Ajatteleeko kaikki joskus itsemurhaa?
En ole itsetuhoinen, enkä vahingoita itseäni mitenkään. Mutta ajattelen ja ns. haaveilen välillä kuolemasta, mitään aietta ikinä laittaa käytäntöön sitä. Tekeekö muutkin näin? Onko kaikki joskus ajatellut, että olisi kiva vain lähteä?
Kommentit (11)
Joku vois tehdä tästä gallupin. Mä ainakin nuorena mietin itsemurhaa, ja useasti mietinkin. Nykyään ei enää tule ajateltua, onneksi.
En minä ainakaan. Se on itsekästä. Miksi ajattelet edes että kuolisit?
Mietin kyllä, mutta tiedän myös ihmisiä jotka eivät varmasti mieti.
Joo, en kyllä omaani. Olen kuullut, että kaikki me täältä lähdetään kuitenkin.
Ei todellakaan.
Joskus voi kenelle tahansa tulla huonoja/paskoja hetkiä tai jotain dramaattista sattua jollain synkkiä ajatuksia tulee mieleen hetkellisesti, mutta aika nopeasti ne myös katoavat ainakin normaaleilla ns perusterveillä ihmisillä.
Reilu kaveri kirjoitti:
Ei todellakaan.
Joskus voi kenelle tahansa tulla huonoja/paskoja hetkiä tai jotain dramaattista sattua jollain synkkiä ajatuksia tulee mieleen hetkellisesti, mutta aika nopeasti ne myös katoavat ainakin normaaleilla ns perusterveillä ihmisillä.
Kyllä me minullakin katoaa nopeasti, tiedän siinä hetkessä, että en minä niin enää huomenna ajattele. Mutta ei välttämättä tarvitse olla mitään erityistä syytä miksi ajatus kuolemasta tulee.
En ole ollut lähellä tehdä enkä miettinyt tosissaan. Mutta kun ihminen aikuistuu, hän ottaa vastuun omasta hengestään ja siitä, millä tavoin yrittää tavoitella tai välttää kuolemista. Minulle iski joskus ehkä 11-vuotiaana se kiusallinen ajatus että VOISIN kiivetä kerrostalon yläpartsille ja heittäytyä alas jos haluaisin. Se kiusasi aikansa, mietin uskaltaisinko ja pohdin miten siinä kävisi. Sitten tajusin että ehkä jotenkin voisin, mutta se tuottaisi kovasti tuskaa perheelleni ja sukulaisilleni.
Olen sairastanut vaikeasti, ollut lähellä onnettomuutta (kuten monet) ja kerran minulle on tehty hyvin vaarallinen leikkaus. Silloin ajattelin että toivottavasti pääsen vielä muutamaksi vuodeksi saattamaan silloin pientä lastani matkalla aikuisuuteen ja itsenäisyyteen. Tämä toive toteutui ja nyt elän terveenä.
On hyvä pystyä pohtimaan kuolemaansa, En jännitä sitä kovin paljon mutta minimoin turhat hengenvaarat.
Olen koko elämäni ajan ajatellut enemmän ja vähemmän itsemurhaa. En koe olevani masentunut, mutta en ole koskaan tuntenut kuuluvani tähän maailmaan. Nuorena olin jonkun aikaa hyvin masentunut ja olin lähellä toteuttaa suunnitelmani, mutta jostain syystä se jäi. Nykyään olen perheellinen työssäkäyvä nainen, joten periaatteessa kaikki on hyvin. Edelleenkään en koe mitään intohimoa elämää kohtaan. Minulle on melko samantekevää milloin kuolen. Tosin jos nyt kuolisin, minua harmittaisi se, että lapseni kasvaisivat ilman äitiä.
ei