Erosta ylipääseminen hetkessä. Jotakin vialla vai kadehdittavan taitavaa?

AV:lla? Oletko tosissasi?!

Up

En ymmärrä kysymystä. Minä pääsin erosta yli äkkiä, koska olin miettinyt asiaa vuosikausia ennen varsinaista eroa. En nyt tiedä, miten tai miksi pitäisi määritellä, onko tämä hyvä vai huono.

Ylipääsemiseen vaikuttaa se, kauan oli yhdessä. Ihan eri asia selvitä vuoden parisuhteesta tai kahdenkymmen vuoden parisuhteesta.

Toinen on myös se, kauan ennen eroa asiaa on jo pohtinut. Mutta toisaalta, hän joka on jo vuosia eroa harkinnut, on käyttänyt jo ne vuotensa erosta ylipääsemiseen.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kysymystä. Minä pääsin erosta yli äkkiä, koska olin miettinyt asiaa vuosikausia ennen varsinaista eroa. En nyt tiedä, miten tai miksi pitäisi määritellä, onko tämä hyvä vai huono.

Pääsit siitä oikeasti yli vaikket itkenyt ja riidellyt kuukausikaupalla?

Ehkä se heijastelee sitä, kuinka paljon on siinä suhteessa satsannut omia tunteitaan. Henkilö joka on "vähemmän rakastunut" pääsee kai helpommalla? Jos vielä näkökentässä on uusi kumppani, niin ehkä vanhasta eroon pääseminen on helpotus jos on tietoinen siitä, ettei tunnetasolla ole enää mitään.

Minulla ylipääseminen oli vaikeaa, koska mies oli minulle kaikki. Olin riippuvainen hänestä. Koskaan enää en aio olla riippuvainen kenestäkään miehestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kysymystä. Minä pääsin erosta yli äkkiä, koska olin miettinyt asiaa vuosikausia ennen varsinaista eroa. En nyt tiedä, miten tai miksi pitäisi määritellä, onko tämä hyvä vai huono.

Pääsit siitä oikeasti yli vaikket itkenyt ja riidellyt kuukausikaupalla?

Kyllä, koska itkin ja riitelin jo siinä parisuhteessa. Eron jälkeen ei enää tarvinnut.

Itselläkin vähän vaihtelevia kokemuksia. Ensimmäinen pitkä parisuhde eli alamäkeään muutaman vuoden ajan, jolloin koitin erota miehestä (painostava, väkivaltainen mies joka ei suostunut, ts. minulla ei ollut tarpeeksi rohkeutta). Mielessäni olin lopulta aivan valmis eroon, sitten tarvittiin enää yksi sysäys, kun minulle riitti. Että tuli mitä tuli, minä lähden. Sitä suhdetta en itkenyt enkä kaivannut koskaan sen jälkeen, päinvastoin.

Toisen suhteen päättyminen sen tosirakkauteni kanssa sattui ihan julmetusti. Mies eteni samantien uuteen suhteeseen, joka tietysti sattui entistä enemmän, kun itse ei vuoteen edes nähnyt muita miehiä. Jälkeenpäin sitten ajattelin, että eihän se uuteen suhteeseen päätyminen tarkoita välttämättä sitä, että hän selvisi erosta hetkessä, ehkä hänen oli vain helpompi jatkaa, kun ei tarvinnut olla yksin.

Ja jos se olikin hänelle niin helppoa, niin en minä sitä kadehdi. Sitten hän ei vain tuntenut yhtä vahvasti kuin minä, enkä minä niitä tunteita osannut katua. Enkä sitä, että käsittelin eron yksinäni kunnolla ja ajan kanssa.

Erotessa tulee karkeasti ajateltuna kaksi eri tunnetta. Suru menetyksestä ja into tulevasta. Jos on ollut suhteessa pitkään siten, että ei ole enää aidosti rakastanut toista ja miettinyt eroa pitkään, niin silloin tuo uuden into on siinä määrin suurempi kuin menettämisen suru, että erosta pääsee yli nopeasti. Tätä edesauttaa uusi suhde ja tällainen ihminen on siihen valmis oikeastaan heti eron jälkeen.

Itse olen niitä ihmisiä, jotka ovat suhteessa niin pitkään kuin se kestää. Jos olen varma sen päättymisestä, niin en sitä enää jatka, vaan eroan, enkä jää tekemään surutyötäni suhteeseen. Mielestäni se on epäreilua kumppania kohtaan.

Jos ero tulee yllätyksenä, niin on outoa. Jos taas eroa tehnyt mielessään jo pitkään niin voi olla helpotus kun vihdoin pääsee eroon.

Riippuu ihan täysin erosta, suhteesta ja ihmisestä. Jos ero on sopuisa, "kasvettiin erilleen" tyyppinen juttu, jonka tunteita on työstänyt jo pitkään itse suhteen aikana, ero saattaa olla vain muodollinen kun tunnepuoli on käsitelty. Jos ero on täysi yllätys, omituinen ja vaikea, kyllähän se pistää ihmisen sekaisin. En pitäisi edes suhteen kestoa niin merkittävänä seikkana kun noita muita eroon ja suhteeseen liittyviä asioita. Siitä vuosikymmenien suhteesta eroava voi tosiaan olla valmistautunut asiaan vuositolkulla, vuoden suhteesta kaikkein intensiivisimmän rakkauden aikaan jätetty taas saattaa kärsiä pitkään. Toki pidemmistä suhteista yli pääseminen kestää varmasti keskiverroin pidempään.

Joskus saattaa myös näyttää siltä, että toinen osapuoli on päässyt yli nopeasti, mutta eihän se välttämättä ole totta. Osa hakeutuu toiseen suhteeseen vaikka eron käsittely tunnetasolla olisi aivan kesken, kunhan työntävät sen syrjään.

3 vielä jatkaa kysymällä, miten se erosta yli pääseminen siis olisi millään tavalla huono juttu? Jos siis oikeasti pääsee yli. Tämä oli se mitä en aloituksessa tajunnut.

Yhdestä erosta pääsin heti yli, vaikka olimme asuneet yhdessä muutaman vuoden. Tunteeni vain kuihtuivat nopeasti eikä tehnyt yhtään pahaa erota. Päinvastoin tulin paljon onnellisemmaksi. Toisesta erosta taas kesti kauemmin toipua, vaikka tälläkin kertaa ero tuli minun aloitteestani. Emme edes olleet vielä asuneet yhdessä, mutta otti silti koville.

Itselläni ehkä eniten vaikuttaa se millaisia toiveita ja suunnitelmia on rakennellut yhteisen tulevaisuuden suhteen. Ei niinkään suhteen kesto.

Se riippuu niin monesta asiasta. Henkilön omasta suhteesta itseensä (onko ripustautuvaa tyyppiä vai sisäistänyt sen, että voi loppupeleissä turvata ja luottaa 100% vain itseensä) ja onko valmiiksi esim. epätasapainoinen vai hyvä itsetunto ja elämän perusasiat kunnossa. Jos on liian riippuvainen toisesta ja siihen päälle on vaikka pahoja itsetunto-ongelmia, ero voi ottaa liian koville vaikka suhde olisi kestänyt vain viikon ja se olisi pitkälti perustunut mielikuvaan rakastumiseen.

Toki myös suhteen kesto vaikuttaa, ja se onko eroa käsitellyt jo "valmiiksi" suhteen aikana vai ei. Jos ero tulee yllätyksenä, siihen ei ole voinut varautua eikä sitä varten ole tehnyt edes alitajuisesti minkäänlaista ajatustyötä. Jos on suhteen aikana jo suunnitellut tulevaa elämää ja ehkä ehtinyt jo vähän innostuakin tulevasta sinkkuudesta, on se muutos tottakai helpompi kestää!

Lopuksi ja ehkä tärkeimpänä vaikuttajana on tietysti tunteiden syvyys. Jos rakkaus on ollut aitoa, sen päättyminen sattuu lähes aina. Ei niin vahvaa ihmistä varmaan olekaan, etteikö rakkaaseen kiintyisi edes vähän, vaikka olisi kuinka itsenäinen ja vahvaa tekoa. Jos ero taas ei tunnu missään, voi ehkä kysyä itseltään oliko suhteessa alunperinkään tosissaan ja oikeista syistä. Sehän rakkaudesta yleensä niin voimakkaan kokemuksen tekee, kun itsensä joutuu asettamaan haavoittuvaiseksi ja antamaan toiselle mahdollisuuden särkeä se oma sydän. Tunteet ja suhde ovat kuitenkin joskus myös kaksi toisistaan erkaantunutta asiaa ja joku voi olla suhteessa mutta rakastunut aivan toiseen. Ei tällaisia asioita voi mitata vain suhteen kestolla, vai miten te onnistutte mittaamaan rakkautta?

ihan hyväå :))