Tänään taas tajusin kuinka yksin olen!

Aina välillä iskee todellisuus vasten kasvoja: Minä, nuorena suuren kaveripiirin " omistanut" olen nyt aikuisena todella yksin. Porukkamme on hajonnut ympäri maapalloa, ja nekin ketkä asuvat vielä Suomessa asuvat hajallaan pitkien matkojen päässä.



En ole onnistunut solmimaan ystävyyssuhteita näin aikuisena, hyvän päivän tuttuja kyllä.



Onhan minulla ihana mies ja lapset. Talous on kunnossa ja olemme kaikki terveita *kop kop*, silti nykyään yhä useammin olen todella alakuloinen. Kaipaan niitä mukavia juttu tuokioita ystävien kesken, ihmisiä joita kutsua kylään ja joilla kyläillä....