Miehen isyys
Hei, Yritän selvitellä päätäni ja mikäs sen parempi paikka saada neuvoja kun tämä palsta :). Miehen ex tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Olimme tällöin miehen kanssa tunteneet vasta tovin ja etenimme asiassa lapsi edellä. Mies jäi exän luo ja minä nielin pettymykseni. Pysyimme ystävinä.
Aloimme tapailla muutaman vuoden kuluttua uudelleen ja miehen erottua exästään päädyimme yhteen. Tapahtunut kummittelee kuitenkin mielessäni enkä pysty luottamaan mieheen vaikka järjellä tiedän, että näin voisin tehdä. Minun on vaikea sulattaa miehen ja pojan lämmintä suhdetta ja tuntuu, että pää hajoaa joka kerta kun he ovat yhdessä. Onnistun olemaan mukava äitipuoli silloin kuin mies ei ole paikalla, mutta elän kuin veitsi rinnassa niinä hetkinä kun katson miestä, joka palvoo poikaansa. Anteeksi antaminen on helppoa sanoina, mutta täydestä sydämestäni en ilmeisesti ole siihen kyennyt. Enkä kai kykene niin kurjaa kun se onkin.
Järjellä toki ymmärrän, että poika on asiaan vallan syytön ja oma käytökseni on lapsellista. Itsepä olen valintani tehnyt. Mies ei kuitenkaan halua enempiä lapsia ja itse taas olisin niitä toivonut. Nyt se ei taida olla edes iänkään puolesta enää mahdollista. Omat lapseni ovat jo aikuisuuden kynnyksellä ja ehkäpä tämä ahdistus liittyy jotenkin siihenkin. Koti on tyhjä. Täällä mellastaa vaan miehen poika, jonka takia kävin läpi kamalan ikävän ja kaipauksen. Ja tunsin itseni idiootiksi.
Mahtaakohan asia helpottaa vai onkohan ero ainoa ratkaisu? Meillä on kyllä tosi mukavaa silloin kun on ja mies on ihana isä pojalleen. Auttaa paljon ja on huomaavainen. Mies on mukava keskustelukumppani ja mukava isäpuoli omille jo isoille lapsilleni. Paljon parempi kuin minä äitipuolena hänen pojalleen. Mies on kovasti halukas sitoutumaan ja haluaisi kanssani naimisiin. Tämä kuitenkin hiertää välissämme ja tuntuu että tulen hulluksi. Mietin myös tylsästi perintöasioita. Asumme omistamassani talossa enkä haluaisi että poika perii taloa. Ja joo, onhan avioehto, mutta enemmän tässä on kyse muista asioista.
Miten sitä osaisi unohtaa? Antaa anteeksi? Päästä yli? Vai eikö mitenkään?