Onko " sairasta" jos ei halua olla erossa vauvastaan???

nauti vauvastasi! :-)

Harvoin jätän vauvaa edes pariksi tunniksi, saati koko päiväksi ennen 10kk-vuoden ikää jos ei ole joku tosi pakottava tarve. Uimahallissa käynti on ollut pitkäkestoisin ' oman ajan vietto' nykyisen vauvani kanssa...

tee äidistä yhtään huonoa äitiä) ja silloin onkin korvaamaton apu, kun isä tai isovanhemmat katsovat lasta. Joten nauti pienestä nyytistä, niin kauan kun se on pieni!

pysymisen hengissä. Eläimillä vietti on voimissaan, kaikilla ihmisillä ei ole. Sinulla on.

Ihan luonnollista ja normaalia.

Kyllä se sitten aikanaan muuttuu, pystyt olemaan pidempiäkin aikoja erossa ja nauttimaan siitä.

Miksi ihmeessä pitäisi hampaat irvessä ottaa sitä " omaa aikaa" , jos siitä ei kuitenkaan pysty nauttimaan..



Muutaman kk:n kuluttua varmaan jo mielelläsi lähdet ainakin pariksi tunniksi yksin, vaikka shoppailemaan, tai mitä ikinä nyt tykkäät puuhata.

Eihän riippuvuudesta tuossa vaiheessa haittaakaan ole, mutta lapsen kasvaessa voi ollakin. Niitäkin äitejä on, jotka eivät osaa vielä 2-vuotiastakaan jättää hetkeksikään silmistään!

Enkä siis millään muotoa tarkoita, etteikö se olisi yhtä normaalia, jos joku jättää jo pienen vauvan joskus muiden hoitoon :)



Itsekin muistan vauva-aikoina ihan hirveästi kaivanneeni omaa aikaa ja yksinoloa, mutta sitten viimeistään puolen tunnin päästä oli jo ihan pakko päästä takaisin vauvan lähelle. Vaikka ei edes haluaisi niin jotenkin vaan on pakko, kai se on joku luonnon järjestämä juttu. Pieni tarvitsee äidin läheisyyttä (rintaa) pysyäkseen hengissä (Luonto-äiti ei varmaan osannut ennustaa korvikkeita tätä suunnitellessaan) :)

jos esim. sinun pitäisi käydä vaikka hankalissa juurihoidoissa etkä pystyisi vauvan takia, silloin se olisi liiallista (tämä esimerkki siksi kun hampaiden kunto on todella tärkeää muulle perusterveydelle)

muut ei sitä ymmärrä mutta älä siitä välitä.



Kolme lasta minulla ja en voinut vauva-aikana olla kuin max puoli tuntia rauhallisella mielellä erossa vauvasta eli pelkällä rintamaidolla. Joskus olin kaksi tuntia ja se viimeinen tunti oli kidutusta minulle, oli pakko hoitaa asioita ilman vauvaa, lääkäri yms.



Äidin ja rintalapsen välillä on erityinen side.



Nauti vauvastasi niin kuin olet tehnytkin ja ilman syyllisyyttä. Olet hyvä äiti.

Itse jumituin lapseen kiinni liian pitkäksi aikaa enkä alkanut vaatia " omaa aikaa" ajoissa, myöhemmin sen saaminen osoittautui tosi hankalaksi.



Nooh, nykyisin olen yh ja voinut jättää " omalle ajalle" hyvästit joiksikin vuosiksi.

Muista kuitenkin, että isä on lapsen toinen vanhempi etkä periaatteessa saisi täysin kieltää isän ja lapsen kahdenkeskistä aikaa.



Itse olin melko lailla kuten ap, mieheni oli tosi loistava vauvan kanssa ja välillä yritti " usuttaa" minua ulkomaailmaan. En olisi millään halunnut lähteä, kunnes mies eräänä päivänä tokaisi, että sinun kanssa on tosi vaikea keskustella mistään kun et ole käynyt viikkoihin muualla kuin vauvauinnissa. Kommentti sattui, mutta kun ajattelen käytöstäni ja olemustani noilta ajoilta, oli mieheni ihan oikeassa.



Nauti ap vauvastasi, ei sinulla ole kiire omiin menoihin. Muista kuitenkin että sinulla on myös puoliso ja lapsen isä.

Kun esikoinen oli vauva, niin sillon ei ollut ongelmia " jättää" sitä. tiesin, että vauvalla on hyvä isän ja hoitajan kanssa, jos itse kävin esim treenaamassa. Se oli helppoa.



Mutta minulle tuo tunne tuli myöhemmin. Kun vauva kasvoi taaperoksi ja alkoi jo tajuamaan ja itkemään kun jäi hoitoon, niin nyt en millään raaskis jättää sitä. yritän joka paikkaan ottaa sen mukaan ja olen minimoinut omat menoni.



Tyhmyyteen asti en ole mennyt. Jos on jotain pakollista niin " jätän" lapsen ja sillä siisti. Halusin tai en.

Kävivät tästä oikein taisteluja ja mies otti tästä niin pahat haavat sieluunsa että nyt ei sitten hoida lasta isompanakaan. Suhde vetelee viimeisiään, nainen raahaa lasta IHAN joka paikkaan mukaan, edes ruokakauppaan ei pääse yksin.

Kannattaisko tehdä niinkuin hyvältä MOLEMMISTA tuntuu? Siis susta ja miehestäsi. Oletko kenties ajatellut miltä miehestä tuntuu jos valtaat lapsen itsellesi ja annat välillä isän " hoitaa" puolituntia??? Kannattais vissiin miettiä, jos toinen oikeesti haluaa olla kahden oman lapsensa kanssa. Mies unohdetaan ihan liian usein tästä yhtälöstä. Jos et kykene ajattelemaan toisen puolelta niin ajattele jos mies alkaisi omimaan lastaNNE!



Itte olen ollu erossa lapsistani. Biologiaa tähän ei tartte sekottaa niin kauan kun lapsi on luotettavalla aikuisella hoidettavana eikä susilauma uhkaa lapsen henkeä niinkuin luonnossa. Ihmiset on laumaelukoita, sijaisvanhemmuudesta/adoptiosta esim. ihmiset kuullu?



Itse myös olen imettänyt lapseni, luovuttanut ylimääräsiä pois ja ollu poissa lapsien luota.

Minusta aikuisella ihmisellä ei kuulu olla tarvetta omia lastaan, edes vauvana. Ja tämä nyt sitten ei taas tarkota sitä etteikö lapsia rakasteta tai ne ei ole haluttuja!! :D



Ihan lapsenkin kannalta on hyvä että lasta osaa hoitaa äidin lisäksi muitakin ihmisiä ja selvitään jos tulee tilanne ettei äiti voikaan olla lähellä. Minusta se jos joku on lapselle vahingollista jos äiti osaa tehdä lapsen nukuttamiset ja hoitamiset ja lapsi ei huoli muilta hoitoa. Toisaalta, se jos joku ruokkii äidin kieroutunutta näkemystä kun lapsi ei pärjää ilman äitiä.. ?



Eli kuuntelehan sen lapsen TOISTA VANHEMPAA, joka on TASAVERTANEN sun kanssa. Ja kunnioita myös hänen mielipidettään.

Ja 19&20, missään nimessä en ole vauvaa " ominut" mieheltäni:) Ajatuskin huvittaa, hänhän on tasavertainen hoitaja muillekin lapsillemme. Mutta pointtini oli, että en itse halua olla erossa vauvasta vielä, esim lähteä elokuviin tai ostoksille, koska en todellakaan siitä nauttisi.



Tuolla vauva nytkin on tyytyväisenä isänsä sylissä kun minä istun koneella, joten en todellakaan vauvaa omi. En myöskään koskaan ole neuvonut miestäni lastenhoidossa ja mksi minun pitäisikään kun hän on täydellinen isä juuri sellaisen akuin on:) Öisinkin hän hoitaa yhden yösyötön tuttipullosta, muuten imetän itse ettei maidon määrä ehdy.



Pointtini siis ei ollut vauvan omiminen mieheltäni vaan se, ettei nykypäivänä ole luonnollista kaikkien mielestä olla vauvansa elämässä läsnä jatkuvasti ensimmäisten elinkuukausien ajan. Tämä on kuitenkin minulle ainoa ja oikea vaihtoehto. Esikoiseni ollessa vauva jätin hänet sydänruvilla isän tai mummon hoitoon muiden painostuksesta ja se tuntui itsestäni opahalta ja luonnottamalta! Siksi en halua niin enää toisten tehdä, vaikka en tuomitsekaan niitä, jotka kaipaavat omaa aikaa jo vauvan ollessa aivan pieni. Tilanne on varmasti jo tyystin eri kun vauva on esim. puolivuotias ja syö lisäruokaa jne...

jotkut perustelee jopa pulloruokinnan sillä että isäkin pääsee osallistumaan, sairasta.



Pieni lapsi kuuluu rinnalle, ja isän tehtävä on turvata ja tukea tätä äidin ja lapsen muodostamaa symbioosia. Tietenkin myös isän kuuluu hoitaa lasta ja saada muodostaa lapseen kiintymyssuhde jo varhain, mutta isän ja äidin tulis tukea toisiaan eikä kilpailla.

Minusta on oikeasti epänormaalia, jos äiti haluaa olla tuntitolkulla useamman kerran viikossa erossa vauvasta. Ekat kuukauden äidin ja vauvan pitää elää symbioosissa, toinen toisistaan läheisyyttä imien. Tämä ei sulje isää pois, isä voi (kuten ap hyvin kuvaili) osallistua vauva-arkeen omalla panoksellaan, mutta ei minusta äitiä voi vaatia pois vauvan luota siksi, että isä tarvii yksinoloa vauvan kanssa! Eikä äitikään toki voi vaatia isää pois, vaan niin että molemmat ovat läsnä mahdollisimman paljon. Äiti kuitenkin (imetyksen takia) on se ensisijainen hoitaja. Usein sen isän on myös pakko käydä töissä ;)

lapsi kärsii tulevaisuudessa erostanne kovasti kun menee vaikka päivähoitoon.

Vierailija:

lapsi kärsii tulevaisuudessa erostanne kovasti kun menee vaikka päivähoitoon.

On täysin luonnollista olla " riippuvainen" vauvastaan, koska näin luonto on varmistanut vauvan henkiinjäämisen. Vauvallehan on kaikki kaikessa, että äiti on hänelle paikalla sekä fyysisesti että henkisesti.



Nauti täysillä tästä riippuvuudesta. Kyllä se pikkuhiljaa siitä tasaantuu.