Saako lihavuutta esitellä positiivisessa valossa?
Amerikassa julkaistu Valentinen päivänä rouheita alastonkuvia lihavista pariskunnista. Onko eettisesti oikein "hyväksyä" lihavuus, kun se on kuitenkin selkeä terveysriski?
http://theadipositivityproject.zenfolio.com/all
Mitä mieltä olette?
Kommentit (83)
En ymmärrä miksi aina esitellään että pariskunnista molemmat ovat lihavia. Itse olen lihava ja minulla on hoikka mies. En missään nimessä olisi ottanut lihavaa miestä. Loukkaa lihavien naisten ja miesten puolesta se että esitellään ettei voi muka ottaa kuin kaltaisensa puolison.
En ymmärrä miksi pitäisi esitellä positiivisesti. Itse olen ylipainoinen, mutta toki tiedostan ylipainon vaarat eikä siihen missään nimessä pidä kannustaa
Ei lihavuutta voi puolustella mitenkään,jos ei muuta niin terveysriski joka tapauksessa.
Hyväksyn, ihan vain siksi että minua ovat aina ärsyttäneet suunnattomasti kaikki läskihysteerikot. Monilla se alkaa muistuttaa jo uskontoa, se on niin ajatuksia hallitseva teema. Minusta on vain hienoa että on erilaisia ihmisiä, mutta näin ei moni ajattele. Varsinkaan ne, jotka äänekkäimmin sitä erilaisuutta kehuvat. Eli ihan vain ärsyttääkseni sanon, että hieno juttu. Ja ihan vain ärsyttääkseni, jätän heidät arvailemaan minun painoani :D
Lihavat, tupakoitsijat, lapsiperheet...
Kaikki yhtä perseestä ja saisi räjäyttää ja viedä pois.
Juokaa viiniä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva jos tasapuolisuuden vuoksi tupakointia myös esiteltäisiin positiivisessa valossa. - hoikka ja tupakoiva
Kukaan ei estä sua tekemästä niin?
Lihavuus on yhteiskunnallinen ongelma, siitä pitäisi pyrkiä eroon eikä "esittää positiivisessa valossa"
Tämähän se on vasemmiston ja feministien uusin aivopieru. Lihavat kuuluvat myös sorrettujen joukkoon; kulttuurimme ei heitä kuulemma hyväksy ja sorsii. Lihavuuden tutkittu terveydellinen haitallisuus on sivuseikka , uhriutuminen, kuten aina, on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi aina esitellään että pariskunnista molemmat ovat lihavia. Itse olen lihava ja minulla on hoikka mies. En missään nimessä olisi ottanut lihavaa miestä. Loukkaa lihavien naisten ja miesten puolesta se että esitellään ettei voi muka ottaa kuin kaltaisensa puolison.
Yhdysvalloissa on alueita, joissa 70% on huomattavan ylipainoisia.. Eipä siinä paljon laihoja puolisoita ole tarjolla. Suomen lihavuus ongelma on Jenkkilään verrattuna vielä pientä.
Esittelenpä sitten tässä lihavuutta positiivisessa valossa. Itse olen lihava. Minulla on yliopistokoulutus ja olen tutkinut ja työskennellyt, ja saanut jotain aikaiseksi, jopa jotain toisten elämää hyödyttävää ja helpottavaa. Tiedän samanlaisia lihavia, ja useat heistä ovat saaneet enemmänkin aikaiseksi. Mitä olis tapahtunut, jos oltais kaikki vaan aivottomasti käyty salilla ja keskitytty ruumiinpalvontaan...
http://theadipositivityproject.zenfolio.com/valentine/h820369a6#h820369…
En oikein ymmärrä miksi näitää pitää hehkuttaa. Monta muutakin projektia (äitien kropat, yms.) on ollut aikojen saatossa. Mitä näillä haetaan? Jokainen saa olla minun puolesta juuri sellainen kuin on, mutta merkittävä ylipaino ei vain ole millään mittarilla terveellistä. Enkä nyt tarkoita, että jokaisen ihmisen pitäisi olla jotain fitness-intoilijoita.
Vierailija kirjoitti:
Esittelenpä sitten tässä lihavuutta positiivisessa valossa. Itse olen lihava. Minulla on yliopistokoulutus ja olen tutkinut ja työskennellyt, ja saanut jotain aikaiseksi, jopa jotain toisten elämää hyödyttävää ja helpottavaa. Tiedän samanlaisia lihavia, ja useat heistä ovat saaneet enemmänkin aikaiseksi. Mitä olis tapahtunut, jos oltais kaikki vaan aivottomasti käyty salilla ja keskitytty ruumiinpalvontaan...
Mitähän kettua taas. Hyvä ystäväni on tekniikan tohtori, eli on kouluja käyty ja on tehty erilaisia kehitysjuttuja ihmisten auttamiseksi. Mutta on myös erittäin kova urheilemaan. Käy salilla ja harrastaa erilaisia urheilulajeja.
Vai että aivottomasti. Tämä oli kyllä tähän mennessä paras tekosyy.

Toi ei kyllä esitelly lihavuutta mitenkään positiivisesti. Normipainoisena on myös lapsellisen helppo pysyä, ei tarvita mitään fitnessiä ja ruumiinpalvontaa. Kunhan ei lapa kaksin käsin suuhunsa ruokaa.
Kun jotkut ihmiset puhuvat ylipainoisista, äänessä ei kuulu huoli terveydestä vaan ihan aito viha. Se on vastenmielistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esittelenpä sitten tässä lihavuutta positiivisessa valossa. Itse olen lihava. Minulla on yliopistokoulutus ja olen tutkinut ja työskennellyt, ja saanut jotain aikaiseksi, jopa jotain toisten elämää hyödyttävää ja helpottavaa. Tiedän samanlaisia lihavia, ja useat heistä ovat saaneet enemmänkin aikaiseksi. Mitä olis tapahtunut, jos oltais kaikki vaan aivottomasti käyty salilla ja keskitytty ruumiinpalvontaan...
Mitähän kettua taas. Hyvä ystäväni on tekniikan tohtori, eli on kouluja käyty ja on tehty erilaisia kehitysjuttuja ihmisten auttamiseksi. Mutta on myös erittäin kova urheilemaan. Käy salilla ja harrastaa erilaisia urheilulajeja.
Vai että aivottomasti. Tämä oli kyllä tähän mennessä paras tekosyy.
Ai meinaat, että se äly oikein pulppuaa siinä painoja nostellessa tai kyykkyliikkeitä tehdessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esittelenpä sitten tässä lihavuutta positiivisessa valossa. Itse olen lihava. Minulla on yliopistokoulutus ja olen tutkinut ja työskennellyt, ja saanut jotain aikaiseksi, jopa jotain toisten elämää hyödyttävää ja helpottavaa. Tiedän samanlaisia lihavia, ja useat heistä ovat saaneet enemmänkin aikaiseksi. Mitä olis tapahtunut, jos oltais kaikki vaan aivottomasti käyty salilla ja keskitytty ruumiinpalvontaan...
Toi ei kyllä esitelly lihavuutta mitenkään positiivisesti. Normipainoisena on myös lapsellisen helppo pysyä, ei tarvita mitään fitnessiä ja ruumiinpalvontaa. Kunhan ei lapa kaksin käsin suuhunsa ruokaa.
Olen eri mieltä tästä. Se ei ole kaikille helppoa.
Minulla ei ainakaan ole mitään itsehillintää, jos on nälkä tai haluan jotain herkkuja. En edes yritä hillitä. Jos tekee mieli suklaata, menen ja ostan suklaata. Minun vain ei tee mieli kovin usein, joten olen mahtunut S-kokoon aina. Mutta syön mitä huvittaa enkä tiedä miten pystyisin hillitä, jos jostain syystä pitäisi pudottaa 7-8 kiloa. Elämästä tulisi kurjaa. Ymmärrän kyllä ihmisiä, joiden myös tekee mieli herkkuja ja jostain syystä useammin kuin minulla. Ei hoikkuuteni ole saavutus jolla kehuskella. Epäilen, että se ei ole saavutus monelle niistäkään, jotka kehuskelevat. Se vain tulee heille helpommin kuin monille muille.
Kävin katsomassa noita kuvia ja täytyy sanoa että tuli huono olo. Ei ole ihmisen tervettä olla tuolla tavalla paisunut kuin suurimmassa osassa kuvista. Oli siellä ihan nättejä hieman ylipainoisia ihmisiä, aivan ok. Mutta jotkut olivat sairaalloisen lihavia, olo on varmasti jo tukala.
Nivelet ei kestä, sydän ei kestä, sisäelimet eivät kestä tuollaista kuormaa.
Sainpa taas laihdutukseeni puhtia!