Nykytiedon mukaan vauvavaihe on ERITTÄIN tärkeä

Itse en ole lapsiani kenellekkään muulle kuin isälleen hoitoon jättäny mutta en myöskään tuomitse niitä äitejä jotka niin tekee.

Syynä ei kuitenkaan ole että olisin pelännyt heidän siitä traumatisoituvan.

Taaksepäin katsottuna olisi joskus ollut tarpeellistakin levätä välillä. Turha kuvitella parisuhteen toimivan pidemmän päälle jos sitä ei hoida.

Täällä on niin kummallinen asenne vallalla,että minä olen parhaista parhain äiti ja minun ratkaisuni ovat ainoita oikeita.

Niin minulle kuin muillekkin.

Jokainen ratkaiskoon nämä asiat omalle perheelleen parhaalla tavalla ja lakataan tuomitsemasta.

T:5

kanssa.

Vierailija:

Normaalia ei ole ripustautua lapseen unohtaen muun elämään. Elämään pitää kuulua muutakin kuin lapsi, esim parisuhde (mikäli ei ole yh). Ei ihme jos avioeroja on niin paljon, kun

vaimo omii lapsen ja elämä on pelkkää lasta.

Neloselle, ei kukaan ole ehdottanut kaiken muun elämän unohtamista, ehkä enemmänkin rauhoittamista hetkeksi. Vauva voi kulkea ne menot mukana, mitä nyt tarvitsee mennä. En ihan edes ymmärrä miten nuo avioerot tähän liittyvät. Vähän tuli mieleen, että millainen parisuhde teillä mahtaa oll, hui!

Kutoselle, mielestäni vauvalle ei tarvitse vielä opettaa tapoja esim ehdottamaasi ettei lasiesineitä saa pudotella pöydältä. Kuulostaa lähinnä hassulta. Eka vuosi on onnellisen kellottelun aikaa, kyllä niitä rajoja voi alkaa laittelemaan sitten, kun oikeasti on jotakin tarttumapointaa päässä.

lapsen ensimmäinen ikävuosi oli todella lämminhenkinen ja positiivinen, sen jälkeen kaikki onkin mennyt päin helvettiä, koettu on mm. vakava masennus ja avioero.



Mut jospa se ensimmäinen hyvin mennyt elinvuosi kompensoisi niin paljon, että lapselle ei traumoja jäisi :' (

huolehtia vauvan hyvinvoinnista. Lapsen hoitajia voi olla myös muut empaattiset ihmiset kuin yksinomaan isä tai äiti joka ikinen päivä ensimmäisenä ikävuotena. Eli vanhempien hyvinvoinnista on myös huolehdittava ensimmäisen vuoden aikana. Jos esim. äiti tarttee yhden-kahden vuorokauden loman vauvasta niin se on helppoa järjestää jos käyttää aivojaan. Psykologinen pahoinvointi heijastuu muuten helposti vauvaan sekä parisuhteeseen.

Ollaan sitten vaikka kannettu 12 tuntia päivässä sylissä kunhan ei itke. Nukutettu ei olla koskaan yöunille ja päivälläkin syliin. Vauva oppi nukahtamaan yöunille itse 9kk iässä. Paljon koskettamista, syliä ja huomiota. Voi jopa sanoa, että helpommalla on päästy henkisesti kuin kahden vanhemman kanssa.

Näin olen itsekin yrittänyt toimia nyt kolmosen kanssa. Paljon olen kanniskellut sylissä ja vieressä sai nukkua ekan vuoden. Pojan ei ole todellakaan tarvinnut paljon itkeä, aina olemme olleet heti vieressä kun on herännyt ja pipit on puhallettu pois.



Ihan varmasti tämä tulee näkymään lapsessa. Siis se, että hän on oppinut luottamaan ihmisiin ja saanut paljon läheisyyttä ja katsekontaktia. Ehkä hänelle tulee enemmän itsevarmuutta valloittaa maailma.



Ei pientä lasta tule riepotella paikasta toiseen, hoitajalta toiselle. Eri asia on nyt tietysti jos vauvaa joskus hoitaa tuttu mummi tai kummi. Mutta päiväkausien eroja äidistä (ja isästä) en ymmärrä!! Kyllä ne lapset myöhemminkin ehtii yökyläillä.

Itsekin olen sitä mieltä että itkettämistä tulee välttää kaikin keinoin ekan vuoden ajan. Sen jälkeen voi harkita unikouluja, itsekseen nukahtamistreenausta jne. lempein menetelmin. Ja isovanhemmat eivät saa vauvaa yleensä yhtä hyvon rauhoittumaan kuin tuttu äiti. Siksi en anna vauvaa kuin pakkotil. muille hoitoon.

ei nyt kannata hysteeriseksi mennä.



siskoni sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja hänen paraneminen kesti noin 9 kk.

Ei hän voinut/pysytynyt/jaksanut lasta itse yksin hoitamaan.



joten vanhempani ja minä hoidimme eniten. Lapsen isä tuli silloin tälloin.



Nyt lapsi on jo koulu iässä ja vaikka on niin ison ajan vauva-ajastaan ollut ilman äitiä joka kykenee hoitamaan, niin on kuitenkin aivan niinkuin mikä tahansa lapsi.



minä en rasittaisi itseäni. Vauvat itkevät ja se ei tarkoita sitä että äiti/hoitaja on jotenkin huono ja pilaa nyt lapsen koko elämän.

Meillä tyttöä ei vauvana viety yökylään, koska se ei tuntunut hyvältä meistä tai lapsesta. Lapsi oli kova vierastamaan ja häntä ei pakotettu kontaktiin vieraiden kanssa vaan sai jänöillä rauhassa äidin tai isän sylissä. Syliä ja halia sai, nukkuikin osittain vieressä. Nukutettiin aina siten, miten sattui nukkumaan kussakin iässä. Esimerkiksi puolen vuoden iässä nukutin illalla syliin ja siihen meni noin 15 minuuttia. Oppi pikkuhiljaa nukkumaan itsekseen ja nyt 2-vuotiaana asiassa ei ole mitään ongelmia vaan menee reippaasti itse sänkyyn peiteltäväksi. Koskaan ei huudatettu tai yritetty toteuttaa mitään ulkopuolisen arvostelua. Toki meillekin ystävälliset tuttavat sanoivat, että " meidän Toni ei vierasta, kun on niin tottunut olemaan vieraiden kanssa." mulle aivan sama, mutta meidän lapsi sai/saa olla ujo, koska hänen perusluonteensa on pidättyväinen.



Minä uskon, että täyspäinen ja terve vanhempi osaa hoitaa lapsensa vaistolla ilman ohjeita.

Kyllä normaalilla järjellä varustettu vanhempi TIETÄÄ tämän jo sisimmissään.



22: en ymmärrä pointtiasi??? Onko hysteerista yrittää hoitaa vauvaa mahdollisimman hyvin? Esim. että haluaa olla nopeasti paikalla kun hän huutaa tai pitää paljon sylissä? Hyvä kun olitte paikalla kun siskosi sairastui. Joo toki lapsesta kasvaa ihan normaali näinkin kun sukulaiset hoitavat, mutta ihannetilanne se nyt kai ei ole! Lisäksi lapsissa on eroja, jotkut reagoivat voimakkaammin, jotkut vähemmin.



Mutta kyllähän vauvan on hyvä muodostaa se tärkeä suhde vain muutamaan aikuiseen ja hänen on hyvä saada olla paljon lähellä.

Mutta tieto lisää tuskaa. Jossain (oliko Hyvä Terveys -lehdessä...?) oli artikkeli, jossa sanottiin, että nykyäidit kasvattaa masentujien sukupolvea. Onneks ei ihan kaikki sentään...

vaimo omii lapsen ja elämä on pelkkää lasta.

Eikä se vauva kyllä siitä mitään traumoja saa jos joku muukin turvallinen aikuinen kuin äiti/isä häntä joskus ensimmäisen vuoden aikana hoitaa.

vetää lasiesineitä pöydältä alas? Koska vauvahan tietysti loukkaantuu ka alkaa itkeä. Entäs iltanukuttaminen? Jos vauva (yli 6 kk) ei suostu itkemättä nukahtamaan omaan sänkyyn, niin mitäs sitten tehdään? Nukutetaan syliin?

Näen työni kautta todella paljon kaltoinkohtelua, ja aina se järkyttää. Olen sitä mieltä, että lapsen kanssa seurustelemiseen ja vuorovaikutukseen panostaminen on vanhempien tärkein tehtävä ensimmäisen vuoden aikana perushoidon lisäksi. Katsekontakti, leikit, hymyily, ilakointi yhdessä vauvan kanssa, elämykset yhdessä vanhempien kanssa.



Miksi nykyajan vanhemmat hymyilevät vauvoilleen niin vähän? Se on todella tärkeää!! Katsekontakti, muistakaa!

Vierailija:

Näen työni kautta todella paljon kaltoinkohtelua, ja aina se järkyttää. Olen sitä mieltä, että lapsen kanssa seurustelemiseen ja vuorovaikutukseen panostaminen on vanhempien tärkein tehtävä ensimmäisen vuoden aikana perushoidon lisäksi. Katsekontakti, leikit, hymyily, ilakointi yhdessä vauvan kanssa, elämykset yhdessä vanhempien kanssa.

Miksi nykyajan vanhemmat hymyilevät vauvoilleen niin vähän? Se on todella tärkeää!! Katsekontakti, muistakaa!

Jos et itse jaksa lastasi hoitaa ensimmäisen vuoden ajan, niin älä selittele etteikö se olisi lapsellesi haitaksi. Sillä sitä se nimenomaan on! Tietenkin jos sinulla on varaa palkata pysyvä hoitaja, johon lapsi luo kiintymyssuhteensa niin go ahead - mutta miksi sitten tehdä lapsia? Lapsi ON riippuvainen äidistään, hyväksy se.

Miksi ei ole normaalia taata lapselle turvallinen ja rakkaudentäyttämä lapsuus. Mä olen varmasti monien mittapuun mukaan tuollainen ripustautuja äiti. Meillä vanhemmat (eli minä ja mieheni) hoidetaan lapset. Hoitoon ei ole tarvetta pientä viedä ja muutenkin omat menot/ tuntuvat todella turhilta. Nyt eletään perheaikaa, yhdessä ja täysillä. Meille ja meidän parisuhteelle on suuri nautinto tehdä asioita yhdessä lasten kanssa. Kyllä lapsen nauru ja ilo voittavat oman harrastuksen tärkeydessään. Parisuhteen omat jutut voi hoitaa, kun lapset nukkuu. Sitä paitsi lapset ovat pieniä niin lyhyen hetken. Eikö tästä saisi nyt nauttia täysillä. Kyllä sitä omaa aikaa ja parisuhdeaikaa tulee riittämään lasten kasvettua. Minua on monasti arvosteltu siitä, että en jätä lapsia hoitoon, perhepedistä, liinailusta, siitä etten huudata/unikouluta iltaisin ja öisin jne. Mun mielestä nuo arvostelut tuntuvat pahalle.