Lue keskustelun säännöt.
Liian arka ja epävarma pärjäämään tässä elämässä.
12.04.2017 |
Olen koko elämäni alisuoriutunut, tehnyt koulutustani vastaamatonta työtä, ja se on ahdistanut minua jo pidempään. Nyt pääsin taas opiskelemaan, mutta luulen muutaman kuukauden opiskeltuani on sellainen olo, että en halua enää jatkaa koulua. Syystä että olen niin epävarma itsestäni, opiskelukaverit kaikki ovat minua fiksumpia, tai siltä ainakin tuntuu. Ahdistaa koko opiskelu, enkä usko että työllistyisin tällekään alalle.
Mikä minussa on vikana? Mitä pitäisi tehdä? Onko kellään muulla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (12)
Mitä opiskelet? Miksi haluat keskeyttää? Oletko yrittänyt hakea parempaa työtä vai onko vain ollut huono tuuri? Arkuus ja epävarmuus eivät korreloi mitenkään elämässä pärjäämisen kanssa. Sen sijaan luovuttaminen vs. periksiantamattomuus korreloivat. Moni menestyjä on kaatunut todella monta kertaa ennen läpimurtoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On joo, mutta ehkä pienemmässä mittakaavassa. Lääkityksellä selvinnyt tähän asti pahimmista karikoista.
Mikä lääkitys on auttanut? Mikä oli syy, miksi lääkitys määrättiin?
Sama, tällä hetkellä työttömänä. Välillä ahdistaa koko yhteiskunta ja miksi olen syntynyt tänne. Tunnen olevani ylimääräinen sivustaseuraaja joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä opiskelet? Miksi haluat keskeyttää? Oletko yrittänyt hakea parempaa työtä vai onko vain ollut huono tuuri? Arkuus ja epävarmuus eivät korreloi mitenkään elämässä pärjäämisen kanssa. Sen sijaan luovuttaminen vs. periksiantamattomuus korreloivat. Moni menestyjä on kaatunut todella monta kertaa ennen läpimurtoaan.
Opiskelen sosiaali-& terveysalalla. Haluan keskeyttää, kun tuntuu siltä, että minusta ei vaan ole siihen työhön. Mutta en tiedä mihin minusta sitten olisi? En tiedä, ehkä kaikista ei ole mihinkään... Edellisen koulun kävin väkisin loppuun, vaikka ihan samalta tuntui. Enkä koskaan täysin oman alan hommia sitten edes tehnyt, niin on käynyt mielessä, että ehkä olisi kannattanut luovuttaa vaan.. En ole tehnyt oman alan hommia siksi, että en ole saanut tai uskaltanut ottaa niitä vastaan. Ihan hullua, tiedän.. t. Ap
Vierailija kirjoitti:
Sama, tällä hetkellä työttömänä. Välillä ahdistaa koko yhteiskunta ja miksi olen syntynyt tänne. Tunnen olevani ylimääräinen sivustaseuraaja joka paikassa.
Oletko yksinäinen vai perheellinen? Mua ahdistaa kans yhteiskunta ja etenkin ihmiset monesti, vaikka minulla on perhe ja ihan hyvä mieskin.. Harmittaa vaan, kun en työelämässä oikein ole löytänyt omaa paikkaani. Ikääkin on jo reilusti yli 30v. Välillä mietin, että olenkohan ollut masentunut koko ikäni? Jotain vikaa muassa kyllä täytyy olla. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samankaltaisia ajatuksia. En luota itseeni tarpeeksi ja pidän muita ihmisiä itseäni fiksumpina. Opiskelen korkeakoulussa, mutta epäilen osaamistani ja kykyäni päästä oman alani hommiin. Koulussa olen kohtalaisesti aina pärjännyt, tosin valmistumiseni on viivästynyt, mutta työelämä pelottaa. Itselläni yksi syy huonoon itsetuntoon on ilkeä isoveli, joka on vähätellyt minua pienestä asti. Vaikka nykyään tulemme toimeen, uskon että nuoruuden kiusaaminen ja vähättely teki minusta varovaisen ja epäluuloisen omia kykyjäni kohtaan. Opin pelkäämään virheiden tekemistä. Itsekin olen miettinyt, miten voisin saada itsestäni enemmän irti, onko se vaan oman pääni sisällä oleva opittu ajatusmalli, mistä tulisi oppia pois, vai mitä? En tiedä. Olen ahdistunut ja tulevaisuus pelottaa. Ihmiset ympärilläni menevät elämässään eteenpäin ja pääsevät hyviin hommiin, vaikka olivat aikoinaan niitä, joita ei niin opiskelu jaksanut aina kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä opiskelet? Miksi haluat keskeyttää? Oletko yrittänyt hakea parempaa työtä vai onko vain ollut huono tuuri? Arkuus ja epävarmuus eivät korreloi mitenkään elämässä pärjäämisen kanssa. Sen sijaan luovuttaminen vs. periksiantamattomuus korreloivat. Moni menestyjä on kaatunut todella monta kertaa ennen läpimurtoaan.
Opiskelen sosiaali-& terveysalalla. Haluan keskeyttää, kun tuntuu siltä, että minusta ei vaan ole siihen työhön. Mutta en tiedä mihin minusta sitten olisi? En tiedä, ehkä kaikista ei ole mihinkään... Edellisen koulun kävin väkisin loppuun, vaikka ihan samalta tuntui. Enkä koskaan täysin oman alan hommia sitten edes tehnyt, niin on käynyt mielessä, että ehkä olisi kannattanut luovuttaa vaan.. En ole tehnyt oman alan hommia siksi, että en ole saanut tai uskaltanut ottaa niitä vastaan. Ihan hullua, tiedän.. t. Ap
Jatka nyt vain. Sinua ehkä pelottaa ja ahdistaa, koska et uran kannalta hyötynyt aiemmasta tutkinnostasi, ja nyt pelkäät että sama toistuu ja teet taas kaiken turhaan. Huonoa tuuria vain, unohda mennyt ja keskity tulevaan. Sote-alalle on helppo työllistyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että sinulla on huono itsetunto ja et luota etkä arvosta itseäsi. Todellisissa kyvyissäsi tuskin on mitään vikaa. Millainen elämä, lapsuus ja nuoruus sinulla on ollut? Löytyykö sieltä syitä siihen, että itsevarmuutesi ei ol kehittynyt normaalisti? Terapeutin kanssa keskustelu voi auttaa sinua ymmärtämään omia ajatuksiasi ja pääsemään eteenpäin.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/vanhemmuus_ja_kasvatus/lap…
http://www.mll.fi/nuortennetti/mielenterveys/hyva-mina/kohota-itsetunto…
http://www.umo.se/Andra-sprak/Nationella-minoritetssprak/Finska/Itsetun…
Sinun kannattaa tutustua paremmin itseesi ja löytää omat vahvuutesi, joista ponnistaa työelämässä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta meillä kaikilla on ominaisuuksia, jotka auttavat selviytymään ja joiden varaan voi rakentaa. Pyri tehtäviin, joissa voit hyödyntää vahvuuksiasi. Jokaisessa työssä on myös alueita, jotka sijoittuvat epämukavuusalueelle. Ne eivät vastaa henkilön mietymyksiä tai osaamista. Myös näiden tilanteiden kohtaamiseen ja sietämiseen voi löytää keinoja. Se vaatii kuitenkin kokemusta ja itsetutkiskelua. Täytyy pistää itsensä likoon ja astua vaaravyöhykkeelle. Ottaa riskejä. Mitä pahaa voisi loppujen lopuksi tapahtua? Rohkeutta ja voimia sinulle. Löydät paikkasi vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi yksinäinen sielu. Olen jo 35v mutta en ole saavuttanut mitään elämässä, muuta kuin tullut äidiksi. Sekin oli ns vahinko. Hyvä sellainen kuitenkn.
Lapsuuden ja nuoruuden rankoista oloista ja kokemuksista luulen johtuvan ettei minulla ole kykyä uskoa itseeni. Uskon että minusta ei ole mihinkään enkä osaa mitään. Toisaalta olen saanut kiitettäviä lukiossa, olen (ainakin ollut) taiteellisesti lahjakas mutta en ole uskaltanut käyttää niitäkään lahjoja, ja älykkyystestin perusteella olen hyvinkin älykäs. Silti en usko itseeni. Mulla on aina ulkopuolinen olo ja tunnen että en tosiaan kuulu yhtään mihinkään. Eron jälkeen olen jäänyt ihan yksin. Enkä ole uskaltanut edes käydä autokoulua koska olen aina ajatellut että en pysty siihen. Kuitenkin osasin jo nuorena ajaa autoa metsäteillä hyvin. Olen ollut paljon hevosten kanssa ja tulin niiden kanssa toimeen hyvin. Jotenkin pelkään ihmisiä ja olen kauhean ahdistunut tästä maailmasta. Eniten pelkään että en ikinä tästä enää muutu, en saa opiskeltua ammattia ja pelkään kuollakseni että pilaan lapsenikin ;( vaikka tietenkin pyrin häntä kannustamaan kaikessa. Onpas surkean kuuloinen vuodatus...
Kiitos positiivisista viesteistä, nuo linkit oli hyviä, täytyy vielä perehtyä niihin tarkemmin.
Ilmeisesti en ole ainoa, joka kärsii tällaisista ajatuksista. Juurikin tuo ulkopuolisuuden tunne on hyvin tuttua, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi niin kauan kuin muistan. Olen varmaan aina ajatellut niin, että olen huonompi kuin muut.
Kyllä kai tällaiset ajatukset johtuvat väärin opituista ajatusmalleista, joista pitäisi pyrkiä pois. Miksi ne on sitten tullut opittua väärin? Lapsuus nyt oli mitä oli, ei varmaan pahin mahdollinen, mutta vanhemmat (isä) oli väkivaltaisia, tiukan uskonnollisia, minulta on vaadittu aina tosi paljon. Lisäksi muutettiin monet kerrat paikasta toiseen, oli paljon sairautta perheessä jne. En ole koskaan missään psykoterapiassa ollut, raskauden jälkeen masennuin hetkellisesti lähes toimintakyvyttömäksi, samaan aikaan kuoli läheinen ym, mutta muuten olen aina pystynyt käymään töissä ja muutenkin hoitamaan asiani, joten mitään terapiaa ei ole minulle edes ehdotettu koskaan, vaikka muutamaan otteeseen olen hakenut apua masennukseen ja siihen, kun tuntuu että en ikäänkuin pääse elämässä eteenpäin.
Ei mulla ilmeisesti ole tarpeeksi suuret ongelmat tai tarpeeksi paha olo. Enpä paljon näistä ajatuksista kellekään kerrokaan, enkä oikein tiedä miten ihmiset näkevät minut. Mutta rehellisesti kun mietin, en näe että tulevaisuudella olisi mitään tarjottavaa minulle. En ole nähnyt vuosikausiin, ja vaikea uskoa että se olisi normaalia? En näe elämässä oikein järkeä tällä tavalla. T. Ap
On joo, mutta ehkä pienemmässä mittakaavassa. Lääkityksellä selvinnyt tähän asti pahimmista karikoista.