Lapsen kuolema (ystäväni lapsi)

Mistä tiedät että lapsi kuolee ? Ei ka lääkärit tuollaista sano.

Jos toivoa ei ole niin ei sitä sun puheistasi tule. Älä siis puhu sellaisia.

Mutta älä pihu sitäkään, että nautitaan nyt tästä hetkestä. Kyllä se vanhempi tietää, että niin pitää tehdä, mutta se ei aina vaan jaksa. Se jaksaa lapsen kanssa ja lapsen edessä, mutta ei se jaksa sullekin aina pirteää leikkiä. Älä ylipäänsä yritä tarjota ohjetta tai ratkaisua, ei sulla - tai kenelläkään - mitään oikeasti toimivaa kuitenkaan ole tarjota.

Jospa keskittyisit vain siihen, että annat toisen puhua ja kuuntelet. Annat sen jollekulle puhua sen mitä sen sillä hetkellä täytyy puhua, tarpeen vaatiessa myös tuskansa, jotta se jaksaisi taas jaksaa sen tärkeimmän eli lapsen kanssa. Mutta älä erehdy olettamaan, ettäm ikään tunne on hänen ainoansa, tai edes kestää tätä hetkeä pitempään. Nämä ovat eläviä suruprosesseja, joissa tunteet heilahtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät että lapsi kuolee ? Ei ka lääkärit tuollaista sano.

No joihinkin sairauksiinhan kuolee. Kyllä se sanotaan, jos sun lapsella on vaikka incl.

Aina ei tarvitse puhua mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jos toivoa ei ole niin ei sitä sun puheistasi tule. Älä siis puhu sellaisia.

Mutta älä pihu sitäkään, että nautitaan nyt tästä hetkestä. Kyllä se vanhempi tietää, että niin pitää tehdä, mutta se ei aina vaan jaksa. Se jaksaa lapsen kanssa ja lapsen edessä, mutta ei se jaksa sullekin aina pirteää leikkiä. Älä ylipäänsä yritä tarjota ohjetta tai ratkaisua, ei sulla - tai kenelläkään - mitään oikeasti toimivaa kuitenkaan ole tarjota.

Jospa keskittyisit vain siihen, että annat toisen puhua ja kuuntelet. Annat sen jollekulle puhua sen mitä sen sillä hetkellä täytyy puhua, tarpeen vaatiessa myös tuskansa, jotta se jaksaisi taas jaksaa sen tärkeimmän eli lapsen kanssa. Mutta älä erehdy olettamaan, ettäm ikään tunne on hänen ainoansa, tai edes kestää tätä hetkeä pitempään. Nämä ovat eläviä suruprosesseja, joissa tunteet heilahtelevat.

Tottakai kuuntelen mutta tarvii mun varmaan vastata jos kysyy jotain! Ja muutenkin, en varmaan voi olla koko puolituntista hiljaa kun hän soittaa.

Välillä lapsi on paremmassa kunnossa niin hän itse puhuu että "nyt toivotaan että joku ihme tapahtuu" ja puhuu kouluun menemisestä vaikka ihan selvää on että lapsi ei elä niin kauan että ehtisi kouluun, tällöin mietin että olenko mukana siinä että "toivoa on" vai yritänkö olla realistisempi ja "herättää häntä toive unesta" tähän asti olen ollut "mukana hänen toivossaan, jotenkin itsekkin saan siitä paremman olon kun ystäväni on hetken onnellinen!

Tiedän kyllä että minulla ei ratkaisua asiaan ole mutta nyt tuntuu että olen alkanut enemmän ja enemmän pelkäämään hänen kanssaan puhumista etten vain aiheuttaisi hänelle lisää paha mieltä!

Ap

Voit sanoa että huomisesta et tiedä, voi vain toivoa, ja ehdottaa jotain mukavaa tekemistä (lapsen kanssa) tänään. Niin kauan kuin on elämää on toivoa, jos kohta jossain vaiheessa ei kannata sitäkään terottaa. Hölmöä on maalailla että kyllä tämä tästä, vaan lähinnä olla nyt siinä, ja keskittyä siihen hetkeen ja sen hyväksi tekemiseen. Elää ja tehdä nyt sen minkä voi. Sen opin itse kun minulle sanottiin että minulla on pari vuotta elinaikaa. Nyt olen terve kunnes toisin todistetaan, lähes kävelevä ihme. Joka tapauksessa, niin kauan kun elää niin kannattaa löytää jotain hyvää hetkistä.

Aihetta ei varmaan kannata ottaa esille, ellei toinen siitä ala jutella. Voit sanoa, että varmaan on raskasta jne ja yrität olla avuksi, jos vain jotenkin voit tai osaat. Mitään 'aina on toivoa' tarinaa ei kannata heittää. Läsnäoleminen voi olla toiselle oleellisempaa kuin mitä sanot. Eikä se kaverisi rikki mene, vaikka sanot jotain 'väärin'.

Älä sano mitään koska sanot niin että loukkaat.

Nautitaan nyt tästä hetkestä.

Olisiko sun kiva kuulla jos sun oma lapsi kuolisi.

Kunntele, tue mutta puhu vähän koska selkeesti päästät suustasi sammakoita.

Tiedät kai miten terapeutitkin vastaavat "mmm" "niin" "ahaa" yms... mutta muuten ei sinun tarvitse terapeutiksi ryhtyä :) Uskon että hänelle riittää tieto tuestasi ja läsnäolostasi, ihana kun välität. Muista myös se, ettei kuunteleminen käy sinulle liian raskaaksi

No ei ehkä kannata toista käskeä nauttimaan tästä hetkestä. Kun ei ehkä nyt pysty niin nauttimaan. Et voi myöskään kieltää miettimästä sitä pahinta. Silloin kun toinen on toiveikas, voithan olla mukana ja sanoa vain, että voi kun ei olisi tällaista sairautta olemassakaan tai voi kun olisi hyvä haltijatar, joka lentäisi toteuttamaan toiveemme. Synkempinä hetkinä ole mukana ja kysy, millaista apua toinen tarvitsee. Kuuntele. Myönnä että et tiedä, mitä sanoa. Et voi myöskään pakottaa toista pois synkistelyvaiheesta. Pääasia että pysyt ystävänä. Ja kai te välillä voitte jostain muustakin puhua, vai?

Vierailija kirjoitti:

No ei ehkä kannata toista käskeä nauttimaan tästä hetkestä. Kun ei ehkä nyt pysty niin nauttimaan. Et voi myöskään kieltää miettimästä sitä pahinta. Silloin kun toinen on toiveikas, voithan olla mukana ja sanoa vain, että voi kun ei olisi tällaista sairautta olemassakaan tai voi kun olisi hyvä haltijatar, joka lentäisi toteuttamaan toiveemme. Synkempinä hetkinä ole mukana ja kysy, millaista apua toinen tarvitsee. Kuuntele. Myönnä että et tiedä, mitä sanoa. Et voi myöskään pakottaa toista pois synkistelyvaiheesta. Pääasia että pysyt ystävänä. Ja kai te välillä voitte jostain muustakin puhua, vai?

En tietenkään kiellä miettimästä ja tiedän että on tärkeää että olen läsnä, mutta en vaan voi olla koko ajan hiljaa kun hän haluaa asiasta puhua, tuntuisi itsestäkin omituiselta kun toinen puhuu ja minä vain vastaan hmmhmm.. Aikaisemmin kun luulin että toivoa oli niin oli helpompi jutella mutta nyt tuntuu kamalalta kun kaikki toivo on viety ja silti toinen puhuu kuin sitä olisi.

Tottakai puhumme muistakin asioista mutta aika usein ja enemmän kuitenkin tästä koska se on hänen tämän hetkinen elämäntilanteensa ja haluaa siitä puhua.

Olen sanonut monesti että en tiedä mitä sanoa mutta missään nimessä en halua sanoa että pelkään sanovani jotain väärää koska sitten hän ajattelisi että hänen pitäisi ajatella minunkin tunteitani ja haluan ettei hän joudu sitä miettimään. Tuntuu niin oudolta että jännittää omalle ystävälleen puhumista kun ennen on voinut puhua mistä vaan. Molemmille tilanne on uusi ja kamala:(

Ap

Ole enempi korvana kuin suuna sille ystävällesi ja unohda samoin tein pelot siitä mitä sammakoita suustasi ehkä tulet laskemaan. Sinun juttusi ovat pienin murhe sen rinnalla mitä ystäväsi läpikäy sikäli kun tuo povaamasi skenaario lapsen elon suhteen toteutuu. Vaikka sitä toivoa ei olisikaan niin keneltäkään ei ole pois myötäelää edes hetki siinä äidin toiveunessa sen ihmeparanemisen suhteen. Tärkeintä on että olet ja jaksat olla läsnä kun ystäväsi sinua tarvitsee. Se ihmeparanemisen toive on äidiltä luonnollinen defenssimekanismi. Äiti "sumuttaa" itseään edes hetken tulevalta. Siinä sumussa saa mennä mukana vaikka arkirealismi muuta sanoisikin. Lasta se toiveuni ei kenties pelasta mutta helpottaa äidin oloa. Menetin poikani runsas vuosi sitten. Jälkikäteen miettinyt ystäviä ja vieraita, kunkin sanomisia. Olen tullut siihen tulokseen, ettei siinä tilanteessa ole oikeita josko vääriäkään sanoja. "Normiälyllä" varustettu ihminen kyllä osaa sanansa valita ja vaikkei oikein  mitään sanoisikaan niin se läsnäolokin tuo tunteen ettei murheen kanssa tarvitse olla yksin. Elo siis jatkuu.

Niin kauan kun on toivoa on elämää. En lähtisi korjaamaan ystävän puheita realistisempaan suuntaan vaan myötäilisin niitä asioita joista hän puhuu. Jos hän puhuu koulusta puhuisin koulusta jne. Sitten kun on huonompi hetki kannustaisin siihen että toivottavasti huominen on helpompi jne.

Voit myös ihan kertoa ystävällesi tämän vaikeuden puhua "oikealla tavalla", toki koska hän on kriisissä, pehmeästi ja "hyvänä päivänä". Voihan olla, että hän oikeasti toivookin sinun olevan "järjen äänenä". Tai sitten ei.

Vaikka ystäväsi nojautuu sinuun niin hän varmasti tietää, että olet vain ihminen. Usein riittää kun sanot suoraan, että et tiedä mitä sanoa mutta kuuntelet mielelläsi. Tuollaisessa tilanteessa kun kaikki sanat tuppaavat olemaan kovin vähäpätöisiä sen toisen tuskan rinnalla.

Olet rehellinen vaan, sanot suoraan jos et tiedä mitä sanoa, hän tuskin edes odottaa sinulta ratkaisuja tai auttavia sanoja, kunhan tahtoo aikuisen läheisen seuraa jossa voi rauhassa itkeä ja surra, kun lapsen seurassa ei samalla tavalla voi näyttää voimattomuuttaan.

Varmasti kamala tilanne, eikä oikeita sanoja löydy, tuskin niitä onkaan.

Jos asut tätä perhettä lähellä niin ehkä voit tarjota vaikka siivous- tai ruuanlaittoapua niin, että äiti voi sen ajan olla lapsen kanssa. Tai jos sulla ei ole rahasta puutetta niin maksaa heille vaikka siivoojaan.

Toisaalta ehkä arkirutiinit voi pitää koossa. Mutta varmaan itse tiedät mikä tilanne heillä on. Ehkä kannattaa vaan ottaa kuuntelijan rooli. Jos hän puhuu siitä, että toivoa on niin myötäilet mukana. Heillä varmasti kuitenkin annettu faktatietoa lääkäreiden toimesta lapen tilasta, niin ei mielestäni sinun tehtäväsi ole enää muistuttaa tästä. Varmasti sinullekim raskasta mutta ehkä asennoituisin sihen, että nyt ja tulevaisuudessa teidän ystävyytenne tulee olemaan aika yksipuolista, koska nyt hän kaipaa ystävää.

Paljon Voimia!

"Aina voi toivoa parasta!"

"Tuo on tosi surullista, tuntuu varmaan kamalalta"

" Voi ei.... en voi edes kunnolla kuvitella, miten pahalta sinusta tuntuu"

"Mä en oikein tiedä, mitä tuohon sanoisin. Minulla on paha mieli sinun ja lapsesi puolesta, ja toivoisin voivani lohduttaa - kerro miten parhaiten voin olla tukena."

Onhan näitä. Et sinä oikeastaan voi mitään ihan mölöä sanoa, kunhan muistat tosiaan, ettei sinun pidä neuvoa eikä leikkiä tekopirteää ja useinmiten paras reagointitapa on varovasti kompata toisen tunnetilaa ja antaa hänen itsensä puhua.

Oikeastaan pahinta sen sijaan olisi, että alkaisit vältellä häntä siksi, että joudut vähän nyt miettimään reaktioitasi. Välttelyyn verrattuna melkein mikä tahansa muu on peanuts.

Elä tuo ainakaan pessimististä asennettasi esille. Sen sijaan ala uskoa että hän parantuu ja elä kun hän olisi jo parantunut. Sun ystävällä on just oikea asenne ja voisit antaa hänelle kirjan nimeltä Salaisuus Rhonda Byrne:ltä. Ihmeitä tapahtuu ja toivottavasti myös tämän lapsen kohdalla.