Miksi ärsyttää, kun kaveri huolehtii minusta (vähän liikaa)?

Miksi en osaa ottaa huolehtimista tyynesti vastaan?

Onko se jotain häpeää vai oman itsenäisyyden puolustamista? Vai tuleeko mieleen oma äiti ja sitä taantuu teinitasolle? Vai enkö lopulta vain edes tykkää ystävästäni, eli ärsyyntyisin hänestä joka tapauksessa? Vai onkohan se päinvastoin, että hänen kanssa ollaan niin läheiset, että suojamuurit ovat alhaalla ja annan itseni ärsyyntyä?

Tällaisia mietiskelen. Ja sitä, että miten suhtautuisin tilanteeseen. Ap

Mulla on vähän samankaltainen tilanne ja samanlainen ystävä. Hyvää tarkoittaa mutta koen huolehtimisen kontrolloivaksi..

Minä suosittelen rajanvetoa. Hoivaaminen on oikeasti hoivaajan omien tarpeiden tyydyttämistä, eikä mitään "hyvyyttä". Hoivaajat monesti haluavatkin, että toinen on avuton reppana, jotta he saavat olla tärkeitä auttajia. Kokeilepa huviksesi sellaista, ettet annakaan mitään negatiivisia tietoja olostasi ja elostasi tälle ihmiselle.

Hän saattaa hyvinkin suuttua, tai vähintään kummastella että kuinkas nyt noin, kyllä se kohta siitä huonoksi muuttuu, et sinä (saa) pärjä(t)ä jne. Hoivaaja saattaa muuttua yllättävänkin aggressiiviseksi, kun hänen ei annetakaan päteä hoivaajan ja auttajan roolissa. Varoitanpa nyt vaan...

Hoitaminen ja huolehtiminen voi olla myös vallankäyttöä, halua kontrolloida.

Mitä jos kertoisit ongelmistasi vaikka ammattiauttajalle, ja tämän kaverin kanssa puhuisitte jostain muusta. Jos se ei hänelle sovi vaan haluaa holhota sinua, niin ei ole sitten oikea ystävä.

4 on oikeassa! Mulla on ollut hankalaa äitini kanssa aikuisena, kun olen ollut tosi sairas välillä ja tarvinnut apua. Sitten kun olenkin terve ja osaan itse ajaa autoa ja muuta, niin äiti on jotenkin kummissaan, että miten se nyt aikuiseksi takaisin muuttui.

Yksi kaveri on ollut, jonka mielestä en oikein osannut mitään. Välit viilenivät ja lopulta tapaaminen jäi kokonaan, ja hyvä niin.

Holhoaminen on juuri vallankäyttöä ja kontrollointia. Ärsyyntyminen johtunee siitä, ettei hän kunnioita rajojasi ja kohtele sinua tasa-arvoisena ihmisenä.

Minulla on myös ollut tuollainen ystävä, ammatiltaan sairaanhoitaja. Hän oli tukena, kun olin masentunut, mutta yritti painaa minua takaisin sairaan rooliin silloinkin, kun minulla meni hyvin. Esim. kun kerroin kuulumisiani, niin kysyi. alentuvasti että "niiin, mutta mites ne sun mielialat, miten oot pärjäillyt?"

Kun olen iän myötä saanut itseluottamusta ja oppinut pitämään rajoistani paremmin kiinni, olen ottanut etäisyyttä tähän kaveriin.

Nosto.

Vierailija kirjoitti:

Minä suosittelen rajanvetoa. Hoivaaminen on oikeasti hoivaajan omien tarpeiden tyydyttämistä, eikä mitään "hyvyyttä". Hoivaajat monesti haluavatkin, että toinen on avuton reppana, jotta he saavat olla tärkeitä auttajia...

Ei tuo ihan mustavalkoista ole. Kyllä huolehtiminen kuuluu elämään. Jos vaikkapa parisuhteessa toinen sairastuu kuumetautiin, niin kyllä toisen kuuluu huolehtia ja hoivata sairasta. Ja sairas on siitä hyvillään ja hänelle tulee hellitty olo.

Holhoaminen ja huolehtiminen kaksi eri asiaa. Jos sinusta tuntuu että kaverisi yrittää olla melkeinpä äitinä sinulle ja/tai koittaa ratkaista kaikki huolesi tahtomattakin niin se on holhoamista joka tietenkin ahdistaa. Kaveri voi myös olla vaan huolissaan. Mutta jos jo tänne kirjoittelet niin eiköhän raja ole jo ylittynyt, sinuna puhuisin tälle kaverille ja kertoisin mitä aidosti olet mieltä hänen käytöksestään. Ymmärrän ettei aina jaksaisi vaan omista ongelmista jauhaa tai niitä "setviä", itsekin olen tuollaisiin koitan vaan aina auttaa henkilöihin törmännyt, jotka sitten saa puheenaiheen käännettyä tietty vaan negatiivisiin asioihin, ei siitä itsestä tietty vaan minusta

Vierailija kirjoitti:

Holhoaminen on juuri vallankäyttöä ja kontrollointia. Ärsyyntyminen johtunee siitä, ettei hän kunnioita rajojasi ja kohtele sinua tasa-arvoisena ihmisenä.

Minulla on myös ollut tuollainen ystävä, ammatiltaan sairaanhoitaja. Hän oli tukena, kun olin masentunut, mutta yritti painaa minua takaisin sairaan rooliin silloinkin, kun minulla meni hyvin. Esim. kun kerroin kuulumisiani, niin kysyi. alentuvasti että "niiin, mutta mites ne sun mielialat, miten oot pärjäillyt?"

.

Minä olen joskus ollut tuollaisessa tilanteessa, että kaverilta ei saanut enää lainkaan kysyä mitä kuuluu. Ensin kyllä kertoi, että menee huonosti ja on masentunut. Tuin ja autoin. Mutta sitten jossain vaiheessa ei saanut enää kysyä mitä kuuluu, kaveri kerta kaikkiaan kieltäytyi vastaamasta. Syyksi sanoi vain, ettei tarvitse kysyä. Se oli minulle ihan liian stressaavaa, kun en tiennyt, eikö hän halua puhua, koska menee paremmin, vai eikö puhu siksi, koska menee niin huonosti. Tuntui tosi kurjalta, että kaveri siirsi huolensa minulle, mutta kieltäytyi sitten puhumasta niistä.

Joo mulla sama. Mainitsin kaverille sivulauseessa, että mulla todettu ahdistuneisuushäiriö ja masennusta. Nyt koko ajan kyselemässä, onko sulla kaikki ok? Tiedän, että on huolissaan, mutta kadun sitä, että menin asiasta mainitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Joo mulla sama. Mainitsin kaverille sivulauseessa, että mulla todettu ahdistuneisuushäiriö ja masennusta. Nyt koko ajan kyselemässä, onko sulla kaikki ok? Tiedän, että on huolissaan, mutta kadun sitä, että menin asiasta mainitsemaan.

Olisiko mahdoton ajatus, että sanoisit kaverillesi, et maininnut asiaa siksi, että hän huolestuisi. Vaan että sinulla on asiat tasapainossa ja muut tahot huolehtivat sinusta kyllä.

.