Soteuudistus tähtää siihen, että kansalaiset ottavat terveysvakuutuksia, eli Amerikan malliin
Kulisseissa tehty selvitysraportti kysyy, onko soten rahoitus kunnossa. Sen tekijöiden mukaan valinnanvapaus nostaa terveyspalvelujen hintoja.
Onko Suomen poliittinen ydin sittenkään täysin perillä soten todellisista kustannuksista?
Selvityksen takaa löytyy asiantuntijaorganisaatio Talent Vectia, joka on työskennellyt sosiaali- ja terveysalan kysymysten parissa julkisella ja yksityisellä sektorilla vajaan parin vuoden ajan. Sote-tiimi on perehtynyt uudistuksen lainvalmistelun aineistoon ja alan eri toimijoiden tilanteeseen yksityisellä, julkisella ja kolmannella sektorilla.
Tuore kyselytutkimus, joka perustuu lähes 150 suomalaisen sosiaali- ja terveysjohtajan haastatteluihin, tukee näkemystä. Kyselyn mukaan soten ympärille valmisteilla oleva valinnanvapauslaki voi johtaa kustannusten kasvuun ja heikentää niiden hallintaa.
Leino arvelee sote-muutoksen johtavan siihen, että yksityiset sote-yritykset valtaavat kasvukeskuksissa markkinoista 40–60 prosenttia ja maaseudun palvelut keskittyvät kiihtyvällä tahdilla kasvukeskuksiin.
– Tämä kilpailuetu synnyttää Suomeen jatkossa miljardien suurmarkkinat. Tullaan siihen, että sote-muutos tarvitsee toteutuakseen väistämättä vakuutuspohjaisuuden. Heti soten alkuvaiheessa arviolta noin kaksi miljoonaa suomalaista hankkii itselleen terveysvakuutuksen, Korhonen väittää.
– Uudistus johtaa ennen pitkää siihen, että vakuutuspohjaisuudesta tulee lakisääteinen. Valtion verotusta ei voi enää kiristää, se on jo tapissa. Näin ollen valinnanvapauden lisäksi myös ihmisten oma vastuu lisääntyy, mutta ei siis verotuksen, vaan vakuutusten kautta.
Petri Leinon mukaan yksityisten sote-palvelujen suosio kasvukeskuksissa nostaa terveyspalvelujen hintoja.
– Tarvitaan lakisääteistä vakuutuspohjaa, koska se on paras ja järkevin keino hillitä syntyvää hintakilpailua, Leino painottaa.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005159363.html
– Ymmärrän terveysjohtajien huolen, vastaa alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti , joka on toiminut puolitoista vuotta sote-uudistuksen projektijohtajana valtioneuvostossa.
– Soten myötä yksityinen sektori tarvitsee jonkun vahvan kilpailuedun pystyäkseen toimimaan kilpailuun vapautuvilla sosiaali- ja terveysmarkkinoilla. Terveysvakuutukset ovat konkreettisin keino, Pöysti sanoo.
Hän ei välttämättä usko siihen, että kansalaisten terveysvakuutuksista tulee lakisääteisiä.
– Tiettyä painetta siihen suuntaan on näköpiirissä, mutta välttämättä lakisääteistä vakuutuspohjaa ei tarvita. Kaikki riippuu siitä, miten hyvin julkisen puolen sote-saneeraaminen onnistuu, Pöysti linjaa.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005159307.html
Ts. Suomeen ollaan luomassa amerikkalaista terveydenhuoltomallia. Sitä samaa, jossa nykyään keskituloisetkaan eivät kykene maksamaan kalliita vakuutuksia ja joka on johtanutt maailman kalleimpaan terveydenhuoltoon - ja samalla tehottomimpaan.
Hallituspuolueiden äänestäjät: tätäkö halusitte? En usko, että tiesitte äänestäessänne, mihin tämä johtaa.
Kommentit (30)
Tämän takia en osta periaatteestakaan vakuutusta. Siksi maksan veroja, että julkiset palvelut pyörii!!! Enkä käytä myöskään palveluseteleitä, samasta syystä. Julkiset palvelut ei huonone, jos ihmiset ymmärtää käyttää niitä soten jälkeenkin.
Ne samat lääkärit on siellä yksityisellä ja julkisella. Miten se ammattitaito mukamas muuttuu matkan varrella, kysynpä vain.
Voi itku tää koko sote :( :( Mäen pysty näkemään siinä mitään hyvää :( Enkä ymmärrä miksi se vero mitä nyt maksan ei vaan riitä siihen, että saan terveydenhuollon. Mihin se 1000e palkastani oikein menee?
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia en osta periaatteestakaan vakuutusta. Siksi maksan veroja, että julkiset palvelut pyörii!!! Enkä käytä myöskään palveluseteleitä, samasta syystä. Julkiset palvelut ei huonone, jos ihmiset ymmärtää käyttää niitä soten jälkeenkin.
Ne samat lääkärit on siellä yksityisellä ja julkisella. Miten se ammattitaito mukamas muuttuu matkan varrella, kysynpä vain.
Mutta entäs jos omaan sairauteen ei ole asiantuntemausta julkisella puolella tai ei yksinkertaisesti saa hoitoa? Pakko mennä yksityiselle, halusi tai ei.

Parhaat asiantuntijat löytyvät Suomessa yo-sairaaloista. Toki osa heistä tekee töitä myös yksityisinä. Mutta ei kannata mennä siihen halpaan, että parhaat on privaatissa. Itse jos joudun käymään privaatissa, valitsen aina lääkärin, jolla on päätyöt julkisella. Se takaa mm. jatkuvan kouluttautumisen.

Saattaa olla totta lääkäreissä, mutta ei kaikki terveydenhuolto ole lääkärien antamaa. Esim ei julkiselta puolelta saa välttämättä ollenkaan psykoterapiaa vaan pelkkää keskusteluapua.
Toisekseen julkisella ei aina saa tarvittavia tutkimuksia.

Totta. Yliopistosairaalat ovat myös ainoita, jotka kouluttavat niitä lääkäreitä sekä yksityiselle että julkiselle.
Kyllä pistää ihmetyttämään tuo mahdollinen lakisääteinen vakuutus. Muistuttaa hämmästyttävän paljon Obamacarea, jota on - ihan aiheesta - kritisoitu todella paljon. Miten on mahdollista, että suunnitelmiin sisältyy tällainen juttu, en muista aiemmin mistään lukeneeni siitä, vaikka olenkin yrittänyt hankkia mahdollisimman paljon tietoa.
Pelottaa, kuinka kalliiksi tämä meille käykään. Vakuutuksia tulee tietysti olemaan eritasoisia, kuten jenkeissä. Tavalllinen palkansaaja, pienituloisista ja eläkeläisistä puhumattakaan, joutuvat varmaan tyytymään vakuutuksiiin, jotka kattavat vain perusterveydenhuollon. Väki vähenee sitten väkisinkin, kun ei ole varaa itseään hoidattaa jonkin todellisen sairauden kohdatessa.
No, suomalaisetha on aina kehumassa american-dreamta että...näkemättä hollywoodin kyltin taakse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia en osta periaatteestakaan vakuutusta. Siksi maksan veroja, että julkiset palvelut pyörii!!! Enkä käytä myöskään palveluseteleitä, samasta syystä. Julkiset palvelut ei huonone, jos ihmiset ymmärtää käyttää niitä soten jälkeenkin.
Ne samat lääkärit on siellä yksityisellä ja julkisella. Miten se ammattitaito mukamas muuttuu matkan varrella, kysynpä vain.
Mutta entäs jos omaan sairauteen ei ole asiantuntemausta julkisella puolella tai ei yksinkertaisesti saa hoitoa? Pakko mennä yksityiselle, halusi tai ei.
Parhaat asiantuntijat löytyvät Suomessa yo-sairaaloista. Toki osa heistä tekee töitä myös yksityisinä. Mutta ei kannata mennä siihen halpaan, että parhaat on privaatissa. Itse jos joudun käymään privaatissa, valitsen aina lääkärin, jolla on päätyöt julkisella. Se takaa mm. jatkuvan kouluttautumisen.
Saattaa olla totta lääkäreissä, mutta ei kaikki terveydenhuolto ole lääkärien antamaa. Esim ei julkiselta puolelta saa välttämättä ollenkaan psykoterapiaa vaan pelkkää keskusteluapua.
Toisekseen julkisella ei aina saa tarvittavia tutkimuksia.
Minä olen aina tarvittaessa saanut terkkarista lähetteen eteenpäin, ongelmitta. Riippunee varmaan paikkakunnasta, isoissa kaupungeissa tilanne on parempi nyt, mutta niin se tulee olemaan soteuudistuksenkin jälkeen. todennäköisesti vielä huonompi kuin nyt. Pikkupaikkakunnat tuskin kiinnostavat yksityisiä toimijoita.
Psykoterapiaa ei tosiaan ole tarjolla, paitsi tapauksissa, joissa saa Kela-korvauksen lääkärin arvion mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia en osta periaatteestakaan vakuutusta. Siksi maksan veroja, että julkiset palvelut pyörii!!! Enkä käytä myöskään palveluseteleitä, samasta syystä. Julkiset palvelut ei huonone, jos ihmiset ymmärtää käyttää niitä soten jälkeenkin.
Ne samat lääkärit on siellä yksityisellä ja julkisella. Miten se ammattitaito mukamas muuttuu matkan varrella, kysynpä vain.
Mutta entäs jos omaan sairauteen ei ole asiantuntemausta julkisella puolella tai ei yksinkertaisesti saa hoitoa? Pakko mennä yksityiselle, halusi tai ei.
Höpöhöpö, pitää osata vaatia. Ammattitaitoa löytyy ihan varmasti, vähintään yliopistollisista sairaaloista, jos ei pihtiputaan terveyskeskuksesta.
Suostumalla pakkovakuutuksiin ja palveluseteleihin kaivaa vain omaa kuoppaansa. Julkiset palvelut ei lakkaa, jos niitä käytetään. Ja nythän yritetään uskotella ihmisille, että tämä on ainoa keino. Älkää oileasti menkö tähän halpaan.
Suomen terveydenhoito sijoittui viimeisimmässä OECD:n jäsenmaittensa (34 kpl) keskuudessa tehdyssä vertailussa sijalle 4. Todella hyvä sijoitus, kun kustannukset olivat vain vertailun keskitasoa.
Ruotsi, josta mallia on soteen otettu, jäi melko kauas. Siellä ongelmana ovat valinnanvapaudesta huolimatta jonot. Suomi on vertailun mukaan kyennyt lyhentämään jonojaan.
Ruotsissa toimiva Health Consumer Powerhouse, jonka Euro Health Consumer Index vertailee pelkkien EU-maiden terveydenhuollon tuloksia vuosittain.
Suomen sijoitus on 35 maan joukossa kahdeksas, mutta erot sijoille 3–8 päätyneiden välillä ovat pieniä.
Parasta terveydenhuolto on Hollannissa, toiseksi parasta Sveitsissä ja kolmanneksi parasta Norjassa.
Suomi oli ykkonen kustannustehokkuudessa.
Miksi hyvin toimivaa ja kustannustehokasta järjestelmää pitää muuttaa, miksi sitä ei vain kehitetä?

Huomenna antamaan ääni vaihtoehdolle, sillä jos hallituspuolueet voittavat kuntavaaleissa, tulkitaan se myös kannatukseksi sote-suunnitelmalle. Oikeasti, hirvittää nykyinen suunnitelma, enkä ole ainoa lääkäri, joka on kauhuissaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomen terveydenhoito sijoittui viimeisimmässä OECD:n jäsenmaittensa (34 kpl) keskuudessa tehdyssä vertailussa sijalle 4. Todella hyvä sijoitus, kun kustannukset olivat vain vertailun keskitasoa.
Ruotsi, josta mallia on soteen otettu, jäi melko kauas. Siellä ongelmana ovat valinnanvapaudesta huolimatta jonot. Suomi on vertailun mukaan kyennyt lyhentämään jonojaan.
Ruotsissa toimiva Health Consumer Powerhouse, jonka Euro Health Consumer Index vertailee pelkkien EU-maiden terveydenhuollon tuloksia vuosittain.
Suomen sijoitus on 35 maan joukossa kahdeksas, mutta erot sijoille 3–8 päätyneiden välillä ovat pieniä.
Parasta terveydenhuolto on Hollannissa, toiseksi parasta Sveitsissä ja kolmanneksi parasta Norjassa.
Suomi oli ykkonen kustannustehokkuudessa.
Miksi hyvin toimivaa ja kustannustehokasta järjestelmää pitää muuttaa, miksi sitä ei vain kehitetä?
Lisään vielä:
Suomen terveysmenot olivat raportin vertailun mukaan alle 4 000 euroa asukasta kohti vuonna 2014, kun hyviä tuloksia vertailussa saaneet Luxemburg, Sveitsi ja Norja käyttivät 6 000–7 000 dollaria, Hollantikin yli 5 000 dollaria.
Toisaalta runsas rahoitus ei tee terveydenhuollosta hyvää, raportti huomauttaa: Ruotsin menot olivat yli 5 000 dollaria asukasta kohti, mutta vertailussa tuli sija 12.
Suomi saa paljon vihreää, mutta punaista tuli potilaan oikeudesta saada arvio myös toiselta lääkäriltä, pääsystä terveyskeskuslääkärille samana päivänä, antibioottien runsaasta kulutuksesta ja liian vähäisestä liikunnan hyödyntämisestä sairauksien ehkäisyssä.
Muita puutteita ovat pitkät jonot joihinkin hoitoihin, kaihileikkausten ja hammashoidon rajallinen tarjonta sekä potilaiden itsensä maksamat isot maksut.
Esimerkiksi lääkkeistään suomalaiset maksavat selvästi isomman osan kuin muiden pohjoismaiden asukkaat. Maksuosuus on vielä kasvanut tämän vuoden alussa.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005067016.html
Mitä ihmettä,meillä on kaikkein suurin veroaste, mutta maksamme silti palveluista enemmän kuin muut.
MIhin meidän verorahamme oikeasti menevät?
Missä ovat palstan soteuudistuksen puolustajat nyt.
Täytyy pysyä terveenä kun sote tulee. Ei viinaa, ei tupakkaa, ei läskiä, ei aurinkoa, ei ja ei ja vielä kerran ei.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy pysyä terveenä kun sote tulee. Ei viinaa, ei tupakkaa, ei läskiä, ei aurinkoa, ei ja ei ja vielä kerran ei.
Ei auta. Syöpäklinikan seinällä on juliste, jossa kerrotaan joka kolmannen saavan syövän. Tiedämme, että osa syövistä on parannettavissa, mutta hoidot ovat kalliita. Nyt ne maksetaan ns. yhteisestä pussista, mutta jatkossa tilanne vaikuttaakin olevan täsyin toisenlainen.
Missä kohtaa toteutuu kansalaisten samanarvoisuus, jota hallitus on mainostanut uudistuksen yhteydessä?
Miksi meille ei jaeta riittäävää ja oikeaa tietoa? Mitä muuta meiltä pimitetään tämän soten yhteydessä?
Kauhean paljon olisi kysymyksiä, vastauksia tuskin saamme.
Olenko ainoa jonka mielestä tämä on askel oikeaan suuntaan? Ei suomella ole yksinkertaisesti varaa maksaa lihavien, alkoholistien ja huumehörhöjen kallista hoitoa loputtomiin. Elämme vuotta 2017, luulitteko että Suomessa jokainen saa lähestulkoon ilmaista terveydenhuoltoa ikuisesti?
Kyllähän nykyäänkin jokaisella työssäkäyvällä on tapaturma- ja sairasvakuutukset. Se on voi voi jos ei kykene maksamaan elintasosairauksiensa hoitoa, tästä lähtien köyhienkin pitää elää terveellisesti ja liikkua pysyäkseen terveinä.

Pimittämistä tämä on ollut alusta saakka. Kuinka kauan ihmisiä on oikeus pitää tiedottomana? Kysyn vain?
Eikö tässä tule mikään laki vastaan?
Miksi tästä ei voi avoimesti kertoa?
Miksi jopa suunnittelun ytimessä toimiva professori vaikenee eikä osaa sanoa, että mitä tuleman pitää?
MIksi?
Pitäisi osata kertoa jo tässä vaiheessa jos suunnitelman täyttymiseen on enää vuosi aikaa jäljellä. Nyt meille tarjotaan sikaa säkissä!
Mitenhän käy opiskelijoille? Pitääköhän heidän vaan kuolla pois jos syöpä tai sydänsairaus iskee?
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa jonka mielestä tämä on askel oikeaan suuntaan? Ei suomella ole yksinkertaisesti varaa maksaa lihavien, alkoholistien ja huumehörhöjen kallista hoitoa loputtomiin. Elämme vuotta 2017, luulitteko että Suomessa jokainen saa lähestulkoon ilmaista terveydenhuoltoa ikuisesti?
Kyllähän nykyäänkin jokaisella työssäkäyvällä on tapaturma- ja sairasvakuutukset. Se on voi voi jos ei kykene maksamaan elintasosairauksiensa hoitoa, tästä lähtien köyhienkin pitää elää terveellisesti ja liikkua pysyäkseen terveinä.
Luitko lainkaan ketjua? Me suomalaiset maksamme jo nyt terveyspalveluistamme enemmän kuin naapurimaat joissa on ihan samanlaisia "kansantauteja".Jatkossa me maksamme terveyspalvelut edelleen korkeina veroina, mutta sitten lisäksi vakuutuksina ja kenties vielä käyntimaksuina.
Sinun kaltaisillesi tekisi melkein mieli toivoa pysäyttävää sairautta. En sitä kuitenkaan tee, koska olen sinua humaanimpi ihminen.
Ei saakeli. En äänestänyt hallituspuolueita,mutta enpäolis ikinä kuvitellut että mennäänkin Ameriikan malliin.
Mitä sitte jos ei ole varaa hankkia kattavaa vakuutusta?