Asiallinen luovuttaja
Moikka,
tarjoudun luovuttamaan sukusolujani itselliselle naiselle, joka haluaa kasvattaa lapsensa ensisijaisesti yksin ja jonka elämäntilannne, sekä muut ominaisuudet mahdollistavat turvallisen ja sivistyneen ympäristön lapsen kasvatukseen.
Itsestäni kerron enemmän otettuasi yhteyttä, mutta motiivini ovat asialliset ja olen pohtinut asiaa jo jonkin aikaa. Terveydestä ja muistakin yksityiskohdista - mikäli näin sovitaan - tehdään asianmukaiset selvitykset, eli näistä ei olisi tarvetta huolehtia. Lisäksi uskon aika varmasti, että ulkonäöstäni, eikä muistakaan ominaisuuksista tule aiheutumaan pettymyksiä.
Alueena Uusimaa ja lähiseutu.
En etsi seksiseuraa, joten tähän seikkaan ei tarvitse tarttua.