Miksi pitkässä parisuhteessa olijoille menee oppiminen tunteisiin?
Luin ketjua, jossa kysyttiin pitkässä parisuhteessa olevilta, oppivatko he edelleen kumppaneistaan uusia asioita vai kokevat tuntevansa jo toisensa läpikotaisin. Aloittaja vielä tarkensi ettei tarkoita että uuden oppiminen olisi sen parempi tai huonompi asia ja kyselee silkasta mielenkiinnosta.
Silti vastaajilla meni tunteisiin. Lähes kaikki vastaukset olivat "en opi mutta rakastamme toisiamme", "en opi mutta kunnioitan häntä valtavasti" tai "en opi enkä haluaisikaan, tuttu ja turvallinen ukko".
Miksi moinen puolusteleminen? Onko se sitten oikeasti jotenkin paha asia, jos ei enää opi uutta kumppanistaan?
nimim. en ole ollut koskaan niin pitkässä parisuhteessa, että voisin hyödyntää omia kokemuksiani