Miksi vauva ei anna lohduttaa vaan työntää pois?

Se on sekaisin, epäilen kannabista...

Kannabisvauvat on paljon yleisempiä kuin luullaan.

Sinuna varoisin, se voi olla demoni.

Jos hän ei pidä tavastasi lohduttaa. Kokeile jotain toista tapaa.

Nappaisin reilusti syliin ja halaisin napakasti, kunnes vauva rauhoittuu.

Kuulostaisi vähän siltä että on välttelevästi kiintynyt. Eli teidän vuorovaikutuksessa on jotain mennyt pieleen. Voi toki olla muutakin, mutta tutustu asiaan ja pohdi voisiko pitää paikkansa. Kiintymyssuhdetta pystyy vielä korjaamaan.

Jos haluaisi olla vaan sylissä halauksessa mut ei kaipaa silittelyä eikä puhumista tai kasvojen hipelöintä (kyynelten pyyhkmistä yms). Itellä joskus kun on tosi paha mieli nii poikaystävän silitykset tuntuu ärsyttävältä kun haluaisin vaa olla siinä tiukasa halauksessa hetken rauhottumassa, muistan olleeni lapsena samanlainen, silitys ja lässytys  ei ollut musta lohdutusta vaan äryttää teeskentelyä, ei siinä kaipaa kun turvallista syliä ja hiljaisuutta. 

Pitää halailla ilman vahinkoakin. Miten satuttaa itseään? Voi yhdistää halailun vahinkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaisi vähän siltä että on välttelevästi kiintynyt. Eli teidän vuorovaikutuksessa on jotain mennyt pieleen. Voi toki olla muutakin, mutta tutustu asiaan ja pohdi voisiko pitää paikkansa. Kiintymyssuhdetta pystyy vielä korjaamaan.

Olen kyllä tutustunut aiheeseen, lukenut useita kirjoja aiheesta.

Tapani lohduttaa on kyllä aika levoton, menen itse aina kiihdyksiin jos jotain sattuu.

Nyt kun tarkemmin muistelen niin esikoista lohdutin hyvin rauhallisesti heijaillen ja hokien rauhoittavaa sanaa. täytyykin koittaa vaihtaa taktiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitää halailla ilman vahinkoakin. Miten satuttaa itseään? Voi yhdistää halailun vahinkoihin.

Muulloin paijaukset, syli ja pusut kelpaavat kyllä.

On oppinut nousemaan tukea vasten ja kaatuilee. Puree vahingossa sormeensa. Kaataa päälleen tuolin. Nämä nyt niitä yleisempiä... Mutta se katse kun lohdutan, raivoissaan huutaa ja työntää pois ihan kuin kipu olisi vikani.

Hän on kyllä muutenkin aika määrätietoinen vauva eikä esimerkiksi suostu syömään tai juomaan kuin silloin kun itse pyytää. Vaipanvaihto on ihan järjetöntä taistelua jne.

JOs olet itse kiihtynyt ja stresaantunut, niin se vain pahentaa vauvan oloa. Sinun on tarkoitus olla se rauhallinen ja lempeä tuki, joka auttaa vauvan pahan mielen yli. Älä hössötä, ota lapsi syliin ja puhu ihan rauhallisesti, sano vaikka matalalla äänellä "niiiin, niiiiin" tai mitä nyt keksitkin. Se lapsen mulkaisu kun jotain sattuu kertoo myös siitä, että maailma vähän vituttaa ja keneenkäs sitä pahaa mieltä purkaisi? No tietysti siihen kaikkein lähimpään ihmiseen.

Meillä on kolme lasta, joista yksi on ollut lauhkea kuin lammas, yksi ihan hirveä huutaja ja kolmas on mallia minäitte. Ensimmäisen kanssa piti tutustua tunteisiin esim. kirjojen ja kuvien kautta, kun ei niitä ihan kauheasti pintaan noussut. Toinen oli sellainen, että huutoa tuli ihan mistä tahansa ja ruuaksi riitti puolikas herne. Kolmas kyllä syö ja nukkuu hyvin, mutta on tosiaan erittäin toimelias ja puuhakas ja sitten tietysti närkästyy jos joku ei mene niin kuin tahtoisi. Hyvin erilaisia temperamentteja ja sitten kun itse olen jokseenkin lyhytpinnainen ja kärkkäästi reagoiva, oli esikoisen kanssa opeteltava ottamaan askel taakse, toisen kanssa piti ennakoida askel eteen ja kolmannen kanssa pitää osata olla just eikä melkein siinä ihan vieressä. Huoh. :)

Jos susta, ap, tuntuu että kaipaisit tukea vauvan ymmärtämiseen ja eri tilanteissa pärjäämiseen, niin voit kysyä neuvolasta onko alueellanne mitään ryhmiä tai esim. varhaisen vuorovaikutuksen yksikköä. On kaikenlaista vahvuutta vanhemmuuteen -ryhmää ja ties mitä, eikä myöskään haittaa käydä saman ikäisten lasten ja vanhempien kanssa erilaisissa perheryhmissä. Ihan hyvin voi siellä kysyä, että miltä muista tuntuu, että pärjäättekö te lapsen mielialojen kanssa, millaisia temperamentteja lapsilla on ja miten omat lapsuuden kokemukset vaikuttavat lapsen kanssa olemiseen. Tietoa on paljon, kannattaa aloittaa vaikka MLL:n materiaaleista: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/ika/0-1/

Selvästi jännävauva kyseessä

Käy suihkussa, haiset vain pahalle. ;))

10 jatkaa, että vaipanvaihto ja vaatteiden pukeminen ovat aika monessa perheessä ihan järjetöntä taistelua. Housuvaippojen tulo markkinoille oli minusta maailman ihmeellisin asia, ne kun saa puettua lapsen päälle vaikka ylösalaisin. :) Kaikkeen kannattaa lisäksi ottaa huumoria mukaan, eli sitä ihan perussettiä: laitetaan paitaa päälle ja lasta ärsyttää, mutta kun aikuinen kurkkaa hihaan ja kysyy "missä käsi, missä käsi, missäkäsion, missä" ja samalla kurkottaa käden läpi hihasta ja innostuu kehumaan, että "täällä käsi, hyvä!", niin se menee usein lapselle ihan täydestä läpi ja itku muuttuu iloksi. Ei toimi aina ja aikuisesta se voi joskus tuntua ihan loputtoman ärsyttävältä, mutta nuo ovat juuri niitä hetkiä, jolloin pitkää hetkeksi nielaista oma mieliala ja oma toive tapahtuman sujumisesta, ja miettiä että miten tämä sujuisi lapsen kannalta vähän mukavammin. Ja joskus sitten vain pistetään ne vaatteet päälle, piste. Ja joskus se lapsi kannetaan sieltä leikkipuistosta kotiin meritähtenä, piste. Ja joskus se paras synttärilahja on se roskiin heitetty lahjapaperi, jonka perään itketään vuolaasti. Sellaista se on, ihan kahelia, kamalaa, ihanaa, hauskaa, naurettavaa ja odottamatonta, kaikki samassa paketissa ja ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi on luvassa. Heleijaa.

Onkohan tuo tenava hengenheimolaiseni. Muista varhaisesta lapsuudesta, että en pitänyt lohduttelusta tai huomion kiinnittämisestä johonkin toisaalle. Halusin raivota hetken ilman, että joku puuttui asiaan. Vielä nyt aikuisenakin tulee joskus halu purkaa raivo pois ja rauhoittua sitten sen jälkeen.

Mun poika oli vauvana tollanen ja siitä tuli rikollinen. Isänsä oli ns. Jännämies. Ei katsonut silmiin ja rimpuili pois sylistä.