äitini sairastui syöpään, mieheni yllättävä reaktio!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain viime viikolla tietää äitini syöpädiagnoosin ja olen ollut tietenkin alla päin, mitä mieheni yllättäen ei näytäkään kestävän! Siis ei hän sure äitiäni, vaan ei näy kestävän minun suremistani eikä millään tavalla osoita lohduttamisen tai myötäelämisen merkkejä.

Te vastaavaa kokeneet, onko tämä tuttua? Miten homma eteni tai eskaloitui?

Meillä sama juttu. Mies ei kykene käsittelemään tällaisia juttuja, kuten sairautta, työttömyyttä tai muita kriisejä eikä hyväksy että muutkaan mitenkään ovat osaaottavia tai auttavaisia kriisin kohteeksi joutuneelle. Ei vaan pysty. Ei halua että niistä puhutaan, ulkoistaa ne kokonaan omasta elämästään. Kuvittelee kai että kun niitä ei huomioi niin ne katoavat. Hirvittää ajatellakin, jos esim. minä sairastuisin kroonisesti. Ei toivoakaan että mies pystyisi hoitamaan tai auttamaan tai mitenkään olemaan läsnä. Luultavasti lähtisi pois kotoa tuollaisessa tilanteessa. Olen kysynyt miksi näin mutta ei halua keskustella asiasta. Lähtee ulos ja paiskaa oven mun naamalle ja haukkuu turhan jankkaajaksi. Oman isänsä syöpää ei pystynyt käsittelemään millään lailla. Väitti että isänsä on paranemassa ja oli hankkimassa sille kotiin jotain pyörätuoliluiskaa kun appi oli oikeasti jo terminaalihoidossa. Isänsä kuolemasta ei puhunut koskaan, ei sen lähestyessä eikä sen jälkeenkään ole puhunut. Turha kuulemma jauhaa.

No teillä sentään ilmeisesti vielä muuten kykenee elämään teidän kanssanne. Lapsuusperheesssäni isä meni ihan omaan kuoreensa isänsä syöpäkuoleman jälkeen ja ensin erakoitui takkahuoneeseen ja lopulta muutti pois.