Kun ei ole koskaan tärkeä

Minut on kasvatettu lapsuudenkodissa siihen että minä en ole tärkeä tai minun tunteillani ei ole väliä. Sama toistuu aina vaan. Pari vuotta sitten meillä oli työhuolia, molemmilla yt:t jne. Ei edes puhuttu niistä mitään. Mutta silti minua paheksuttiin kun olin niin huono äiti, etten "osannut" järjestää töitäni kuten hyvän äidin kuuluu.

Kuulemma myös nelikymppinen voi tuosta vaan vaihtaa alaa jne. Omaa saamattomuutta vain.

Nyt sitten perheen silmäterä pikkusiskoni on neljäkymmentä ja hänelle on ekaa kertaa valjennut työelämän lainaöaisuudet. Koko suku hössöttää miten kamalaa, kun ei saakaan itse päättää työvuoroja. Äiti kuskaa ruokaa kun ei raukka jaksa edes ruokaa laittaa jne.