Minkälainen elämäsi olisi luultavasti ollut, jos olisit 100 vuotta aikaisemmin kuin synnyit?

Samoin, kiitos suomalainen keskoshoito

Onnellisempi.

Jos olisin syntynyt samanlaisiin sukuihin kuin omani, olisin luultavasti ollut pienviljelijä tai metsätyömies Savossa.

Hyvää elämää.

Synnyin terveenä, yliaikaisena ja synnytys meni hyvin, enkä ole ikinä elämäni aikana sairastanut.

Olen molempien puolelta (äiti+isä) vanhoista pappis-, kauppias- ja virkamiessuvuista, eli aineellisestikin olisin elänyt hyvää ja turvattua elämää.

Kotiopetusta olisin saanut, mikä olisi sopinut minulle paljon paremmin kuin nykyinen, tasapäistävä julkinen koulujärjestelmä.

Olisin vahvasti Minna Canthin seuraaja. Minua kiehtoo vahvojen naisten ajatusten ja tahdon voima, sekä entisaikojen naispoweri. Selviytyjä-mentaliteetti. Inspiraatiota myös tähän päivään.

Olisin kuollut synnytykseen, koska äidilläni on ahdas lantio ja minä olin vielä perätilassa.

Synnyin helposti ja omat neljä synnytystä on menneet ongelmitta ilokaasulla ja kerta kerralta aika lyhentyen joten minul olis varmaan nyt 32v:na enemmänkin lapsia.

Jos olisin syntynyt siihen sukuun johon synnyin nyy olisin varmaan työteliäs, vauraamman ja hiipuvan maalaisaatelissuvun tytär. Olen leveälanteinen, vahvakroppainen nainen, kuin olisin luotu synnyttämään ja puurtamaan töitä.

Minusta olisi tullut todennäköisesti piika. Realistisia elämässä eteenpäin menemisen nmahdollisuuksia ei olisi ollut toisin kuin nyt. Elämä olisi todennäköisesti ollut ainakin aineellisesti köyhää - melko varmasti koulutus ja sivistyskin olisi jäänyt suht vähäiseksi. En välttämättä olisi nyt keski-ikäisenä elossa; minulla on ollut sairaus joka hoitamattomana uhkaa henkeä. 

Jaa että ois syntynyt ensimmäisen maailmansodan aikaan? No ei ois varmaan paljon ollu hurraamista.

Äitini olisi tehnyt lapsensurman heti synnyttyäni.

Mä olisin varmaan ollut käsityöläinen, kankaankutoja luultavasti. Ei missään tehtaassa, vaan kangaspuilla kotona tai jossain. Olisin ahkerasti suunnitellut uusia malleja, käsitellyt villat ja pellavat itse, värjäämisineen jne.

Umpilisäkkeen tulehtuminen ois varmaan vienyt mennessään. Köyhä työläiselämä Pirkanmaalla.

Isän puolelta olisin syntynyt kruununmetsänvartijaksi siirtyvän entisen rengin pojaksi ja jatkanut samaa virkaa isäni jälkeen. Isoisoisäni hoiti tällaista tehtävää ja kuoli 38-vuotiaana mahdollisesti aivoinfarktiin neljän lapsen yksinhuoltajana jäätyään leskeksi kahdesti.

Äitini puolelta olisin sitten senaikaisen mittapuun (tuskin nykyisen) mukaan kohtalaisen vauras maanviljelijä.

Nämä tietenkin sillä edellytyksellä, mikäli olisin jäänyt henkiin. Lapsikuolleisuus oli tuolloin suurta. Melkein joka toinen tai joka kolmas lapsi kuoli ennen kahta ikävuotta, varsinkin syrjemmässä Suomessa, josta sukuni on molemmilta puolin lähtöisin.

Olisin kuollut vauvaikäisenä sairastamaani keuhkokuumeeseen. Jos jollain ilveellä olisin säilynyt hengissä, olisin ollut piikana ja ehkä torpparin vaimona. 25-vuotiaana olisin kuollut ensimmäisen lapsen synnytykseen, myös lapsi olisi kuollut.

Lyhyt, tai ainakin olisin ollut kuuro ja mykkä. Vauvavuotena ja alle 5 vuotiaana tuli sairastettua useampikin korvatulehdus. Viimeistään esikoisen synnytykseen olisi kuollut 31 vuotiaana. Työelämä olisi todennäköisesti mennyt piikana jossain. Yksi sukulainen piikoi jopa keisarin hovin keitiössä Pietarissa.

Olisin syntynyt nälkävuotena aliravitulle äidilleni, raatanut pientilalla lapsena, lähtenyt viisitoistavuotiaana piikomaan ja jatkanut piikomista vanhanapiikana noin nelikymppiseksi, jolloin olisin kuollut hoitamattomaan astmaan. Sitä ennen olisin sokeutunut tuskallisesti hoitamattoman silmäsairauden seurauksena.

Miten ne nyt äpärät 1800-luvun puolivälissä selvisivät? Huutolaiseksi olisin varmasti joutunut ja jos olisin selvinnyt hengissä, niin piiaksi olisin päätynyt. Ja jos huonosti olisi käynyt, niin olisin jatkanut äitini "uraa" eli piikatalon isäntä tai renki olisi pyrkinyt petiini ja kohta olisi esiliinan helma ollut koholla. Jos talon emäntä olisi ollut hyväntahtoinen, olisin ehkä saanut jäädä lapsineni palveluspaikkaan, mutta toisinkin olisi voinut käydä. Sekä äiti että lapsi olisivat joutuneet huutolaisiksi. Ja jos lapsia olisi tullut useampia ja jos vielä kirkossakäynti olisi ollut vähäistä ja lukutaito puutteellinen, olisi voinut olla edessä matka kehruuhuoneelle eli naisvankilaan vuodeksi. Näin kävi isoisoisäni äidille mainittuna aikana. Hän oli nuori leski, jolla oli yksi aviolapsi ja sitten kolme äpärää. Miehen suku hoiti aviolapsen. Kruunu otti huostaan äpäräpojat, tyttö (nuorin) jäi äidille. 

Täytyy todeta, että olin onnekas, kun synnyin vasta 1900-luvun puolivälissä, vaikka ei silloinkaan äpärän osa ollut helppo. Isovanhempani osoittivat suuruutensa, kun eivät ajaneet tytärtään pois kotoa, eivät vaatineet tekemään aborttia, eivät vaatineet antamaan lasta kasvatiksi, vaan sallivat tyttären asua kotona lapsensa kanssa. Isovanhempien ansiota on, että minusta tuli edes jossain määrin tasapainoinen ihminen. Isoisä tiesi isoäitinsä kohtalon eikä halunnut minulle oman isänsä ja setänsä kohtaloa. Kiitos siitä hänelle!

Olisin luultavasti kuollut viimeistään murkkuikään mennessä.

Ensinnäkin synnyin huuli-ienhalkion kera. En tiiä milloin leikkaushoito tuli Suomeen, mutta ainakin hoito olisi ollut liian kallista tuohon maailman aikaan. Olisin siis oireillut sen vuoksi, syöminen olisi ollut vaikeaa ja varmasti puhuminenkin.

Sitten viisi vuotiaana sairastuin keliakiaan. Mulla se oireili pahasti ja mm. pituuskasvu alkoi hidastumaan. Veikkaan etten näin ollen keliakian vuoksi aliravittuna, kun vaurioitunut suolisto ei enää ime ravinteita kunnolla, olisi teini-ikään asti kestänyt. Ainakin olisin ollut heikko ja sairaalloinen lapsi ja ikäisiäni reippaasti lyhyempi. Myös kuuloni heikkeni kouluikään tullessa. Että varmaan oisin ollut sellainen hävetty lapsi jota piiloteltu nurkassa vieraitten tullen... 

Äitini olisi kuollut synnyttäessään minua kohtutulehdukseen. Luultavasti olisin saanut äitipuolen ja sitä kautta nuorempia sisaruksia, ajan tapaanhan kuului että nuoret lesket avioituivat herkästi uudelleen. Isäni maalaistalon perijänä olisi varmasti löytänyt helposti uuden vaimon.

Jos selviäisin lapsuusajan sairasteluista, olisin saattanut maalaistalon vanhimpana tyttärenä saada esim. karjakon koulutuksen. Todennäköisesti olisin päätynyt maanviljelijän/torpparin vaimoksi itsekin.

Kenties olisin ollut joko perheineni tai yksin niiden joukossa, jotka lähtivät etsimään leveämpää leipää merten takaa, jos en olisi onnistunut naimaan vauraamman talon vanhinta poikaa. Synnyinseudullani sellainen oli melko yleistä sata vuotta sitten. Veri varmasti vetäisi kuitenkin takaisin Suomeen.

Olisin elänyt korkeintaan 12-vuotiaaksi ja menehtynyt angiinan aiheuttaan kurkkupaiseeseen tai tulirokkoon.

Oletetaan että selvisin hengissä aikuiseksi. Kotipaikkakunnallani olisi ollut ehkä kansakoulu, jota olisin käynyt neljä vuotta. Sitten olisi ollut mentävä tienaamaan. Mikäli kansakoulua ei ollut, olisin käynyt satunnaisesti kiertokoulua. Muuten tehnyt työtä kotitilalla.

Piikomaan olisin ruvennut viimeistään tai käynyt vauraampien perheiden kodeissa siivoamassa ja pyykkäämässä. Äidiksi olisin tullut varhain ja lapsia olisi varmaan syntynyt tusina. Lapsista vähintään neljä olisi kuollut vauvaiässä. Olisin voinut myös menehtyä synnytykseen tai lapsivuodekuumeeseen. Leskeksi olisin jäänyt, kun mies kuolee sodassa. Uutta miestä en olisi ottanut, koska en halunnut synnyttää enää yhtään lasta.

Jos olisin elänyt 40-vuotiaaksi, olisin jo menettänyt suurimman osan hampaistani ja minulla olisi kivulias reuma sekä läppävika. Omistaisin tuon ikäisenä joitakin huonekaluja, vähän astioita ja vaatekappaleita sekä Raamatun. Kenkiä olisi kahdet. Koruja löytyisi kultaisen kihla- ja vihkisormuksen sekä hopeisen rintaneulan verran.

Kuolisin keuhkokuumeeseen ja sydämen vajaatoimintaan alle 70-vuotiaana, jolloin kaihi olisi jo vienyt näköni. Suremaan jää kahdeksan lasta ja 18 lapsenlasta.