Suomessa pitäisi olla vain kaksi puoluetta kuten USA:ssa
Kommentit (12)
Miten sitten kävisi Keskustapuolueelle?
USAssa on enemmän kuin kaksi puoluetta, kaksi suurinta vain näkyvät eniten ja pienemmät puolueet eivät vaikuta valtakunnallisella tasolla, vain paikallisella tasolla. Mutta jatkakaa.
On Yhdysvalloissa enemmän kuin kaksi puoluetta.
Tuota tuota... Siellä saattaa olla ja onkin useampi puolue. Mutta mitä sitä asioista ottamaan selvää...
Kannattais tutustua aiheeseen ennen kuin siitä alkaa täällä huuteleen...
Demokraattipuolueessa on vasemmistolaisia, mutta puolue sinänsä ei ole vasemmistopuolue. Usa:ssa ei ole sellaista poliittista jakoa, mitä monissa Euroopan maissa on ollut.
Aikanaan Neuvostoliitossa oli vain yksi puolue. Takavuosikymmenten poliittisesti korrekti selitys kuului, että jossakin yksi puolue pystyy tarjoamaan enemmän vaihtoehtoja kuin toisaalla kaksi valtapuoluetta. Väitteessä ei sinällään ole mitään ristiriitaista. Ongelma taisi olla pikemminkin siinä, että valittiinpa puolueesta luottamustoimiin vaaleilla kuka tahansa, vaaleista riippumaton johto teki tavallisen ihmisen elämästä turhauttavan.
Onko keskustalla, demareilla ja kokoomuksella muka jotain eroa? Samaa paskaa eri kääreessä.
Nyt meillä on kahdeksan puoluetta jotka kaikki yrittävät saada pienipalkkaisen duunarin vielä ahtaammalle.