Kasvaminen ilman isää
Hei, oletko kasvanut ja joutunut elämään ja pärjäämään ilman isää? Onko äidillesi tullut uusperhe ja olet sitä kautta saanut isäpuolen? Jos näin niin onko mahdollinen isäpuoli suhde "korvannut" sinulle mitään? Millaisia tunteita olet läpikäynyt ja miten isättömyys on sinuun vaikuttanut? En tässä nyt puhu siitä, että isä olisi kuollut vaan siitä, että hän on esim vaikean avieron johdosta eronnut äitisi kanssa ja erkaantunut myös sinusta/lopettanut yhteydenpidon? Miten olet selvinnyt? Kerro kokemuksistasi, vaikka aihe ikävä onkin.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Isäpuolen kanssa välit vaikeat teininä. Isän kanssa ei juurikaan olla yhteydessä. Koen olevani huonompi kuin muut ihmiset koska oma isä ei ole kiinnostunut eikä isäpuolikaan oikeastaan. Niin, en ymmärrä mitä niin väärää olen tehnyt.
Se,että sinun biologinen isä tai isäpuoli ei ole kiinnostunut sinusta... Se ei todellakaan ole mitenkään sinun syytäsi. Et myöskään ole millään tavalla "huonompi" kuin kukaan muu. Olet varmasti hieno ja ihana ihminen kaikin tavoin.
En kasvanut biologisen isäni kanssa, mutta minulla silti on isä jonka kanssa olen kasvanut. Siittäjä ei ole koskaan ollut yhteyksissä. Isä"puolen" kanssa todella lämpimät välit.
Kiitos kommentistasi, on erittäin ikävää kuulla, että koet olevasi huonompi kuin muut johtuen siitä, että biologista isää tai isäpuolta ei ole kiinnostanut. Muista kuitenkin, että ongelma tai vika ei missään nimessä ole sinun ja kannattaa elää täysillä ja olla armollinen itselleen, sinun tilanteessasi isä ja isäpuolesi heillä on se syy joten älä syytä itseäsi; turhaan! Tsemppiä!
Millaisia kokemuksia muilla?
Hei, mukava kuulla, että sinulla on lämpimät välit isä"puolen" kanssa niin kuin kirjoitit se on hienoa!
Minun vanhempani erosivat, kun olin alle 3- vuotias. Äitini jäi yksinhuoltajaksi pienille lapsille. Itse olen kärsinyt isättömyydestä, vaikka isääni olen lapsena tavannut säännöllisen epäsäännöllisesti. Isällä uusi perhe, äiti ei uutta ottanut. Edelleen ollaan isän kanssa yhteyksissä, vaikkakaan en häntä kovin hyvin tunne. Isä on silti isä. Lapsena ja teini-ikäisenä kaipasin isääni todella paljon. Nyt kun on omia lapsia, en halua omille lapsilleni käyvän samoin kuin minulle.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommentistasi, on erittäin ikävää kuulla, että koet olevasi huonompi kuin muut johtuen siitä, että biologista isää tai isäpuolta ei ole kiinnostanut. Muista kuitenkin, että ongelma tai vika ei missään nimessä ole sinun ja kannattaa elää täysillä ja olla armollinen itselleen, sinun tilanteessasi isä ja isäpuolesi heillä on se syy joten älä syytä itseäsi; turhaan! Tsemppiä!
Millaisia kokemuksia muilla?
Teetkö jotain koulutehtävää aiheesta?
Miksi suljet tässä pois ne joiden isä on kuollut?
Hei, kyllä näin on teen koulutehtävää aiheesta ja minulla ei ole omaa henkilökohtaista kokemusta aiheesta. Joten siksipä kysyn.
Naisia tästäkin voi kiittää ja heidän sairasta avioerovimmaansa. Tutkimusten mukaan naisrt miettii eroa koko ajan....myös hyvässä suhteessa, siis sellaisessa jonka itse väittää hyväksi.
Hei, mietin juuri sitä, että isän menettäminen lopullisella tavalla eli kuolemalla on varmasti traumaattista ja vaikeaa, mutta mietin, että onko sillä tavallaan "eroa", että jos isä on kuollut sen ymmärtää, ettei hän ole elämässä enää mukana, mutta jos isä on täällä saman taivaan alla, mutta häntä ei vaan kiinnosta ottaa tai pitää yhteyttä niin vaikuttaako se ihmiseen eri tavalla? Kun on tietoisuus siitä, että isällä on mahdollisuus, mutta hän ei vain halua? Toki hekin, joiden isä kuollut saavat jakaa kokemuksiaan? Mutta vierailijat mitä mieltä olette?
Vierailija kirjoitti:
Naisia tästäkin voi kiittää ja heidän sairasta avioerovimmaansa. Tutkimusten mukaan naisrt miettii eroa koko ajan....myös hyvässä suhteessa, siis sellaisessa jonka itse väittää hyväksi.
Mikä tutkimus? Lähde?
Isäpuolen kanssa välit vaikeat teininä. Isän kanssa ei juurikaan olla yhteydessä. Koen olevani huonompi kuin muut ihmiset koska oma isä ei ole kiinnostunut eikä isäpuolikaan oikeastaan. Niin, en ymmärrä mitä niin väärää olen tehnyt.