Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

äitini sairastui syöpään, mieheni yllättävä reaktio!

Vierailija
10.04.2017 |

Sain viime viikolla tietää äitini syöpädiagnoosin ja olen ollut tietenkin alla päin, mitä mieheni yllättäen ei näytäkään kestävän! Siis ei hän sure äitiäni, vaan ei näy kestävän minun suremistani eikä millään tavalla osoita lohduttamisen tai myötäelämisen merkkejä.
Te vastaavaa kokeneet, onko tämä tuttua? Miten homma eteni tai eskaloitui?

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eskaloitui niin, etä mies hankki itselleen tyttöystävän. En kuulemma "palvonut" häntä tarpeeksi,niin oli oikeutettu rakkauteen muualta.

Vierailija
2/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies haluaa itselleen sen sinun huomion. Tuskin äitisi sairaus on syy tai sinun surusi. Tai ainakin oudolta kuullostaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten se ilmenee, että miehesi ei kestä suremistasi? Sitä et millään tavoin viestissäsi tuonut esiin. Eli onko kyseessä vain oma oletuksesi, että ei kestä?

Vierailija
4/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä normaali-ihmiselle myös puolison äiti ja isä  tulevat läheiseksi ja surevat myös heidän sairastumistaan. Tukekaa toisianne.

Vierailija
5/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No itsehän olet miehesi valinnut. Kilttimies istuisi vieressäsi ja pitäisi kädestäsi kiinni kyynelehtien.

Kilttimies imuroisi netistä tietoa miten äitiäsi voisi auttaa syövän kanssa. (ruokavalio yms).

Vierailija
6/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla meni aikanaan ihan totaalisesti hermo mieheen, kun pitkään Alzheimerin tautia sairastanut mummoni kuoli. Olin toki ihan itse todennut joskus, että olisi hyvä, jos mummo pääsi jo pois - hän oli vuosia täysin tiedoton ympäröivästä maailmasta, vaikka kroppa pysyi pitkään aika hyvässä kunnossa. Mutta sitten kun mummo lopulta kuoli, niin mies ihmetteli, että mitä mä itken, eikö se nyt ole hyvä että hän kuoli ja kärsimys loppui. No v!ttu, ei tuollaista sanota itkevälle ihmiselle. Piti sille torvelle ihan rautalangasta vääntää, että tässä surraan mm. niitä kymmentä vuotta, joiden aikana mummo oli hengissä muttei läsnä, kaikkea mitä olisimme voineet kokea ilman Alzheimeria. Juttuja, joita en koskaan kuullut, koska mummo ei voinut niitä jakaa. Sitä lopullisuutta ja päätöstä. Isän surua. 

Onneksi mieskin on jonkin verran kymmenessä vuodessa kypsynyt ja nykyään tajuaa vaan olla hiljaa ja silittää jos minä jotain suren, eikä tarjoa kymmentätuhatta ratkaisuehdotusta ja positiivista näkökantaa asioihin. Niiden aika ei ole akuutissa reaktiovaiheessa, vaan myöhemmin.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet ottanut mahtailevan narsku narsistin mieheksi vaikka olisit voinut ottaa nöyrän kilttimiehen.

Vierailija
8/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itsehän olet miehesi valinnut. Kilttimies istuisi vieressäsi ja pitäisi kädestäsi kiinni kyynelehtien.

Kilttimies imuroisi netistä tietoa miten äitiäsi voisi auttaa syövän kanssa. (ruokavalio yms).

Voi sinua hattaraa, kun uskot että kaikkeen voisi varautua ja että esim. levinnyttä syöpää voisi ruokavaliolla auttaa.

Ei sitä voi pysäyttää, mutta sitä voi hidastaa merkittävästi. On ihan tieteellisesti todistettu fakta. Toki suomalaiset lääkärit eivät tätä ymmärrä. Äitilleni sanottiin, että voi syödä rintasyövässä ihan mitä vain, silloin ymmärsin suomalaisen lääkärin ammattitaidon. Sokeri mm on suoraa ruokaa syövälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten se ilmenee, että miehesi ei kestä suremistasi? Sitä et millään tavoin viestissäsi tuonut esiin. Eli onko kyseessä vain oma oletuksesi, että ei kestä?

Nimenomaan. Herkässä mielentilassa tulee helposti arvioitua toisen eleitä tai muissa keskusteluissa vaikka äänenpainoja ja tulkittua niiden merkitsevän jotain.

Onhan sen äitisi oireiden mahdollinen sivuuttaminenkin mahdollista keskenkasvuiselta, ei vielä sinuun täysillä sitoutuneelta tai muuten itsekeskeiseltä. Oikeat reaktiot voi myös olla ja luultavammin on vastareaktio vain omaan helpompaan hermostumiseesi. Miten se näkyy ja miten oireilet itse?

Oli mikä oli, sano asiasta kun tuntuu siltä. Saat nopean ja helpon vastauksen, jonka ei luulisi rassaavan niin paljon kumpaakaan kuin asian erikseen puiminen. Ja jos hän vie aihetta keskustelun suuntaan saatat saada ihan keskustelusta tukea.

Vierailija
10/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itsehän olet miehesi valinnut. Kilttimies istuisi vieressäsi ja pitäisi kädestäsi kiinni kyynelehtien.

Kilttimies imuroisi netistä tietoa miten äitiäsi voisi auttaa syövän kanssa. (ruokavalio yms).

Voi sinua hattaraa, kun uskot että kaikkeen voisi varautua ja että esim. levinnyttä syöpää voisi ruokavaliolla auttaa.

Ei sitä voi pysäyttää, mutta sitä voi hidastaa merkittävästi. On ihan tieteellisesti todistettu fakta. Toki suomalaiset lääkärit eivät tätä ymmärrä. Äitilleni sanottiin, että voi syödä rintasyövässä ihan mitä vain, silloin ymmärsin suomalaisen lääkärin ammattitaidon. Sokeri mm on suoraa ruokaa syövälle.

Unohdin myös mainita 4 eri hoitovirhettä mitä äitilleni tehtiin. Olen nähnyt tarpeeksi teidän ''ammattitaitoa''. Reseptejä te vain osaatte kirjoittaa, pumpata ihmisten immuniteetit piloille antibiooteilla. Mitään vastuuta te, ette mistään ota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kuvittelen ehkä ymmärtäväni mitä miehesi päässä liikkuu, koska jäädyn itse jos jollakulla on tosi vaikeaa. Tavallaan kuvittelen, että pitäisi osata sanoa jotain, mikä ihan oikeasti lohduttaisi ja korjaisi jotain, ja pelkään että sen surevan olo pahenee ja hän jotenkin hajoaa jos sanonkin jotain väärin.

Vierailija
12/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en kaipaa surevana minkäänlaista lohduttelua, enkä osaa lohduttaa muita. Ehkä miehesi on samanlainen. 

Ainoa, mikä toisen surusta tekee vaikean kestää, on se, jos tietää, että toinen sitä lohdutusta haluaisi, mutta ei itse vain osaa antaa.

Ja ihan mahdollista, ettei äitisi ole miehellesi sillä tavoin läheinen, että hän mitään surua tässä tilanteessa itse tuntisi. Olette erillisiä ihmisiä, ei miehesi tarvitse tuntea samoin kuin mitä itse tunnet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotkut itkevät, kertovat tai tekevät jotakin muuta, mutta tekeminen on pakoon lähtemistä tilanneta mikä tuntuu pahalta halutaan saada tunteet ja ajatukset muualle näin mieheni teki kun suri isäänsä.

Ehkä sinulle se tekeminen olisi pakoon lähtemistä. Toisille se oman jutun (siivous, leipominen, virkkaaminen, auton rassaus tai puutyöt) on tapa keskittyä ajatuksiinsa. Kädet toimivat melkein kuin automaatilla ja se auttaa keskittymään. Ja monesti siinä touhutessaan saa olla muilta rauhassa. 

Vierailija
14/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

17, esim. siksi, että syöpä tietää usein isoja raskaita leikkauksia, sytostaatteja ja muita lääkkeitä haittoineen, työkyvyttömyyttä, heikkokuntoisuutta, oksentelua ja ruokahaluttomuutta, kipuja ja särkyjä - kuka sellaista läheiselleen toivoo? Tietyissä syövissä kuoleman todennäköisyys seuraavan vuoden aikana on edelleen vähintään useita kymmeniä prosentteja, ja vieläkin on syöpiä, joissa selviämisen todennäköisyys on käytännössä nolla. 

Minä taas en oikein ymmärrä, kuka psykopaatti voisi vain kohauttaa olkiaan läheisen syövän äärellä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eskaloitui niin, etä mies hankki itselleen tyttöystävän. En kuulemma "palvonut" häntä tarpeeksi,niin oli oikeutettu rakkauteen muualta.

Ja tässä tilanne voi olla päinvastainen. Mies ei palvo aloittajaa toisena päivätyönään ja kaikki ei pyöri äidin sairauden ympärillä vaan mies yritää ylläpitää sitä elämää, joka jatkuu sairastumisen rinnalla.

Vierailija
16/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan käsittämätöntä. Mode on poistanut viestini nro 6, missä kerroin että eksä alkoi haukkua sairastunutta äitiäni (minulle, ei äidin kuullen) laiskaksi valittajaksi jne. Loukkasi tosi pahasti, koska äiti oli tukenut meitä molempia aina paljon eikä kuvaus muutenkaan pitänyt lainkaan paikkaansa. 

Vierailija
17/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

17, esim. siksi, että syöpä tietää usein isoja raskaita leikkauksia, sytostaatteja ja muita lääkkeitä haittoineen, työkyvyttömyyttä, heikkokuntoisuutta, oksentelua ja ruokahaluttomuutta, kipuja ja särkyjä - kuka sellaista läheiselleen toivoo? Tietyissä syövissä kuoleman todennäköisyys seuraavan vuoden aikana on edelleen vähintään useita kymmeniä prosentteja, ja vieläkin on syöpiä, joissa selviämisen todennäköisyys on käytännössä nolla. 

Minä taas en oikein ymmärrä, kuka psykopaatti voisi vain kohauttaa olkiaan läheisen syövän äärellä. 

Tässä on vähän kevyet lähtökohdat tehdä kenestäkään psykopaattia. Aloitus on lähinnä totemus, että mies ei kestä, mutta mitään perusteluja ei kuintenkaan esitetä.

Vierailija
18/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilanne ei ehkä vielä ole konkretisoitunut hänelle. Mitä hän on sanonut, kun olet hänen kanssa käynyt läpi mitä kaipaat häneltä?

Vierailija
19/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sain viime viikolla tietää äitini syöpädiagnoosin ja olen ollut tietenkin alla päin, mitä mieheni yllättäen ei näytäkään kestävän! Siis ei hän sure äitiäni, vaan ei näy kestävän minun suremistani eikä millään tavalla osoita lohduttamisen tai myötäelämisen merkkejä.

Te vastaavaa kokeneet, onko tämä tuttua? Miten homma eteni tai eskaloitui?

Meillä sama juttu. Mies ei kykene käsittelemään tällaisia juttuja, kuten sairautta, työttömyyttä tai muita kriisejä eikä hyväksy että muutkaan mitenkään ovat osaaottavia tai auttavaisia kriisin kohteeksi joutuneelle. Ei vaan pysty. Ei halua että niistä puhutaan, ulkoistaa ne kokonaan omasta elämästään. Kuvittelee kai että kun niitä ei huomioi niin ne katoavat. Hirvittää ajatellakin, jos esim. minä sairastuisin kroonisesti. Ei toivoakaan että mies pystyisi hoitamaan tai auttamaan tai mitenkään olemaan läsnä. Luultavasti lähtisi pois kotoa tuollaisessa tilanteessa. Olen kysynyt miksi näin mutta ei halua keskustella asiasta. Lähtee ulos ja paiskaa oven mun naamalle ja haukkuu turhan jankkaajaksi. Oman isänsä syöpää ei pystynyt käsittelemään millään lailla. Väitti että isänsä on paranemassa ja oli hankkimassa sille kotiin jotain pyörätuoliluiskaa kun appi oli oikeasti jo terminaalihoidossa. Isänsä kuolemasta ei puhunut koskaan, ei sen lähestyessä eikä sen jälkeenkään ole puhunut. Turha kuulemma jauhaa.

Vierailija
20/21 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itsehän olet miehesi valinnut. Kilttimies istuisi vieressäsi ja pitäisi kädestäsi kiinni kyynelehtien.

Kilttimies imuroisi netistä tietoa miten äitiäsi voisi auttaa syövän kanssa. (ruokavalio yms).

Voi sinua hattaraa, kun uskot että kaikkeen voisi varautua ja että esim. levinnyttä syöpää voisi ruokavaliolla auttaa.

Ei sitä voi pysäyttää, mutta sitä voi hidastaa merkittävästi. On ihan tieteellisesti todistettu fakta. Toki suomalaiset lääkärit eivät tätä ymmärrä. Äitilleni sanottiin, että voi syödä rintasyövässä ihan mitä vain, silloin ymmärsin suomalaisen lääkärin ammattitaidon. Sokeri mm on suoraa ruokaa syövälle.

On hämmentävää, kuinka Suomessa on niin vähän keskustelua ruokavalion merkityksestä ja terveysvaikutuksista erityisesti sairastaessa. Sokeri on todellakin ensiluokkaista ravintoa sekä syövälle, että ihan kaikille tulehduksille.

Voi toki myös olla, että av:lla enemmistö on sitä heikkolahjaisinta ja pienituloisinta kansanosaa, jota valistus niin harvoin tavoittaa. Kehuvathan nämä syöttävänsä lapsilleenkin nakkeja ja vanukkaita yms epäruokaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kaksi