Lue keskustelun säännöt.
Kun ei enää löydy motivaatiota mihinkään
11.04.2017 |
Olin eilen luennolla liittyen henkiseen hyvinvointiin ja siellä puhuttiin asioista, jotka ovat ihmisille tärkeitä, merkityksellisiä ja voimaa antavia. Tajusin, että omassa elämässäni ei ole mitään sellaista, mikä tuntuisi erityisen tärkeältä ja josta en voisi kuvitellakaan luopuvani. En myöskään erityisemmin haaveile mistään, pelkään tulevaisuutta enkä uskalla toivoa mitään. Olen ollut pitkään jollain tasolla masentunut, oikeastaan koko aikuisikäni (olen nyt 28-vuotias) ja tarpeeksi kauan jatkunut tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne on johtanut tilanteeseen, jossa en jaksa suorittaa asioita enää edes ulkoisen motivaation voimalla. Eli siis ollakseni jotenkin yhteiskunnallisesti hyväksyttävä niin omien vanhempieni kuin muidenkin silmissä ja välttyäkseni jonkinlaiselta häpeältä ja paheksunnalta. En kuitenkaan löydä itsestäni kestävää motivaatiota tai elämänhalua, mikään ei tunnu palkitsevalta.
Kuulostaa näin kirjoitettuna todella surulliselta, ja siltä minusta tuntuukin. Välillä tulee asioita, joita olisi kiva tehdä, mutta se (hetkellinen) motivaatio ei tunnu muuttuvan toiminnaksi. Saati sitten, jos on kyse asiasta, joka ei tunnu niin kiinnostavalta.
Tunnen itseni jotenkin tosi vialliseksi. Muita samanlaisessa tilanteessa olevia tai siitä irti päässeitä? Mikä auttoi?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama. Itsellä ns. romahdus tapahtui reilu vuosi sitten, enkä ole vieläkään noussut täältä. Mikään ei huvita, mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa. Tänään on taas sellainen päivä, kun kaikki ahdistaa niin paljon että tuntuu etten jaksa enää.
Ennen olin tarkka siitä, miltä näytän ihmisten ilmoilla. Nykyään ei jaksa kiinnostaa, voin aivan hyvin mennä jonnekin ilman meikkiä, likaisissa hiuksissa, vaatteissa jotka ovat mitä sattuu. Eli tosiaan se ulkoisen hyväksynnän motivaattori on mullakin kadonnut.
Mulle aloitettiin uusi lääkitys kaksi viikkoa sitten. Toivon todella, että tästä on apua ja pääsisin takaisin elävien kirjoihin. On aivan kamalaa, kun elämä valuu hukkaan tämän typerän masennuksen takia.
Olethan sinä hakenut apua masennukseesi?
Olen hakenut apua ensimmäisen kerran apua 6 vuotta sitten, nyt olen taas hoidon piirissä. Söin aikanaan lyhyehkön ajanjakson ajan muutamakin eri SSR-lääkettä, mutta sivuvaikutukset olivat pahempia kuin lääkkeestä saatava näennäinen hyöty. Sama juttu Voxran kanssa. En suoraan sanoen usko lääkkeistä olevan apua, ainakaan yksinään. Olen saamassa lausuntoa psykoterapiaa varten, sen on ainoa toivoni tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksistentialistinen tyhjyys, "en näe mitään merkitystä elämässä". Miettikää itseänne; mikä tuo tyydytystä, onnellisuuden tunteita, antaa merkityksiä. Vaihtakaa ympäristöä. Eläkää omaa elämää, ei muiden. Älkää pelätkö, ottakaa riskejä. Nauttikaa elämästänne Telluksella niinä turhina elämänne päivinä, jotka täällä vietätte.
Ehkäpä elämän ominaisuuksiin kuuluukin se, että ei aina ole niin hauskaa eikä jaksa.
Edesmennyt isäni sanoi mulle aikoinaan, että vain hulluilla on aina hauskaa. En minä sitä silloin ihan tajunnut mutta voinee se niin olla. Elämään kuulunnee myös väsymyksen ja voimattomuuden aikoja ilman, että mitään on varsinaisesti vialla. Voisi kysyä myös, että onko "duracell" pupuilla kaikki ihan ok.
Metsässä kuulemma kannattaa liikkua. Ylen uutisissa oli juttu, että metsä tervehdyttää ja rentouttaa. Sitä voisi kokeilla.
Syökää terveellisesti.
Paljon ja monipuolisesti kasviksia, marjoja ja kohtuudella hedelmiä.
Hyviä rasvoja siemenistä, manteleista, pähkinöistä ja avokadosta.
Unohtakaa teollisesti prosessoidut rasvat ja margariinit.
Maidolla ja viljatuotteilla voi olla yhteys masennukseen.
Ruokavaliomuutos voi tuntua haastavalta toteuttaa, mutta tehkää muutoksia vähitellen. Lisätkää kasvisten määrää ja hankkikaa siemeniä, manteleita...
Tsemppiä ja hyvää kevättä 💛
Vierailija kirjoitti:
Syökää terveellisesti.
Paljon ja monipuolisesti kasviksia, marjoja ja kohtuudella hedelmiä.Hyviä rasvoja siemenistä, manteleista, pähkinöistä ja avokadosta.
Unohtakaa teollisesti prosessoidut rasvat ja margariinit.
Maidolla ja viljatuotteilla voi olla yhteys masennukseen.Ruokavaliomuutos voi tuntua haastavalta toteuttaa, mutta tehkää muutoksia vähitellen. Lisätkää kasvisten määrää ja hankkikaa siemeniä, manteleita...
Tsemppiä ja hyvää kevättä 💛
Ei ruokavalio paranna masennusta eikä etenkään eksistentiaalista kriisiä. Vaikka yleiseen hyvinvointiin varmasti vaikuttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen 28 vuotias. Mulla on niin näkyvästi ja tuntuvasti romahtanut koko elämä. Jätin 2 ihanaa työpaikka huvin vuoksi, heitin kaiken pois vaatekaapista, lihonut 7 kiloa koska käyn vain 1 viikossa ulos, en jaksa edes enään katsoa elokuvakaan. Mikään ei enään saa mut nousemaan, kaikki on aivan sama, tajusin kuinka turhaa koko elämä on, kun sen ymmärtää niin ei ole enään paluuta takaisin.
En koe itteni masentuneena, elämä ei vain ole mua varten eikä maailmalla ole mitään tarjoittavaa. Odotan kirjammellisesti kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä elämän ominaisuuksiin kuuluukin se, että ei aina ole niin hauskaa eikä jaksa.
Edesmennyt isäni sanoi mulle aikoinaan, että vain hulluilla on aina hauskaa. En minä sitä silloin ihan tajunnut mutta voinee se niin olla. Elämään kuulunnee myös väsymyksen ja voimattomuuden aikoja ilman, että mitään on varsinaisesti vialla. Voisi kysyä myös, että onko "duracell" pupuilla kaikki ihan ok.
Metsässä kuulemma kannattaa liikkua. Ylen uutisissa oli juttu, että metsä tervehdyttää ja rentouttaa. Sitä voisi kokeilla.
Uskon, että kaikilla on väsymyksen ja voimattomuuden aikoja. Uskon myös, että toisilla lähes koko elämä koostuu pääsääntöisesti näistä kahdesta tunteesta enemmän tai vähemmän, eivätkä he oikein koskaan pääse irti näistä tunteista. Heidät erottaa muista "normaaleista" ihmisistä luultavasti erilaiset kognitiiviset mallit, erot välittäjäaineissa, opitut mallit, pessimismi, herkkyys, stressinsietokyky jne.
Toki asioille voi aina tehdä jotakin. Luonto on hyvä esimerkki siitä, että pienillä asioilla on helppo lisätä elämäniloa. Toisaalta näen asian myös niin, että tietyt persoonallisuuden piirteet säilyvät eikä mullistavia muutoksia välttämättä tapahdu jaksamisessa jokaisella. Kannattaa lähteä pienestä liikkeelle ja pyrkiä lisäämään iloa pienillä asioilla vähän kerrallaan.
Ihmisillä tuntuu olevan hirveä tarve nähdä maailma siten, että kaikilla ihmisillä olisi samanlaiset lähtökohdat elämälle ja että on vain ja ainoastaan itsestä ja omasta asenteesta kiinni, millaisena elämän kokee. Ja jos ei pysty samaan kuin "normaalit" ihmiset, on vai huonompi ja saakin kärsiä. En missään nimessä halua väheksyä yrittämistä, uusien ajattelutapojen omaksumista ja sisäisen asenteen merkitystä. Haluan kuitenkin antaa ihmisille armoa ja hyväksyä erilaisuus ja perimän vaikutus käyttäytymiseemme.
Sana "pelko" iski silmääni. Jos kehittäisit itseäsi irti peloistasi ,voisi tilanne muuttua? Olisin muuten voinut kirjoittaa samaan tapaan, samassa iässä, mutta minulla oli "rohkeutta". Oli hieno tutkinto, täydellinen uran alku yms, mutta myös rohkeutta vaihtaa arkeaan toiseksi.
Löysin oman polkuni. Tahdoin tulla äidiksi ja sillä tiellä olen. Kaiken kilpailun sijaan on palkitsevampaa olla läsnä äitinä. Arvostelua voi sataa niskaan varsinkin kotona lasten kanssa vietetyistä vuosista, mutta en kadu tätä aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä elämän ominaisuuksiin kuuluukin se, että ei aina ole niin hauskaa eikä jaksa.
Edesmennyt isäni sanoi mulle aikoinaan, että vain hulluilla on aina hauskaa. En minä sitä silloin ihan tajunnut mutta voinee se niin olla. Elämään kuulunnee myös väsymyksen ja voimattomuuden aikoja ilman, että mitään on varsinaisesti vialla. Voisi kysyä myös, että onko "duracell" pupuilla kaikki ihan ok.
Metsässä kuulemma kannattaa liikkua. Ylen uutisissa oli juttu, että metsä tervehdyttää ja rentouttaa. Sitä voisi kokeilla.
Uskon, että kaikilla on väsymyksen ja voimattomuuden aikoja. Uskon myös, että toisilla lähes koko elämä koostuu pääsääntöisesti näistä kahdesta tunteesta enemmän tai vähemmän, eivätkä he oikein koskaan pääse irti näistä tunteista. Heidät erottaa muista "normaaleista" ihmisistä luultavasti erilaiset kognitiiviset mallit, erot välittäjäaineissa, opitut mallit, pessimismi, herkkyys, stressinsietokyky jne.
Toki asioille voi aina tehdä jotakin. Luonto on hyvä esimerkki siitä, että pienillä asioilla on helppo lisätä elämäniloa. Toisaalta näen asian myös niin, että tietyt persoonallisuuden piirteet säilyvät eikä mullistavia muutoksia välttämättä tapahdu jaksamisessa jokaisella. Kannattaa lähteä pienestä liikkeelle ja pyrkiä lisäämään iloa pienillä asioilla vähän kerrallaan.
Ihmisillä tuntuu olevan hirveä tarve nähdä maailma siten, että kaikilla ihmisillä olisi samanlaiset lähtökohdat elämälle ja että on vain ja ainoastaan itsestä ja omasta asenteesta kiinni, millaisena elämän kokee. Ja jos ei pysty samaan kuin "normaalit" ihmiset, on vai huonompi ja saakin kärsiä. En missään nimessä halua väheksyä yrittämistä, uusien ajattelutapojen omaksumista ja sisäisen asenteen merkitystä. Haluan kuitenkin antaa ihmisille armoa ja hyväksyä erilaisuus ja perimän vaikutus käyttäytymiseemme.
Tämä. Sanotaan että jokaisella on joku perusonnellisuuden tila jota elämänmuutokset voi heilauttaa suuntaan tai toiseen vain hetkeksi. Mitä jos se oma perustila on lapsuuden ympäristön muokkaamana selvästi huonomman puolella ja kaikki korjausyritykset voi parhaimmillaankin tuoda vain väliaikaisesti muutosta? Mitä jos elämä ei vain innosta vaikka mitä tekisi?
Mulla oli tosi samanlainen olo vielä kuukausi sitten. Töissä pakko käydä, vaikka sekin tuntui tosi yhdentekevältä. Unelma-ammattini, josta aiemmin nautin.
Aamulla aina ajattelin päivän mittaan tekeväni vaikka mitä. Mutta töiden lisäksi en paljon muuta jaksanut kuin selata nettiä. Ruokahalua ei ollut, mutta jotain söin nälkääni.
Syytä masennukselle ei ollut, vaikka sille tuntui. Joten ajattelin kokeilla jotain muuta.
24. syyskuuta rupesin syömään rautaa 100mg aamuin illoin.
Kolmessa päivässä sumuinen olo poistui. Viikossa hengenahdistus väheni, tuntui että saan pitkästä aikaa hengitettyä kunnolla. Viisi viikkoa myöhemmin - aivot toimii, jatkuvaa stressaantunutta oloa eikä sydämentykytystä ole ja kykenen paremmin hoitamaan asioitani.
Kun olo aluksi vähän helpotti, lisäsin tuohon rautakuuriin nuo aiemmin mainitut terveelliset syötävät.
Sekä purkista B-12 ja D-vitamiinit ja sinkkiä ja magnesiumia. Tänään on tuntunut jo aika hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan vanhaa, mutta ajankohtaista itselleni keskustelua.
Ite oon nyt 27-vuotias ja tunnen ja olen tuntenut aina melko samanlaisia tunteita kuin ap. En usko sen johtuvan masennuksesta, tällainen mä olen.
Mulla ei ole mitään erityistä motivaatiota elellä. Mikään ei oo juurikaan järin mielenkiintoista maailmassa, enkä oikein uskalla haaveilla mistään enkä elä tunteella. Teen töitä, missä on ihan ok, mutta tottakai olisin mielummin kotona. Parempaakaan työtä en keksi joten olkonee. Karua mutta vaikka väkisin keksisin mitä mielenkiintojuttuja elämään, jaksan sen hetken olla kiinnostunut ja sitten se vaan lopsahtaa.
Ei auta enää alkuperäistä postaajaa, mutta ehkäpä jotakuta muuta, joten tässäpä linkki mistä voi löytyä apua: https://mielekasmiellekartta.com/2018/03/04/miksi-mikaan-ei-kiinnosta-n…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama. Itsellä ns. romahdus tapahtui reilu vuosi sitten, enkä ole vieläkään noussut täältä. Mikään ei huvita, mikään ei kiinnosta, mitään ei jaksa. Tänään on taas sellainen päivä, kun kaikki ahdistaa niin paljon että tuntuu etten jaksa enää.
Ennen olin tarkka siitä, miltä näytän ihmisten ilmoilla. Nykyään ei jaksa kiinnostaa, voin aivan hyvin mennä jonnekin ilman meikkiä, likaisissa hiuksissa, vaatteissa jotka ovat mitä sattuu. Eli tosiaan se ulkoisen hyväksynnän motivaattori on mullakin kadonnut.
Mulle aloitettiin uusi lääkitys kaksi viikkoa sitten. Toivon todella, että tästä on apua ja pääsisin takaisin elävien kirjoihin. On aivan kamalaa, kun elämä valuu hukkaan tämän typerän masennuksen takia.
Olethan sinä hakenut apua masennukseesi?