Mun naapurin tyylitaju:

kuin toisin päin.



niitäkin meinaan on - surullisen näköistä.

Paitsi mulla ei ole kuin yksi lapsi, eikä jalassa ole crockseja. Mutta fleecetakki löytyy usein päältä. Koska työssäni joudun pukeutumaan aina muodollisesti, niin nautiskelen tästä hoitovapaasta, kun saa pukeutua rönttösesti :)

Viimeisen 5 vuoden aikana multa vauva kuollut, nyt 3 lasta joista yksi sairastaa parantumatonta sairautta eikä elinpäiviä ole hirveästi. Olen mennyt mkasennuksen ylä- ja alamäkeä nämä 5 vuotta, silti yritän joten kuten hoitaa työni, kodin ja olla jonkinmoinen äiti lapsilleni, vaikka välillä tekeekin mieli vetää ranteet auki. Lapseni puen viimeisen päälle, merkkivaatteista viis, mutta kauniisiin, puhtaisiin ja muodikkaisiin. Itseäni en sitten jaksakaan pukea. En ole koskaan osannut. En tiedä aikuisten (naisten) vaatteista hölkkäsen pöläystä. Käytän työssäni virkapukua ja joudun laittamaan itseni kauniiksi ja tyylikkääksi sinne, voimani riittävät just ja just siihen. Kotona olen kuin riihen seinästä repäisty. En jaksa välittää. En jaksa lähteä ostamaan vaatteita itselleni, eikä minulle mitkään kivat vaatteet sopiskaan, olen nyt sen verran ylipainoinen. Enkä osaa ostaa mitään yhteensopivia juttuja. Lapsille on niin helppo ostaa...ja minusta on tosi mukavaa, kun lapsieni vaatteita kehutaan. Olen jotenkin luovuttanut itseni kohdalla...Mutta kun kaikkea ei jaksa. joten, halusin vaan sanoa, että ei se aina ole tyylitajusta tai mausta kiinni.....

Olet varmaan kiva kyylä naapurina...

Kurkista peiliin.