Tuoreessa Ylen uutisarvostuksia mittaavassa tutkimuksessa Yle Uutisia piti luotettavana uutismediana 86 prosenttia vastaajista.
Prosentit ovat kuin Pohjois-Korean vaaleista, joissa Kim sai täydet 100% äänistä.
Tai juuri ratkenneista Turkmenistanin presidentinvaaleista:
HS: "Turkmenistanin keskusvaalilautakunta tiedotti maanantaina pääkaupungissa Ashgabatissa, että Berdimuhamedow oli turvannut jatkokauden voittamalla sunnuntain presidentinvaalit. Hän oli saanut 98 prosenttia äänistä – tai 97,69 prosenttia, jos tarkkoja ollaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005086774.html
Muualla Euroopassa ehkä sellaiset 30% ihmisistä luottaa valtionyhtiön uutisointiin. Suomessa on kaikki toisin.
Kommentit (24)
On tämä uskomatonta. Suomalaisissa on selvästi samaa kuin Pohjois-Koreassa. Asiat ovat vain sillä tavalla, jonka valtion uutistoimisto kertoo. Kun se on kerrottu, asia on käsitelty. Ajatelkaa, melkein yhdeksälle kymmenestä koko maassa! Eli paikoin tämä toimii lähes jokaisessa suomalaistaloudessa.
Maa on pieni, maaseutuvoittoinen. Olisiko sodasta jäänyt myös levy (trauma) päälle, että valtion tiedotus kokoaa kansan yhteen. Erikoista tämä käytös silti on, etenkin muuhun länsimaailmaan verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Muualla Euroopassa ehkä sellaiset 30% ihmisistä luottaa valtionyhtiön uutisointiin. Suomessa on kaikki toisin.
Lähde?
Edellisessä ylen uutisessa hieman yli 100% luotti ylen uutisointiin.
Ylen Uutiset on vuosikausia dominoinut mielinmäärin katsojatilastoja, joten ei tuo luku nyt voi ihan hatusta vetästykään olla. Ainakaan Taloustutkimuksen omistaja ei ole kyseistä tutkimusta mieleisekseen muokannut, hän kun on siellä kilpailevalla puolella, eli kaupallisessa mediassa ja tunnetaan Yle-kriittisenä persoonana.
Se, että nuivaväki ei Ylen uutisista perusta, ei tarkoita sitä etteikö valtaosa kansalaisista luottaisi Ylen uutisiiin. Ainakin tilastot kertovat Ylen uutisista karuakin karumpaa kieltä: https://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vko/top100/viimeisin/top100.html
Onko jollain lyödä kylmempää faktaa pöytään, että asia olisikin jotenkin toisin?

Suomalaiset varmasti luottavat Yleen noin niinkuin kokonaisuutena... Trumpin gallup-sekoilua on selitetty sillä, että nykyään ihmiset eivät enää vastaa puhelinhaastatteluihin, ennen joka kolmas vastasi, nykyään joka kymmenes ja tämä vääristäisi otantaa. Vastaileeko noihin Suomessa enää kuin eläkeläiset? Kuinka luotettavia ne enää ovat meilläkään?
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku ei luottaisi Yleen?
Koska Ylen pitäisi olla tiedonvälittäjä, ei mielipiteenmuokkaaja.
Kyllä minä Yleen luotan vaikka sitä arvostelenkin. Todella arvokas instituutio.
Juuri sen tärkeyden takia siltä vaatii niin paljon. Ja keskeinen vaatimus on neutraalius, tiukan faktapohjaisuuden lisäksi.
Lisäksi Ylen pitää olla Suomen ja suomalaisten asialla, eli kertoa tasapuolisesti niistäkin asioista jotka eivät ole niin mediaseksittäitä että generoisivat maksimimäärän klikkejä, mistä kaupalliset mediat ovat riippuvaisia.
Siksi olen todella tyytyväinen viime kuukausien muutoksiin ja toimittajien savustamiseen Yleltä ulos, kuten Jussi Eronen, Salla Vuorikoski, Susanne Päivärinta, Jari Tervo (lähdössä keväällä) ja Ruben Stiller.
Verovaroista rahoitettu media ei voi olla yksittäisten narsististen toimittajien temmellyskenttä jolla he ajavat omaa etuaan monesti journalistisia sääntöjä ja laajempaa etua vastaan.
Sananvapaus heillä on, mutta sen villiä harjoittamista verorahoilla ei pövoi hyväksyä.
Joten toivottavasti tämä jatkuu ja Yle vahvistuu.
Ja kyllä, varmasti suurin osa luottaa Yleen ja hyvällä syyllä. Tiedot ovat kyllä paikkansapitäviä.
Asenteellisuus ja mielipiteenmuokkaus varmasti ärsyttävät, mutta eihän se ole sama kuin että ei luotettaisi.
Ja nythän tuota mielipiteenmuokkausta pyritään hillitsemään hankkiutumalla eroon pahiten politisoituneista toimittajista.
Minä osallistuin tuohon Taloustutkimuksen kyselyyn.
Göbbels keksi Hitlerille oivan kikan ja nassukat ryhtyivät spammaamaan valtamedian vastaista propagandaa. Uusnatseilla on näköjään jäännyt vanha levy pyörimään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä Yleen luotan vaikka sitä arvostelenkin. Todella arvokas instituutio.
Juuri sen tärkeyden takia siltä vaatii niin paljon. Ja keskeinen vaatimus on neutraalius, tiukan faktapohjaisuuden lisäksi.
Lisäksi Ylen pitää olla Suomen ja suomalaisten asialla, eli kertoa tasapuolisesti niistäkin asioista jotka eivät ole niin mediaseksittäitä että generoisivat maksimimäärän klikkejä, mistä kaupalliset mediat ovat riippuvaisia.
Siksi olen todella tyytyväinen viime kuukausien muutoksiin ja toimittajien savustamiseen Yleltä ulos, kuten Jussi Eronen, Salla Vuorikoski, Susanne Päivärinta, Jari Tervo (lähdössä keväällä) ja Ruben Stiller.
Verovaroista rahoitettu media ei voi olla yksittäisten narsististen toimittajien temmellyskenttä jolla he ajavat omaa etuaan monesti journalistisia sääntöjä ja laajempaa etua vastaan.
Sananvapaus heillä on, mutta sen villiä harjoittamista verorahoilla ei pövoi hyväksyä.
Joten toivottavasti tämä jatkuu ja Yle vahvistuu.
Tällä avautumisellasi ei ollut ketjun aiheen kanssa mitään tekemistä. Kyse oli Ylen uutisista. Oletko ihan vakavissasi, että joku Ylen uutistoimittaja ei olisi neutraali, vaan ajaisi omaa agendaansa?
Enkä kyllä ole noiden eronneiden toimittajienkaan koskaan Ylessä kuullut omaa agendaansa ajaneen. Ainut Ylen toimittaja, joka varsin selkeästi tuo julki omaa (miehensä) agendaa Ylen omilla sivuilla, on Sanna Ukkola.

Minulla ei todellakaan ole tähän aikaa. Joko et lukenut viestiäni tai ymmärtänyt sitä ollenkaan. Varmasti jälkimmäinen sillä vastauksesi oli niin sekava ja järjetön.
En tuhlaa tähän enkä ainakaan sinun tyhnyyteesi aikaa.

Johan hurahti persun ihon alle :) Minä voin olla tyhnä, mutta sinä olet joko lukutaidoton, tai luetunymmärtämisesi on korkeintaan esikoulutasoa. Veikkaan jälkimmäistä, koska osaat kuitenkin muodostaa sanoja, joskaan et itse asiaan liittyviä ja vähän tyhniäkin, mutta joitain sanoja kuitenkin ;)
Kannattaa lukea aloitus mistä keskustellaan ja vielä mielellään ymmärtää se. Väännetääs hieman ratakiskoa, vaikka turhaa lienee, jos ymmärrys tuota tasoa. Kysehän oli siis mielipidekyselystä, jossa oli kyselty kansalaisten mielipidettä Ylen Uutisista, ei mistään muusta. Sinä sen sijaan avauduit ihan kaikesta muusta, mutta et Ylen uutisista.

Huh, mene ottamaan ne lääkkeesi, sulla menee vähän ylikierroksilla tähän aikaan aamupäivästä.
En todellakaan ryhdy vaihtamaan sanaakaan kaltaisesi ihmisen kanssa.

Ohiksena: ihan tosissaanko kirjoitit, että kyseiset toimittajat (joista muuten Tervoa ja Stilleriä lukuunottamatta muut kuuluivat nimenomaan Ylen Uutistoimitukseen) ovat olleet neutraaleja?
Tiedätköhän oikein mitä kyseinen sana tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku ei luottaisi Yleen?
Koska Ylen pitäisi olla tiedonvälittäjä, ei mielipiteenmuokkaaja.
Mutta YLE muokkaa kansan mielipidettä kansan parhaaksi. YLE:n fiksut toimittajat tietävät kansaa paremmin mitä mieltä kulloinkin pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä Yleen luotan vaikka sitä arvostelenkin. Todella arvokas instituutio.
Juuri sen tärkeyden takia siltä vaatii niin paljon. Ja keskeinen vaatimus on neutraalius, tiukan faktapohjaisuuden lisäksi.
Lisäksi Ylen pitää olla Suomen ja suomalaisten asialla, eli kertoa tasapuolisesti niistäkin asioista jotka eivät ole niin mediaseksittäitä että generoisivat maksimimäärän klikkejä, mistä kaupalliset mediat ovat riippuvaisia.
Siksi olen todella tyytyväinen viime kuukausien muutoksiin ja toimittajien savustamiseen Yleltä ulos, kuten Jussi Eronen, Salla Vuorikoski, Susanne Päivärinta, Jari Tervo (lähdössä keväällä) ja Ruben Stiller.
Verovaroista rahoitettu media ei voi olla yksittäisten narsististen toimittajien temmellyskenttä jolla he ajavat omaa etuaan monesti journalistisia sääntöjä ja laajempaa etua vastaan.
Sananvapaus heillä on, mutta sen villiä harjoittamista verorahoilla ei pövoi hyväksyä.
Joten toivottavasti tämä jatkuu ja Yle vahvistuu.
Tällä avautumisellasi ei ollut ketjun aiheen kanssa mitään tekemistä. Kyse oli Ylen uutisista. Oletko ihan vakavissasi, että joku Ylen uutistoimittaja ei olisi neutraali, vaan ajaisi omaa agendaansa?
Enkä kyllä ole noiden eronneiden toimittajienkaan koskaan Ylessä kuullut omaa agendaansa ajaneen. Ainut Ylen toimittaja, joka varsin selkeästi tuo julki omaa (miehensä) agendaa Ylen omilla sivuilla, on Sanna Ukkola.
Minulla ei todellakaan ole tähän aikaa. Joko et lukenut viestiäni tai ymmärtänyt sitä ollenkaan. Varmasti jälkimmäinen sillä vastauksesi oli niin sekava ja järjetön.
En tuhlaa tähän enkä ainakaan sinun tyhnyyteesi aikaa.
Johan hurahti persun ihon alle :) Minä voin olla tyhnä, mutta sinä olet joko lukutaidoton, tai luetunymmärtämisesi on korkeintaan esikoulutasoa. Veikkaan jälkimmäistä, koska osaat kuitenkin muodostaa sanoja, joskaan et itse asiaan liittyviä ja vähän tyhniäkin, mutta joitain sanoja kuitenkin ;)
Kannattaa lukea aloitus mistä keskustellaan ja vielä mielellään ymmärtää se. Väännetääs hieman ratakiskoa, vaikka turhaa lienee, jos ymmärrys tuota tasoa. Kysehän oli siis mielipidekyselystä, jossa oli kyselty kansalaisten mielipidettä Ylen Uutisista, ei mistään muusta. Sinä sen sijaan avauduit ihan kaikesta muusta, mutta et Ylen uutisista.
Huh, mene ottamaan ne lääkkeesi, sulla menee vähän ylikierroksilla tähän aikaan aamupäivästä.
En todellakaan ryhdy vaihtamaan sanaakaan kaltaisesi ihmisen kanssa.
Kovin monta sanaa olet jo siihen nähden sanonut, että myönsit jo edellisessä viestissä, että sinulla on argumentit totaalisesti loppu ja kiirettäkin pukkaa :)
Kummasti sinulla muuten riitti aikaa siihen verrattain pitkään offtopic avautumiseesi ;)
Parempaa päivänjatkoa kiireinesi :)
Minulta ei ainakaan ole kysytty :)