Mitä vastoinkäymisiä ootte elämässä kokeneet? Entä mistä olette kiitollisia?

Kiitollinen olen lapsistani, parista hyvästä kaverista ja työstäni.

Vastoinkäymisiä on ihan leffaksi asti :(

ps. toinen asuu omillaan, toinen laitoksessa.

Aviomiehen yllättävä kuolema nuorena

Vakavat synnytyskomplikaatiot

Alkoholismi

Kiitollinen olen

Nykyisestä perheestäni miehestä ja lapsista

Koulutusmahdollisuuksista

Vaikeuksia liikaa, ihme että hengissä. Kiitollinen hyvästä miehestä, normaalista elämästä ja lapsista.

Vastoinkäymisiä hyväksikäytöstä lapsena, koulukiusaamisesta, vanhempien avioero, parisuhdeväkivalta

Kiitollinen olen lapsistani.

Vastoinkäymiset:

Koulukiusaaminen

Veljen menetys

Syömishäiriö, masennus, ahdistuneisuus, sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus

Homeasuntoja + homeista sairastuminen

Suolistosairaus

Hormonihäiriö

Rakkaasta harrastuksesta luopuminen tervesongelmien takia

Ongelmien takia järkyttävän paljon venyneet yliopisto-opinnot ja sen tajuaminen, että alakin on väärä.

Olen kiitollinen:

Mulla on ihana avopuoliso

Ihanat ja välittävät vanhemmat

Olen kiitollinen, että em. ihmiset ovat tukeneet, auttaneet, jaksaneet ja rakastaneet minua vastoinkäymisteni keskellä

Olen kiitollinen, että sain onnellisen lapsuuden ja kotioloni olivat hyvät, se on kannatellut vaikeinakin aikoina

Olen kiitollinen, että pystyn harrastamaan liikuntaa ,liikuntaharrastukset pitävät minut järjissäni

Olen kiitollinen, että olen  voittanut monta psyykkistä että fyysistä ongelmaani ja tällä hetkellä voin niin hyvin, että kykenen lähestulkoon ns. normaaliin elämään 

Olen löytänyt alan, johon koen intohimoa ja jota lähden opiskelemaan kunhan saan tämän toisen alan kesken olevan tutkintoni kasaan.

Olen kiitollinen, että elämäni rakkaimmat ihmiset kannustavat minua näihin opintoihin

Väkivaltaa, hyväksikäyttöä, taponyrityksiä, huumehörhöjä, insesmi, sijaiskodit, lastenkodit, hullejenhuoneet, raiskaukset, välivalta, manipulointi, kuolemanraja, lapsen menetys, yksinäisyys, hulluus, köyhyys, työttömyys, syrjäytyminen, selkäänpuukotukset, pettämiset, juorut, alamaailman uhat, masennus, sairaudet, synnytyskomplikaatiot ja eloton lapsi. Keskeytynyt ja omat melkein kuomemaan johtaneet komplikaatiot, stalkkerit.

Onnellinen olen lapsestani miehestäni ja meidän terveydestä ja arjesta. Omasta nimestä ulkoovessa. Säästöistä ja täydestä pakkasesta. Toimivasta pesukoneesta ja uusista talvikengistäni. Lapseni kummeista ja muistakin ystävistäni. Lemmikit tuovat onnea ja kiitollinen olen kun saan tehdä jotakin luovaa projektia. Mieleni tasapainosta ja yhdestä isovanhemmasta lapselleni. Olen kiitollinen saamastani tuesta. Myös helvetistä joka piti käydä läpi jotta olen minä. Olen kaunis sisältä. Todella. Siitä olen ylpeä että kiitollinen. Hyvä sydämeni aiheuttaa paljon kipua mutta silti haluan uskoa seuraavan ihmisen hyvyyteen uudelleen ja uudelleen.

Lastenkoti

Sisaren itsemurha

Oma ja läheisten vakavat sairaudet

Rahahuolet yrittäjänä

Kiitollinen..

Ihanat lapset ja mies

Koti

Niinä päivinä kun kaikki on hyvin, kun on tylsää

Työ alalla jota rakastan

(Ei nyt oo kaikki aikajärjestyksessä mut anyway)

-

Traumatisoiva lapsuus

Hyväksikäyttö

Alkoholistisuku

Kylmähköt vanhemmat

Vanhemmat eros

Isällä uus perhe

Äiti saatanan köyhä

Muutettiin kokoajan

Äidillä kokoajan uus mies

Muutettiin niidenkin perässä

Äidin miehet sairaita käytökseltään

Syrjiminen

Koulukiusaaminen

Yksinäisyys

Masennus

Persoonallisuushäiriöt

Ahdistuneisuus

Sossut kuvioihin

Sossut pakkomuutattaa isän luo

Koulut ja paikkakunnat vaihtuu ku sukat jalassa

Lukiot kesken useasti

Itsetuhoisuus

Epäonnistuminen

Itsemurhayritykset

Osastojaksot

+

hyvä koulumenestys huolimatta kaikesta

Lukioon pääsin jatkamaan aikuispuolelle

Sain terapiaa

Sain tukea

Itsenäistyin omilleni keskivertoa nuorempana

Olen perfektionisti

Välitän muista

Teen kaikkeni että tulevaisuus olisi parempi paikka kuin menneisyys

Uskon vielä hyvään....

Enmä tiiä. Kaipa mä voin olla ihan ylpeä. Harva uskoisi et mun elämä olis ollut tällänen. Ne vaan vilkasee vaikka mun kämppää ja mua ja miettii et vaikutan niin asialliselta ja siistiltä nuorelta naiselta et miten vois olla tällänen menneisyys.

Onneks en oo ainoo tällä taustalla noussut :)

Turvaton lapsuus. Vanhempien menettäminen. Kiusatuksi joutuminen heti ensimmäisestä koulupäivästä.

Kiitollinen tavallisesta tylsästä arjesta perheen ja muiden läheisten kanssa.

Ohis on onnellinen teidä puolesta, kun elämässä nyt paremmin!

Sitä en uskalla toivoa itselle.

t. yksinäinen yh

Huulihalkio

Kuulovamma

Suolistosairaus

Lapsettomuus 

Teini-iän vaikea masennus itsetuhoisine oireiluineen

Kiitollinen olen välittävistä ja rakkaista vanhmmista ja sisaruksista, ihanista sukulaisistani, hyvistä pitkäaikaisista ystävistäni. Siitä ettei ole taloudellisista huolista tarvinnut kärsiä. Rakkaista eläimistäni. Siitä että selätin masennukseni ja löysin elämäniloni takaisin. Siitä että minulla on ihana koti jossa viihdyn hyvin ja oma piha.  S

Alkoholisti eksä, jonka kanssa tuli tehtyä lapsi 21-vuotiaana. No arvata saattaa, että jäin vuotta myöhemmin yksinhuoltajaksi. Rankinta oli päästä henkisen painostuksen ja manipuloinnin alta pois, sekä työstää ydinperheen rikkoutuminen, vaikkei se mikään idyllinen perhe koskaan ollutkaan. Erosta on nyt 4 vuotta ja olen huomattavan onnellinen ja tyytyväinen elämääni :)

Toinen varmaan oli vaihto-oppilasvuosi, joka epäonnistui. Jouduin vaihtamaan kerran perhettä, mutta sielläkään ei hommat sujuneet. He eivät ymmärtäneet hiljaista suomalaista, vaan pitivät minua kiittämättömänä ja röyhkeänä. Itse olin liian nuori ja lapsellinen tajuamaan, miten pitäisi käyttäytyä siitä huolimatta vaikka olen introvertti ja ujo. Vaihtarijärjestön tyypit olivat tietysti maanmiehiensä puolella, eikä ymmärrystä minua kohtaan herunut. Koita siinä sitten 16-vuotiaana kehnohkolla kielitaidolla sompailla yksin vieraassa maassa. No, koulussa oli kivaa ja kaverit kivoja :)

Lievä(?) masennus, josta olen kärsinyt vaihtelevasti vuosia. Synnytyksen ja eron jälkeen se paheni, sitten taas pääsin yli. Nyt tuntuu menevän kausittain, ja ne kaudet ovat lyhyitä, tyyliin viikko menee pohjamudissa ja sitten taas jaksaa porskuttaa. Onneksi olen oppinut käsittelemään tätä niin, että pystyn silti hoitamaan lapsen yhtä hyvin kuin muulloinkin ja tiedän masentavan tunteen menevän ohi.

Äärettömän kiitollinen olen hyvästä lapsuudenperheestäni, joka on tukenani. Lapsestani, joka on terve ja ihana pikku ihminen. Siitä, että olen saanut hyvän opiskelupaikan ja saanut töitäkin. Että meillä on koti, lapsellani on ystäviä. Olen saanut elämältä paljon hyvää.

Perheväkivalta, alkoholismi sekä narsismi pilasivat 3-vuotiaasta saakka itsetuntoni ja -luottamukseni. Sairastuin paniikkihäiriöön 16-vuotiaana, myöhemmin myös masennukseen. Syön mielialalääkkeitä edelleen ja olo on usein kauhea. Masentava. Itkuinen. Olisin halunnut hyvän ja tasapainoisen, rakastavan lapsuuden.

Minulla on nyt kaikki hyvin. Opiskelen ammattikorkeakoulussa (halutulla alalla) ja pääsen vihdoin pois stressaavasta työpaikasta. Olen kiitollinen myös siitä, että minulla on ihana ja ymmärtäväinen mies rinnallani.

Toivoisin vain että lapsuuden haamut häipyisivät kummittelemasta ja että oppisin olemaan onnellinen.

N23

Pari vuosikymmentä kestänyt henkinen väkivalta lapsuudenkodissa (narsismia?).

Väkivaltaa lapsuudenkodissa.

Itsellä ahdistuneisuutta ja vuosia kestänyt syömishäiriö.

Itsetuhoisuus.

Koulukiusaamista.

Kiitollinen olen ihanasta miehestäni ja lapsestani. Ystävistä ja sukulaisista. Terveydestäni vaikka syöminen vieläkin takkuaa. Korkeakoulupapereistani.

Perheenjäsenten sairaudet ja kuolemat, ystävien hylkäämäksi tuleminen surun keskellä. Mielenterveysongelmat, joita ei koskaan ole missään tutkittu niin pitkäjänteisesti, että olisin saanut oikean diagnoosin ja oikeaa hoitoa.

Kiitollinen olen koulutuksestani, lahjakkuudestani, töissä saamastani arvostuksesta, miehestäni, kissastani ja sisälläni kasvavasta elämästä. 

Itselläni on ollut aika tasainen (oikeastaan kait pitäisi sanoa hyvä) elämä. Ei siis suurempia vastoin käymisiä. Isovanhempien ym. vanhempien sukulaisten menetys on tietysti ollut kova paikka, mutta ihan normaaliahan se on.

Suurin vastoinkäymiseni on se kun mieheni jäi pettämisestä kiinni. Siitäkin on yli päästy ja nyt voin sanoa, että lasteni lisäksi olen kiitollinen miehestäni. N32

Minulla ei ole ollut suuria ulkoisia vastoinkäymisiä. Ahdistuneisuushäiriö on ainoa iso "vastoinkäymiseni", mikä valitettavasti ajoittain estää nauttimasta muutoin hyvästä elämästäni.

Kiitollinen olen muutoin hyvin hyvästä terveydestä, miehestä, monista ihanista ystävistä, lapsuudenperheestäni, opiskelupaikasta, ihanista lemmikeistä, kivasta kodista ja monesta muusta asiasta.

Isäni oli narsisti juoppo, joka löi äitiäni ja koiraani (minua sentään vaan paiskoi seiniä päin, kun yritin mennä väliin). Sekä uhkasi tappaa jälkimmäisen haloilla, joita haki puuliiteristä.

Kännipäissään isälläni oli tapana keskellä yötä mennä provosoimaan koiraa, jotta saisi syyn sen tappamiselle. Ryhdyin siis valvomaan öitä, että kuulisin ja pystyisin estämään nämä aikeet. Usein se onnistuikin, mutta silloin kun en ollutkaan hereillä, heräsin lopulta huutoon. Sitä riitelemistä, huutamista ja haukkumista kesti koko lapsuuteni siihen asti, että vanhempani erosivat ollessani 10-vuotias. Tästä olen KIITOLLINEN.

Isäni on myös ilmoittanut, etten ole hänen lapsensa. Hän ei ole suostunut olemaan tekemisissä kanssani vuosikausiin. Tästäkin olen oikeastaan KIITOLLINEN, sillä hänellä oli tapana soitella ja haukkua minut humalassa milloin miksikin.

Yläasteella sairastuin anoreksiaan. Mitat olivat pahimmillaan 165/38. Olen KIITOLLINEN, että sain tähän apua.

Lukiossa sairastuin masennukseen. Itsemurha kävi mielessä usein. Kävin terapiassa ja olin vahvassa lääkityksessä, jonka aikana mikään ei tuntunut miltään.

Yliopistossa löysin miehen, joka oli kopio isästäni: narsisti ja juoppo, joka löi, haukkui ja murensi itsetuntoni. Masennuin entisestään, koska uskoin, että ilman häntä minun pitäisi vain kuolla.

Sain mieheltä sukupuolitaudin.

Yliopistoaikana minut raiskattiin kahdesti. Toisen kerran edellämainitun miehen puolesta. Hän myös pakotti minut viiltelemään itseäni, koska jos en olisi tehnyt sitä, hän vannoi tekevänsä sen ja siitä seurauksena olisi kuolema.

Sairastuin bulimiaan.

Unettomuudesta olen kärsinyt aina, mutta olen KIITOLLINEN, että nykyään olen ennemminkin huonouninen kuin uneton.

Olen KIITOLLINEN, että itsemurhayrityksieni, laitosjakson, terapian ja kaiken jälkeen onnistuin keräämään voimia jättää miehen.

Olen KIITOLLINEN, että löysin nykyisen aviomieheni.

2,5 vuotta sitten sain kuulla, että olen todennäköisesti lapseton. Samoissa tutkimuksissa papa-koe näytti muutosta, joka siellä edelleen on ja pysyy.

2 vuotta sitten sain keskivaikean aivovamman, josta en tule koskaan täysin toipumaan. Olen kuitenkin KIITOLLINEN siitä, että pystyn nykyään jo elämään suhteellisen normaalia elämää.

Olen KIITOLLINEN aviomiehestäni, koirastani, äidistäni, työpaikastani, omasta kodistamme, matkustelusta ja ylipäätään siitä, että olen selvinnyt kaikesta enkä ole tämän hullumpi. Asiat voisivat aina olla huonomminkin.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli narsisti juoppo, joka löi äitiäni ja koiraani (minua sentään vaan paiskoi seiniä päin, kun yritin mennä väliin). Sekä uhkasi tappaa jälkimmäisen haloilla, joita haki puuliiteristä.

Kännipäissään isälläni oli tapana keskellä yötä mennä provosoimaan koiraa, jotta saisi syyn sen tappamiselle. Ryhdyin siis valvomaan öitä, että kuulisin ja pystyisin estämään nämä aikeet. Usein se onnistuikin, mutta silloin kun en ollutkaan hereillä, heräsin lopulta huutoon. Sitä riitelemistä, huutamista ja haukkumista kesti koko lapsuuteni siihen asti, että vanhempani erosivat ollessani 10-vuotias. Tästä olen KIITOLLINEN.

Isäni on myös ilmoittanut, etten ole hänen lapsensa. Hän ei ole suostunut olemaan tekemisissä kanssani vuosikausiin. Tästäkin olen oikeastaan KIITOLLINEN, sillä hänellä oli tapana soitella ja haukkua minut humalassa milloin miksikin.

Yläasteella sairastuin anoreksiaan. Mitat olivat pahimmillaan 165/38. Olen KIITOLLINEN, että sain tähän apua.

Lukiossa sairastuin masennukseen. Itsemurha kävi mielessä usein. Kävin terapiassa ja olin vahvassa lääkityksessä, jonka aikana mikään ei tuntunut miltään.

Yliopistossa löysin miehen, joka oli kopio isästäni: narsisti ja juoppo, joka löi, haukkui ja murensi itsetuntoni. Masennuin entisestään, koska uskoin, että ilman häntä minun pitäisi vain kuolla.

Sain mieheltä sukupuolitaudin.

Yliopistoaikana minut raiskattiin kahdesti. Toisen kerran edellämainitun miehen puolesta. Hän myös pakotti minut viiltelemään itseäni, koska jos en olisi tehnyt sitä, hän vannoi tekevänsä sen ja siitä seurauksena olisi kuolema.

Sairastuin bulimiaan.

Unettomuudesta olen kärsinyt aina, mutta olen KIITOLLINEN, että nykyään olen ennemminkin huonouninen kuin uneton.

Olen KIITOLLINEN, että itsemurhayrityksieni, laitosjakson, terapian ja kaiken jälkeen onnistuin keräämään voimia jättää miehen.

Olen KIITOLLINEN, että löysin nykyisen aviomieheni.

2,5 vuotta sitten sain kuulla, että olen todennäköisesti lapseton. Samoissa tutkimuksissa papa-koe näytti muutosta, joka siellä edelleen on ja pysyy.

2 vuotta sitten sain keskivaikean aivovamman, josta en tule koskaan täysin toipumaan. Olen kuitenkin KIITOLLINEN siitä, että pystyn nykyään jo elämään suhteellisen normaalia elämää.

Olen KIITOLLINEN aviomiehestäni, koirastani, äidistäni, työpaikastani, omasta kodistamme, matkustelusta ja ylipäätään siitä, että olen selvinnyt kaikesta enkä ole tämän hullumpi. Asiat voisivat aina olla huonomminkin.

Koskettava kirjoitus, kaikkea hyvää sinulle!

Elämäntarinanne vetävät hiljaiseksi ja nöyräksi. 

<3