siihen hyvään aikaan mitä oli. Me kaikki menetetään se ja täytyy vaan opetella tarpomaan eteenpäin, vaikka tää ei hääviä ole. Älä ole itsellesi liian ankara, joillakin menee vaan vähän kauemmin opetella elämään tätä ankeaa elämää. Sulla on nyt se muutosvaihe menossa. Äläkä mieti turhaa liikaa tulevaisuutta ja huolestu siitä, kun et nää siinä mitään mielekästä. Ei sitä ennalta voi nähdä. Vaikka et nyt nääkkään siinä hyvää, niin ei se silti tarkoita etteikö hyvää voisi tulla. Sinä et vaan tiedä sitä (vielä).
Toivottavasti sait edes jotain kiinni tästä tekstistä, mitä ajan takaa. Ei näitä asioita todella oo helppo koetta pukee sanoiks :)
Tuli tosta sun tekstistä mieleen, kun oli niin viisaan kuuloista tekstiä, että oletko alan ammattilaisia? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuskin tämä viesti ihan hirveästi lohduttaa, mutta tuli vaan muutama asia mieleen: tuo nuoruuden kaveriporukka, missä ollaan kuin veljiä. No se kuuluu nimenomaan vaan nuoruuteen. Semmoiset kaveriporukat hajoaa väistämättä kun hieman ikäännytään. Tulee vakavia seurustelusuhteita, muuttoja töiden/opiskeluiden perässä, joillain perheen perustamista jne. Elämä vaan kasvattaa erilleen pikkuhiljaa. Ei siis kannata kaipailla jotain, jonka olisit joka tapauksessa tullut enemmin tai myöhemmin menettämään. Sama pätee tyttöystävään. Niitä tulee aina uusia. Mistä tiedät että se yksi, jonka menetit oli niin valtava menetys? Miksei jossain odottaisi sinua joku vielä parempi, jonka kanssa saavuttaisit vielä paremman onnen?
Tietty nuoruusikä on sitä ihmisen parasta aikaa. Jotenkin sain viestistäs sen kuvan, että nyt tuo "elämän paras aika" on kohdaltasi ohi ja monesti se aikuiselämän kohtaaminen masentaa ja ahdistaa. Täytyy vaan asennoitua, että tämä aikuiselämä on vaan vit*n tylsää, täynnä vastuuta, ahistavia asioita jne. Älä liikaa vertaa siihen hyvään aikaan mitä oli. Me kaikki menetetään se ja täytyy vaan opetella tarpomaan eteenpäin, vaikka tää ei hääviä ole. Älä ole itsellesi liian ankara, joillakin menee vaan vähän kauemmin opetella elämään tätä ankeaa elämää. Sulla on nyt se muutosvaihe menossa. Äläkä mieti turhaa liikaa tulevaisuutta ja huolestu siitä, kun et nää siinä mitään mielekästä. Ei sitä ennalta voi nähdä. Vaikka et nyt nääkkään siinä hyvää, niin ei se silti tarkoita etteikö hyvää voisi tulla. Sinä et vaan tiedä sitä (vielä).
Toivottavasti sait edes jotain kiinni tästä tekstistä, mitä ajan takaa. Ei näitä asioita todella oo helppo koetta pukee sanoiks :)
Totta mitä sanot noista nuoruuden kuvioista. Ne muuttuu. Ylipäätään elämässä kannattaa ottaa sellainen asenne että kaikki muuttuu. Ei kannata takertua mihinkään. Täytyy ymmärtää että kaikki loppuu aikanaan, jos ei ennemmin niin myöhemmin.
Mutta tuota en ymmärrä miksi sanot että aikuisen elämä on tylsää. On siinä tylsiäkin kausia, jos esimerkiksi jumit johonkin inhoamaasi työpaikkaan tai asut paikassa jossa et viihdy, mutta aikuisena kaiken voi muuttaa. Jopa melko pitkälle itsensä. Voit alkaa sulkeutuneesta puheliaaksi, lakata välittämästä siitä mitä muut ajattelee ja unohtaa ujouden, voit jättää taaksesi tympeät muistot koululiikunnasta ja päättää olevasi urheilullinen, voit päättää että oikeastaan oletkin utelias ruuan suhteen vaikka ennen olit nirso, voit alkaa hikipinko-opiskelijaksi tai hankkia vaikka maatilan vaikka et koskaan ole käynyt edes navetassa... ihminen voi oikeasti tehdä mitä vaan. Miten se voi olla tylsää ja ankeaa?
Miettikää ihmisiä ympärillänne. Tekin tiedätte niitä jotka on yhtäkkiä muuttaneet elämänsä täysin.
Niin kauan kun on elämää, on toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuskin tämä viesti ihan hirveästi lohduttaa, mutta tuli vaan muutama asia mieleen: tuo nuoruuden kaveriporukka, missä ollaan kuin veljiä. No se kuuluu nimenomaan vaan nuoruuteen. Semmoiset kaveriporukat hajoaa väistämättä kun hieman ikäännytään. Tulee vakavia seurustelusuhteita, muuttoja töiden/opiskeluiden perässä, joillain perheen perustamista jne. Elämä vaan kasvattaa erilleen pikkuhiljaa. Ei siis kannata kaipailla jotain, jonka olisit joka tapauksessa tullut enemmin tai myöhemmin menettämään. Sama pätee tyttöystävään. Niitä tulee aina uusia. Mistä tiedät että se yksi, jonka menetit oli niin valtava menetys? Miksei jossain odottaisi sinua joku vielä parempi, jonka kanssa saavuttaisit vielä paremman onnen?
Tietty nuoruusikä on sitä ihmisen parasta aikaa. Jotenkin sain viestistäs sen kuvan, että nyt tuo "elämän paras aika" on kohdaltasi ohi ja monesti se aikuiselämän kohtaaminen masentaa ja ahdistaa. Täytyy vaan asennoitua, että tämä aikuiselämä on vaan vit*n tylsää, täynnä vastuuta, ahistavia asioita jne. Älä liikaa vertaa siihen hyvään aikaan mitä oli. Me kaikki menetetään se ja täytyy vaan opetella tarpomaan eteenpäin, vaikka tää ei hääviä ole. Älä ole itsellesi liian ankara, joillakin menee vaan vähän kauemmin opetella elämään tätä ankeaa elämää. Sulla on nyt se muutosvaihe menossa. Äläkä mieti turhaa liikaa tulevaisuutta ja huolestu siitä, kun et nää siinä mitään mielekästä. Ei sitä ennalta voi nähdä. Vaikka et nyt nääkkään siinä hyvää, niin ei se silti tarkoita etteikö hyvää voisi tulla. Sinä et vaan tiedä sitä (vielä).
Toivottavasti sait edes jotain kiinni tästä tekstistä, mitä ajan takaa. Ei näitä asioita todella oo helppo koetta pukee sanoiks :)
Tuli tosta sun tekstistä mieleen, kun oli niin viisaan kuuloista tekstiä, että oletko alan ammattilaisia? :D
En ole, mutta tuoreessa muistissa on vielä kun nuorempana jouduin käymään ihan noita samoja asioita päässäni läpi. Ne on nimenomaan pakko käydä läpi, hyväksyä tiettyjä asioita, jotta jaksaa jatkaa eteenpäin. Ja nimenomaan eteenpäin on suunnattava. Sen lupaan, että varsinainen "aikuisuus" on helpompaa, tuo muutosvaihe on se kaikista pahin, kun taakse jää monesti se paras aika. Mutta näin se on meillä kaikilla :)
Et kuulosta tyhmältä.
Tilanteesi kuulostaa kurjalta. Tsemppiä.
Toivottavasti väle saisi korjattua.