Lue keskustelun säännöt.
Tänään Hesarissa: Lihavuustutkija lopetti laihduttamisen 15 sitten
16.03.2017 |
Hyvä artikkeli, ketä kiinnostaa. Kopsaan alun, joku voi jatkaa jos haluaa.
Kun Hannele Harjunen oli ala-asteella, hän sai lääkäriltä listan. Siihen oli koottu ruokia, joita Harjusen pitäisi ryhtyä syömään. Listalla oli myös laihdutustuotteita.
Koululääkärin viesti oli selvä. Harjusen olisi syytä ryhtyä tarkkailemaan painoaan.
Jälkeenpäin ajatellen se tuntui Harjusesta oudolta: eiväthän lapset yleensä itse päätä ruokavaliostaan.
”Lapsena minulla oli hyvin vahva käsitys siitä, että minun pitäisi olla vartaloltani toisenlainen”, Harjunen sanoo.
Kasvattajat ja terveydenhoitohenkilökunta eivät tuolloin osanneet olla erityisen hienotunteisia. Lapsi oli paikalla, kun vanhemmat ja kouluterveydenhoidon väki puhuivat tämän painosta, ulkomuodosta ja ruokavaliosta. Se oli kiusaannuttavaa ja nöyryyttävää.
”Päällimmäiseksi minullekin jäi vain vaikutelma, että olen huono ja vääränlainen ja minun tulee muuttua ollakseni hyväksyttävä.”
Nyt Hannele Harjunen on yhteiskuntatieteellisen lihavuustutkimuksen suomalaisia pioneereja. Hän on tutkija, jolle toimittajat soittavat, kun juttuun kaivataan kommenttia siitä, miltä lihavuus tuntuu.
”Omat lapsuudenkokemukseni ovat samankaltaisia kuin niillä tutkimillani naisilla, jotka ovat olleet lapsesta saakka lihavia tai joita on sellaisina kohdeltu. Huomauttelua harrastivat koululääkäri, terveydenhoitajat, opettajat ja koulukaverit. Ruumiin poikkeavuus tuli esiin erityisesti liikuntatunneilla, joilla ei arvioida vain liikkumistaitoja, vaan myös ruumis on arvioimisen kohteena”, Harjunen kertoo.
”Olen nyt 47-vuotias. Olen ollut normaalipainoinen lapsi, pullea lapsi, normaalipainoinen aikuinen ja lihava aikuinen.”
LIHAVUUTTA on tutkittu valtavasti – lääketieteen ja terveyden näkökulmista. Kauneusihanteista,
Kommentit (17)
Rohkea, itsevarman oloinen nainen, puhuu asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuu...
LIHAVUUTTA on tutkittu valtavasti – lääketieteen ja terveyden näkökulmista. Kauneusihanteista, ulkonäköpaineista, syömishäiriöistä ja niiden suhteesta on myös paljon tutkimustietoa. Paljon vähemmän tiedetään siitä, miltä ylipaino sen kantajasta tuntuu ja millaisia asenteita hän kohtaa.
Harjusen mukaan lihavuus on ollut yhteiskuntatieteissä musta aukko. Vielä 90-luvulla, kun hän opiskeli Jyväskylässä yhteiskuntapolitiikkaa ja naistutkimusta, saatavilla ei ollut juuri lainkaan kirjallisuutta, joka käsittelisi lihavuutta sosiaalisena ja yhteiskunnallisena kysymyksenä tai sukupuolitettuna ilmiönä.
”Määräysvalta lihavuuspuheessa on ollut lääketieteellä. On yleisesti hyväksytty, että lihavuus on sairaudenkaltainen tila, joka hoidetaan. Lihavuus on myös sosiaalisesti stigmatisoitu ominaisuus, jota on pidetty etenkin naisilla ongelmana, josta halutaan eroon. Lihavuus ja lihavat ihmiset on demonisoitu.”
Lihavuudesta puhutaan epidemiana. Lihavia saa solvata julkisesti ja heitä kohdellaan ennakkoluuloisesti. Ja kun lihavuutta pidetään epidemiana, lihavat kansalaiset esitetään usein ikään kuin symbolina kansakunnan moraalisesta rappiotilasta, Harjunen sanoo.
”Lihavuuden on esitetty joissain tutkimuksissa olevan syypää jopa öljykriisiin, maailman nälkäongelmaan ja ilmastonmuutokseen. Tuskin globaalitalouden suuret kysymykset ratkeaisivat, vaikka kaikki laihtuisivatkin.”
Lihavuuden ajatellaan yhä usein olevan jonkinlainen välitila, josta pitää pyrkiä pois. Se on myytti, jonka Harjunen haluaa kumota. Hän tietää, ettei ole ainoa.
”Nykyään yhä useampi kyseenalaistaa tämän ja pyrkii ikään kuin asettumaan taloksi omaan ruumiiseen, sellaisena kuin se on.”
HANNELE HARJUNEN oli jo nuorena kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, vaikuttamisesta ja feminismistä. Ala-asteella hän uskoi, että naisesta voi tulla presidentti.
”Rakastin lukea sanomalehtiä. Tiedon ja kulttuurin janoni on ollut kova lapsesta saakka.”
Nuorena opiskelijana Harjunen olisi halunnut lukea lehdistä myös lihavien naisten elämästä. Heidän kokemuksensa olivat hänenkin kokemuksiaan.
Mediassa lihavat naiset olivat kuitenkin lähes näkymättömissä. He olivat esillä vain laihdutusjutuissa tai tv-viihteen koomisina hahmoina.
”Kun itseään ei pysty tunnistamaan kulttuurituotteista eikä tietyn ihmisryhmän kokemuksista puhuta, sitä ajattelee olevansa yksin asian kanssa. Se taas lisää syyllisyyden ja häpeän tunteita”, Harjunen kertoo.
Harjunen uskoo päässeensä vähällä verrattuna moneen muuhun. Ohimennen lausutut, mutta loppuelämäksi mieleen jääneet solvaukset olivat tuttuja suurimmalle osalle Harjusen väitöskirjaansa varten tutkimista naisista.
”Monet ovat kokeneet hyvin paljon ikävämpää kiusaamista, johon jopa aikuiset ovat osallistuneet. Lasten ei esimerkiksi ole annettu syödä kotona lihomisen pelossa.”
Kouluterveydenhuollon satuttavat kommentit ovat olleet monelle tärkeä syy vältellä lääkärissä käyntiä, Harjunen kertoo.
Sama kävi ilmi, kun HS ja Harjunen tutkijakollegoidensa kanssa keräsivät kokemuksia painoon ja kokoon liittyvästä syrjinnästä. Toissakesänä julkaistuun lihavuuskyselyyn vastasi 18 000 ihmistä. Harjunen analysoi aineistoa parhaillaan kirjahanketta varten.
Kyselyssä myös tuhannet normaalipainoiset tai hoikat ihmiset halusivat kertoa kokemuksistaan. Niille, jotka joskus olivat laihduttaneet, ulkonäköpaineet olivat olleet siihen terveyttä suurempi motivaattori.
Harjusesta se on surullista. Paino on tärkeä seikka varsinkin naisten hakiessa sosiaalista hyväksyntää.
Ja loppuosa...
MONI tekee ulkonäön ja painon perusteella päätelmiä toisen elintavoista ja persoonasta. Harjusen mukaan se on naisille suurempi ongelma kuin miehille.
”Lihavat naiset saavat tutkitusti vähemmän palkkaa, etenevät uralla heikommin ja ovat työttöminä kauemmin. Oletus tietynlaisesta hyväksyttävästä naiseudesta on niin vahva, että siitä poikkeavia rangaistaan jopa palkan muodossa.”
Toki myös miehet kärsivät lihavuuteen kohdistuvista asenteista.
”Miehille lihavuudesta ei kuitenkaan ole todettu olevan ollenkaan haittaa esimerkiksi palkan määräytymisessä.”
Harjusen mukaan vanhempien ikäluokkien miehet ovat ainoa ryhmä, joka on saanut elää pääasiassa suojassa painoon kohdistuvilta ulkonäkövaatimuksilta. Heidän ei ole tarvinnut pelätä sosiaalisia rangaistuksia ruumiinsa koon takia esimerkiksi työelämässä.
Sitä nuoremmat miehetkin tiedostavat lihavuuden sosiaaliset seuraukset. Miehiin kohdistuvat ulkonäkövaatimukset ovat Harjusen mukaan tiukentumassa.
Nyky-yhteiskunta suhtautuu lihaviin ja lihavuuteen ennen kaikkea kulueränä, Harjunen sanoo. Lihavista puhutaan ikään kuin kalliina kansalaisina.
”Olen kohdannut naisia, jotka ovat olleet 50 vuotta dieetillä”, Harjunen sanoo. (KUVA:HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN)
”Ajatellaan, että lihavat ovat aina sairaita, että heiltä puuttuu itsekontrollia, älyä ja tahdonvoimaa, mutta laiskuutta löytyy sitäkin enemmän. Lihavia arvostellaan nimenomaan heidän oletettujen moraalisten heikkouksiensa kautta, vaikka tiedetään, että kyse on paljon monimutkaisemmasta asiasta.”
Nykyinen ruumiinkulttuurin ihanne on tehokas ja tuottelias.
”Ruumis ja henki pyritään trimmaamaan optimisuoritukseen ruokavaliolla, täsmäliikunnalla ja teknologialla. Uusliberaali kulttuuri ja ruumisihanne pyrkii tuottamaan mahdollisimman tehokkaan kansalaisen. Sen rinnalla lihavuus näyttäytyy yhä suurena ongelmana.”
Muutos on kuitenkin ilmassa. Vuosi 2016 oli Harjusen mielestä lihavuuspuheessa vedenjakaja, kehopositiivisuuden vuosi.
”Silloin alkoi yhä useammin esiintyä näkemyksiä siitä, että onko siitä mitään hyötyä, että naiset opetetaan vihaamaan vartaloaan tai korjaamaan sitä, koska se ei ikinä kelpaa.”
Harjunen kiittelee muun muassa tutkija ja feministi Saara Särmää ja teatterintekijä Raisa Omaheimoa lihavuusasenteiden ravistelusta. Ylen Vaakakapina-kampanja peräänkuuluttaa toimittaja Jenny Lehtisen johdolla laihduttamisen lopettamista ja oman kehon hyväksyntää.
HARJUSEN tutkimusten mukaan suhde omaan kehoon ei välttämättä muutu armollisemmaksi iän myötä.
”Olen kohdannut naisia, jotka ovat olleet 50 vuotta dieetillä.”
Tutkijalle itselleen oma keho ja paino on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut melko neutraaliksi.
”Olen kirjoittanut ongelman itsestäni pois. Viimeiseen viiteentoista vuoteen en ole laihduttanut, vaan olen suhtautunut kehooni itsevarmasti. En enää hirveästi mieti painoani, vaan huolehdin hyvinvoinnistani ja toimintakyvystäni ilman painetta laihduttaa.”
Entä miten oppisimme hyväksymään sen, että ihmiset nyt vain ovat eri kokoisia?
”Tutkijan vastaus on tietenkin, että tieto auttaa ymmärtämään. Vierastan ajatusta siitä, että omaan kehoon ja vaikka sen lihavuuteen suopeasti suhtautuminen olisi vain yksilön asia. Ei se riitä, jos yhteiskunta pitää sinua laiskana ja epätoivottuna”, Harjunen sanoo.
”Toivoisin, että ihmiset aktivoituisivat puolustamaan toisentyyppisiä kehoja. Olisi mahtavaa, jos kaikilla olisi tilaa olla olemassa ilman painostusta tai syrjintää.”
Täällä on jatkuvasti aloituksia, joissa nainen avautuu, että hän esim. painaa 60 kiloa ja on 168 cm pitkä ja yrittää kovasti laihduttaa, mutta ei laihdu. Hän tyypillisesti vielä luettelee, mitä syö ja ehkä paljonko treenaa. Nämä aloitukset saavat aina runsaasti vastauksia. Vastaajat lähtevät kannustamaan, kertovat, mikä ruokavaliossa on pielessä jne.
Kukaan - paitsi minä - ei aseta kyseenalaiseksi sitä, miksi normaalipainoisen naisen pitäisi laihduttaa. Tämä on sairasta. Laihduttaminen johtaa elämänlaadun heikkenemiseen ja usein syömishäiriöön. Laihduttaa pitäisi vasta, jos se on välttämätöntä terveyden kannalta ja hyödyt oikeasti voittavat haitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on syömishäiriötausta ja mt-ongelmia, joiden vuoksi painan sata kiloa.
Arvatkaa, miten paskalta tuntuu mennä esim. ulos syömään, kun ekaa kertaa pitkään aikaan uskaltautuu koko hommaan, ja jonkun toisen asiakkaan suusta pääsee "LÄSKI!"? En ole tehnyt mitään pahaa kellekään, mutta pelkän painon takia saan paskaa niskaani säännöllisesti. Suurin osa huutelijoista on muuten miehiä.
Hyvä aloitus AV:lle! Täällä ei puhutakaan muusta kuin ihmisten laihtumisesta ja lihomisesta! WHO CARES on elämässä tärkeämpiäkin asoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auta armias jos lapsella/ nuorella on jotain poikkeamaa niissä kasvukäyrissä. Siitä se lähtee. Koulun terveydenhoitajilla on vain tämä yksi asia päällimmäisenä.
Tämä on jokin jäänne jostain natsi-ideologiasta, mutta se on edelleen täysin lainvoimainen. Kun ihminen leimataan läskiksi kouluterkan toimesta - se on virallinen totuus.
Eli koulun auktoriteetti antaa virallisen suosituksen: et kelpaa sellaisena kuin olet, pyri muuttamaan itseäsi. Eipä sitä ole vastaanpulikoiminen. Leima on lyöty.
Kannattaisi tuonkin kokeilla E-EPAaa niin lähtisi elimistöstä tulehdustila vittuun ja laihtuminen voi alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi tuonkin kokeilla E-EPAaa niin lähtisi elimistöstä tulehdustila vittuun ja laihtuminen voi alkaa.
Samaa mieltä. Suomalaisten lihavuus johtuu hyvin vähäisestä kalan syönnistä ja sen voi ravintolisällä helposti korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluterveydenhoitajat on kyllä vihoviimeisiä! Muistan kyllä hyvin jo omilta kouluajoiltani.
Kaikki tuollainen body positive -huuhaa on oikeaa luovuttajamentaliteettiä. Sopii löysään ja periaatteettomaan aikaamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tässä pitäis erotella, että puhutaanko lievästi ylipainoisista, joita Suomessakin on aikuisväestöstä jo yli puolet, vai niistä reilusti ylipainoisista, joiden ylipaino on jo terveysriski. Pieni ylipaino ei estä liikkumista tai töissäkäyntiä, ja tällaiselle ihmiselle voikin sanoa että jättää laihduttamisen, jos se ei millään onnistu, ja oppii arvostamaan omaa kehoaan. Koska lievästi ylipainoisia on myös suuri osa väestöstä, en usko että he kohtaa sen suurempaa huutelua esimerkiksi kaupungilla.
Isompi ongelma onkin sitten nää reilusti ylipainoiset. Kun terveyskin luultavasti jo reistailee huonon ruokavalion ja liikunnan puutteen takia (koska lets face it, kukaan ei itsestään liho sairaalloisen kokoiseksi), niin miksi ihmeessä tällasen ihmisen pitäisi oppia rakastamaan terveyshaittojaan ja luopumaan laihdutusajatuksista? Kun se reilu ylipaino varmasti jo vaikuttaa elämänlaatuunkin monella tavalla, mun mielestä näitä pitäisi just kannustaa terveellisyyteen.
Musta on myös huvittavaa, että artikkelissa väitetään että naisia "opetetaan vihaamaan vartaloaan tai korjaamaan sitä, koska se ei ikinä kelpaa." Mä en oo naisena ikinä missään törmänny tällaseen ideologiaan. Sen kyllä ymmärrän, että niitä reilusti ylipainoisia kehotetaan laihduttamaan ihan jo terveyden vuoksi, mutta epäilen että kukaan on opettanut itseään vihaamaan.
Tottakai ihmisiä on erikokoisia, ja saakin olla, mutta terveellisyyden rajoissa. Eihän alkoholistejakaan kehoteta unohtamaan absolutismia ja oppia rakastamaan omia kännisekoiluja, koska "antaa kaikkien kukkien kukkia". Kyllä oman terveyden pitäis mennä tällasten "rakasta itseäsi kaikesta huolimatta" -juttujen edelle.
Siitä oon kyllä samaa mieltä, että lapsia ei pitäisi leimata lihaviksi. Ennemmin viestiä vanhemmille, nehän sitä jälkikasvuaan ruokkii.
Minä en nyt ihan ymmärtänyt että kellä se "määräysvalta" luonnehtia lihavuutta on jos ei lääkäreillä.
Tuntuu, kokee, merkitsee on kaikki ihan kivoja juttuja mutta liikalihavuus on terveyden kannalta aikalailla puhtaasti negatiivinen asia. Se että lihava olisi ihmisenä jotenkin eriarvoinen ei liity asiaan mitenkään, ei ole.
Kuvitelkaa nyt tilanne jossa vaikka lääkäri sanoisi syöpäpotilaalle että jos susta tuntuu ihan kivalta ja asia ei häiritse niin ei tässä mitään hätää ole.
Siis 15 vuotta sitten! Ap.